tiistai 20. joulukuuta 2011

JOULUTRYFFELI


Tein tryffeleitä. Huomiokykyiset voivat huomioida että tämän ja edellisen postauksen otsikot on optimoitu houkuttelemaan suurta yleisöä. Nämä ovat siis Annin vuoden viralliset joulutryffelit. Epäviralliset tosin siksi, että valmistin näitä vain kosiskelemaan elämäni valoa, en yleiseen jakoon.


Kardemumma-mantelitryffelit
20kpl

130g maitosuklaa
100g kerma
20g voi
80g manteli
hieman kardemummaa
kaakaojauhetta
kuparijauhetta

Paahda mantelit kunnolla, ja vedä ne muruksi jollain koneella. Kiehauta kerma ja kardemumma, anna jäähtyä. Siivilöi kardemumma veks ja lämmitä kerma uudestaan. Lisää joukkoon pieneksi paloiteltu suklaa. Kun se on sulanut, lisää voi ja mantelijauhe. Anna massan vetäytyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Pyörittele sitten se muutamaksi pötköksi (halkaisija pari senttiä) ja pyöritä pötköt kaakaojauhe-kuparijauheseoksessa. Leikkaa pötköistä haluamasi kokoisia paloja.


Käytin suklaana Fazerin Sinistä. Kuparijauheen tilalla voi tietysti käyttää mitä tahansa muutakin kimallejauhetta tai jättää kokonaan pois. Kaakaojauheena käytin Domoria, josta olen blogannutkin. Tryffelit voi tietysti päällystää muullakin kuin kaakaojauheella. Kaiken voi oikeastaan tehdä muutenkin kuin tässä ohjeessa.

Hyviä nää silti ovat. Tryffelien saaja ei tosin ole vielä päässyt maistamaan.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

JOULUTOFFEE


Moi, mä tiedän että toi kuva on ihan hirveä. Tänään mä olen herännyt oikeasta paikasta ilman krapulaa, syönyt aamupalaksi mannapuuroa kuivatuilla luumuilla, käynyt kaupungilla, mm. Stokkalla ja Vanhan Joulumarkkinoilla. Yritin etsiä voita sadasta kaupasta ja sitä tietty sit löytyikin kaikkein lähimmästä. Olen tehnyt salaattia, ja pygäsin kans toffeita, joista tämä postaus kertoo. Söin myös suklaata, pussillisen sipsiä, ja luin Itkosta. Se kirja oli suurimmaksi osaksi tosi surullinen, ja kun se ei ollut, se oli aika huono. Nyt juon glögiä, Blossaa förstås, olenhan aikaani seuraava trendikäs ruokabloggaaja. Huomenna menen taas töihin.


Toffee suolalla (salted butter caramels)
yli 50 palaa

180g kerma
0,8tl suola
0,5tl vaniljasokeri tms.
160g maissisiirappi, juokseva hunaja tms.
200g sokeri
60g voi
suolankukkia

Vuoraa sopivan kokoinen (25x25cm?) vuoka leivinpaperilla. Laita kerma, suola, vaniljasokeri ja 30g voista kattilaan. Laita taas toiseen kattilaan maissisiirappi tms. ja sokeri, laita tulelle. Lisää kattilaan myös lämpömittari. Älä sekoita. Kuutioi loppu voi pieneksi ja jätä pöydälle odottamaan. Kiehauta kermaseos, ota se pois tulelta ja laita kansi päälle. Keitä sokeriseosta kunnes se saavuttaa 155 astetta. Ota sitten pois tulelta ja lisää kermaseos. Keitä 127 asteeseen, ota pois tulelta ja lisää huoneenlämpöinen voi. Sekoita ja kaada vuokaan. Ripottele päälle suolankukkia. Anna kovettua, ja leikkaa paloiksi.


Leikkasin ensin toffeeta veitsellä mutta ei se oikein toiminut. Suosittelen kokeilemaan saksia. Palat kannattaisi yksittäispakata etteivät ne tartu toisiinsa. Itse en taida jaksaa, pakkaan ne kerroksittain johonkin purkkiin, niin että joka kerroksen välissä on pala leivinpaperia.

Harkitsen sitruunaista variaatiota tästä ohjeesta. Lisäisi vain jossain välissä vaikka sitruunankuorta, raastaisi sitä vaikka toffeemassan päälle. Silloin tietty kannattaa jättää suolankukat sirottelematta. Ohjeeseen sopisi myös pähkinät (suolapähkinöitä päälle, Snickers...), viinat (rommi, konjakki, jotain kekseliäämpää ehkä?), joulumausteet yhdessä tai erikseen...

Ohje on muuten Lebovitzin Davidilta.

maanantai 5. joulukuuta 2011

SIS: SALMIAKKIÄ JA PIPARI MACAROONSSI


Mä olen odotellut vuosia että konditoria pH7 avaisi myymälän. Nyt se sitten aukesi. Pieni liike löytyy Ateneuminkujalta.

pH7:n tuotanto sijaitsee Tuusulassa, ja firma on myynyt tavaraa vain tilauksesta. pH7 kuuluu mun kiinnostavien kondisten listalle, muun muassa Teemu&Markuksen, Frambois'n, ja mitä näitä nyt on kanssa. Eikä pidä unohtaa että pH7:ssa oli joskus vaaleanpunainen pullanpyörittäjä-Erika, mistä ehdottomasti pisteet kotiin.

Ostin myymälästä lakritsi-vaniljaleivoksen ja piparimacaronin. Leivoksessa oli lakritsipohja, lakritsi-tummasuklaaganache, vanilja-voimousse ja jonkinnäköinen lakritsimassa vielä leivoksen päällä. Macaronissa oli, yllätys, yllätys!, macaron ja piparinmakuinen täyte. Se oli ihan pätevä. Leivos oli hauskan perinteinen: toisin sanoen siinä oli muutakin kuin pieni pohja ja moussea. Tuli jopa kokeileva olo kun söi noin paljon pohjaa sisältävän tuotteen. Pohja oli hyvä, tosin en mä kyllä huomannut että siinä oli lakritsia. Leivoksen päällä oleva lakritsimassa oli jees, mukavan suolainen ja lakritsinen. Ei muissakaan valittamista ollut. Leivos oli kaunis. Diggailin sinisestä päällisestä (joka ei ollut kyllä noin sininen kuin kuvassa).

Leivos taisi maksaa 4,2€, macaron ehkä 1,2€ eli ihan sopuhinnalla lähti, varsinkin leivos.

pH7:n myymälälle lienee haitaksi ettei siellä ole minkäänlaista kahvilatilaa. Suomessa jengi ei hirveästi taida ostaa leivoksia mukaan. Kahvila on kuitenkin suunnitelmissa.

Sori pieni loppumasennus, mutta menin harmikseni syömään tuon logosuklaan leivoksen päältä. Se suklaa oli aivan hirveää. Tai siis en mä tiedä, oliko se suklaata, koska se maistui homehtuneen suklaan ja mädäntyneen muovin lempilapselta. Eiks sitä vois korvata jollain? Se ei todellakaan ollut vain huonoa suklaata niin kuin ois voinut odottaa vaan jotain iljettävää.

Paikka oli positiivinen kokemus, vaikkei herättänytkään mussa mitään erityistä hurmiota. Aion käydä siellä uudestaan. Myymälätila on sympaattisen minikokoinen. Mestasta saa myös suklaata. Tuotteiden laput oli kirjoitettu oikein, toisin kuin nettisivuilla, mikä on tietty hyvä ainakin musta. Pusi pusi!


P.S. Apua, mulla alkaa keskiviikkona työ! Se on tosin vain jouluduuni mut iik! Oon kauhistunut.

torstai 24. marraskuuta 2011

TÄÄ ON ANNAN LEMPPARI



Kävin aamukahvilla kahvila Sävyssä. Sen jälkeen käveltiin kahvitteluseuran kanssa ostamaan ruisleipää ja rahkamunkkeja Avikaiselta. Työttömän elämä, tiedättehän, se on niin helvetin vaikeaa.

Sävy sijaitsee Seksipisteen vieressä, kuten eräs pieni maiju joskus sanoi. Ostin sieltä cappuccinon ja SuklaaTäplän puolukkakonvehdin. Kaffe oli good, ja konvehti kans. Sävyllä taitais olla missio myydä hyvää kahvia, mut mä en yhden cappuccinokupillisen jälkeen surkealla kahvituntemuksella osaa sanoa suurta tuomioita. (Paitsi et mun mielestä se cappuccino oli harvinaisen hyvä.) Ja siis propsit ehdottomasti siitä, että tuolta saa noita konvehteja. Näyttäis kans saavan GoodPie Bakeryn tuotteita ainakin silloin tällöin.

Kahvila on vaatimattoman kokoinen. Paikan sisustus on berliiniläinen epämääräisyydessään. Erityisen epämääräisiä ovat seinillä roikkuvat sisustustaulut kahvikupposista. Ne ovat hirveitä mutta kieltämättä berliiniläistävät paikkaa tehokkaasti. Kai se on makukysymys.

Kyllä mä suosittelisin.

