KRÄÄSÄÄ

Yritän ohjata blogia takaisin raiteille ja jättää nuo turhanpäiväiset ohjeet vähemmälle. Päivän ensimmäisenä aiheena on siis miniklementiinit! Kuvassa näin ollen normaalikokoinen kynä ja minikokoiset klementiinit. Ostin näitä viisi kappaletta Kampin K-Kaupasta, maksoi huimat 22 senttiä. Oikeastaan vaikutusta ei tehnyt pienikokoisuus vaan nuo vihreät varret ja muutama vihreä lehti. Sydämeni vuosi taannoin verta kun luin jotain ohjetta jossa neuvottiin aina valitsemaan sitruunoita joissa on jäljellä vihreitä lehtiä. Lehdistä näet näkee kuinka tuore hedelmä on. Teki mieli lähettää valitus; mistä vitun lehdistä! Eihän tässä pimeässä maailmankolkassa hedelmissä ole jäljellä lehtiä, ja jos on, ne ovat kuolleita.

Klementiinit olivat muuten myös maukkaita. Niiden valitseminen vain oli työlästä, eikä suurin osa ollut erityisen hyvässä kunnossa.



Sain joululahjaksi taika(joulu)ponilta David Lebovitzin The Perfect Scoop -kirjan. Olin kai vahingossa kertonut tälle ponille että Davidin blogi on ihana ja sit tykkään jätskeistä ja että aattelin pyytää Davidiä treffeille. Tulin tosin siihen tulokseen että se on vähän vanha eikä edes kovin kuuma. Mut hei, se asuu Pariisissa! Ja sillä on varmaan rahaa. Se myös digailee suklaata.

En ole ihan hirveästi vielä laittanut aikaa tuon kirjan lukemiseen. Kuitenkin esimerkiksi herne- sekä anisjäätelöohje tekivät minuun suuren vaikutuksen. Myös Jokis on vaikuttunut Lebovitzin jätskeistä. The Perfect Scoopissa ei pitäydytä aivan pelkässä jäätelössä vaan mukana on kans sorbetti, serbetti*, granita, soossit ja kaikennäköiset pikkuleivonnaisohjeet kuten pikkuleipä. Kirjan ohjeet on hyvin rasittavasti jenkkiläisinä cupeina mutta luojan kiitos sulkuihin on merkitty myös grammamäärät.

Eiköhän The Perfect Scoopista nähdä tässä blogissa joskus esimerkkijätskejä.

Syötävinä lahjoina sain myös poropateeta ja mustaherukkahilloa sekä Bushmills-viskiä ja jotain konjakkia. (Olen muuten käynyt Bushmillsin kylässä Pohjois-Irlannissa. Ankea mesta!) Konjakki meni jouluna ja Bushmillsiä on vielä liru jäljellä. Pidettiin joulupäivän känniääliöjatkot sillä. Terkkuja vaan!

*Mikä on sorbetin ja serbetin ero? (Ja pitäiskö se kirjoittaa sherbetti?) Sorbetissa ei ole maitotuotteita, serbetti on kuten sorbetti mutta maidolla tms.



Kah, rinkula! Ostin Pariisista Printemps -tavaratalon pieneltä leivontaosastolta de Buyerin kakkurenkaan. Se maksoi 11,90e. En ole varma myykö Confetti näitä nykyään, ei kai? Kaupasta kakkurenkaita ei Suomessa kuitenkaan saa, paitsi sellaisia amerikkalaistyylisiä ylikorkeita häkkyröitä joiden kokoa voi säätää. Kuka haluaa syödä kakkua joka on 10cm korkea?, kysynpähän vaan. Ai niin, sori, ainakin blogeista päätellen hyvin moni. No, mä en, enkä tehdä, joten tämän mun kaunokaiseni korkeus on 4,5cm. (Pitäis ehkä joskus käyttääkin tätä eikä vain ihailla.) Joku kauppa voisi mun puolestani ottaa valikoimiinsa astetta pienemmän renkaan niin voisin ostaa senkin. Jos vaikka viidentoista sentin läpimitalla? Chez Marius? Se olisi kivaa.

Hyvää uutta vuotta muuten!

VOI PIKKU RUSINAA/OH YOU LITTLE ROISIN

Mun piti tehdä jouluksi konvehteja. En ole ikinä tehnyt sellaisia muottiin enkä oikein muutenkaan joten suhtauduin sessioon asiaankuuluvalla pessimismillä. Tiedostin riskit, ehkä ennemminkin, ja vituikshan se meni. Kuoret eivät irronneet muotista niin kuin niiden kuulemma pitäisi. Onneksi en ollut edes täyttänyt niitä niin ei mennyt hukkaan kun muutama kuorellinen suklaata ja se ei ole paljon. Ganache oli kuitenkin valmiina ja mitä nyt on joulu muutenkaan ilman liian kalliita, epämääräisehköjä tryffelinmölkyröitä joita on rakkaudella rakentanut. Rehellisyyden nimissä: ohje oli hyvä mutta muistini saattaa pettää ja numerot siis heittää.


Hunaja-rusinatryffeli

ganache:
60g kerma
60g rusina
40g suklaa (Valrhona Guanaja 70%)
25g hunaja (appelsiininkukka-)
5g voi

lisäksi:
tarpeeksi suklaata tryffelien dippaamiseen (n. 250g?)
laadukasta kaakaojauhetta (no siis mulla oli Valrhonan)
ja/tai
tomusokeria
halutessa kimallejauhetta

Kiehauta kerma ja lisää rusinat ja hunaja. Vedä seos soseeksi tms. sauvasekoittimella. Lisää kuuman massan joukkoon rouhittu suklaa ja sekoita se sulaksi. Lisää voi. Peitä massa ja jätä huoneenlämpöön vaikka yön yli. Se tiivistyy kun sen antaa olla.

Pyörittele ganachesta palloja. Ota kaakaojauhe, tomusokeri ja kimallejauhe esille ja laita ne valmiiksi astioihin (mä sekoitin kimalletta kaakaoon). Ylipäänsä tee kaikki mahdollinen valmiiksi ennen kuin temperoit suklaan. Dippaa pallot ties mitä apuvälineitä käyttäen (ohutpiikkinen haarukka on hyvä) temperoituun suklaaseen, kopsauta liika suklaa pois, hellästi heitä tryffelit jauheisiin. Anna suklaan jähmettyä hetki ja pyörittele sitten tryffelit kaakaojauheessa/tomusokerissa.

Ohjeesta saa helpomman jos lisää vähän suklaata ganacheen tai vaihtoehtoisesti vähentää kerman määrää. Tällöin massa ei ole niin pehmeää ja sitä on helpompi käsitellä. Alkoholi sopisi ohjeeseen ihanasti, muista lisätä se muiden aineiden jälkeen. Älä masennu jos temperointi epäonnistuu - elämä on sellaista. Älä myöskään masennu jos massa leikkaa vaan yritä pelastaa se sekoittamalla kovaa ja käyttelemällä sauvasekoitinta.

