Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkomaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkomaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. elokuuta 2015

OI PAKKAUS



Armaat sirputtajat, kesä on täällä! Kävin heinäkuussa Göteborgissa pahamaineisessa Biskopsgårdenin lähiössä Hisingenin saaressa. Nähtiin siellä sammakko ja poltettu huonekaluliike. Sitte menin NK:lle ja ostin Maroun Treasure Island -suklaan. Oon tehnyt jotain samankaltaista ennenkin.

Treasure Islandin kaakaopitoisuus on 75%. Tää on laadukasta ja aika kivaa mut ei ihan voittanut mua puolelleen. Yks juttu kummiski voitti!

Paketin pitkällä sivulla on liimapinta, jotta paperi liimautuu takaisin kiinni. Call me a insinööri mut se on todella tyydyttävää. Kai siitä jotain hyötyäkin on: ehkä kääre menee vähemmän ruttuun ja kiukuttaa Annia vähemmän kun sen saa helposti kiinni.

 Pus pus, lähtekääpäs nyt rantaan tai metsämansikkaan!

torstai 12. maaliskuuta 2015

CHOCORON MÂCHA 18G


Sain tuliaisiksi Pariisista chocoron mâchan. Se on Sadaharu Aokin konditoriatuote, ilmeisesti jonkinlainen suklaaseen dipattu pikkuleipä. Se sisältää kaikkia normaaleja aineksia kuten sokeria ja kermaa ja suklaa-ainesosia, sekä mantelia ja matchaa.

Nyt haukkaan!


Unohdin jo että täähän on chocoron eli varmaan suklaamacaron eikä mikään pikkuleipä. Macaron on muuttunut mantelimarengiksi sillä se on kuiva. Sanon, että aika kiva. Mukavan helppo, tasapainoinen, mantelinen, hyvä suklaa, sopivan kokoinen. Matchasta en tiiä, en tiä tuliks se tossa maussa oikein esiin. Tietty se saa kumarruksen kauniista vihreästä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

MORO ROOMA



Roomassa oli hauskoja taloja ja teitä ja ylämäkiä ja hauska liikenne ja hieno hieno joki ja vettä satoi paljon. Kengät oli koko ajan märät ja aurinko paistoi joskus, kissoja oli raunioissa, raunioihin oli pitkiä jonoja ja suuria pääsymaksuja. Otin huonoja kuvia syötävistä asioista kuten pistaasitiramisusta ja cannolo/cannolista ja laskiaispullan sukulaisesta ja klementiinistä ja satsumasta. Söin yllättävän hyviä asioita, sillä olin henkisesti valmistautunut muuhunkin. Söin pizzoja ja pastoja ja täytettyjä kesäkurpitsan kukkia ja gnocchia ja helvetin hyvää pistaasijätskiä Gromissa, härän vaikeasti syötävää häntää ja pienen palan trippaa Cesaressa ja jonkin verran halpaa viiniä ja sitten hyviä kuplavesiä. Nautin Saidissa kaakaon, joka oli kuin kuuma suklaavanukas, ja ostin sieltä hyviä konvehteja, joita lämpimästi suosittelen, jos tarve tulee Roomassa. En tiedä tarvitseeko Roomaan mennä ostamaan konvehteja.

En nähnyt paavia enkä Sikstuksen kappelia enkä syöny suolia enkä menny sisään Colosseumiin enkä käynyt Via Appialla vaikka sinne olisin halunnutkin, koska satoi niin paljon vettä, ja ajattelin, että jos se on vaikka tie niin siellä ei ole hauskaa vesisateessa.

Sit kans pussailin koska tää oli lemmenloma. Nyt ei oo rahaa.

tiistai 20. tammikuuta 2015

PONIEN HIPAT


Joulu tulla jolkottaa! En kai mä nyt kovin kiireinen ollut joulukuussa, vai olinko, voi olla että olin mut mitäpä siitä. Kävin Berliinissä ja kun mä tulin sieltä ja meidät pikku matkailijat tultiin hakemaan lentokentältä ja sitte siellä auton takapenkin vieressä oli noin hieno My Little Pony -joulukalenteri ja olin ihan hiljaa ku ajattelin että se on varmaan yllätys Katrille. Mut se olikin mulle! Ja siitä lähtien ollaanki oltu ihan Best Friends.

Sen verran kiireinen olin, että luukkujen availu otti voimille pahemman kerran. Olin ekan viikon jälkeen koko ajan myöhässä. Se suretti mua.

My Little Pony -kalenterin suklaa oli odotusten vastaisesti aika hyvää. Se huononi tosin loppua kohden. Ehkä en enää venaillut yllättävää kammomakua. Katrin Spiderman tms. -kalenteri oli tosi pahan makuinen!