Tsekatkaa myös vanha bloggauksein SuklaaTäplästä.

torstai 17. marraskuuta 2011

PATUKKAA


Terve, tulikin pakonomainen tarve tehdä pieniä tarkennuksia taannoiseen postaukseeni Zotterin suklaista! Ensiksikin: olen syönyt niitä lisää, ja toiseksi: niitä saa Helsingistä.

Ostin siis eilen sekä oliivi-sitruunasuklaata, jossa oli oliiveja, sitruunaa, snadisti chiliä ja vähän viinaa, että aprikoosisuklaata, jossa oli aprikoosisuklaata aprikoositäytteellä ja aprikoosibrandyllä. Nyt on pakko tunnustaa, että suklaat Zotterilla eivät ole kovin hyviä. Olkoot ne tehty vaikka kullasta, nii ei. Aprikoosisuklaa(patukka) muuten oli hyvä, kiva ja raikas ja herkullinen. Oliivi-sitruuna on varsin paha. Ei näitä laatusuklaana kannata ostaa, mut jännänä karkkina toimii. Banaanisokolaatikin oli saanut kannatusta Zotter -postauksen kommenteissa.

Fredrikinkatu 33:ssa on EDEL city -niminen kauppa, joka myy kierrätysvaatteita, you know semmost trendikäst matskuu, ja Zotteria ihan hyvän valikoiman. Googlasin äsken firman nimeä ja löysin toukokuussa julkaistun blogipostauksen, jossa sivutaan aihetta. Mä olen siis mörönmoisesti myöhässä!

tiistai 15. marraskuuta 2011

NYT KYLLÄ


Mua vähän kiukuttaa. En nimittäin ymmärrä yhtä juttua, ja pyrkimyksessäni ymmärtää koko maailma todella se tietty aina ottaa päähän. Kysymys on siitä että Poliisi ja Valvira sanovat, ettei Ravintolapäivänä tulevana lauantaina, eikä vastedeskään, saa tarjoilla alkoholia. Perustelu sille on ihan naurettava: kun se on laitonta. No eiks sen perkeleen Ravintolapäivän ole tarkoituskin olla laiton! Mä kun luulin että ruoan myynti ilman lupaa on laitonta. Ravintolapäivänä joku kuolee luultavasti ennemmin ruokamyrkytykseen kuin alkoholiin. Se alkoholi on kuitenkin yleensä ostettu Alkosta kun taas ruoka on valmistettu kyseenalaisissa olosuhteissa kyseenalaisten kokkaajien toimesta.

Ravintolapäivän alkoholikulttuuri tähän mennessä on vaikuttanut hirvittävän positiiviselta ja kauhistuttavan sivistyneeltä. Suorastaan keskieurooppalaiselta.

Eli vitun viranomaiset, voisitteko edes keksiä paremman tekosyyn alkoholin ratsaamiselle? Laitonta, haloo.

maanantai 7. marraskuuta 2011

BLUT BLUT!


Moikka,

tässä olisikin kolmas suklaa tms. ja Berliini -aiheinen bloggaus peräkkäin. Yksi berliineilyn tavoite oli löytää Zotterin suklaata jostain. Luulin että firma on saksalainen, kunnes ennen matkaa tsekkasin internetistä, ja se olikin Itävallasta. Zotter tekee kummallisia suklaita; se käyttää suklaamassoissa muun muassa verta, ja kamelinmaitoa. Zotter tekee myös kokonaisvaltaisen tietyn makuisia täytesuklaita, "in&out". Esimerkiksi aprikoosisuklaassa on aprikoosibrandyä, aprikoosihyytelöä ja aprikoosipyreetä hukutettuna aprikoosisuklaaseen. Mitäs siihen sanotte?

Zotterin suklaat ovat kiinnostavia koska ne on tehty hyvin. Niissä on paljon huumorisuklaan elementtejä: hassuja makuja ja onnentoivotuksia. (Varsinkin onnentoivotukset, tai jokin sellainen 'Maailman paras äiti' -juttu...) Mutta firman suklaatpa on ihan firman tekemiä, eli bean-to-bar, mitä Suomessa ei ole yksikään suklaa. Zotterilta löytyy myös muuta kuin maustettua suklaata, esim. alkuperämaasokolaatit. Ah, ja on ne reiluja ja luomujakin, jos sellaisesta on kiinnostunut.

Ekassa kuvassa esiintyvä suklaa on soijamaito-vihreätee. Samassa paketissa on pelkkä soijamaitosuklaakin. Soija-vihreäteesuklaa on valkosuklaa jossa maitojauhe on korvattu soijamaitojauheella ja suklaassa on makuaineena matchaa. Tästä seuraa hurmaava vihreä väri. Soijasuklaa on maitosuklaa jossa maidon tilalla on soijamaitoa. Tämä kaksikko oli kiinnostavin Zotter jonka onnistuin löytämään. Berliinistä löytämäni maut olivat valitettavan konservatiivisia noin muuten. Molemmat soijamaitosuklaat maistuvat kamalilta. Soijamaitosuklaan maku on ensin pettavän hyvä, kunnes sitä erehtyy syömään hippusen enemmän. Silloin se alkaa maistua sellaiselta makean jauhoiselta soijamaidolta. Yäää! Sen vihreä sisar on vielä hirveämpi. Mut ei se haittaa, on tosi kiinnostavaa ja siistii että jokin firma tekee tällaisia juttuja. Mä en ainakaan ole koskaan ennen maistanut mihinkään muuhun kuin normimaitoon tehtyä suklaata. Kelatkaapas jos vaihtais maidot kokonaan vaik aprikoosi- tai vadelmajauheeseen...



Ostin Zotterilta myös pari täytesuklaata: musta vaniljakirsikka (?!) ja manteli grapparusinoilla. Ihan päteviä kummatkin. Kirsikkasuklaa oli ehkä vähän tylsä. Manteliveto oli parempi mutta ei nämä kummatkaan olleet mitään tajunnanräjäyttäviä. Hyvää, laadukasta, melko helppoa, luomu&reilua täytesuklaata. Jos tulee firman suklaita vastaan, tai haluaa tilata netistä, niin mä suosittelisin niitä missä on hedelmä ym. -jauheita ja kyllä mä sitä verisuklaatakin tilaisin tietty, ja hassuja maitoja, ja...

torstai 20. lokakuuta 2011

NOTE DI NOCCIOLA, BANANA E AGRUMI


Ostin KaDeWesta Berliinistä Domorin kaakaojauhetta. Vasta, kun ryhdyin keittelemään siitä erään syksyisen grillauksen kylmettämänä kaakaota, hiffasin, ettei se olekaan ihan normaalia (because it has not been processed with potassium). Kaakaojauheelleni ei siis ole tehty sellaista temppua kuin Dutch processing, jossa jauhe emäksöidään (emäksisöidään?) kaliumhydroksidilla. Kaliumhydroksidia (E525) käytetään happamuudensäätöaineena elintarvikkeissa.

Ilmeisesti lähes kaikki eurooppalainen kaakao on Dutch process, kun taas Jenkeissä myytävä on ns. natural, käsittelemätön. Mä en tiedä saako Suomesta käsittelemätöntä kaakaojauhetta, mutta jos asia kiinnostaa, niin kannattanee kysellä vaikka Ruohonjuuresta.

Käsittelemättömän kaakaojauheen väri on vaaleampi kuin käsitellyn. Se on varsin omituista, koska kaakaojauheen kuuluu olla kauniin tummanruskeaa eikä hiekanväristä. Dutch process myös vähentää kaakaon happamuutta, tekee jauheesta helpommin liukenevaa, ja pehmentää makua (sanoo Wikipedia).

Mun kaakaojauheeni on kyllä selkeästi vaaleaa. Se on avuttoman väristä. Haluaisin sihdata sitä jonkin suklaaleivonnaisen päälle koska se on niin hassua, näyttää pölyltä. Haistelen paraikaa Pralus'n käsiteltyä kaakaojauhetta ja Domorin käsittelemätöntä. Käsittelemätön tuoksuu alkoholiselta ja rasvaiselta (ja rasvaista se on! Kaakaojauheessa on yleensä noin 10% kaakaovoita, tässä on 22-24%). Käsitelty tuoksuu laadukkaalta kaakaojauheelta, sellaiselta tummalta ja tutulta. Domorin jauheeni maistuu puunkuorelta, tai sievemmin sanottuna kaakaorouheelta. Tein siitä eilen taas kaakaota, ja ehkä jokin siinä muistutti arominkin alkoholista, koska se ois ehdottomasti kaivannut joukkoon tujauksen Jallua tai muuta hyvää.

Luin internetistä että kaakaon emäksöinti laimentaa makua. No, en tiedä. Ihan erilaista tää Domori on verrattuna mihinkään kaakaojauheeseen jota olen maistanut, mut ei mun mielestäni vahvempaa. Toisaalta, luultavammin käsittelemättömät kaakaojauheet eroavat jonkin verran toisistaan, ja toiset voi olla stydimpiä kuin toiset. Erot lienevät suurempia kuin Dutch process kaakaojauheissa, koska käsittely peittää virheitä ja ilmeisesti tasapäistää kaakaon makua. Käsittelemättömyys vaatii kaakaolta enemmän laatua. (Ah, ja niin, tässä mun kaakaossa lukeekin että se on extremely fresh and mild.)