Yksi juttu vielä! Vahingossa tulee aina hehkutettua tuota Valrhonaa ja siis onhan se hyvä, ei siinä mitään. Pääsyy ei kuitenkaan ole se että joku maksais mulle tästä kehusta tai että se ois ehdottomasti maailman parasta. Valrhonan suklaata saa aika hyvin ja se on varsin järkevän hintaista. Helsinkiläisenä mun suklaavaihtoehdot on lähinnä Lidl ja Valrhona. Esimerkiksi Fazerin tummiin mä en koske, ne on hirveitä. Amedein levyt taas maksaa 5 euroa 50 grammaa joten 400g suklaata maksaisi 40 euroa kun Valrhonan Guanajastani mä maksoin 14 euroa. (Sitä paitsi tykkään siitä Kämp Gallerian kaupasta!)

ÄLÄ TULE KUIVA KAKKU

Mulla on muutama mantra joita mä toistelen, en ehkä itsekseni vaan ihmisille, joiden mä koen olevan vielä valaistumattomia. Voin paljastaan yhden teille: keksit tehdään tehtaassa, kuivakakku on kuiva kakku. Toisin sanoen se mikä tehdään tehtaassa on keksi ja kotona tehty on pikkuleipä ja jos kahvikakku on kuiva kakku niin se on huonosti tehty. Kuivaan kakkuun ei pyritä, eikä kahvikakussakaan ole kahvia. Nimi viittaa samaan asiaan kuin kahvileipä, se on jotain mikä nautitaan kahvipöydässä.

Tein siis eilen koulusta perityllä ohjeella hedelmäkakun. Jaoin ohjeen kahdellakymmenellä ja poistelin turhia asioita ja kauhistelin ällöä rommikirsikkarouhetta. Skippasin myöskin leivinjauheen jota olisi ollut mun ohjeessani jäljellä muutama gramma.

Hedelmät kakkuun ostin Lasipalatsin aukiolta joulutorilta ranskalaisittain. Ne oli ihan järkyttävän kalliita, 4e/100g. Maksoin pienestä pussistani 11,80e. Eivätkä ne kenties olleet hintansa väärtejä mutta oli se jännää. Oliivin näköisiä kirsikoita, minikokoinen sokeriliemissä keitelty päärynä...


Hedelmäkakku

aluksi:
150g kuivattu hedelmä (laitoin kirsikoita, ei cocktail-, papaijaa ja aprikoosia)
4cl Cointreau

Pilko hedelmät haluamiisi mittoihin, laita ne purkkiin ja kaada perään alkoholi. Sulje kannella ja anna imeytyä nyt mielellään ainakin yön yli.

massa:
120g voi
100g sokeri
150g muna
165g vehnäjauho
50g mantelilastu
hedelmä+Cointreau

Vaahdota voi ja sokeri huolella niin että se on valkoista ja ilmavaa (käytä lapaa!). Paahda mantelilastut uunissa. Lisää kananmunat, joiden ei pitäisi olla kylmiä, vähän kerrallaan voi-sokerivaahtoon samalla kun kone käy. Voitele kakkuvuoka ja ripottele sinne paahdettuja mantelilastuja. Sekoita loput mantelilastut hedelmäsilppuun ja siivilöi joukkoon myös osa vehnäjauhoista. Lisää seos vaahtoon, sekoita rauhallisesti koneella tai käsin. Siivilöi massaan loput vehnäjauhot, varo sekoittamasta liikaa. Paista 170 asteessa.


Huom! Kakkuvuokaa ei tarvitse korppujauhottaa. Kakun pinnasta tulee kauniimpi ilman, ja kakku irtoaa aivan hyvin vuuasta kun sen vain muistaa voidella kunnolla.


P.S. Siis apua! Ei tän mun blogin pitänyt olla mikään reseptiarkisto ja nyt mä huomaan että se on luisumassa sellaiseen suuntaan. Tosin nyt tulee leivottua aika paljon kun on tuo joulu - ootteko huomanneet? Lupaan tehdä parannuksen ja alkaa taas blogata olennaisista asioista. Kahvikakku, haloo...

ALL THINGS NICE

Tota, niin joo, se joulu on tulossa. Oletteko jo saaneet rakennettua stressin? Mä ajattelin vähän leipoa ensi viikolla ja miettiä noita lahja-asioita. Parasta oikeastaan olisi jos skipattais vain kaikki lahjat (ainakin sillai ettei mun tarttis mutta muut sais kyllä ostaa mulle) ja sitten voitaiskin keskittyä syömään hyvin. Valitettavasti mä olen aika huono syömään todella paljon; mua ei yksinkertaisesti huvita. En myöskään tykkää olla ähky ja -tätä ei blogin perusteella uskoisi- en tykkää syödä kovin paljon makeaa. Joten olkaa hyvät, tässä teille äkkimakea joulushotti, ettei totuus (eli mitä enemmän kännissä on jouluna ja uutenavuotena, sitä parempi on tuleva vuosi) unohtuisi.

Joulushotti

vaihe 1.
omenamehua
appelsiini tai kaksi
melassisokeria
vaniljatanko
muutama tähtianis
kanelitanko
muita joulumausteita
(tuoretta inkivääriä)

Kaada puoli litraa - litra omenamehua kattilaan, lisää paloiteltu appelsiini kuorineen kaikkineen ja kaikki loput ainekset, paitsi inkivääri. Muista halkaista vaniljatanko ja kaapia siemenet ja laittaa sitten tanko sekä siemenet kattilaan ja keitä. Laita sokeria maun mukaan kuten kaikkea muutakin. Maistele lientäsi niin tiedät mitä se tarvitsee. Liemen tulisi olla tiiviimpää kuin vesi muttei ihan ehkä siirappia. Jos laitat inkivääriä, lisää se lopuksi. Luulen tosin että se teki liemestäni sameaa ja rumaa, mahtavan makuista kyllä, eli omalla vastuulla. Siivilöi liemi.

vaihe 2.

liemi
Jaloviinaa
shottilaseja

Kerää nurkista kaikki ne shottilasit, joita käytät ehkä joskus duunin pikkujoulujen kreiseillä jatkoilla jne., pese ne ja kaada laseihin puolet lientä ja puolet jallua ja tarjoile toivon mukaan ihanille kanssajouluviettäjillesi.

Huom! Shotit voi tarjoilla lämpiminä/kuumina.

Huomhuom! Ohjetta voi luonnollisesti soveltaa joka suuntaan.

KUKONHÄNTÄTUPSUKOISTA

Syön juuri banaania ja sitä ennen söin päärynän. Mikä ihmeen hedelmäkuuri muhun on mennyt. Bloggaankin niin usein että kolme lukijaani varmaan kyllästyvät hetkessä. Aikaa vain nyt tuntuu olevan, ja hedelmien himoja. Mun mielestä kaikkien firmojen pitäisikin nyt alkaa lähettää mulle sponsorilahjoja (no okei jos lähetätte nonparelleja tai kakkumiksejä ni lähettäkää edes hyviä, ja ei hirveän paljon) koska sillä että on paljon aikaa ei tee kauheasti rahaa. Jos taas haluais vaihtaa mun aikaani rahaan niin mä osaan tehä vaikka mitä, esim. leipoa. Tai jos tahtoisikin vaihtaa mun aikaani suudelmiin niin, no, vatkaa muna kovaksi? Oolrait, oisikohan aika siirtyä ohjeen pariin.