Ostin Barún hippoja Berliinistä yhelle tyypille. Se näytti tolta hippolta ku se söi niitä. Paitsi antoi pönttö mulle puolet!

maanantai 29. syyskuuta 2014

POUCHKII SANO POUCHKINE


Moi jengi, jotenki nää Pariisi -postaukset on alkanu väsyttää. Ei varmaan kannattais matkustaa ollenkaan.

Joka tapauksessa kävin siel Café Pouchkinessa. Mesta löytyy Printemps -tavaratalosta kahvilamuotoisena, ja muualtakin, mut ainakin jokin paikka, jossa käytiin, oli pelkästään myymälä. Ei sillä, ostettiin leivokset, ja mentiin portaille aurinkoon syömään niitä. Hintakin oli kovempi jos söi kahvilassa. Tosi kova se oli muutenkin, harvinaisen kallis pariisilaiseksi leivokseksi, eli varmaan jonku 7 euroa. Paikan päällä ehkä yhdeksän.

Mut mitäs siitä! Raha! Kuin tympeää! Mä olin haaveillut Café Pouchkinesta jo aikoja. Se on kullalla silattu ja romanttisen venäläinen, just sellanen hiton aristokraattisen venäläinen, joka puhuu vain ranskaa ja kääriytyy turkiksiin ja käy Keski-Euroopassa kylpyläkaupungeissa tylsistymässä. Sit kaikkeen on lisätty Iivana Julma tai joku paha eukko ja tosi paljon kansansatuja. Yhä viel vehnäjauhoa, voita, sokeria, rahkaa ja glitteriä. Café Pouchkine!

Söin valkoisen leivoksen. Ostin sen varmaan koska se oli steriilin valkoinen. Harkitsin myös jotain limanvihreää ja limankiiltävää. Valkoisessa leivoksessa oli vadelmaa ja kookosta. Arvostan sitä, että kummatkin maut voi arvata jo ulkonäöstä. Itse leivos oli täysin pätevä, mutta ei kovinkaan jännittävä. Se oli kuin tosi hyvä vadelma-kermakakku. En nyt toista kertaa silti kenties ostais seitsemän euron tosi hyvää vadelma-kermaa, vaikka sinänsä diggailen sekä siitä että tästä.

Toinen leivos oli myös tosi hieno, eli metallinhohtoinen donitsi. Toisin sanoen se oli tuulihattu, jonka täytteessä oli muistaakseni rahkaa. Kiinnostavasti se ei ollut kovin makea. Niin, kyllä mä kuulen, kun te ootte siellä nii et eihän rahka oo makeeta, dorka, mut ite ootte! Yleensä leivokset on hyvin makeita.

Liike oli hullun kreisin hieno ja superromanttinen. Leivokset oli varsin ranskalaisia venäläisellä twistillä ja sit sai kans jotain vanhoja hyviä venäläismeininkejä kuten rahkapullaa. No, se rahkapulla maksoi ehkä viis euroo, et kröhöm. Mut olihan se hauskaa. Tuli melkein kotoisa olo.

torstai 28. elokuuta 2014

MINÖSÉGÉT MEGÖRZI



Ostin Oxford Streetin Selfridgesiltä kaksi levyä suklaata. Oisin ostanut enemmänkin, mutta mesta on hinnoissaan, huvittavassakin määrin. Yllä kuvattu paketti on Rózsavölgyi Csokoládén criollo-levy. Pavut tulevat siis Madagaskarilta. Firma on unkarilainen, asuu Budapestissä. Tietääkseni Rózsavölgyi Csokoládé on Unkarin ainoa bean-to-bar- eli pavusta patukkaan -suklaayritys. Se meinaa sitä, että suklaa on ihan oikeasti tehty itse. Suomestakin löytyy yksi tällainen, ja se ei ole Fazer.

Suklaalevy on palkittu brittiläisen Great Taste -kilpailun kahdella tähdellä. Ykkönen on ihan jees, kakkonen aika hyvä, ja kolmonen rulaa. Great Taste on siitä kiva, et ku joku tuote voittaa, ni sen kylkeen liimataan sit tarra, joka kertoo sen. Sit voi esim. kymmenen tuntemattoman suklaalevyn joukosta valita sen joka on voittanu viime vuonna pari tähteä. Easy peasy lemon squeezy!

Olisin ostanut tän suklaan ilman tähteäkin. Tai en kyllä muista oliko Selfridgesillä muitakin firman suklaita, jos oli, olisin saattanut ottaa sellaisen. Silti, olisin ostanut Rózsavölgyi Csokoládén levyn.

On se hyvää. Suklaan tuoksu on sokerinen, karkkinen, ehkä öö hattarainen. Maku on hieno. Ekan kerran ku maistoin ni yllätyin ja riemastuin. Maku hyökkäs tosi överin marjaisena ja sitruksisen happoisena. Emmä tiedä onko se sittemmin lientynyt tai sit mä olen vain tottunut. Tässä on ihanaa pehmeyttä ja sit sitä sitrusta riittää yhä.