Käsittelemätön kaakaojauheeni on huiman kiinnostavaa. Sen maku ja tuoksu ovat monipuolisemmat (ja tietty uutuudessaan muuten vain jännät) kuin käsitellyn jauheen. Onks se sit parempaa, sitä en tiedä. Yritän seuraavaksi tehdä siitä muutakin kuin vain kuumaa kaakaota.

torstai 29. syyskuuta 2011

BERLIINI & SUKLAA


Internetin läpi tarkkailtuna Berliini ei vaikuttanut erityisen otolliselta suklaanostotoimiin. Googlettamalla löytyi isoja, perinteisiä ja ei kovin kiinnostavia mestoja, kuten Fassbender&Rausch ja, hihihihi, Ritter Sport. Kävin KaDeWessa vaikka mulle olikin kerrottu ettei siellä ole mitään kiinnostavaa. En uskonut! Hartaalla etsinnällä löysin Domoria ihan hyvät valikoimat, ja Valrhonaa, jota tosin saa Helsingistäkin. Suklaaostokseni tein kuitenkin pääasiassa jossain pienessä liikkeessä päivänä jolloin satoi hitosti vettä. Valitettavasti en muista liikkeen nimeä. Kaivoin teille internetistä paikan, josta näyttäis saavan hyvän valikoiman suklaata, siellä kandennee käydä jos haluaa ostaa sokolaatia Berliinissä. Eli, hyvät naiset ja herrat: Berliner Kafferösterei.

Kuvissa yllä on CioModin Neropuro Modica (65%). Suklaa on tehty perinteisellä sisilialaisella kylmämenetelmällä, jolloin sen pitäis kai olla sairaan paljon parempaa kuin mikään muu koskaan. Lopputulos on kummallinen. Alemmasta kuvasta voi bongata muutaman heijastuksen suklaassa. Ne ovat sokerikiteitä. Suklaa on rapeaa, rapeasti lohkeavaa, kiillotonta ja sokerikiteistä. Rakenteesta tulee mieleen kenno. Suklaata syödessä sokerikiteet kummittelevat vielä suussa, vaikka itse suklaa onkin jo sulanut. Siitä seuraa outo jälkimakeus. Tähän kannattaa varmaan suhtautua paikallisena erikoisuutena.



Ostin kaksi levyä italialaista Domoria (25g/levy!). Ylempänä on Sambirano Madagaskarista (70%). Alempi on Porcelana (70%), venezuelalaisesta porsliininvalkoisesta papuerikoisuudesta. Mä en tiedä mitä mieltä olen olen tuosta Sambiranosta. On se ihan madagaskarinen, ehkä sitrusta vois olla enempi. Porcelana iskee muhun enemmän, ja niin tuntui iskevän internettiinkin, mitä vähän vilkaisin. Paketin mukaan suklaassa on leivän, voin ja hillon aromeja - sopii siis aamiaiseksi. Tässä on mun mielestä hieno, kutkuttava, voinen jälkimaku. Molemmissa Domoreissa on perkeleellisen hurmaava rakenne, ne ovat suussa ihastuttavia. Oikeastaan ihan sama vaikka maistuisivat hirveiltä.


Claudio Corallo on saotome&principeläinen suklaa- ja kahvifirma. Ostamani suklaa on 75%. Tästä mä pidän. Tässä on hyvin selkeä savun, tai jonkin, maku. Ehkä kaakaopapuinen, kenties kans hieman vetinen, ajatelkaa veteen tehtyä kaakaota oikeasta kaakaojauheesta. Maku on jotenkin kokonaisvaltainen. Sitä makua voi hengitellä nenän kautta!

Tarvitsisin suklaasyöntiin kuria. Ei grammarajoja, vaan sellaista että söisi vaikka kolmen eri firman meksikolaista peräkkäin, ja yrittäisi sitten niistä etsiä jotain yhteistä nimittäjää. Tarvitsisin siis vakavahenkistä suklaaoppia. Tuntuu ettei tällaisella sörkinnällä etene mihinkään. Mä haluaisin ihan vähän edetä, vaikkei sitä kannatakaan pitää itseisarvona.

Ja muuten, uudet vuosikertasuklaat saapuivat ilmeisesti tänään Helsingin Valrhona -kauppaan! Sehän on hauskaa! Ostakaa samaa suklaata sekä tämänvuotinen että edellisvuotinen ja tehkää testi.



P.S. Tarvitsisin töitä. Oon kiva, osaan hymyillä, tiedän ruoka-asioista, varsinkin kondis- ja leipomojutuista (niistähän jengi ei tunnu tietävänkään!), tunnen kirjallisuutta, osaan haravoida ja vähän siivotakin, ai niin, ja osaanhan mä myös leipoa. Eli voisiko joku tarjota mulle duunia!

torstai 15. syyskuuta 2011

JAUHO+VESI+HIIVA+SUOLA

Ite tein!


Kävin syntymäpäiväillallisella Kuurnassa. Kyseinen ruokailu innoitti minut kirjoittamaan tätä juttua. Safka nimittäin oli pääosin varsin mainiota. Ravintolassa tarjottiin kuitenkin myös leipää: ihan kivaa ohutta itsetehtyä trendikästä näkkäriä ja järkyttävän säälittäviä valitettavasti itsetehtyjä sämpylöitä. Ne olivat kumisen tiiviitä, huonosti pyöritettyjä ja nostettuja, surkeasti paistettuja... Nolostuttavia.

Huonosti tehty leipä ei ole mikään Kuurnan oma erityinen synti vaan se tuntuu yhdistävän suomalaisia ravintoloita ja muitakin syöttölöitä. Leipä Suomessa on yleisesti paskaa. Usein selitetään 'rikkaasta leipäkulttuurista' ja 'hienosta perinteestä'. Eivät kai ne valheita ole, se hieno perinne vain on yhtä elävää kuin tuohivirsujen käyttö Mannerheimintiellä, ja leipäkulttuurimme on rikas ehkä teoreettisesti. Todellisuudessa ihmiset syövät paljon teollista höttöä, ja ihannoivat isoäidin ruisleipää ja äitin tekemää pullaa.

Mikä sitten on ihannoinnissa vikana? Se ettei suostuta eikä osata nähdä totuutta ideaalin takana. Kuvitellaan että kaikki kotona leivottu on ihanaa ja että uunituore on aina parasta. Tarvittaisiin siis hippunen hirveää realismia. Tällöin voitaisiin rafloiltakin vaatia kunnon leipää, kun ei aina tarvitsisi ajatella että 'onhan se hyvää kun se on lämmintä'. Ei o!

Suhtautumisessa leipään kenties tiivistyy suhtautuminen ruokaan ylipäänsä. Jos Suomessa ruoka on ravintoa niin leipä on... Välipala Edamilla ja kurkulla? En tiedä, tiedättekö te?

Mietitäänpäs hetki tätä: Stockan Herkun omat leivät, Stockmann Bakeryn tuotteet, ne on tuotu pakasteina Keski-Euroopasta. Hiton kallista paistopistekamaa siis, samaa mitä saa Lidlistä. Miten Suomen hienoimmalla tavaratalolla ei ole omaa leipomoa? (Tai lopettaisivat vaikka noiden leipien myynnin, onhan siellä tiskillä pienten leipomoiden matskua tarjolla. Stocka, toi on noloa.)

Tunnelin päässä vilkkuu silti yksinäinen kynttilä. Leipä on trendikästä. Kannisto, Leibomo Limbbu, Frambois ja kumppanit leipovat hyvää leipää, vaikka usein kiskurihintaan. Tietysti löytyy myös perinteisempiä, eikä niin kalliita ja silti laadukkaita, leipomoita. Ehkä Kuurnassakin joskus opitaan? Ehkä joskus kahviloistakin saa salaatin kanssa jotain muuta kuin sen liian vähän paistetun esipaistosämpylän? (<--- no ehkä toi on toiveajattelua.) Myös kodeissaan ihmiset voisivat ryhtyä hieman kriittisemmiksi. Sekin auttaisi. Mun mielestä.

(Okei, tulipas sekavaa settiä. Tästä hommasta vois kirjoittaa näköjään enemmänkin. Katellaan myöhemmin.)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

BERLIN, ILSESTRASSE



Moikka, täs yks maailmankansalainen. Kävin tuol Berliinis.

Ylläolevat kuvat ovat Kadó -kaupasta, jossa myydään salmiakkia ja lakritsia. Liike oli pirun sievä, ja vanhanaikainen. Kuvassa 2 on vanhoja karkkirasioita. Ostin sieltä eräälle ystävälle lahjaksi lakritsikirjan. Saksani on surkeaa mutta kirja oli kaunis (ja enhän minä sitä ollut lukemassa vaan hän).


Bongailin mummoja turkkilaisella torilla Kreuzbergissä. Tori järjestetään tiistaisin ja perjantaisin. Siellä oli siistejä juttuja mutta unohdin jo ne kaikki. Turkkilaismiesten myyntihuudot oli hyvät! Niistä ei siis tajunnut mitään, ne olivat turkiksi, mutta kuulostivat vakuuttavilta yhtä kaikki.


Istuin toreilun jälkeen Landwehrkanalin penkereellä toverini kanssa ja tuijottelin veteen. Berliinissä hienoa oli puistojen ja luonnon määrä.