Niin kuin joku tarkkasilmäinen lukija on saattanut huomata, kaikennäköiset piiraat vetoavat minuun. Ohje on versio piiraasta, alkupala, jälkiruoka, snäksi, cocktailpala. Massojen kasaaminen lättänälle muropohjalle oli Aleksin idea. Massat on mun omat. Tein näitä töissä rakkaille työtovereilleni. Hyvin ne meni alas, uskokaa pois.


Massoja muropohjalla

muropohja:
300g vehnäjauhoja
240g voita
50g kylmää vettä
15g sokeria

Sekoita aineet keskenään ja laita massa jääkaappiin tekeytymään. Kauli massa ohueksi ja ota pyöreällä muotilla rinkuloita. Siirrä mahdollisesti jotain apuvälinettä (esim. paletti) käyttäen pellille, rei'itä haarukalla ja pane uuniin.

suolainen massa:
100g kerma
100g vuohenjuusto (tai tarpeen mukaan)
mustapippuria
yrttejä
päälle kirsikkatomaatteja

Sekoita vuohenjuustoa reippaasti jotta se pehmenee ja yhdistä se vatkatun kerman kanssa. Mausta, pursota muropohjille ja koristele tomaatinpuolikkaalla. Rouhaise vielä päälle mustapippuria.

makea massa:
100g kerma
2kpl appelsiini
tummaa sokeria
vähän neilikkaa
pari tähtianista
ehkä jotain jouluista
kenties vaniljatanko
1 liivatelehti
päälle paahdettuja pekaanipähkinöitä

Kuori appelsiinit kuorimaveitsellä, purista mehut kattilaan ja laita kuoret sinne kans. Lisää tarpeeksi kuvittelemasi määrä sokeria ja mausteita, vettä jos tarvitaan ja keittele liemi siirappiseksi. Huomioi kuitenkin että tarkoitus on sekoittaa jäähtynyt siirappi (joka kovenee jäähtyessään) vatkattuun kermaan eli älä keitä sitä liian tiiviiksi. No anyways, liota ensin liivate vedessä, sulata, sekoita siirappiin ja sitten sekoita kermavaahtoon. Pursota muropohjille ja koristele paahdetuilla pekaanipähkinöillä. (Yli jääneet pähkinät hakkasin pieneksi ja lisäsin massaan.)


Suolainen pala maistui siltä miltä se kuulostaakin: varsin klassinen. Makea oli jännempi, siirappi tuoksui alkoholiselta ja massasta tuli kiinnostava, eriskummallinen, kuivahedelmäinen. Tykkäsin makeasta enempi.



Vielä vähän Pariisin suklaista: ne oli hyviä mutta keväinen käyntini Lontoossa oli tällä saralla kyllä monipuolisempi. Toisin sanoen mitään kovin kreisiä ei löytynyt (=kaikkia suklaita saisi varmaan vaikka sieltä Lontoosta plus Lontoon omat tarjottavat), mutta kaikki olivat syömäkelpoisia ja itseasiassa varsin kiinnostavia. Vikaostoksia ei tullut.

Eka levy oikealta eli Chaponin 75% Madagascar oli viiltävän hapokas ja kiukkuinen. Oranssi Hermé oli 45% maitosuklaa hasselpähkinöillä ja se oli hyvä kuten tulikin olla muttei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Jean-Paul Hévinin chuao -pavuista tehty 68% tuntui maistuvan joka kerta erilaiselta ja niinpä en oikein saanut siitä otetta. La Maison du Chocolat'n 60% Orinoco oli kaunis paketti ja ihanan ruskea foliokääre ja koko suklaa oli lempeä ja tasapainoinen. Pierre Hermén keltaisen paketin 75% jaavalainen oli a truly intense flavor experience todellakin, se maistui Jaavan tulivuorilta. Maku oli siis hyvin, hyvin savuinen, paahtunut, palanut.

Harmittamaan jäi etten ostanut Michel Cluizelin Mangaro -suklaata. Anton&Anton myy siitä sitä ihanaa maitosuklaaversiota mutta Pariisissa olisi ollut 65% tumma. Viime viikolla Hakaniemen hallissa käydessäni huomasin kuitenkin että Parhiala on alkanut myydä Cluizelia ja niillä on tuo tumma Mangarokin. Kiitos maailma! Käyn heti huomenna.

ENNEN KUIN MAASI KELPAA

Mä vierastan itsenäisyyspäiviä ja kansallisvaltioita ja poliisivoimia ja poliittista hömppää ja huonoja leivoksia ja sitä että hammastahnatuubia pitäis muka puristaa oikein. Olen viettänyt hauskoja itsenäisyyspäiviä: juossut poliisia pakoon ja huutanut kurkku suorana. Poliittinen toiminta on kuin uskonlahkot: siitä saa hienoja kiksejä ja luottamusta elämään. Valitettavasti en usko sen enempää vallankumoukseen kuin jumaliinkaan. Konditoriatuotteisiin mä sen sijaan uskon, ja tässä tuleekin Pariisin helmiä.



Macaron, macaron, macaron! Sen hienous piilee pienessä koossa. Se on pieni leivossnäksi, juuri sopivan kokoinen lapsille ja lihoistaan huolehtiville pariisittarille. Syököhän miehet macaroneja ollenkaan? Se on hyvin feminiininen herkku. Mä söin ihan yliannostuksen macaroneja Pariisissa. Oli niin helppo testailla kondiksien laatua ostamalla yksi pieni macaron. Kuvassa oleva Sadaharu Aoki -macaron oli ihana. Siinä oli ume -sisus eli japanilainen hapan luumu -massa. Kummallinen mutta mainio. Muita testattuja oli tietysti Pierre Hermé, jonka liikkeisiin ranskalaiset, tuo sivistyskansa, jonottivat ja Ladurée. Hermé ja Ladurée taistelevat Pariisin macaronherruudesta. Kysymys siis kuuluu: kumpi on parempi? Anni sanoo että Ladurée, ehkä. Kummankaan ei kannata hurrata siis. Se, mitä mä jäin kaipaamaan Pariisin macaroneilta, on sitkeys. Ne oli kaikki ehkä rapeita mutta muuten ihan pehmeitä, lähes sulia. Ei pahoja, mut mä haluan sitkeyttä!



Hugo&Victor, niin kuin kuvastakin näkyy, oli päräyttävä. Myymälä oli musta. Leivokset oli sijoitettu sekä pöydille lasin alle että seiniin joissa oli niille kolot. Olo oli siis kuin homomiehille suunnatussa parfyymikaupassa (No hei Hugo&Victor, mitä muuta tosta nimestä tulee mieleen? Leivokset? Suklaa?). Valitsin houkuttelevan kirkkaanvihreän tarteletin ja matkaseura valitsi jonkin varsin samantyyppisen ja sitten painuttiin puistoon syömään: vaniljakreemiä tai lemoncurdia tai vaniljakreemiä sitruunalla (en muista enää!), massa mantelimassasta, vihreäksi värjätty muropohja ja päällä valkosuklaata.