Selfridgesillä kannattaa käydä suklaaostoksilla. Ehkö muillakin? Kerran näin siellä savustetun mozzarellan ja aloin melkein pillittää. Mut laatusuklaiden hyllyllä oli oma myyjätärkin. Ihmeellistä! Se jopa ties jotain! Ihanaa!


torstai 14. elokuuta 2014

VAIK VAIN SIKS



Rakas päiväkirja,
kävin Pariisissa Hugo&Victorilla. Siellä myydään konvehteja, jäätelöä, suklaalevyjä ja leivoksia. Liike on kalliin, siis niinku kalliin, miesten vaateliikkeen näköinen. Seinät on maalattu mustiksi ja niihin on upotettu koloja, joissa leivokset asuvat. Myyjä näytti suunnilleen vitun kuumalta, vähän sellaisella miesmallitavalla, että voidaan siitä olla eri mieliä, mitä se kuuma tarkoittaa, mut silti niinku hyvältä. Hugo & Victorille kandee ehdottomasti mennä vaik vain siks, että se on niin kalliin näköinen.

Älkää kuitenkaan ostako sieltä suklaata. Ostin viiskymppisen maitosuklaan, eli hommallahan on kaikki mahikset onnistua, oikeastaan mahista epäonnistua ei oo ja silti: eka olin sillai et hyi hitto maistuu rasvalta ja aika halvalta, sit olin sillai et onhan tää ihan hyvää ja nyt söin vikan pienen palan ja no ääh. Sanotaanko, että ei se aivan kelvotonta ollut, mut ei siihen kande rahojaan laittaa. Ei ainakaan Pariisissa, eikä Hugo&Victorilla. Ne pari ostamaani konvehtia oli 'ihan jees', tosin osa maistui halvalta saksalaiselta konvehdilta. Se johtui täytemassasta. Ei ne pahoja olleet, toisin kuin yleensä ne Saksan halpikset, koska ne oli kuitenkin hyvin tehty. Häiritsi vain ku tuli pahat joulukarkit mieleen. Se oli kummiskin jännähköä. Kai niissä oli pähkinämurua ja sokeria, vaikka praliinia muruna, mikä sinänsä on ihan hauskaa. Jos nyt vielä paremmin tekis, ni voitais olla hyvissä jutuissa kiinni.

Mä oon kaikesta huolimatta vähän Hugo&Victor -fani. Siis kuinka hieno nimi, ja mikä mesta. Söin edellisellä Pariisin reissulla jonkin tarteletin Hugo & Victorilta, ja se oli tosi hyvä. Maistettuani suklaita olin muistavinani et olinkin jostain kuullut, että firman tuotteita nauttiessa kandee keskittyä leivoksiin. Saman muistuman esitti myös Aleksi.

Hugo&Victorilta voi leivoslaatikoiden kanssa siirtyä Notre Damelle nauttimaan elämästä Victor Hugon hengessä. Samalla retkellä kandee kävellä viereiselle Île Saint-Louis -saarelle Berthillonin jätskikiskalle.

maanantai 4. elokuuta 2014

BEIJING CORSICA INSOLENCE


Postauksen aiheena on vakavahenkinen chocolaterie/chocolatier Patrick Roger, vaikka kuvitus onkin huumorimadon aluetta. Kaikki postauksessa esiintyvät viat ovat Rogerin omaa syytä.

Etsin siis Pariisissa käsiini suklaamesta Patrick Rogerin. Liikkeitä näyttäis olevan Pariisissa kuusi, joten tekin voitte etsiä ja helposti löytää. Olin just lukenut, kuinka Lebovitz on ollut harkkaamassa Rogerilla, joten toki kiinnostuin siksikin. Rogerin kauppa oli hieno, ja siellä oli kylmä. Mua aina jännittää mennä noihin hiton suklaamestoihin ku ei mulla oo mersua tai oikeastaan edes kunnon työtä eikä ehkä sitä tuukaan ja sillai. Mut selvisin tästäkin. Pariisissa lohduttaa se, että ei niillä myyjilläkään taida olla, ja ite puhuu kuitenki parempaa englantia ku ne.

Suurin osa Patrick Rogerin konvehdeista oli ranskalaismallisia, eli dipattuja. Suomessa konvehdit on yleensä belgialaistyylisiä eli tehdyt muottiin. Koska mulla ei ole yhtään kuvaa niistä karkeista, ni kattokaa vaikka Rogerin sivuilta. Ne on matalia neliöitä, jossa on koristeena nurkassa jokin hipsu. Sellaiset näyttää aina samalta.