Sunnuntaina suoritin hyvin saksalaisen teon ja söin aamiaista kahvilassa. Varsinkin valkohomejuusto lämmitti mieltä. Propsit tästä, Deutschland.



Kelailin, että voisin ottaa projektiksi käydä kaikissa maailman eläintarhoissa. Berliinin tarha oli suurenmoinen, ja no, aika suurikin. Siellä oli vaikka mitä siistiä, kuten suosikkini ylempään kuvaan naamioituneet kapybarat eli vesisiat, nuo marsun jättiläisserkut. Meinasin haljeta riemusta (yksin!).


Valitettavasti en nähnyt mustekalaa eläintarhassa. Menin lohdutukseksi syömään grillattua seepiaa ravintolaan. Vähän kyllä jännitti.


Viimeisenä Berliini-iltanani käytiin toverin kanssa baarissa parilla. Paikka oli hyvin herttainen, ja vinho verdeni etikoitunutta. Eläköön Neukölln!

Söin matkalla myös todella hyvän falafelin, jonka valmisti pieni mummo. Mestan löytää jostain Kadó -kaupan läheltä.

Toki muistin ostaa kans jonkin verran suklaata, joista toivottavasti lisää myöhemmin.

torstai 18. elokuuta 2011

ICH BIN


Lähden ensi viikon keskiviikkona Berliiniin viikoksi. Kertokaapas nyt, armaat lukijat, mitä hittoa siellä kandeis tehdä. Suklaata? Rafloi? Mestoi? Leipää? Makkaraa? Taidetta? Mitä vain? Ja onks se eläintarha hyvä.

torstai 11. elokuuta 2011

VANA TALLINN


Moikka, tyypit,
kävin Tallinnassa.

Suhtaudun kiinnostuksella virolaiseen ruokakulttuuriin ja epäileväisesti paikallisiin suklaisiin. Myöskään leivosten takia en Tallinnaan matkustaisi. (Mutta meninkin sinne minivirtahepojen tähden!)

Yritin kuitenkin etsiä erästä suklaakahvilaa Vanhasta kaupungista. Ei sitä koskaan löytynyt mutta löysin toisen: Anneli Viik. Osoite on Pikk 30. Kahvilassa on porvarillisen rento sohva ikkunan alla ja muutama pieni pöytä. Vitriinistä löytyy ihan kiinnostava kokoelma konvehteja. Söin yhden. Se maistui inkivääriltä ja joltain minkä jo unohdin, se oli dipattu valkosuklaaseen, ja maksoi euron. Kovin kaunis tuotos se ei ollut mutta maku oli positiivinen yllätys. Kahvi oli perusookoo ja kaupungin hintatasoon nähden kallista.

Ostin mukaan mantelimassatäytteisen suklaalevyn, 6,5e. Se oli kääritty ihanaan punaiseen silkkipaperiin. Silkkipaperinen levy suljettiin oranssiin pakettiin, joka muistutti minusta liikaa huovutettuja käsitöitä ja muuta sellaista, johon olen vielä aivan liian nuori. Matkan kauniimman osapuolen mielestä se tosin oli kiva. Suklaalevy maistui hyvältä. Ei se mikään maailmanhistorian kreisein ja laadukkain ja paras levy ollut mutta puolusti kyllä paikkaansa elämässä. Tarjosin suklaata veljelleni ja hänen mielestään suklaa oli ei-hyvää mutta mantelimassa hyvää. Mun mielestäni suklaa oli aika hyvää mutta mantelimassaa olisi voinut parantaa. Tilanne kuvannee levyä hyvin: en oikein saanut siitä otetta mutta voisin ostaa toistekin.

Anneli Viik käyttää suklaana vanhaa kunnon Valrhonaa.

Ostin Tallinnasta myös voita. Mä olen kiinnostunut voista, ja ylipäänsä maitotuotteista. Kehotan teitäkin ostamaan jänniä voipaketteja; virolainen voi maistuu kahden kokeilukerran perusteella aivan kermavaahdolta. Kermavaahto taas, se maistuu rakkaudelta. (Kukaan muu jolle olen voita maistattanut ei ole ollut kanssani samaa mieltä. He ovat väärässä.)

maanantai 1. elokuuta 2011

HYVÄ HYVEMPI -- ?



Hei, pikku pörröpäät, minulla on teille ohje! Se on helppo ja kesäinen, ehkä jopa enteilee syksyä (shh!). Ohje kuuluu Annin Mitä köyhä paska tekee tähteistä ja tähteiden tähteistä -juttusarjaan.

Tämä jälkkäri on trooppinen versio omenahyveestä. Tarvitset toissapäiväistä hedelmäsalaattia, brownien valkosuklaista serkkua blondieta kuivahtaneena, voita, neljänviljanhiutaleita ja valkoista sokeria. Kaada hedelmäsalaatti uunivuokaan, sulata voi ja sekoita voisula blondiemurujen ja hiutaleiden ja sokerin kanssa. Ripottele muruseos hedelmien päälle ja paista. Syö vaikka jätskin kanssa.

Vaihtoehtoisesti voit pilkkoa himoitsemiasi hedelmiä, esimerkiksi persikkaa, aprikoosia, banaania, omenaa, vadelmaa, ihan sama. Kaada ne uunivuokaan, makeuta jollain halutessasi (hunaja!), laita sekaan vaniljaa jossain muodossa ja hieman sitruunamehua. Korvaa blondiemurut jollain tummaa sokeria sisältävällä (tai vain ihan tummalla sokerilla, jolloin et tarvitse valkoista sokeria, tai sitten kekseillä, kahvikakkumuruilla, tms.), ja tee muruseos kuten alkuperäisessä ohjeessa.

Mä ajattelin syödä tätä huomenna duunissa aamupalaksi jugurtin kanssa.

torstai 14. heinäkuuta 2011

VANHA KUNNON


Viime lauantai oli ihana. Heräsin hyvävointisena ja pirteänä, ja läksin kaupungille. Perjantaina oli vihdoinkin tullut rahaa jota oli jopa varaa käyttää johonkin. Kävin Teemu&Markuksessa aamukahvilla ja -leivoksella (kääretorttu 5e, sis. suklaaganache vadelmalla, ihan jees), sit menin kirjastoon ja sieltä kauppaan ja puistoon ja ravintola Kannakseen ja Alppipuistoon ja sinne ja tänne ja loppu onkin historiaa.

Olen nyt käynyt Kannaksessa kahteen otteeseen. Ekalla kerralla söin lihapullia (13e) ja tokalla pariloitua maksaa (15e). Kummatkin annokset olivat mainioita, eivätkä ruokailutoveritkaan valittaneet (paitsi tujusta suolauksesta).

Kannaksen muodonmuutos huonosta baarista suomiruokaa tarjoavaksi ravintolaksi on ehdottoman positiivinen. Se baari oli ihan surkea. Hauskaa on, ettei mitään muuta ole muutettu kuin ruokatarjoilu. Sisustus on yhä paikoillaan.

Menkää, menkää, se on kiva!


P.S. Myös Muru-Jaana on sanonut sanasen Kannaksesta.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

LAKU, SHOTTI JA SALAATTI

Consummatum est. lienee lamaantunut paahteesta. Minä olen nauttinut viimeaikoina lähinnä alkoholeja ja salaatteja; molemmat toki virkistäviä ja herkullisia mutta saattaisivat liika-annoksina tylsistyttää satunnaista, vakituistakin, lukijaa. Alkoholin liiallisuus, ja siitä kumpuavat tarinat ja jorinat, taas eivät kuulu armoitettuun blogiini (yleensä).

Päätinkin pyrkiä eroon edellämainitusta dieetistä hetkeksi, ja alkaa tehdä kokonaan kypsennettävää ruokaa salaattien sijaan (ja istua kotona ja tylsistyä, koska en uskalla lähteä ulkoilmaan, ettei joku tarjoa minulle ohimennen samppanjaa). Ei-salaatin tekeminen osoittautui hyvin tyydyttäväksi sillä pasta-annostani silmäiltiin tänään töissä sillä silmällä. Nyt keitän punajuuri-porkkana-Aurajuusto-kerma-voi-kevät-ja-valkosipulikeittoa. Toinen käsistäni onkin kauniin puna-keltainen.


Kaiken paskanjauhannan päätteeksi lausun muutaman sanan Pandan Natural Fresh Herb Liquorice -lakritsista: aika hyvää. Lakussa on mukava todella tumman sokerin aromi, ja se on minun mieleeni. Tuosta yrttimausta olen kahta mieltä: ihan kiva ja liian minttulakuinen, hieman hammastahnainen. En ole maistanut muita saman sarjan lakritseja, voisin ehkä pitää maustamattomasta enemmän.

