sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

VÄLILLÄ IHMEELLINEN


Kaupungissa on uusi konditoria. Paikan nimi on Teemu&Markus, ja se sijaitsee uudistetun Kiseleffin talon toisessa kerroksessa. Kävin siellä eilen. Parantelin krapulaani syömällä suklaa-marjaleivoksen ja salmiakkikonvehdin kirkon portailla. Seuralaiseni söi kaksi macaronia, omena-inkiväärin ja mustikan.

On ihanaa että Helsingissä on uusi kunnianhimoinen konditoria. (Vai, Teemu ja Markus, pitäiskö sanoa patisserie kun se kerran lukee nimessäkin? Koko nimi siis tosiaan on Patisserie Teemu&Markus.) Teemu&Markus on moderni, kliininen myymälä. Hieno ja ihan vaikuttava mutta seurailee tarkasti hienojen putiikkien ja hienojen konditorioitten ulkonäöllisiä perusoletuksia. Ihan kiva siis. Paikan astiat on hienot, tai hirveät, miten sen nyt ottaa. Teemu&Markuksessa ne toimii. Ja, ah, ne leivoslaatikot! Koivukuvion saa tällä kertaa helposti anteeksi, sen verran elähdyttävää on se, että joku oikeasti käyttää mietittyjä bokseja. Erityismaininta ja -kiitos myös myyjätytöstä, joka laittoi minun ja seuralaiseni laatikoihin eriväriset nauhat!

Tuotteiden ulkonäkö tuntuu jakavan kansan. Ne pötkylät kakkujen päällä sen tekevät. (Käykää tsekkaamassa nettisivuilta, ja kertokaa, pliis, mitä mieltä olette.) Mä en ole itse muodostanut vielä mielipidettä, enkä ehkä koskaan muodostakaan. Tavallaan ne pötköt ärsyttää mua ja sit tavallaan ei. Eipähän ainakaan ole kolmea pensasmustikkaa reunustamassa kakkua ja sit paria mansikanpuolikasta ja jotain hiton puolitettua passionhedelmää ja niinku punaherukkaterttua, ja ei kande unohtaa myöskään pakollista ananaskirsikkaa. Propsit siitä, siis.

Punaisella värillä ruiskutettu leivokseni ei kuulu tähän pötkylägenreen. Se oli ulkonäöltään varsin tyypillinen mousseleivos. Vihreä pursoteläjä tosin näytti liikaa ruohoa syöneen linnun kakilta, eikä makunsakaan puolesta puolustanut olemassaoloaan, vaikka olikin jännä ja paljastui pistaasiksi. Jos siihen olisi lisännyt suolaa? Siitä jäi mauton ja rasvainen fiilis. Diggailin neljäsosaympyrästä leivoksen päällä, ja valuvasta suklaasoossista, jonka valuvuus ei kuvassa näy. Makunsa puolesta leivos oli ilo. Neljäsosaympyrä oli vadelmamousse jonka maku ja koostumus olivat kuin melkein sulaneen vadelmajätskin. Kuten kyseinen jätski, olisi myös mousse voinut olla vadelmaisempi. Koostumus oli ihan mahtava. Leivoksessa oli lisäksi maitosuklaa- ja kirsikkamousset. Mä en lainkaan muista miltä kirsikkamousse maistui, joten, no, oiskohan sekin tarvinnut lisää kirsikkaa? En tiedä. Maitosuklaamousse oli hyvä ja laadukas. Pohjana oli browniepohja. Se toimii muhun. Leivos maksoi 4,2€. Ei mitenkään paha, mielestäni. Kovin suuri se ei ollut, mutta mä ainakin syön mielummin leivokseni pieninä. Viva les petit-fours! Loppupäätelmänä kehotan leivoksen ostoon, jos ei muusta syystä niin se vadelmamousse oli ihastuttava, hurmaava jne. jne. Ylipäänsä laadukas ja hyvin tehty tuote, ei siinä mitään.

Valitettavasti söin konvehdinkin. Se maksoi 1,2€, ja oli huono. Se oli ruma, siinä oli liian paksu kuori, suklaa lieni vasemmalla kädellä temperoitukin. Massa sisällä oli ihan jees, ei kovin ihmeellistä muttei hirveääkään. Onneksi suklaa on aika paskamainen raaka-aine. Älkää, pojat, masentuko, kyllä se siitä!

Seuralaiseni macaronit, 1,3€/kpl, olivat kauniita. Mustikassa ei kuulemma maistunut mustikka, enkä löytänyt omenaa omena-inkivääristä. Maistoin niin pienen palan että on hankala lausua julki tämän suurempia totuuksia. Macaronit täyttivät kaikki macaronvaatimukset.

Yksi juttu mua Teemu&Markuksessa harmittaa. Se että mösjööt Teemu ja Markus ovat kokkeja. Miksei kondiittorit perusta konditorioita? Eikä mulla siis ole mitään kokkeja vastaan, mä vain tahtoisin kondiittoreita pitämässä kondiksia kondiksessa. Tämä taitaa olla jokin alakohtainen kulttuuriero. Voi myös olla, että rafloissa on niin kamalaa, että kokit haluavat loikata konditorioitten puolelle.

P.S. Teemu ja Markus, käskekää joku äkkiä korjaamaan termi 'macaroons' macaroniksi tai edes macaronsiksi nettisivuillanne. Sen lisäksi hullukaan ei myy kuivakakkuja! Mutta tästä mä tykkäsin Teemun kuvauksessa itsestään: "Olen luonteeltani hyvin kilpailuhenkinen ja välillä ihmeellinen." Se pistää vähän kihertämään. Söpöä.