Rogerin konvehtien ongelmana oli että ne oli nimetty hirveällä tavalla: Tendresse, Jalousie, Arrogance, Allégorie. Erityisesti homma menee vaikeeks ku tiskin toisella puolella on tsubu, joka ei uskalla puhua englantia, ja sit ite en tietystikään voi enää kahden sekuntin päästä muistaa et mitä hittoa allegoria tarkoittaakaan. On kätevää jos nimi ja sisältö jotenki mätsäävät, vähän niinku näis mun blogipostauksis.

Konvehdit maksoivat muistaakseni 1,5 euroa kappale.

Lopputulema oli siis neljän konvehdin ostos, sekä pikapäätöksenä marsipaanimato lahjaksi. Kaksi konvehdeista oli tyyliä 'ihan jees' ja kaks oli aivan päräyttävän hyviä. Ne oli marjaisia ja suloisia ja happoisia. Harmi vain, että en muista oliks ne oopiumia, mistraaleja, sykloneja tai kenties Valparaiso.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

NO NAY NEVER NO MORE


 Moro,
kävin kesäretkellä maailmalla. Otin teille, rakkaat lukijat, ylläolevat kuvat vain todistaakseni matkan. Yritin projektillisesti kuvata kaikki sipsit, joita söimme, mutta en näköjään onnistunut siinä kovin hyvin.

Ensin oltiin Irlannissa. Siellä oli aurinkoa ja Galway Hooker -kaljaa. Käytiin Hill of Tarassa, ja se oli maagillista, maagillista tietysti. Mesta on ruohoinen mäki, jossa lampaat välillä laiduntavat. Siellä on kummallisia muotoja, kakkaa, kiviä sekä puu täynnä roinaa. Tarasta mentiin Navaniin, joka on kyläpahanen, eikä siellä ole hostellia. Nukuttiin b&b:ssä, jonka pihalla oli palloiksi leikattuja puskia. Navanissa oli linna, joka ei ollut auki, hienon hieno hautausmaa, jonka keskellä oli luostarin rauniot, kanava, jossa asuu saukkoja, ja sen kanavan vierillä myös hieno polku metsässä. Siellä oli puita. Irlannissa ei ole puita.

Navanista etsiydyttiin kauas Wexfordiin. Se on itärannikolla. Kai? Kyl mä luulen et itä-. Eli siis Irlanninmeren rannalla, tuijottaa Britanniaan päin. Sielläkin oli linna, tai mikä lie raunio. Syötiin Abrakebabra -ketjun ranskiksia. Toi nimi naurattaa mua aina, sori. Wexfordista kuljettiin uljaaseen Corkiin, tuohon kaupunkien kaupunkiin. Irlantiosio oli kauhian rankka, ja selviydyimmekin vain sipsien, ranskanperunoiden ja Moro -patukoiden voimalla.

Lennettiin Corkista Lontooseen. London Town oli näköjään niin siisti mesta, etten ottanut sieltä yhtään kuvaa. Juotiin himputisti kaljaa ja sit eksyttiin ja poliisiasemallaki käytiin ja vettä satoi ja sipsejä ja itseasiassa käytiin muutamassa oikeasti kiinnostavassa raflassa. Ostin myös pari suklaata, mutta kerron niistä myöhemmin. Toinen rafla oli China Townissa: Baozi Inn. Otimme noin kymmenen puntaa maksaneen setin, jossa oli kaks pikkuista salaattia, kaks soppaa ja pääruoka. Toinen soppa oli kylmä, makea limakeitto limalla! Toinen salaatti oli kuminen kaali! Seinällä on kuva johtaja Maosta, ja kajareista kaikasi Kansainvälinen kiinaksi. Hyvä mesta siis, menkää sinne. Darrapäivänä painuttiin jonnekin jumalan selän taakse srilankalaisravintola Apollo Banana Leafiin. Arvata saattaa, ja näin onkin, että safka muistuttaa intialaisia serkkujaan. Grand it was, ja näkipähä vähä Lontoota. Ei sekään ollu kallis, menkää sinneki.

Lontoosta painuttiin dösällä Pariisiin. Siinä meni yks yö. Rupattelen noista Pariisin konditoriahommista joskus myöhemmin. Yhessä kuvassa näkyykin Sadaharu Aokin vaniljasoossilla täytetty tuulihattu. Romanttisesti haukkailtiin semmosia pikkusiskon kanssa Seinen rannalla turistien pussaillessa. Tai kaikki siellä pussaili, mikä niitä vaivaa. Pariisi on ihana, mut ois kandennu tsekkaa jotain hyvii syöntimestoi, koska ei ollukaa sit niin helppoa löytää hyvää ruokaa. Söin muun muassa ihan paskaa ruokaa. Leivonta-asiat on onneks hyvin hallussa niillä ranskiksilla. Ja meitsil, toki.