Sitten tekninen ininä: Pidän paketista, vaikken nyt tiedäkään kuinka ruoka- tai karkkihalua herättävä tuo sininen väri on. Englannin kielinen nimi ärsyttää tietenkin. Tuo Fresh Herb Liquorice ei viittaa tuoreisiin yrtteihin vaan tuoreeseen yrttilakuun, koska, no, ei lakussa ole tuoreita yrttejä vaan yrttiuutetta. Uutteessa yrttejä on kahdeksaatoista erilaista, mikä ei mun mielestäni välttämättä ole maininnan arvoinen asia. Jos ollaan negatiivisia, se kertoo siitä että yksittäisten yrttien yrttinen maku on pyritty hävittämään, jos positiivisia, on varmaankin saatu aikaan maksimaalisen ihana maku ja aromi. Kuulostaa se 18 silti hienolta. Lakujen rakennusaineet ovat miellyttävät: melassisiirappi, vehnäjauho, lakritsiuute, yrttiuute. Pussin koko 125g on aivan passeli.

Lakritsit on arvioitu ainakin kahdessa muussakin blogissa.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

VÄLILLÄ IHMEELLINEN


Kaupungissa on uusi konditoria. Paikan nimi on Teemu&Markus, ja se sijaitsee uudistetun Kiseleffin talon toisessa kerroksessa. Kävin siellä eilen. Parantelin krapulaani syömällä suklaa-marjaleivoksen ja salmiakkikonvehdin kirkon portailla. Seuralaiseni söi kaksi macaronia, omena-inkiväärin ja mustikan.

On ihanaa että Helsingissä on uusi kunnianhimoinen konditoria. (Vai, Teemu ja Markus, pitäiskö sanoa patisserie kun se kerran lukee nimessäkin? Koko nimi siis tosiaan on Patisserie Teemu&Markus.) Teemu&Markus on moderni, kliininen myymälä. Hieno ja ihan vaikuttava mutta seurailee tarkasti hienojen putiikkien ja hienojen konditorioitten ulkonäöllisiä perusoletuksia. Ihan kiva siis. Paikan astiat on hienot, tai hirveät, miten sen nyt ottaa. Teemu&Markuksessa ne toimii. Ja, ah, ne leivoslaatikot! Koivukuvion saa tällä kertaa helposti anteeksi, sen verran elähdyttävää on se, että joku oikeasti käyttää mietittyjä bokseja. Erityismaininta ja -kiitos myös myyjätytöstä, joka laittoi minun ja seuralaiseni laatikoihin eriväriset nauhat!

Tuotteiden ulkonäkö tuntuu jakavan kansan. Ne pötkylät kakkujen päällä sen tekevät. (Käykää tsekkaamassa nettisivuilta, ja kertokaa, pliis, mitä mieltä olette.) Mä en ole itse muodostanut vielä mielipidettä, enkä ehkä koskaan muodostakaan. Tavallaan ne pötköt ärsyttää mua ja sit tavallaan ei. Eipähän ainakaan ole kolmea pensasmustikkaa reunustamassa kakkua ja sit paria mansikanpuolikasta ja jotain hiton puolitettua passionhedelmää ja niinku punaherukkaterttua, ja ei kande unohtaa myöskään pakollista ananaskirsikkaa. Propsit siitä, siis.

Punaisella värillä ruiskutettu leivokseni ei kuulu tähän pötkylägenreen. Se oli ulkonäöltään varsin tyypillinen mousseleivos. Vihreä pursoteläjä tosin näytti liikaa ruohoa syöneen linnun kakilta, eikä makunsakaan puolesta puolustanut olemassaoloaan, vaikka olikin jännä ja paljastui pistaasiksi. Jos siihen olisi lisännyt suolaa? Siitä jäi mauton ja rasvainen fiilis. Diggailin neljäsosaympyrästä leivoksen päällä, ja valuvasta suklaasoossista, jonka valuvuus ei kuvassa näy. Makunsa puolesta leivos oli ilo. Neljäsosaympyrä oli vadelmamousse jonka maku ja koostumus olivat kuin melkein sulaneen vadelmajätskin. Kuten kyseinen jätski, olisi myös mousse voinut olla vadelmaisempi. Koostumus oli ihan mahtava. Leivoksessa oli lisäksi maitosuklaa- ja kirsikkamousset. Mä en lainkaan muista miltä kirsikkamousse maistui, joten, no, oiskohan sekin tarvinnut lisää kirsikkaa? En tiedä. Maitosuklaamousse oli hyvä ja laadukas. Pohjana oli browniepohja. Se toimii muhun. Leivos maksoi 4,2€. Ei mitenkään paha, mielestäni. Kovin suuri se ei ollut, mutta mä ainakin syön mielummin leivokseni pieninä. Viva les petit-fours! Loppupäätelmänä kehotan leivoksen ostoon, jos ei muusta syystä niin se vadelmamousse oli ihastuttava, hurmaava jne. jne. Ylipäänsä laadukas ja hyvin tehty tuote, ei siinä mitään.

Valitettavasti söin konvehdinkin. Se maksoi 1,2€, ja oli huono. Se oli ruma, siinä oli liian paksu kuori, suklaa lieni vasemmalla kädellä temperoitukin. Massa sisällä oli ihan jees, ei kovin ihmeellistä muttei hirveääkään. Onneksi suklaa on aika paskamainen raaka-aine. Älkää, pojat, masentuko, kyllä se siitä!

Seuralaiseni macaronit, 1,3€/kpl, olivat kauniita. Mustikassa ei kuulemma maistunut mustikka, enkä löytänyt omenaa omena-inkivääristä. Maistoin niin pienen palan että on hankala lausua julki tämän suurempia totuuksia. Macaronit täyttivät kaikki macaronvaatimukset.

Yksi juttu mua Teemu&Markuksessa harmittaa. Se että mösjööt Teemu ja Markus ovat kokkeja. Miksei kondiittorit perusta konditorioita? Eikä mulla siis ole mitään kokkeja vastaan, mä vain tahtoisin kondiittoreita pitämässä kondiksia kondiksessa. Tämä taitaa olla jokin alakohtainen kulttuuriero. Voi myös olla, että rafloissa on niin kamalaa, että kokit haluavat loikata konditorioitten puolelle.

P.S. Teemu ja Markus, käskekää joku äkkiä korjaamaan termi 'macaroons' macaroniksi tai edes macaronsiksi nettisivuillanne. Sen lisäksi hullukaan ei myy kuivakakkuja! Mutta tästä mä tykkäsin Teemun kuvauksessa itsestään: "Olen luonteeltani hyvin kilpailuhenkinen ja välillä ihmeellinen." Se pistää vähän kihertämään. Söpöä.

P.P.S. Konditoriassa käytetty suklaa on Valrhonaa. Tsekkasin just nettisivuilta jälkkäriosioita ja sieltä löytyi jälkkäri Caramelia -suklaasta ja maapähkinöistä yms. Caramelia on ihanaa. Se maistuu toffeelta. Taidan ostaa sen jälkkärin.

P.P.P.S. Myös Sillä sipuli kävi Teemu&Markuksessa!

torstai 16. kesäkuuta 2011

ARMAS DISKO HUVILINE


Visitoin viikonloppuna Virossa. Kävin Rakvere Punklaulupidu 2011 -laulujuhlilla parin toverin kanssa. Tapahtuma oli paljon suurempi kuin odotin: odotin että siellä olisi kolme punkkaria ja me. Ens vuonna uudestaan! Tosin silloin menen yksin. Vannoin näet että tästä lähtien matkustan aina yksin (tai isolla jengillä).

Yritin hyveellisenä bloggarina toteuttaa ruokaraportointia.


Kuvan nakit ostettiin nimen tähden. Nuorta miestä taustalla kutsutaan kuulemma joskus Jussiksi.


Testasimme urheasti uutta Fizz Paradise -siideriä. Se oli lämmintä ja pahaa. Makuna herkullinen guava-acai-kumkvatti.


Laulujuhlilla myytiin Pungivein -nimistä hedelmäviiniä. Hinta oli kohdallaan: 3,2e/plo. Sekin oli lämmintä ja pahaa, mutta viinille annetaan anteeksi. Pungivein oli kuitenkin juhlien punkein asia.


Ihmisten lisäksi laululavan läheisyys oli vihreänään heinäsirkkoja. Niitä oli ihan pienen pieniä ja jättisuuria.


Punkin jälkeen lähdettiin diskoon. Matkalla ehdimme muun muassa laulaa "Miljoona miljoona miljoona ruusua..." suomalais-latvialaisella edustuksella. Mahtava biisi kun se löytyy joka kielellä. Diskoilun jälkeen lähdimme paikalliseen yöruokalaan, ja sitten puistoon nauttimaan pahaa ja halpaa ja varsin alkoholitonta kuoharia, ja läpsimään hyttysiä. Auringon paistaessa on mukava nukkua.

Tallinnassa söimme pelmenit, jotka lienivät matkan oikein ruoka, siis sellainen bloggauksen arvoinen. Lisäksi söin hyvää voita. Se maistui kermalta. Paketissa oli lehmän kuvia, muistakaa se kun käytte Virossa.





P.S. Seuraavaksi kirjoitan jostain järkevästä. Tai seinään autiotalojen. Katsotaan!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

HAJA-AJATUKSIA RAAKA-AINEISTA


Tein viime torstaina muffinsseja. Oikeastaan vain sekoitin muffinssimiksiin veden ja öljyn, ja lisäsin suklaanappeja päälle. Ihan hyviä niistä tuli. Miksiäkin on vielä. Se on sitruunan makuista. Se sitruunan maku tulee kuulemma aivan oikeasta sitruunasta.