Jaaha, taas täällä, herra Aoki. Tässä siis Sadaharu Aokin Zen -leivos, jossa on seesaminsiemenmuropohja, konjakkia, jotain pähkinäjuttua, seesam- ja valkosuklaakreemit ja päällä matchamacaronin kuori. Tämä oli hyvin hyvin kummallinen leivos. Muistan siitä hämmentävän konjakin ja seesamin sekamaun. Leivoksessa oli alkoholinen maku, josta en ollut varma tuliko se alkoholista ja huh, joo. Nautinta-ajankohtakin oli tosin keskellä yötä, tosi väsyneenä ja ehkä alkoholia kuluttaneena, saattaa siis myös vaikuttaa asiaan. Mut Sadaharu hei, pidä kii sun unelmistas, sä oot silti ihana!



Viimeisenä vuorossa on hieman proletaarimpi leivos. Oltiin viinikävelyllä (=kävelyä ja viiniä) kun törmättiin kiinnostavaan leipomo-konditoriaan joten pakkohan se oli käydä kurkkaamassa. Paikan nimestä ei ole tietoa, mutta arrondissement oli luultavammin yhdeksän. Leivos esitti kirsikkaa. Pallon toinen puoli oli täytetty vaniljakreemillä ja toinen suklaamoussella ja sitten ne oli yhdistetty. Vaniljakreemiosassa oli myös ainakin yksi säilykekirsikka tekemässä tästä kirsikkaleivoksen. Pallo, joka oli suklaata, oli dipattu punaiseen tahmeaan asiaan ja päälle tökätty suklainen pieni keppi, ja näin syntynyt kirsikka oli asetettu vielä kakkupohjan päälle, että se pysyisi pystyssä ja muutenkin täyttäisi leivoksen kriteerit. Leivoksen kuljettamista helpottava laatikko oli ihana. Leivos oli myös ihana, ja oli kivaa kun ei tarvinnut koko ajan tiedostaa syövänsä jotain maailman konditoriatuotteiden helmeä.

Moikka!

MISSÄ MUROSENI ON

Tein äitin ja isin pikkujouluihin päärynäpiirakan/tarteletin/whatever. Ajattelen kaikennäköisiä leivonnaisia usein erissä eli rakentelen ne osista. Tässä oli muropohja + pannacotta + hedelmä/marja. Sitten mietin että maustanko pohjan jollain: joo, laitoin liikaa voita ja tarpeeksi
inkivääriä sekä fariinisokeria. Maustettu pannacotta? No, vaniljatanko. Hedelmä/marja? Laitetaan päärynää koska tahdon keitellä niitä liemissä kypsiksi ja maustaa joululla. Tädää! Sitten tarvitseekin enää kasata osista se piirakka. Mä en ikinä käy Ikeassa, mutta kuvittelisin että kirjahyllyn rakentaminen on jotain tällaista.


Päärynäpiirakka joululla

muromassa:
115g voi
115g vehnäjauho
80g fariinisokeri
6g raastettu inkivääri

Sekoita yhteen kylmä voi, sokeri ja inkivääri. Lisää sitten jauhot ja laita massa jääkaappiin. Kun olet kyllästynyt odotteluun, asettele massa vuokaan ja pane takaisin kylmään. Saattaa olla fiksua laittaa vaikka pakkaseen. Paista.

pannacotta:
4dl kerma
15g sokru
1kpl vaniljatanko
1,5kpl liivatelehti

Kerma ja sokeri ja halkaistu+kaavittu vaniljatanko ja siemenet kattilaan. Kiehauta, poista tanko ja lisää liotetut liivatelehdet, sekoita kunnolla. Kaada paistetun piirakkapohjan päälle ja toivo ettei pohja pissi. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.

päärynät:
n.4 päärynää
1 appelsiini
fariinisokeria
neilikkaa
tähtianista
mitä vain

Kuori ja halkaise päärynät, ota kodat pois. Laita ne kattilaan. Kuori appelsiinista se kiiltävä kuoriosa, ei valkoista. Laita kattilaan, purista sinne myös appelsiinin mehu. Lisää sokeria tarvittava määrä, muutama tähtianis ja neilikka nyt ainakin. Voit keitellä pannacottan vaniljatankoa myös tässä liemessä. Kaada kattilaan vettä niin että saat päärynät keitettyä. Päärynöiden tulisi olla kypsiä muttei löysiä. Leikkaa jäähtyneet päärynät ihaniksi paloiksi (ei ole pakko), ja asettele piirakan päälle.

siirappi:
päärynöiden keitinliemi
lisää sokeria jos tarvitaan

Keitä päärynäliemi kokoon niin että se saavuttaa siirapillisen konsistenssin. Kun liemi on täydellinen, tai ehkä jo vähän ennen (=siirappia on vaikea siivilöidä), siivilöi mausteet pois. Kaada jäähtyneenä jo piirakan päällä olevien päärynöiden päälle ja tarjoile.


Kuten huomata saattaa, ohje ei ole kovin tarkka. Mausteita voi muuttaa, voi laittaa vaikka päärynöiden liemeen valkoviiniä tai glögiä, voi vähän räiskiä sinne sun tänne.

Pohjassa on sellainen pikku ongelma, että voita on liikaa. Ongelman voi tietysti korjata ottamalla osan voista pois. Toisaalta tuo käsittämätön voimäärä karamellisoituu sokerin kanssa ja pohjasta tulee erinomaisen kiinnostava (jos nyt sitten yrittää unohtaa sen että se on tavallaan epäonnistunut ja väärin.) Sen lisäksi pohja vaatii uunissa ollessaan erityishuomiota koska se yrittää valua vuoan pohjalle (jollain työkalulla voi taputella sitä takaisin seinille) ja puolet voista liruu uunin pohjalle joten pelti/astia/tms. on kannatettava vuoan alla.

Vuokana käytin suorakulmaista, pitkulaista irtopohjavuokaa. Se on aika iso, muttei nyt mikään aivan jättimäinen.

Ohje on mielestäni ihan oikeasti aika hyvä. Helppo, ja tykkään asioista joissa saa heitellä niin paljon kaikkea sekaan kuin tahtoo ja sitten toivoa että siitä tulee hyvä.

LEIVOS JA MUITA TARINOITA

Hyvää maanantaita, oivalliset lukijakullat.

Pariisista bloggaaminen tökkii pahasti, en oikein osaa päättää mitä bloggaisin ja minkä kanssa ja kuinka tärkeää ja hah! Nyt on kuitenkin vuorossa La Pâtisserie des Rêves, jonka nimi on aivan liian pitkä. (Terveisiä vaan!)

Mulla oli Pariisissa mukana pieni sininen kirja johon olin kirjoittanut kaikki tärkeät asiat (= konditorioita, suklaakauppoja, leipomoita). Unohdin sen tietysti puolet ajasta aina hotellihuoneeseen mutta törmättiin me näihin fiinimpiin kondiksiin ilman Annin opasta konditorioiden kaanonin salaisuuksiinkin. Sinne kirjaan jäi myös paljon käymättömiä paikkoja eli on syy vierailla kaupungissa toisenkin kerran.

La Pâtisserie des Rêves oli kirjattu kirjaan, ja löydettiin se tietysti vahingossa. Osoite on 93 Rue du Bac, se on siellä boheemilla vasemmalla puolella jokea. Siinä oli huudeilla muitakin paikkoja, kuten myös hyvin vaikuttava Hugo&Victor ja ihana ja aika klassinen La Maison du Chocolat.