Kävin Proustin haudalla.

Pariisin kartanossamme oli hirveän hienoja kirjahyllyjä, ja noin niinku tosi siistei teoksiiki, sekä vessa, joka sijaitsi käytävässä.

Olin nimennyt eri etapit ennen matkaa. Mailla oli näin ollen omat teemansa: Landepaukkujen Irlanti, Kansainvälinen Lontoo sekä Pariisi on Pariisi on Pariisi. Tai jotain sinne päin. Teemat kävivät toteen, mut ehkä ne ei olleetkaan monimutkaisesti keksittyjä. Mut oli se rankkaa. Matkailu väsyttää.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

ÄYRIÄISET 2


Mun sisko keräsi pienenä karkkipapereita. Se oli epäilemättä tyydyttävä harrastus. Ihmeellisistä karkkipaperikätköistä löytyi myös kahden rapukarkin paprut! Nyt maailmanlaajuinen rapukarkkisalaliitto on siis todistettu! Beware!

On aikoja jolloin vihaan sunnuntaita. Ne on sellaisia surullisia aikoja kun sunnuntaisin makaa sängyssä ja ahdistuu. Muuten sunnuntai on ihan jees. Nykyään se on lusmuilupäivä. Koska kummiski on darra niin ei voi urheilla, saa syödä pakastepitsaa eikä tarvi oikeestaan tehdä mitään. Paitsi pestä pyykkiä! Sen pystyy just ja just suorittaa mut ei oo pakko jos ei haluu.

Ens viikolla alkaa kesä. Maanantaina alkoi työt, ja sitten piti myös kirjoittaa yks essee loppuun. Työt on rentouttava, essee ei. Nyt oon chillannu ja juonu kaljaa ja ollu ulkona, ja töissä, ulkona. Huomenna käyn kirjastossa ja lainaan tiedättekö sellaisia teoksia joita saa lukea ihan huvikseen. Voi sanat, tämän maailman siunatut pörriäiset. Sitten alan kirjoittaa ja niistä teksteistä tulee vitun hyviä. Koska tää on ruokablogi, keitän nyt eka kummiski spagettia ja kuorrutan sen pecorinolla koska muutakaan ei oo.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

ÄYRIÄISIÄ


Tein sunnuntaina lupauksen. Kai se käsitteli jotain et pitäis päivittää blogia useammin. Valitettavasti oon tehny myös lupauksen, jossa saadaan kaikesta femma, ja sellaisen, jossa kirjoitetaan kirja valmiiks. Sit on myös yks, joka laihduttaa kaks kiloo, ja yks, jonka mukaan urheilen helvetisti. Mä olen osa suoritusyhteiskuntaa.

Tapasin muutama viikko sit yhen tyypin, joka luki mun blogia. Siis ihan vapaaehtoisesti, en tuntenu sitä. Aika ihmeellistä.

Sain syksyllä karkkeja Ukrainasta. Purkki on jumalaisen ihana, tarjoiluastiaksi muuttuva neronleimaus! Firma on ROSHEN. Se tekee kaikenlaisia karkki- ja leivonnaistuotteita Ukrainassa, ja siellä päin maailmaa. Ne tietty myös tappelee Venäjän viranomaisten kanssa jostain pakkausmerkinnöistä.

Näitten karkkien nimi on Rapu, eikö? No jotain sen suuntaista eniveis. Kun haukkasin tällaista, muistin ekana Fazerin Rapu -karkin, joka maistuu suunnilleen samalta ja siinä on samanlainen hileinen koostumus ja näillä on hei sama nimi. Muistelen syöneeni joskus ennenkin samanlaisia karkkeja, jotka ei ollut kumpiakaan näistä. Yhdistin sit laajassa aivomassassani asiat ja lopputulos oli: Kaikkien maiden rapukarkit! Olette samaa itäeurooppalaista heimoa! Sehän on fantastista, joten halusin heti tietää, että mistä rapukarkki on kotoisin, ja kuka niitä on ekana valmistanut, eli löysin sisältäni karamellihistorioitsijan. Yleisesti kaikki tieteellinen, jota sisältäni tunkee, on tosi laiskaa sorttia, joten tyydyin vain kysymään Fasun asiakaspalvelusta, et tietääks ne mitään. Ei ne oikein mitään tienny:

Karamellipapereiden aiheet liittyivät entisinä aikoina monesti
ajankohtaisiin asioihin esim. Islanti-karamellin (1910) nimi ja kääreen
kuvioaihe saattavat liittyä vuoden 1908 uutisiin pohjoisnavan
valloituksesta.

ja 

Lakta-karamellin nimi saattaa viitata latinan sanaan
lac (maito). Laktan valmistuksessa nimittäin käytetään maitoa. 