Mä en käytä valmiiksi maustettuja tuotteita tai miksejä jne. leivonnassa. Kyse on tuotteen laadusta, ja siitä että jos tekee itse, niin voi sitten tehdä kunnolla. En kaipaa mats-erikmäistä typerää, lapsellista, mutta näköjään tärkeää, keuhkoamista. (Ai tuleeks pistaasijätskin väri oikeesti purkista? Ha-loo!) Taannoisessa lisäainekeskustelussa mua ärsytti hirveästi se kauhistelu ja demonisointi. Mä syön itse varsin oikeaa ja aitoa ruokaa. Toisaalta syön minä myös sipsejä ja pakastepitsoja. Enkä ole lainkaan kauhistunut siitä mitä ne sisältävät. Ehkä olen vain tottunut lukemaan tuoteselosteita? Ihmettelen, mikseivät kaikki lue niitä. Sehän on mukavaa.

Minulla leivonta ja laatu kulkevat siis käsikädessä. Ihan sama mitä leipoo niin se kannattaa tehdä kunnolla, ja kunnon raaka-aineista. Blogimaailmassa erityinen ärsytyksen aihe on ollut muun muassa Flora Vispi (rasvaton maito, kasvirasva (osittain kovetettu), kasviöljy, emulgointiaineet (E472b, E322, E472e), sakeuttamisaine (E1442 tapiokapohjainen), kirnumaitojauhe, sokeri, aromi, laktaasientsyymi, stabilointiaine (E407), väri (betakaroteeni)), tuo surkuhupaisa epäkerma. Myös kaikki maustetut rahkat, ruokakermat ja tuorejuustot voisi mun mielestä jättää kauppaan. Varsinkin siis jos tarkoitus on leipoa (ajatelkaa sitä prosessina!), ei vain tarjoilla itselle tai vieraille jotain syötävää. Raaka-aineiden maustaminen itse ei yleensä ole kovin vaikeaa.

Leipominen laadukkaista raaka-aineista ja kunnianhimo liittyvät myös yhteen. Ihan kuin sillä nyt mitään kunniaa saisi, että värkkää aina samantyyppisiä piiraita, kuten itse teen. Kannattaisi ennemmin tehdä marsipaanikakkuja. Kuitenkin omassa päässäni kohoan korkeuksiin, vaikka ihan pikkuriikkisenkin. Itse tehty vaniljakreemi on luksusta (mitä nyt aina ryssin sen) ja oma jätski parasta maailmassa (vaikkei pakastin koskaan pakastakaan sitä kunnolla). No ei vaan, kyllä kaikki välillä onnistuu. Silloin ne on ihanimpia koskaan.

(Sitruunamuffinssimiksi oli varastettu. En siis ostanut sitä.)

perjantai 27. toukokuuta 2011

KOLMIOLEIPÄ ON PARAS LEIPÄ


Moikka, mä nyt vähän bloggaan tällai itseltäni salaa. Oon siis vielä blogilakossa.

Kaikki turhanpäiväiset kevätohjeet on ilmeisesti vaikuttaneet minuun niin, että haluan jakaa kanssanne yhden. Se perustuu kesäkurpitsaan, tuohon epämääräiseen pötkylään, jota vihasin pitkään, ja olen rakastanut jo pitkään, enkä yhäkään syö sitä raakana.

Kesäkurpitsaan leivän päällä, suolattuna, pippuroituna ja valkosipuloituna, törmäsin lukiossa. Valitin kesäkurpitsan kauheutta eräälle ystävälle ja hän neuvoi minua paremmille poluille. Yhdistän ohuena paistetun kesäkurpitsan Lähi-Itään, ihan vain koska neuvojalla oli siellä juuret. Aika perusjuttuhan tämä on.


Kolmioleipä kesäkurpitsalla

2 palaa paahtoleipää (isoa, ei mitään Fasun kämäpientä)
n. 10 siivua kesäkurpitsaa (siivut esim. millin paksuisia)
mozzarellaa
tomaattia
kinkkua (luomu!)
sinappia
voita
pippuria

Paahda paahtoleivät pannulla vain yhdeltä puolelta (tavoitteena kärtsähtänyt maku). Paista sitten kesäkurpitsa oliiviöljyssä. Suolaa hennosti. Voitele toinen paahtis voilla ja sinapoi toinen sinapilla. Kasaa leipä harmoniseksi kokonaisuudeksi: muista laittaa mozzarella ja kuuma kesäkurpitsa sylikkäin. Leikkaa kahteen taikka neljään kolmioon, ja syö.

Voi sitä k-kurpitsaa laittaa enemmänkin, ja paksumpina siivuina jos tahtoo. Ideana on kuitenkin paistaa se pehmeän ja rutisevan välimaastoon. Yksinkertaisuuden ystävä jättää pois kaikki muut aineet paitsi kesäkurpitsan ja juuston. Tosin silloin mozzarella kannattanee vaihtaa tymäkämpään tavaraan, ja tietysti lisätä huimasti kesäkurpitsan määrää.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

LUEN, LUEN, LUEN...

...NO AINAKIN IDEAALITILANTEESSA.

Consummatum est. siis vetäytyy pääsykokeeseenlukutauolle. Se kestää kuun loppuun. Älkää hyljätkö!

Mä olen todella huono lukemaan johonkin hiton pääsykokeisiin. Koko ajan pitäisi muka tehdä jotain muuta. Blogitauonkin merkitys on lähinnä henkinen: ehkä se auttaa keskittymään olennaisiin asioihin.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

TYÖMAARUOKA


Tervemenoa vapaus, tervetuloa kesä! Huomenna alkaa siis työt. Olo on kummallinen. Täytyy tehdä kaikkia asioita: kaivaa reikäiset villapaidat ja rumat housut esiin, teipata työkengät kasaan ja ladata sähköä radioon. Kävin myös kaupassa ostamassa ruokaa duuniin. Aamupalaksi on jugurttia (mysliin ei ollut varaa!), randomruuaksi klementiinejä ja yksi banaani, ja lounaaksi peruna-porkkana-kaali-linssi-fetasalaatti.

Mä en hirveästi tykkää tehdä ruokaa töihin. Täytyy aina suunnitella ja tehdä ja pitäis olla käytännöllistä ja sellaista, mikä on sekä hyvää että työntekoaedistävää (eli yksi salaatinlehti ja kaksi kurkunpalaa eivät riitä) ja kaiken lisäksi en kehtaa syödä kaikkein hämärämpiä safkoja töissä. Mun työssä muutkin kyllä syövät hämärähköjä safkoja. (Esim. mönttejä voita ja raakaa lihaa bongattu!)

Meillä olisi ruokalakin. Se on Amica, ja käyn siellä välillä. Se ei ole kovin kummoinen mutta tykkään vaeltaa sinne. Kokemuksena se on siis täysin ulkogastronominen, sillä itse tehden saan parempaa.

Parhaita työruokia on sellaiset jotka voi kantaa yhdessä laatikossa duuniin. En tykkää pilkkoa ja silputa ja kokata töissä, joten on kiva jos kaikki on jo valmiina siellä yhdessä laatikossa. Viime kesänä aloin tosin pygäämään salaatteja duunissa, ja jos pitäytyy iisillä linjalla, niin se oikeastaan käy hyvin laatuun. Silloin kaikki on tuoreesti pienittykin. Eikä tarvitse tehdä ehkä mitään kotona, mikä on kivaa! Salaatti saattaa olla duuniruokien kunkku: menee yhteen purkkiin, ei tarvi lämmittää, ei tarvi tehdä melkein mitään.

Hyvin surullista on, jos on töihin mukaan vain jotain todella pahaa safkaa (tai pelkkää kaurapuuroa). Se sitten varjostaa koko työpäivää. Toisaalta kun tekee itse ruokansa, niin saa yleensä hyvää. En mä ainakaan pruukaa tehdä pahaa. Kukas sellaista nyt tahtoisi syödäkään?

Mitä arvoisat lukijat syövät duunissa?


P.S. Mua jännittää! Mulla on sellainen olo kun lähtisi vaikka leirille. Sellaiselle leirille, jossa käy vuosi vuoden jälkeen ja siellä on kaikki ne samat tyypit ja se paikka on se sama ihana. Mutta siellä leirillä täytyy joka päivä olla seitsemältä aamulla ja vaikka silloin onkin nättiä niin kyllä se silti usein kismittää. Meidän leiriltä saa vielä päivärahaa, ikään kuin intistä, ja sillä päivärahalla saa ostettua suunnilleen saman verran hyödykkeitä kuin intin päivärahalla.

P.P.S. Tässähän voisi pistää kilpailun pystyyn:
Arvaa missä Anni on töissä?

torstai 21. huhtikuuta 2011

IHANA, IHANA KEVÄT



Tein eilen serbettiä (, joka on siis sorbettia jossa on maitoa). Mietin kevät- ja pääsiäisasioita ja -makuja. Harkitsin herne-, persilja-, roquefort-hunaja-, suklaa-, paahdettu kookos- ja oliiviöljyjätskejä ainakin. Päädyin inkivääriserbettiin. Ohje on Lebovitzin The Perfect Scoop -kirjasta, tosin muuteltuna sen verran että voinen sanoa että se on Annin päästä.