La Pâtisserie des Rêves'n leivoslaatikko oli jo aivan ihana: kolmionmuotoinen boksi joka pysyi varsin mallikkaasti oikeassa asennossa niin ettei yksinäinen tartelettini heilunut aivan vallattomasti joka suuntaan. Myymälä oli kaunis ja kummallinen. Sen keskellä oli pyöreä pöytä jossa oli muutama taso niin että lopputulos on amerikkalaisen hääkakun näköinen, toisin sanoen tason pienenivät ylöspäin mentäessä. Pöydällä oli lasikupuja ja niissä leivoksia ja kakkuja. Lasikuvuista lähti piuhat kattoon. Se oli hämmentävää. Ranskalaiset myös tuntuivat pitävän jonottamisesta; muutamassakin paikassa oli neuvostoliittolaisesti kassa josta tilattiin ja kassa jossa maksettiin. Niin oli La Pâtisserie des Rêves'ssäkin.



Vaatimattoman ja siksi hyvin hyvin kauniin appelsiinitarteletin mä sitten ostin. Kuva on otettu Galeries Lafayetten vessassa. (Siihen aikaan illasta valo ei olisi hotellihuoneessa/missään riittänyt kuvaamiseen, hei!) Tarteletti oli hyvä. Pohja oli mukavan pehmeä, siinä oli varmaan mantelimassaa. Sisällä oli vaniljakreemiä ainakin ja päällä appelsiinin makuinen kiille. Tosin olisi ehkä pitänyt panostaa vähän monimutkaisempiin leivonnaisiin, tai no ainakin hieman erilaisiin, keskityin tartelettityyppisiin nimittäin.

Pariisin fiinimmät konditoriat on ilmeisesti paljon vaatteilla koreilua. Jos mä en olisi näin rohkea, en uskaltaisi edes mennä sisälle. Paikat ihan oikeasti näyttää timanttikaupoilta. On se silti aika hauskaa, perversiydessään. Syökää leivoksia!

PAR RIS!

Menin, näin, söin ja palasin jo takaisinkin tuolta kaukaa Ranskan maalta. Olin siellä siis Aleksin kanssa ruokailuun keskittyneellä matkalla. Saavutimme Charles de Gaullen lentokentän keskiviikkoiltana ja hengasimme siellä sen yön. Tarkoitus oli juopotella tylsyyden poistamiseksi mutta yksikään liike ei ollut auki. Kahvia ja sipsiä olisi saanut automaatista. Lentokentällä oli kiiltävät lattiat, vähän kylmä, järjettömästi tilaa, tylsää ja paljon miehiä toppatakeissaan mitkä näyttivät viettävän kentällä enemmänkin aikaa. Henkilökunta suhtautui spurguihin, meihin ja muihin kovin hyväksyvästi. Toisaalta ne itse kävivät peseytymässä kentän vessoissa joten eipä niillä oiskaan ollut varaa sanoa mitään.

Aamun koittaessa köröteltiin junalla Gare du Nordille ja lähdettiin kulkemaan johonkin suuntaan. Oli vielä pimeää, kello ehkä seitsemän ja tosi kylmä. Ostettiin ensimmäisestä vastaan tulleesta leipomo-konditoriasta pain au chocolat't (=sellainen voitaikinaleivonnainen jossa on suklaata ja joita ranskalaiset syö aamupalaksi). Ihan sairaan hyvä, maksoikin huimat 1,05e. Loppupäivä meni vesisateessa rämpiessä ympäri kaupunkia typerä reppu selässä. Loppureissu meni ei-niin-sateisesti vaeltaessa ympäriinsä ilman sitä helvetin reppua.

Pariisista jäi mieleen:

• Spurgut jotka nukkuivat/hengailivat kaduilla oman koiran tai kissan kanssa. Ne nukkuivat usein sylikkäin
• Kauniit pojat
• Kauniit tytöt
• Se, että sekä kauniit pojat että tytöt oli yleensä ihan samalla tavalla kauniita. Helsinki on monipuolisempi
• No ne kreisit konditoriat joista tulee juttua myöhemmin
• Ällö makkara jossa oli vain jotain suolenpätkiä ja ruokatorvia
• Miksei meiltä saa halpaa viiniä?
• Mä muuten join halpaa kuoharia Seinen rannalla
• Pastis lausutaan 'pastis', ei 'pasti'
• Tottakai mahtavat leipomot ja konditoriat
• Hieno näköala Sacré Coeurilta ja ne portaat siinä, joilla istuttiin juomassa viintä ja puhumassa paikallisten gangstojen kanssa

...

Tää Pariisi -juttu jatkuu vielä muissa muodoissaan! Tarjolla kakkua ja suklaata!

PUTAIN DE MERDE!

Moikka moi, mun tietokoneeni on kuollut ja niinpä bloggaus on hieman ongelmallista. Tai on mulla siis nyt lainassa tämä kaverin kone, mutta ei ollut äsken. Eikä internetkään toiminut. Mä lähinnä kirjoitan nyt brassaillakseni sillä, että olen lähdössä Pariisiin. Mä olen lähdössä Pariisiin syömään. Ajattelin myös tuhlata kaikki rahani. Mihin, onko ideoita?

Elähdytän teitä nyt myös kuitenkin muutamalla kuvalla ja vinkillä. Ylhäällä olevassa kuvassa on Chjokon Madagascar-leivos. Not too bad... Sitä saa ainakin Stokkalta, sen nimi on joku vaikea ja typerä: by Mika Gröndahl tai á la Mika Gröndahl tai jotain. Kaunis, kiiltävä suklaakuorrutus, oisko suklaata, vettä, sokeria ja liivatetta, no enivei, jotain sinne päin, vähän kuin liivatteella hyydytetty ganache. Sisällä oli madagascarilaisesta suklaasta tehty mousse ja sen sisällä vaalea mousse joka mun mielestä maistui mantelilta. Siinä ei välttämättä ollut mantelia, mä voin olla väärässä. Pohja tais olla ohut lätkä, hengetön ja hyvin tyypillinen tällasissa, ihan jees, vaalea kakkupohja (eli vetopohja eli vetari, josta voisinkin kirjoittaa joskus enemmän). Mousset oli tosi hyvät, mukavan pehmeät. Kannattaa ostaa siis, Consummatum est. suosittelee.



Kävin tuossa joku aika takaperin myös Kämp Gallerian Carlito's -pizzeriassa. Sitä mainostetaan gourmetpizzeriana ja oli se ihan mainio. Luonnollisesti hinnat on vähän Vaasankatua kovemmat, eli liikutaan jossain yli kymmenessä eurossa. Mun pizzassa oli pekonia, kaprista ja jotain, näköjään rucolaa päällä. En muista tarkkaan, liikaa aikaa kulunut. Pizzaa olisi voinut pitää uunissa vähän kauemmin, oli aika suomalaistyyppinen paisto. Tykkäsin kyllä muuten. Siellä noi täytevaihtoehdotkin oli kivoja, tosin olen jo unohtanut mitä, enkä jaksa katsoa tuolta sivulta sitä .pdf:ää. Carlito's kannattaa testata vaikka en kuitenkaan suosittele unohtamaan sitä armasta kulmakunnan räkälää jossa oletan teidän kaikkien, rakkaat lukijat, käyvän lauantaikrapulaisella pizzakaljalla.