ja mainos:

”V. 1900 sanomalehdissä kerrotaan, kuinka Suomen maanteillä on liikkunut
merkillinen hevoseton ajopeli, joka on monin paikoin säikytellyt miehiä,
naisia ja lapsia vieläpä hevosiakin. Tämä ajopeli eli automobiili, miksi
vaunua kutsutaan, kuuluu olevan kamariherra Hj. Linderin omistama.
Kerrotaan sen kulkevan merkillisesti paksattaen ja saavuttavan tuulispään
vauhdin. Vaikka silloisella autolla oli vain ”ravun” vauhti, osattiin sille
totisesti antaa arvoa. oli toinenkin rapu, jolle annettiin arvoa, ja se oli
FAZERIN RAPU – karamelli, joka vielä yli 50 vuoden jälkeen maistuu
herkkusuiden suussa. Osoite Fazerin makumestareiden suuresta taidosta." 

perjantai 20. joulukuuta 2013

DE CHOCOLAT




Pyhä Jumala, ihanat kinkunsyöjäni! Olen hukkunut Akatemian pitkiin portaikkoihin. Tässä postauksessa paistaa aurinko, koska ostin Maroun suklaan kesällä Tukholmasta.

Marou on Vietnamissa toimiva suklaapaja. Perustajat taitaa olla ranskalaisia, mut ehkä jollain vietnamilaisilla juurilla. Luin sen jostain, mut en enää löydä sitä tietoa. Kannattaa käydä niiden sivuilla vain siks, että levyjen kääreet on helvetin hienot!

Ostin Tien Giang 70% -levyn NKsta Tukholmasta. Jostain ihme syystä Ruotsista näitä saa laajasti, eli kandee tsekkaa jos on lähdössä sinne päin. En ollut koskaan kuullutkaan Marousta. Suhtaudun aina terveellä epäluulolla kaikkea sellaista suklaata kohtaan, josta en ole koskaan kuullutkaan. Kääreitä syynäämällä yleensä silti selviää, onko se ostamisen arvoista. Asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota ovat hinta, levyn koko, levyn kääre, raaka-aineet ja mitä kääreessä sanotaan. Tajusin muuten just et tossa paperissa on tekstit ruotsiks! Se vasta on epäilyttävää. Mut siis: mitä kalliimpi, hienomman näköinen, pienempi, vähäraaka-aineisempi ja kuvailevampi paketti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hyvä suklaa! Raakaa peliä, dudes. Kuvailevuudessa 'belgialainen pehmeä maitosuklaa maailman parhaista raaka-aineista" -teksti ei kelpaa. Tien Giang 70% sanoo: har en fyllig smak med kryddiga och fruktiga noter. Till Tien Giang använder Marou Trinitariobönor som odlas av Cho Gaokooperativet vid Mekongdeltat. Tähän ei Fazer pysty!

Itse suklaa oli todella pehmeän makuista, ehdottomasti fyllig. Ehkä vähän liiankin. Kaakaovoita oli siis heitetty joukkoon antoisalla kädellä. Mulle kävin tän suklaan kanssa samoin kuin usein muidenkin laatusuklaiden kaa: sitä on tosi paljon jäljellä ja se on tietty jo vanhentunutta. Tässä tais nyt olla ongelmana se, että mun oli tarkoitus blogata tästä tosi pitkään, ja siks en muka voinu syödä sitä suklaata. Tyhmää, niin tyhmää. Mun mielestä ruuan arvo piilee kuitenkin sen syömisessä eikä sen fiilistelyssä tai säilyttämisessä. Perusmoka.

Mut siis, kyl mä suosittelen. Vaikka toi suklaa maistuis kakkiaisten lapsipuolilta ni ihan sama koska paketit on niin hienoja. Mitkä värit! Mun maailmanpelastuksellinen ja ruokanörtillinen puoli sitä paitsi yhdistyy tällaisissa tuotteissa ja se on ihanaa. Tää ei oo mikään reiluluomusertifikaatti-ihme eikä mua sellaiset hirveästi kiinnostakaan. Mut tää on oikeasti paikallisten tekemää Vietnamissa paikallisista raaka-aineista toivottavasti edes vähän paikallista paremmalla liksalla eli tää saattaa pitää hengissä muutamaa tyyppiä, ja just nyt mulla on sellainen olo et se on vitun siistiä. Mä toivon et noi siirtomaaisännälliset ranskalaispojat ei oo vain huijannu mua!

tiistai 26. marraskuuta 2013

SOPPIA, HANNA & ROTTIA


Rakas internet,
tänään olen käynyt tentissä, ollut iloinen, käynyt kirjastossa, lainannut kirjan, ostanut verhojen nipsuja (kahdet), joista toiset eivät sovi (suihkuverhoihin, ajattelin sitoa ne lahjanarulla saatana), ripustanut joulusuklaakoristeita, tehnyt ruokaa, lukenut Nabokovia (osaan lukee! kelatkaa mitä kylddyyriä!), ommellut pikkareitten sauman, tylsistynyt, haaveillut kaljasta, fiilistellyt saavutettuja etuuksia ja sitte ajatellut blogia. Aika paljon!