Inkivääriserbetti

0,5l täysmaito
100g sokeri
10g hunaja (juokseva)
60g ananasmehu
25g tuore inkivääri
(hieman hippistä oranssia väriä)

Laita maito, sokeri, hunaja ja mehu kattilaan ja kiehauta. Ota kattila pois tulelta ja raasta sekaan inkivääri. Anna jäähtyä (ja lisää väri). Aja seos tasaiseksi esim. sauvasekoittimella. Iske seos jäätelökoneeseen ja noudata ohjeita tai jäädytä sitä pakastimessa niin kauan kuin tarvis. Sekoita välillä että jääkiteet hajoavat.


Eilen oivalsin jotakin: tarvitsen jätskikoneen. Pakastimeni on ihan paska, ei se edes jäädytä mitään. Silti serbetistä tuli mitä mainioin. Tosin kiteet voisivat olla snadisti snadimpia, mutta minkäs teet. Jätskikone auttaisi siihen, ja kylmempi pakastin. Kuvittelin että inkiväärin maku tulisi kiukkuisena esiin serbetissä mutta se onkin hyvin lempeä. On se silti inkiväärinen. Ananasmehu on kuin maku ennen makua, se tuo kiintoisan viidakkotwistin (no, okei, eksoottisen!) serbettiin muttei sinänsä maistu erillisenä.

Huomioita:
Jätskejä ja niiden sukulaisia kuuluu siis sekoittaa jäätymisen aikana että tuotoksen kidekoko pienenee.

Lisäsin juoksevaa hunajaa seokseen koska ajattelin että se tekisi siitä pehmeämpää, vähemmän kiteistä, jotain sellaista (ja siks että hunaja on parasta). Jeesus tietää, toimiiko se oikeasti. Teoriassa se toimii. Alkoholiakin voisi lisätä: silloin seos ei jäädy niin kovaksi. Meinasin laittaa mutta hillitsin itseni.

P.S. Koska tämä on kulttuurihömppäblogi, niin mun oli tarkoitus kirjoittaa tietysti pääsiäisestä laajemminkin. En jaksa! Kerron teille sen sijaan pääsiäistarinan:

Kun elin Irlannissa muutama vuosi sitten, ajateltiin toverien kanssa juoda kaljaa (tms.) pitkäperjantaina. Oltiin kuultu huhu ettei mikään ole auki eikä missään ainakaan myydä silloin alkoholia. Baaritkin ovat kiinni, ja saattavat aueta kun vuorokausi vaihtuu. Pitkäperjantai on klassinen kotibilepäivä siis. Me kuitenkin tiesimme että Lidl on auki, ja kyllähän jotkut kaupat ovat aina auki. Näin ollen suoritimme reippaan ja keväisen retken Lidliin. Oli se auki. Alkoholihyllytkin olivat auki. Niillä hyllyillä ei vain ollut mitään. Masentuneina taisimme ostaa jäätelöä, ja juoda jonkin viinipullon jämät. (Mulle ei ole vieläkään selvinnyt että miksi hyllyjen eteen ei oltu vedetty sellaisia verhoja. Kauhea duuni tyhjentää kaikki.) Hiton katolilaiset!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

VÄÄRINLEIVONTAA



Perjantaisesta piiraasta oli jäänyt muromassaa. Perinteisesti jämämassat kuuluu unohtaa jääkaappiin tai ohimennen syödeskellä niitä pois. Tällä kertaa kuitenkin skarppasin, tai ehkä vain pakoilin vaanivaa esseetä, ja leivoin suklaatarteletteja. Niistä tuli varsin nättejä. Täytteen ohje oli versio perjantain ohjeesta, mitä nyt suklaata oli lisätty. Suklaa on tällaisessa vähän kinkkinen: epämakuinen ja käyttäytyy arvaamattomasti. Olin lopputulokseen ihan tyytyväinen, tosin ei se täydellinen ollut, ja maku jäi jotenkin ärsyttäväksi. Rakennekin oli snadisti rakeinen.

Täytteessä on pikkuisen kermaa, pikkuisen creme fraichea ja pikkuisen tuorejuustoa (kaikkea siis ehkä purkin kuudesosa). Ne sekoitetaan yhteen ja kiehautetaan. Otetaan pois liedeltä ja lisätään joukkoon pilkottu suklaa (käytin tummaa, mutta maitosuklaa vois olla kivempaa) sekä tarpeeksi sokeria ja jonkin verran voita. Sekoitetaan tasaiseksi ja lisätään kaksi keltuaista. Massa kaadetaan muotteihin, joissa on ohuelti muromassaa ja muutama marja pohjalla. Sitten tarteletit isketään uuniin.

Jos olisin ollut fiksumpi, olisin lisännyt täytteeseen reilusti hunajaa. Hunaja ja suklaa ovat taivaalliset yhdessä. Samoin ovat hunaja ja kerma. Ja kenties myös hunaja ja aika moni muu asia. Maun lisäksi juokseva hunaja saattaisi vaikuttaa positiivisesti massan rakenteeseen.

Tällä tavalla ei sitten saa leipoa, muistakaa se. On se silti hauskaa.

Ei mulla muuta.

Moikka.


Seuraavana päivänä! Söin juuri aamupalaksi yhden tarteletin, ja se oli parantunut eilisestä aivan järkyttävän paljon. Se oli tiivis, ganachemainen, lähes viinaisen makuinen. Se oli leivonnan arvoinen. Vou.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

MY DARLING PIE


Leivoin äsken pitkästä aikaa. Alkusysäyksenä oli ajatus mustikkapiirakasta, ja olen muutenkin haaveillut marjapiiraasta jo viikkoja. Tein piirakan ihanaan pitkänomaiseen suorakulmiovuokaani, jossa on irtopohja. Tuon mallisesta leivonnaisesta on helppo leikata paloja (mikä on hyvä koska jengi on käsittämättömiä sähläreitä ja sottapyttyjä) ja siihen voi kikkailla hassuja juttuja ja designeja, esim. raitoja, helposti.

Vatkasin minimäärän kermaa ihan vain kuvaa varten, mutta se osoittautui hyväksi ideaksi syöntinautinnonkin kannalta. Piiras on hyvin sitruunainen, eikä kovin makea. Sokeroitu kermavaahto on jees. Toki sokeriakin voi lisätä, taikka sitruunaa poistaa (tai vadelmaa).


Mustikka-vadelmapiiras sitruunalla


pohja:
150g vehnäjauho (käytin puolet karkeaa ja puolet puolikarkeaa)
75g voi
75g tomusokeri
puolen sitruunan mehu ja raastettu kuori
hieman vaniljasokeria (mulla tomusokeripurkissa vaniljatanko)
ripsaus suolaa

Sekoita voi, sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää sitten jauhot. Sekoita tasaiseksi massaksi ja iske joukkoon sitruuna-ainekset. Jos massa on liian löysää, lisää hieman kylmää vettä. Laita jääkaappiin tai survo heti voideltuun vuokaan. Muista pistellä reikiä massaan kun se on vuoassa.

täyte:
n. 150g mustikkaa ja vadelmaa
1 muna
1 keltuainen
100g tuorejuusto
100g ranskankerma
loraus kermaa
puolikkaan sitruunan mehu ja raastettu kuori
sokeria maun mukaan (laitoin aika paljon, en punnannu)

Laita pohjamassalla vuorattuun vuokaan tarpeeksi marjoja. Sekoita munat ja tuorejuusto yhteen, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Maistele toivottava sokeripitoisuus.

Paista 200-asteisessa uunissa kunnes piiras on valmis. Anna jäähtyä ja tarjoile sokeroidun kermavaahdon kera.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

SEITSEMÄN


Hahaa, minut blogihaastettiin! Se itseasiassa tapahtui jo muutama viikko sitten mutta olen ollut laiska. Täten kerron seitsemän asiaa itsestäni joita ette halua tietää.

1. Muutan blogin kohta kirjablogiksi koska niillä ainakin tuntuis olevan lukijoita ja mulla ei. Tai en mä ehkä kuitenkaan, ruoka on niin ihanaa. (Mutta olen harkinnut kirjallisuutta käsittelevän blogin perustamista.)

2. Nukun herra tapiirin kanssa. Hän on pehmolelu. (Ilman paitaa! Siis tapiiri.)

3. Syön lähes joka päivä tuoretta leipää, kotona leivottua, ja tiedän että te olette kateellisia!

4. Olen vaihtelevan leivonta- ja kielioppi- ja termifasistinen. Suosittelen lämpimästi grammaohjeita, ja pahoittelen syvästi kaikille niille, joille olen huomauttanut ja joille tulen huomauttamaan mm. siitä että bebessä on aina voikreemiä tai että macaron on yksikkömuoto, macarons monikko ja macaroon aivan eri asia.

5. Pidän lainauksista. Tämän päivän viralliset lainat ovat: 1. O plain as plain can be/There's nothing but our own red blood/Can make a right Rose Tree eli On selvää selvempää:/oma veremme, punainen veremme vain/voi Ruusun elvyttää (The Rose Tree/Ruusupuu, W. B. Yeats), siksi koska tahdon Irlantiin. 2. Te hankkikaa vettä koko maailmalle./Minä tuikkaan torpedon arkin alle. (Ystävälleni vallankumouspuhujalle, H. Ibsen), siksi koska se kuulostaa riemukkaalta.