Tahtoisin vielä esittää pahoitteluni sille naapurille jonka pyykkivuoroa varastin. Anteeksi! Minulla oli siihen hyvähkö syy!

MÄ MUUTEN TYKKÄÄN MANTELISTA

I've got friends in low places eli mikään taho ei lähetä vaatimattomalle blogilleni mainostusta, tuotteita eikä edes pusuja. On kuitenkin hyvä että on muutama kaveri. Joskus saan munkkeja töistä, aina välillä croissantteja toisen tyypin töistä. Eilen olin juomassa kaljaa ja sain lahjan: Frambois'n omena-mantelitarteletti ja tummasuklaa-mansikkatarteletti.




Vedin juuri tuosta harmillisen lörtsähtäneestä suklaaleivonnaisesta puolet. (Tää on siis tavallaan reaaliaikainen postaus, en ole edes maistanut mantelijuttua.) Lörpästä leivoksesta ei voi syyttää Frambois'ta koska itepähän heiluttelin sitä kassiani keskellä yötä pitkin Kallion katuja.

Suklaatarteletissa on siis ganache eli suklaata ja kermaa ja tässä tapauksessa varmaan reilusti voita ja sitten sen alla on mansikkaa. Pohja on joku tommonen perusmuropohja, eikö? Ganache on mun mielestä hyvää. Siinä on mukava toffeinen rakenne, sellainen venyvä ja aika vaalean ruskea. Suklaa tuo mieleen jonkun suklaan, en millään muista minkä vaikka pitäisi. Niinpä lähetin tekstiviestin suhdehenkilölleni tässä toimituksessa (joka käsitteli kyllä myös viininlipitystä myöhemmin tänään). Pohja ei ole kovinkaan kaunis, tai on se kun sitä katsoo oikeasta kohtaa. Toivottavasti se mun kaveri ei oo tehny tätä, koska mun mielestäni pohjan rumuus on paha moka. Sen reunat ovat epätasaiset, röpelöiset, yhhh. Muutenkin pohja on liian kova makuuni (ja vähän mauton) (ja tarttuu hampaisiin) (samoin kuin ne mansikan siemenet täytteessä). Olisin kaivannut tummempaa ganachea, tuo oli vähän liian sokerinen. Mutta, tämä taitaa olla sellainen niin kutsuttu makuasia ja kaiken kaikkiaan suklaa-mansikkatarteletti oli hyvä. (Jaa että ostaisinko sellaisen ihan itse? Saattaisin hairahtua jos kaipaisin erityisesti tuollaista ganachea.)

Mites sitten tuo manteli-omena? En tiedä kun en ole vielä maistanut. Nonni, nyt tulee totuus: ihan sairaan hyvää. Ehkä vähän liian makeaa. Pohja on kaunis ja ei niin kivinen kuin suklaatarteletissa. Pohjan päällä on omenahillo ja sen päällä muru jossa on ainakin sokeria ja mantelijauhoa. Ulkonäkö on hyvin klassinen, piiras näyttää tasantarkkaan siltä mikä se on. Ranskalaiset on muutenkin rakastuneet tarteletteihinsa ja klassisuuteensa. (Ja kyl myös toi suklaatarteletti näytti ihan itseltään, toki.) Toista puolikasta manteli-omenasta en nyt pysty syömään, liikaa makeaa.

Tulen varmaan kirjoittamaan postauksen myös Frambois -leipomo-konditoriasta, nyt en jaksa. Taidan mennä päiväunille haaveilemaan pois päänsärkyäni.

P.S. Just kun olin julkaisemassa tätä juttua niin sain viestin koskien suklaata: Jostain piip piip! Siinä on sekä maito- et tummaa. Ja joo, vois sitä viiniä. Selvispä sitten sekin! (Eli suklaa on ihan ookoota toisin sanoen.)

P.P.S. Jaha, täyte suklaatarteletissa kuului olevan vadelmaa. Hmmh. Mä siis käytin hieman ajatuksiani vadelma-mansikkapohdintaan. Ja siis musta siellä tarteletissa oli mansikan pala. Voinkohan mä vain sanoa että se tyyppi joka teki hillon on väärässä? En kai.

THEY CALL ME FRIDA TUK

Mä rakastan ruokaa ja ruoka-asioita ja mä rakastan sitä rakkautta, sitä mitä mä saan irti uusista ja vanhoista jutuista. Välillä se ilmenee haaveellisena katseena kaukaisuuteen ja nippelitiedon vaihtamisena. Kidutan myös kavereitani ja tuttaviani ikuisilla ruoka-aiheisilla selityksillä ja luennoilla ja valituksilla. Mä olen myös hieman, aivan hipunpippusen, kriittinen ja vaativa. Vaadin vain sitä että asiat tehdään kunnolla, luovuudesta plussaa.

Vierailin viikko sitten uudestaan Anton&Antonissa. Mä ostin sieltä ihan hyvää leipäjuustoa, ihanaa maitoa, mahtavaa suklaata ja yhden pienen cupcaken. Se cupcake oli hinnoiteltu taivaisiin: melkein kaksi euroa. Pohja oli suklaalla maustettu (kaakaolla?) eikä maistunut oikein miltään. Massa päällä oli voikreemiä, jossa oli punajuurta joka ei kyllä myöskään maistunut. Jos tarkkaan katsoi, saattoi erottaa pienen pieniä punajuuren paloja. Olin maistavanani puolukan. Voikreemi oli sokerikiteistä. Sokerikiteinen voikreemi on yksi alhaisimmista asioista maailmassa. Ihan oikeasti.

No, anyways, firma on siis Cupcakes by Frida jolla on tilat Punavuoressa. Yritys on ilmeisesti uunituore. Ideana on tehdä cupcakeja kauppoihin (?? No ainakin Anton&Antoniin) ja tilauksesta tietenkin. Kehitteillä on myös jonkunnäköistä cateringtoimintaa. Cupcakes by Frida käyttää vain luonnollisia väriaineita jne., mikä on tietysti erikivaa.

Mun päähäni pälkähti aiemmin, että saako tällaisista pikkufirmoista kirjoittaa nihkeästi, koska mä en tahdo että Frida tulee surulliseksi. Cupcake ei siis vakuuttanut mua, ei millään, mutta en mä varmaan olekaan ykkösasiakas tällaiselle tuotteelle. Jos mä olisin vaikka joku firma joka haluaisi pikkujouluissaan tarjota jotain kivaa niin voisin hyvinkin tilata cupcakeja Fridalta. Eiköhän ne uppoa jengiin siinä missä paljon paskemmatkin tuotteet ja valmisteet ja ruuat ja herkut.