P.P.S. Konditoriassa käytetty suklaa on Valrhonaa. Tsekkasin just nettisivuilta jälkkäriosioita ja sieltä löytyi jälkkäri Caramelia -suklaasta ja maapähkinöistä yms. Caramelia on ihanaa. Se maistuu toffeelta. Taidan ostaa sen jälkkärin.

P.P.P.S. Myös Sillä sipuli kävi Teemu&Markuksessa!

torstai 16. kesäkuuta 2011

ARMAS DISKO HUVILINE


Visitoin viikonloppuna Virossa. Kävin Rakvere Punklaulupidu 2011 -laulujuhlilla parin toverin kanssa. Tapahtuma oli paljon suurempi kuin odotin: odotin että siellä olisi kolme punkkaria ja me. Ens vuonna uudestaan! Tosin silloin menen yksin. Vannoin näet että tästä lähtien matkustan aina yksin (tai isolla jengillä).

Yritin hyveellisenä bloggarina toteuttaa ruokaraportointia.


Kuvan nakit ostettiin nimen tähden. Nuorta miestä taustalla kutsutaan kuulemma joskus Jussiksi.


Testasimme urheasti uutta Fizz Paradise -siideriä. Se oli lämmintä ja pahaa. Makuna herkullinen guava-acai-kumkvatti.


Laulujuhlilla myytiin Pungivein -nimistä hedelmäviiniä. Hinta oli kohdallaan: 3,2e/plo. Sekin oli lämmintä ja pahaa, mutta viinille annetaan anteeksi. Pungivein oli kuitenkin juhlien punkein asia.


Ihmisten lisäksi laululavan läheisyys oli vihreänään heinäsirkkoja. Niitä oli ihan pienen pieniä ja jättisuuria.


Punkin jälkeen lähdettiin diskoon. Matkalla ehdimme muun muassa laulaa "Miljoona miljoona miljoona ruusua..." suomalais-latvialaisella edustuksella. Mahtava biisi kun se löytyy joka kielellä. Diskoilun jälkeen lähdimme paikalliseen yöruokalaan, ja sitten puistoon nauttimaan pahaa ja halpaa ja varsin alkoholitonta kuoharia, ja läpsimään hyttysiä. Auringon paistaessa on mukava nukkua.

Tallinnassa söimme pelmenit, jotka lienivät matkan oikein ruoka, siis sellainen bloggauksen arvoinen. Lisäksi söin hyvää voita. Se maistui kermalta. Paketissa oli lehmän kuvia, muistakaa se kun käytte Virossa.





P.S. Seuraavaksi kirjoitan jostain järkevästä. Tai seinään autiotalojen. Katsotaan!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

HAJA-AJATUKSIA RAAKA-AINEISTA


Tein viime torstaina muffinsseja. Oikeastaan vain sekoitin muffinssimiksiin veden ja öljyn, ja lisäsin suklaanappeja päälle. Ihan hyviä niistä tuli. Miksiäkin on vielä. Se on sitruunan makuista. Se sitruunan maku tulee kuulemma aivan oikeasta sitruunasta.

Mä en käytä valmiiksi maustettuja tuotteita tai miksejä jne. leivonnassa. Kyse on tuotteen laadusta, ja siitä että jos tekee itse, niin voi sitten tehdä kunnolla. En kaipaa mats-erikmäistä typerää, lapsellista, mutta näköjään tärkeää, keuhkoamista. (Ai tuleeks pistaasijätskin väri oikeesti purkista? Ha-loo!) Taannoisessa lisäainekeskustelussa mua ärsytti hirveästi se kauhistelu ja demonisointi. Mä syön itse varsin oikeaa ja aitoa ruokaa. Toisaalta syön minä myös sipsejä ja pakastepitsoja. Enkä ole lainkaan kauhistunut siitä mitä ne sisältävät. Ehkä olen vain tottunut lukemaan tuoteselosteita? Ihmettelen, mikseivät kaikki lue niitä. Sehän on mukavaa.

Minulla leivonta ja laatu kulkevat siis käsikädessä. Ihan sama mitä leipoo niin se kannattaa tehdä kunnolla, ja kunnon raaka-aineista. Blogimaailmassa erityinen ärsytyksen aihe on ollut muun muassa Flora Vispi (rasvaton maito, kasvirasva (osittain kovetettu), kasviöljy, emulgointiaineet (E472b, E322, E472e), sakeuttamisaine (E1442 tapiokapohjainen), kirnumaitojauhe, sokeri, aromi, laktaasientsyymi, stabilointiaine (E407), väri (betakaroteeni)), tuo surkuhupaisa epäkerma. Myös kaikki maustetut rahkat, ruokakermat ja tuorejuustot voisi mun mielestä jättää kauppaan. Varsinkin siis jos tarkoitus on leipoa (ajatelkaa sitä prosessina!), ei vain tarjoilla itselle tai vieraille jotain syötävää. Raaka-aineiden maustaminen itse ei yleensä ole kovin vaikeaa.

Leipominen laadukkaista raaka-aineista ja kunnianhimo liittyvät myös yhteen. Ihan kuin sillä nyt mitään kunniaa saisi, että värkkää aina samantyyppisiä piiraita, kuten itse teen. Kannattaisi ennemmin tehdä marsipaanikakkuja. Kuitenkin omassa päässäni kohoan korkeuksiin, vaikka ihan pikkuriikkisenkin. Itse tehty vaniljakreemi on luksusta (mitä nyt aina ryssin sen) ja oma jätski parasta maailmassa (vaikkei pakastin koskaan pakastakaan sitä kunnolla). No ei vaan, kyllä kaikki välillä onnistuu. Silloin ne on ihanimpia koskaan.

(Sitruunamuffinssimiksi oli varastettu. En siis ostanut sitä.)