Viime viikolla kävin Tukholmassa. Pidän siitä kaupungista, koska sieltä saa maksamakkaravoileipiä aamiaiseksi kuten kuvassa 1. Suosittelisin tota paikkaa, mut ku en muista sen nimee, mut jossain Söderissä se oli. Kuvassa 2 ollaan Petite Francessa. Petite Francella on aika pönttö nimi, mutta paikka oli aika kiva. Ostin canelén. Se on tuo ruskea möykky. Se maistui niin kuin pannarilta, jossa on kova kuori, ja joka on pötkömuotoinen. Kaikki muut ihmiset siellä söi lounasta kun me vedettiin leivosta. Pahiksettaret!

Kungsholmenista Petite Francesta käveltiin Nem Nem Qúaniin Söderiin. Vedin lounaaksi uppopaistettuja kevätkääryleitä, ja se ihan hyvää oli. Ei nyt ehkä kauhean kreisiä, mut jos hengailee lounasaikaan (ja illallahan vasta voikin olla kingiä safkaa!) vaikka Medborgarplatsenilla öö kirjaston portailla, ja tulee nälkä, niin voi mennä sitte tonne. Kannattaa varoa silti rottia, sillä kerran näimme sellaisen siellä lähellä.

maanantai 19. elokuuta 2013

BERLIN


Jaahas, toverit. En tiedä missä aivonyrjähdyksessä tai positiivisuuden puuskassa menin lupaamaan edellisessä postauksessa kesämatkan Berliini-osiostakin juttua. Ei oo sit mitään asiaa!

No siel oli kuuma, siis tosi kuuma, ja sit me juotiin ainaki kaljaa ja jotain drinksui. Majailimme Kreuzbergissä niinku sellaset tyypit jotka on siis hip, pop ja kuul. Kreuzbergin baarit on kaikki hienoi ja söpöi mut ihan samanlaisia! Ei se haittaa. Niissä roikkuu värivalot seinillä, ja ne on täynnä pehmoeläimiä ja krääsää ja pieniä koiria.

Söin falafeleja ja vietnamilaista ja kaljaa. Se vietnamsetti oli hyvä! Koska oon tällainen köyhimys ni en käy hienoissa rafloissa mut toisaalta ulkomailla halpisruoka on usein ihanaa. Tiedättekö sillä lailla että joku on sen tehnyt ja siinä on niitä sellaisia tuoreita raaka-aineita. Ai tiedätte, no joo.

torstai 1. elokuuta 2013

STOCCCKHOLM

kuvittele pulla

             puisto

             lähiö
        
             vaaleanpunainen sipsipussi


Noni! Kuka tarttee kuvia kun tuhat sanaa vastaa yhtä! Kävin matkoilla siskoni kanssa, ja tämä ensimmäinen osa kertoo Tukholmasta. Osa kaksi taas käsittelee kattavasti Berliinin ruokakulttuuria. 

Olimme Tukholmassa kolme yötä. Kaupungin kauppojen pullatiskit ovat kattavat; söimme aamupalat pullien muodossa. Tarkoitus oli käydä Vetekatten -kahvilassa mut jostakin syystä se ei koskaan onnistu. Me pyörähdettiin siellä ostamatta mitään, sillä hetki ei ollut sopiva. Vetekatten on leipomo-konditoria, jota Helsingissä vois vastata vaikka Ekberg. 

Tukholmassa kannattaa syödä myös leipää. En mä sitäkään tehnyt mutta kaikenlaisia kauniita känttyjä näkyi ikkunoissa. 

Tavaratalo NK:n ruokaosasto oli aika ihana. Sieltä sai espanjalaisia sipsejä vaaleanpunaisessa pussissa! Se oli prinsessallista kuten Ruotsiin sopiikin. Tosin mesta feidas meijät kun yritettiin ostaa sipsien kyytitytöksi siideriä ja painua Kungsträdgårdeniin. Paskat, kaksprossaista Ecussonia. Se jäi kauppaan. NK:sta saa myös suklaata. Ostin vietnamilaisen Maroun levyn, josta tulee toivottavasti juttua myöhemmin. Ois löytynyt kans kattava valikoima Amedeita. Amedeilta oisin tahtonut levyn criollo -pavuista tehtyä valkosuklaata mut se maksoi melkein 20e per 50g, ja olin epäileväinen rahatilanteeni suhteen.