Tuktuktuktuk, juna tulee! Kävin siis thairavintola Tuk Tukissa, Vaasankatu 19, lauantain krapulalounaalla. Söin tuon ylemmän kuvan annoksen eli Massaman curry tofulla, maksoi 10 euroa. Oisko toi alempi ollut joku 'kasviksia vihreä curry -liemessä' -tyyppinen veto. Olikohan ne kasvikset pakasteita? Mun annoksessa ei onneksi kovasti kasviksia ollut joten pakasteisuus omalla kohdallani jäi autuaasti arvoitukseksi. Annokset oli mun mielestä aika kauniit ja astiat, ja riisin kaverina oli söpöä punakaali tms. raastetta mikä toi sellaista kukkeaa ihanuutta asetteluun. Ai niin se ruoka? No se oli... Edullista, ihan hyvää, kiva lähimesta johon voi mennä jos ei tahdo pizzaa. Ei se safka nyt mitenkään maailmaaravistelevan hyvää ollut, mutta ei toisaalta jäänyt traumojakaan. (Suhtaudun tosin varauksella siihen että pääruoka-aineen saa valita itse, tyyliin liha, kana, katkarapu, tofu...) Kanssasyömäri tykkäs mutta se ei taidakaan olla tällainen valittava akka. Tuk Tuk on kauhean sympaattinen rafla, pieni ja hienot teippaukset ikkunassa. Hintansa väärti siis, niin kai voi sanoa. Menkää, menkää, enköhän mäkin sinne vielä uudestaan päädy.

KIVEKÄS, WALDEN, WIHURI, HELLBERG

Herneitä, nauriita, tiedostavia nuoria miehiä, porkkanoita, hanhenmaksaa, kotimaisten pikkujuustoloitten tuotteita, onnellisina eläneitä lihanpaloja, biodynaamisesti kasvatettuja tomaatteja ja ranskalaista siideriä lasipullossa. Eihän! Ei ainakaan kokonaan. Kävin nimittäin Anton&Antonissa, tuossa porvoolaisessa herkkuruokakaupassa joka on laajentunut Töölöön, Museokatu 19.

Hienot kaupat myyvät aina elämäntyyliä. Maatilatori myy, Juuren Puoti myy, Valrhona ja Chjoko myyvät. Myös Lidl myy meille halpaa näyttämällä halvalta, Uff kiskoo hirveitä hintoja ilmaisista elämäntapavaatteista ja niin edelleen. Silti fiinien ruokahifistelykauppojenkin brändeissä on eroja. Jos epäilee väitettäin, ottaa raitiovaunun Museokadulle ja tarkastaa asian. Maatilatori on hennosti hippinen, aika kiva, luomu ja lähiruoka-. Juuren Puoti on vähemmän hippinen muttei kovin överi. Anton&Anton myy maailman parasta maitosuklaata ja on hirvittävän porvarillinen, ylitsepursuavan töölöläinen. Mulla harvemmin tulee enää kaupoissa sellainen olo että tänne mä en kyllä kuulu mutta Anton&Antonissa vähän tuli. Aivan kuin olisi siirtynyt johonkin ruotsinkieliseen universumiin joka on kansoitettu turkismummoilla. Herregud!

Ei vaan, ei siis millään pahalla. Oli vain hämmentävää huomata noin selkeä ero Anton&Antonin ja muitten samantyyppisten kauppojen välillä. Mikä tekee Helsingin kauppauutuudesta sitten niin erilaisen? Ehkä porvoolaisuus. Tuntui että jokainen kaupassa asioiva oli myös Porvoon kaupan kanta-asiakas. Paitsi mä ja mun veljeni siis, me räkänokkaiset Helsingin skidit.

Anton&Antonissa on varsin mainio leipähylly (tosin hinnat oli aika hmmh messeviä), lihatiski, juustotiski, olutvalikoima, sokolaatia, ja sen sellaista. Käykää tsiigaamassa.


P.S. Toi vamo kuva on tossa siksi kun ei ollut yhtään kuvaa kaupasta.

P.P.S. Käykääpäs ostamassa Kämpin Valrhonasta uudet vuoden 2010 vuosikertasuklaat. (Vitsi mitä mainostusta!) Kandee ostaa samalla viime vuoden suklaa. Näin voi vertailla saman mestan pavuista mut eri vuoden sadosta tehtyä suklaata. Niissä on ero! Vähänks jännää! Mä ostin Gran Couvaa, Trinidadista.

MAT-CHA-CHA-CHA!

Mustikka, bambu, wasabi, yuzu, appelsiinipraliini ja ehkä mustaherukka

Hiphei hippulat! Eräs ystävällinen sielu (ruumiillinen) toi minulle ja muille Sadaharu Aokin konvehteja ja tryffeleitä Pariisista. Herra Sadaharu on Tokiosta kotoisin oleva, Pariisissa asuva kondiittori jolla on siis oma firma ja neljä kondista. Arvostettu äijä, aika kokeilevaa ja japanilaista matskua. Visuaalisesti tuotteet on varsin yksinkertaisia, leivokset tuntuu olevan aina samaa vakavaa suorakulmiota. Vetoaa muhun, oh yes!

Minä ja muut vedimme sitten kolmeen pekkaan nuo liidun kaltaiset pötkylät. Sillä lailla siis että yksi haukkaa kolmasosan, toinen jämästä puolet ja kolmas heittää vikan huiviin. Konvehdit ei itseasiassa iskeneet muhun kauheankaan kovaa, paitsi ulkonäöllisesti. Siis noihan on iha-iha-ihanan kauniita. Jännin maku oli wasabi: wasabinen, kuuma, sinappinen. Mm-mm! Bambu kuulostaa hienolta tai ainakin kummalta mutta en maistanut kai mitään bambuista. Mustikka oli ihanan värinen ja suht mustikkainen, ihan jees. Yuzu on yltiötrendikäs sitrushedelmä itämailta, aika hyvä.


Uuh ja aah jne.! Jos Sadaharu Aoki -konvehdit oli kauniita mutta ei ihan hirveän vaikuttavia niin tryffelit oli... Arvatkaa. Aivan: ihan kivannäköisiä mutta ihania. Makuna oli siis matcha, tuo japskien limanvihreä teeseremoniatee. Tryffelit oli hienon kirkkaan matchanvärisiä ja sisältä hurmaavan pehmeän voisia ja karamellisia.

Ai vitsit, mä olen menossa Pariisiin kohtapuoliin. Visitoin silloin myös Sadaharu Aokin konditoriassa. Nyt taidan kuitenkin mennä nukkumaan.

LÖNNROTINKATU 9

Ruttopuiston läheisyydessä, entistä Sestoa vastapäätä, on Cafe Posto. Kahvila on pieni ja varsin huomaamaton. Paikan ideana on olla portugalilainen - kekseliästä Helsingissä. Tämä on ainut portugalilainen kahvila jossa muistan käyneeni (lienen siis käynyt muissakin, Portugalissa vierailleena, siitä on vain kulunut hieman aikaa). Portugalilaisen paikasta tekee pastel de nata* -leivonnainen ja tummempi kahvi kuin yleensä Helsingissä. Ei siis ehkä olla aivan vieraan kulttuurin sydämessä mutta kuunnellessani kaupungillemme epätyypillistä portugalin, ranskan ja suomen sekameteliä tunsin kuitenkin olevani jossain vähän muualla.

Ulkoruuallisista, ehkä nimenomaan kahvilallisista, syistä kannattaa vierailla Cafe Postossa. Voi ottaa yhden nätisti pakatun tryffelin ja tuplaespresson ja leikkiä olevansa retkellä maailmalla. Minä ainakin palaan vielä Postoon, toivottavasti useita kertoja.