6. Rakastan leivosten ideaa, niiden arkkitehtuuria sun muuta, en itse leivoksia. (Paitsi välillä ja jos on tosi hyviä, tietty.) Suolainen on parasta, ja suklaa, josta saa joskus hämmentäviä kiksejä.

7. Perustelin leipuri-kondiskouluhakemukseni kylddyyrisyillä, esim. ku Jeesuski.


Ah, toivottavasti ette kuolleet tylsyyteen. Tiedän, tiedän, nyt pitäisi haastaa 15 blogia mutta haastan vain yhden. Tämän yhden haastan koska on kivaa syömäblogina haastaa anti-syömäblogi: My life without candy.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

ELÄMÄN SUOLA


Kuva: Paistele vastaan!


Kävimme eilen neljän ihmisen voimin safkaamassa Sosiaalikeskus Sataman Paistele vastaan! -kansankeittiöllä. (Mikä hitto muuten on kansankeittiö?)

En ollut koskaan ennen käynyt Satamassa, joten oli se aikakin. Rakennusparka sijaitsee Kalasatamassa, osoitteessa Kyläsaarenkatu 11. Sataman sivuilla sanotaan että: Sosiaalikeskus on omaehtoinen toimintatila ja kohtaamispaikka. Talon käyttöä ei säätele kapitalistinen voitontavoittelun logiikka, vaan tilan käyttäjien tarpeet. Sen lisäksi sosiaalikeskukset ovat usein räkäisiä ja kuin ainakin nyt pienen pommin jäljiltä. Talo on täynnä toisensa tuntevia anarkotyyppejä, joita ei itse tunne. Skeneen kuulumattomalle kokemus voi olla myös ahdistava. Musta tuntui ihan porvarilta!

Päivän menu oli intialainen. Ruokalistalla oli papupataa, linssidal, raita, pinaattimuhennos, salaatteja, leipää, mangolassi jne. Kaikki safka oli tietysti vegaanista. Hinta on 2-5 euroa omantunnon mukaan. Mun omatuntoni on rautainen, ja maksoinkin aivan alihinnan, koska lompakosta ei löytynyt kuin minimäärä rahaa. Tuotto siirtyy eteenpäin hyvään tarkoitukseen eli Tallinnan uudelle sosiaalikeskukselle.

Ruoka oli kerrassaan sellaista mitä odotinkin. Siinä oli liian vähän suolaa. Suolattomuus tuntuu olevan kansankeittiöiden pääsynti. Papu-kaali-porkkana-kookosmaitopadasta saisi helposti maukkaampaa kun maustaisi reilummalla kädellä ja hulauttaisi suolaa perään. Vai pelkäävätkö anarkistit mausteita? En usko. Sitä paitsi jengi, joka ei syö normiruokaa, oppii usein tekemään hyvää ruokaa ihan ite. On pakko oppia jos haluaa syödä hyvin. Minäkin mahdollistin ruokakiinnostukseni ryhtymällä kasvissyöjäksi. Takaisin asiaan!: Mangolassi oli hyvää. Leipä, tai siis lättänä rieskatyyppinen asia, oli myös hyvää. Sen syöminen oli ilo. Hippis-anarkistisessa ruuassa mukavaa on runsas papujen käyttö. Mut hei: lisää mausteita ja lisää yritystä! Ylittäkää valkoisen heteromiehen oletus kasvisruoasta mauttomana patatyyppisenä asiana! Vegaanisafka pystyy parempaan ja niin pystyvät varmasti myös Sataman kokkauskollektiivin jäsenet!

Suosittelen Paistele vastaan! -ruokailua henkilöille jotka eivät ole Satamassa (tai missään sosiaalikeskuksessa, herre gud!) käyneet, ja niille jotka haluavat kunnon ruokaa halvalla ja ovat liian laiskoja tekemään sitä itse. Kyllä jengi tuntui arvostavan eilistä safkaa varsin korkealle vaikka itse olenkin tällainen valittava akka. Minä tulen vastedeskin tekemään ruokani itse; se on hauskaa ja maistuu paremmalta.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

SINULLE, RAKKAIN


Blogillani oli eilen 1-vuotissyntymäpäivä.

Alussa asetin hienoja päämääriä, joita blogi ei tosin ole (ainakaan vielä) saavuttanut. Maine ja kunnia lymyävät muualla eikä Glorian Ruoka ja Viinistä ole soitettu että milloin ryhtyisin kolumnistiksi. Ihmettelen! Jostain syystä yhtään rakkaudentunnustustakaan en ole saanut.

Lohduttautuakseni ja lohduttaakseni teitä, minun tulisi nyt kertoa että blogi on kuitenkin saavuttanut laajan ja ihastuttavan lukijakunnan. Blogi on saavuttanut erityisen ihastuttavan ja harvinaisen fiksun lukijakunnan ja -kannan. Kiitos!

Hyvää syntymäpäivää, blogi!

Synttärivideo:

maanantai 14. maaliskuuta 2011

SUKLAASYDÄN, TINAKUORET ELI MISTÄ OSTAN SUKLAANI


Varhain sunnuntaiaamuna syödessäni falafelia Eerikinkadulla, minulta kysyttiin millä laululla minut voisi pokata karaokesta. Kieltäydyin vastaamasta vastaukseni nolouteen ja minuun vaikutuksen tekemisen helppouteen vedoten. Seurueemme kolmas jäsen alkoi laulaa: jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä tyttöjä, pieniä poikia... Niin, niin, aivan, sanoin, ja vakuutin uudelleen helppouttani.

Yksi blogin aloittamisen perusteista oli löytää tämän kautta mulle todella kaunis ja ihana mies. Ei ole vielä löytynyt, joten kaikki todella kauniit ja ihanat voivat lähestyä minua lähettämällä kukkia ja suklaata ja karaokebiisinsä osoitteeseen jonka saa kysymällä. Sulhasehdokkaiden inspiraatioksi hyviä suklaamestoja tulee tässä:*

Chjoko. (Liisankatu 9 & Kluuvikatu 1)
Chjokossa on hyvä valikoima italialaisen Amedein levyjä. Toki paikan omatkin mölkyrät ja pömpylät kannattaa tsekata mutta suklaalevyretkellä Amedei on Chjokon helmi.

Valrhona. (Kämp Galleria, 1. kerros)
Ranskalainen Valrhona on arvostettu ja suhteellisen edullinen. Kaupasta saa ainakin melkein kaiken mitä Valrhonalla on tarjottavanaan. Konvehdit on hyviä ja nekin kohtuuhintaisia. Kaakaojauhe on hankinnan arvoista.

Anton&Anton. (Museokatu 19)
Anton&Antonilla oli ainakin viimeksi myynnissä ranskalaisen Michel Cluizelin suklaita. Varsinkin madagaskarilainen Mangaro -maitosuklaa on mahtavaa.

Parhiala. (Hakaniemen Kauppahalli)
Kaupassa on vaihteleva ja mukavan usein vaihtuva valikoima suklaalevyjä. Monet ovat tasoa varmaan ihan ok, sellaisia ettei ole koskaan tullut edes ostettua. Parhialasta löytyy myös Cluizelia ja kiinnostavien pienempien ulkomaisten firmojen suklaita, kuten Pacari ja Patric. Viimeksi bongasin Cluizelin Noir Infini 99%:n, kannattaa kokeilla.

Stokkan karkkiosasto. (Stockmann, -1a -kerros)
Karkkiosastolta löytyy valikoima vähän kaikenlaista: paljon belgialaistyyppistä kivaa ja helppoa ja kallista muttei kauhean laadukasta suklaata. Kyllä niillä rasioilla vaikutuksen tekee jos ei muuta. Irtokonvehtien tiskillä kannattaa ottaa Valrhonaa.

Caffi. (Kauppakeskukset Flamingo ja Sello)
Caffista kannattanee ostaa myös teetä ja kahvia, mutta tässä listassa kauppa on siksi että se myy ranskalaisen Francois Pralus'n suklaita. Olen raportoinut Caffin konvehdeista aiemmin.

Ehkä yllä nyt ovat olennaisimmat paikat. Muitakin tietysti on, sellaisia joista joskus saattaa saada jotain kiinnostavaa ja toisinaan taas ei. Vanhassa Kauppahallissa on kauppa jonka nimeä en muista. Viimeksi siellä ei ollut mitään mutta edellisellä kerralla löytyi jokin aarre suklaalevyksi. Juuren Puodista taas saa jo mainostamiani monsieur Rissasen konvehteja, ihanassa Tarmossa Korkeavuorenkadulla myydään erinäisiä suklaita jne. Suklaashoppailu kannattaa ottaa kaupunkiseikkailun kannalta!

*Postauksessa on myös ajateltu henkilöitä jotka mahdollisesti haluavat ostaa mukiinmenevää tai parempaa suklaata ja hermostuvat siitä että tässäkin blogissa tiputellaan osoitteita milloin ja mihin sattuu. Toivottavasti tästä listauksesta on apua.

P.S. Ei mua oikeasti taida saada pokattua suklaalla. Tai ainakin se on vaikeaa; se vaatisi jotain kreisin siistiä.