Matkaseurani suosittelee lämpimästi muovipussiin tungettua patonkia, joka on täytetty minilihapullilla ja punajuurisalaatilla ja maustekurkulla. 

Kaupoissa näkyi hienoja salaattitiskejä joista sai ite ottaa ja sit maksettiin painon mukaan. Laareissa oli muun muassa jauhelihaa!

Baarit oli vähän ahdistavia. Suurin osa oli liian fancyjä. Tähän auttais varmaan paikallistuntemus. Kalja oli ookoo, ja miehet kauniita, vähän liiankin. 

Yritin vierailla suklaaliikkeissä mut ne oli kaikki kiinni. Siellä Ruotsissa ne ihmiset viettävät kesälomia, hullut. 

Menkää stadsbibliotekiin! Se se vasta olikin ihana! Kannattaa myös ajaa Nockebybananilla. Se kulkee hassusti omakotitaloalueen läpi. Fiilis on ku Huvikummun huudeilla.


P.S. Vessat maksaa. Kaikkialla. NK:n toilettiin pääsee tosin pummilla.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

CRAIC CRAIC




Tänään on St. Patrick's Day. Käytän sitä tekosyynä ajatella hieman irlantilaisia asioita.

Ensimmäisessä kuvassa on muuten pyhä vuori, Croagh Patrick, jonne kuuluu tehdä pyhiinvaellus. Homma toimii sillai et otetaan ja kiivetään ylös, tietty. Toisessa kuvassa taas on virhe, koska todellisuudessa baareja ei Irlannissa kutsuta pubeiksi vaan baareiksi. Pub on englantilainen instituutio. Näin vuosien jälkeen tuntuu myös et ois ollu osuvampaa kuvata katolisuutta vaikka paavilla tai pyhällä äidillä. Jeesus nyt on kaikkialla. Kolmannessa kuvassa on Cork City, jossain siellä alhaalla siintää keskusta. Kolmas kuva lienee Bushmillsistä Pohjois-Irlannista. Sieltä löytyy tietenkin Bushmills-viskin tislaamo, vaikka en mä sitä varten siellä ollut. Kylä on pieni ja ankea, lättänän brittiläinen. Just muuten luin Wikipediasta että legendan mukaan Patrick toi viskin Britteinsaarille! Jee! Paitsi jos se toi Irlantiin ni se ei kyl oo niitä saaria koska se on Irlanti.

Amerikkalaisissa blogeissa kirjoitetaan usein hauskasti St. Patty's Daystä eli Pyhän Paistikkaan päivästä. Pöljät! Paddy se on.

Irlannissa ehkä hauskinta oli maito ja voi, ai niin, ja stout, ja kala, ja onhan noita. Se sikailuaamupala! Vähän ku brittien mut ei sittenkään. Maito, maito, se oli niin hyvää. Siinä oli varmaan tuhat prosenttia rasvaa, ja sitä myytiin toisessa kuvassa kuvatuissa hassuissa muovipurkeissa, ja se oli niin ihanaa. Voi oli suolattomampaa kuin Suomessa ja jotenkin freesin makuista. Aah. Mä oon voifani. Tuoretta makrillia! Unohdin viskin! Viski, oi, viski. Mua nauratti kun kaivonkansissa luki 'uisge' eli vesi mut suoraan siitä tulee sana 'whiskey', 'uisge beatha'. Irlannissa teinibaareissakin soi The Smiths ja ylipäänsä siis kaikki on vain niin täydellistä. Taidankin alkaa pakata! Mitäs täällä enää.

Kun mä oleilin Irlannissa, söin hirveän hyvin: kalaa, kasviksia, lähellä tuotettuja luksusasioita. Elämäni ainoat osteritkin oon imaissut Corkin kauppahallissa, English Marketissa. Oikeastihan Irlanti on roskaruuan mekka, kuten Britanniakin. Peruna on Irlannin kansalliskasvis. Ei se mun ruokavaliossa ehkä näkynyt, paitsi uuniperunoita. Ja, no, sipsithän on kivoja. Perunaan sotkettiin aina hillittömät määrät voita, niin et olihan se hyvää. Mä värkkäsin myös törkeitä kolmioleipiä, ja toki kans paahtoleipä-maapähkinävoi-hillo-voi-banaani-wtf -tyyppisiä vetoja. Corkissa juotiin koko ajan Barry's Teatä. Se on pahaa eikä teepusseissa ole naruja. Ne on sitä tyyppiä jotka repäistään irti seuraavasta kuin vessapaperi. Onks sul jano? Keitän teetä!

Tänään taidan viedä pulloja ja ostaa tölkin Murphy'siä jos löytyy. Noi bisset ei ihan oikeasti kestä tölkitystä, mut sille ei nyt voi mitään.

Have a craic!