P.S. Kahvilasta saa myös täytettyjä leipiä, paninia... Aika perussettiä siis, en ole maistanut. Jäätelöä saa myös, sitä tulen toivottavasti maistamaan, sekä portugalilaisia (?) limonaadeja. Aamupalalistakin taisi olla. Sen lisäksi myyjä oli komea.

*Pastel de nata on portugalilainen klassikkoleivonnainen. Sen pohja on tehty voitaikinasta ja päällä on kerma-keltuaiskreemi. (Cafe Posto on ilmeisesti ainut paikka mistä niitä Suomessa saa. En maistanut, vielä.)

ONE FOR SORROW, TWO FOR JOY, THREE FOR A GIRL, FOUR FOR A BOY

Neiti Syömärillä eli ah-niin-ihastuttavalla minulla oli syntymäpäivä ja tein lähes-yhtä-ihastuttaville työtovereilleni (joojoo) vaahtokarkkeja. Ohje on mitä tylsimmin Hesarin sivuilta. Mua ärsytti ihan suunnattomasti nuo typerät tilavuusmitat. Ne on käsittämättömän epätarkkoja ja epäkäytännöllisiä enkä sitä paitsi omista edes desimittoja. Pakkotilanteissa mittaan muumimukilla ajatellen sen vetävän 2,5 desilitraa. Tein ohjeen kaksinkertaisena, yksinkertaisesta tulee jo ihan tarpeeksi.

Vaahtokarkit

7kpl liivatelehti
1dl vesi
1 vaniljatanko
5dl sokeri (1dl sokeria on n. 85g)
1dl vesi
2kpl valkuainen
tomusokeria ja perunajauhoa

Liota liivatteita runsaassa kylmässä vedessä. Laita sokeri, desi vettä ja (halkaistu ja kattilaan tyhjennetty) vaniljatanko kattilaan ja liedelle. Anna kiehua n. 10min. Älä sekoita. Vatkaa valkuaiset pehmeähuippuiseksi vaahdoksi yleiskoneella. Kuumenna desi vettä kiehuvaksi ja sekoita liivatteet siihen. Kaada liivateliemi ohuena nauhana valkuaisvaahtoon koneen käydessä, lisää sitten varovasti myös sokeriliemi. Anna koneen käydä vielä viitisen minuuttia ja kumoa sitten seos (tomusokeri-perunajauhotetulle?) leivinpaperille johonkin astiaan. Anna hyytyä viileässä seuraavaan päivään. Leikkaa sitten paloiksi, ota muotilla kuvioita tms. ja tomusokeri-perunajauhota.

Mä paloittelin vaahtikset kahdessa erässä. Ensimmäiset saivat hyytyä joitain tunteja, toiset lähes vuorokauden. Kauemmin hyytyneet olivat ehdottomasti helpompia käsitellä. Niiden leikkaamisessa ja irroittelemisessa ja jauhottamisessa meni huomattavasti vähemmän aikaa.

Sokeriliemen keittely on aika tarkkaa hommaa. Tässä ohjeessa mua ärsytti myös se ettei kerrottu mitään lämpötilaa johon pyrkiä. Lopetin liemeni keiton jossain 120 asteessa. Sokerilientä ei kannata sekoittaa koska se vain kovettuu kattilan reunoille. Ei se pala pohjaan.

Saattaa olla että liivateliemi ja sokeriliemi kannattaisi yhdistää. Toi liivatteen kaato valkuaisvaahtoon ei oikein vakuuttanut mua, mutta no, en mä tiedä kaikkea. Tuntui että nestettä on liikaa. Kannattaa myös kaataa rauhallisesti, pienenä liruna, kummatkin liemet. Voi olla että kaadoin liian nopeasti, mutta kun liemet olivat vaahdossa, tuntui että kaikki oli muuttunut liruksi. Nokkelana tyttönä vatkasin vimmatusti ja sain kuin sainkin koko paskan vaahtoutumaan ihan tyydyttävästi.

Hyvää tässä ohjeessa oli kuitenkin siunattu yksinkertaisuus. Seuraavalla kerralla kokeilen tosin jotain ranskalaista guimauve -ohjetta.

KÄNNISSÄ AAMULLA

Moikka, kävin Mäkkärissä perjantai-lauantaiyönä. Tunnontarkkana bloggarina muistin jopa ikuistaa tapahtuman ylläolevaan kuvaan. (Taiteiden yö oli siis aloitettu jo noin 12 tuntia sitten.)

Mä lopetin Mäkissä käymisen joskus teininä vallankumouksellisista syistä. Enkä mä siis siellä nykyäänkään päivittäin käy. Mäkistä ei saa edes kasvishampurilaista, niiden kalan söin kuukausi sitten ja se oli erikurja. Perjantai-lauantainenkaan vierailu ei tehnyt suurta vaikutusta, ei vaikka en joutunut itse maksamaan mitään ja olin varmaan niin kännissä että kaiken pitäisi maistua hyvältä.

Söin siis klassisen Big Macin ja ranskalaisia ja kokista ja nuggetteja (nugetteja?) kolmella dipillä. No, hampparissa oli kaksi (?) jauhelihapihviä ja kolme (?) palaa suolakurkkua ja siivu tai kaksi juustoa ja ehkä vielä jotain. Seuralaiseni tiedustellessa miltä se maistuu sanoin hirveän diplomaattisesti että lapsuudelta. Hah! No siltähän se maistui, semmoiselta vähän muoviselta hampurilaisaromilta. Ranskikset oli ihan jees, ehkä Carrollsin on parempia mut Hesburgerin huonompia. Nuggetit taas... Se oli aika mahtavaa. Mä en ymmärrä millä metodilla niistä oli saatu niin tiiviitä ja kumisia. Dipit oli aika kivoja. Siis eihän nekään mitään gourmeeta olleet mutta musta on kiva kastaa asioita toisiin asioihin.

Ennen mä olin Mäkkäriin liian hippi, nykyään mä olen liian vaativa. Hampurilainen oli säälittävä ja niin oli kans nuget. Syön aina joskus Hesen tai Carrollsin kasvis- tai kalahamppareita ja ne on ihan jees. Niissä on sitä, öö, salaattia, ja sen semmoista. Ne on vähän raikkaampia, muistuttavat enemmän oikeaa ruokaa. Kyllähän Mäkissä ärsyttää myös se imago, niiden brändi. Kun mä haluan syödä roskaruokaa, mä en halua kokonaisvaltaista roskaruokaelämystä yhdessä maailman tunnetuimmista firmoista. Luojan kiitos, Hesarilla on snägäri.

MIKSI EN MALJAANI JOISI SAKKAAN POHJIMPAAN

Mun internettini ei ole toiminut kahteen viikkoon. Äsken kone kaatui, ravisteli itseään ja löysi ilmeisesti jonkin välähdyksen sisäisestä palostaan. Tadaa, internet on täällä taas! Koko maailma on avoin!

Aika vähän on tullut tehtyä ruoka-asioita. Näin ollen tarjoilin teille yllä sosiaalipornoa mukien muodossa.

Terveisin,

nuori nainen joka syö aina samalta lautaselta, ei omista yhtään kattilaa ja pitää ruuasta hyvin hyvin paljon