Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

BLOODY FROG EATERS


Hei pupuliinit,

miten menee? Maailma on vastaan mun bloggausta: ei oo rahaa, ei oo kotia, ei oo aikaa, kamerassa ei oo akkua, laturi on jossain, ja ainii ei kauheasti kiinnostakaan. Mut ei se mitään! Komea paluuni ansaitsee komean ruuan. Tämä on brittiläisen ruuanlaiton helmi, viiden päivän suola-annos, ja mikä lihaton lokakuu! Consummatum est. kehoittaa jättämään lihan eläinten ja itsenne vuoksi. Jos silti kerran vuodessa harhaudutte - harhautukaa oikein! Naiset ja herrat, puput, enkelit ja kauniit pojat:

Toad-in-the-hole
esim. neljälle

voita
8 pienempää tai 4 suurempaa makkaraa

yorkshire pudding:
1,5 dl vehnäjauho
3 dl maito
1 muna
turaus sinappia
timjamia
vähän suolaa

gravy eli soosi:
2 kpl sipuli
1 tl ruskea sokeri
1 rkl vehnäjauho
5 dl lihaliemi
rosmariinia

Pane uuni lämpiämään 220 asteeseen.

Sekoita aineet tasaiseksi pannukakkumaiseksi liemeksi.

Voitele uunivuoka ja iske sinne makkarat. Jos makkarat on isoja, ne kannattaa puolittaa. Pane vuoka kuumaan uuniin 15 minuutiksi. Kaada yorkshire pudding -massa makkaroiden päälle, ja iske uuniin noin 40 minuutiksi tai kunnes paistos on ruskea ja rapea.

Tee kastike: Paista sipulia voissa pannulla vaikka 20 minuuttia niin että se on suht mustaa ja herkullista. Lisää sokeri ja anna paistua vielä hetki. Lisää vehnäjauho, sekoittele sekoitusta pari minuuttia. Kaada lihaliemi joukkoon vähitellen niin ettei soosiin jää möykkyjä. Anna kiehua kunnes kastike on tarpeeksi paksua.


Lisäksi söimme mushy peas eli hernemuhjua:
300g pakasteherneitä
1 sipuli
voita

Paista sipuleita minihetki pannulla että ne snadisti pehmenevät. Kaada pannulle myös jäiset herneet. Niiden tulisi sulaa ja hieman lämmetä. Lisää voi, ja muussaa tasaiseksi muusiksi miten tahdot.


Tarjoilu hoituu sillai, et eka leikataan pannukakunomaista toad-in-the-holea lautaselle, sit kauhotaan gravya päälle, ja läimästään hernekasa viereen.

lauantai 7. tammikuuta 2012

PÄÄSTIIN SIITÄKIN


Loppiainenkin on jo armollisesti historiaa. Tässä siis joululahjabloggaus! Noista kahdesta kuvassa näkyvästä kirjasta blogannen joskus myöhemmin.



Tonttu oli kenties lukenut mun blogia kun se osasi tuoda veri-kirsikkasuklaata ja pekoni-nougatsuklaata mulle lahjaksi. (Tai sitten se tonttu on jo hetken aikaa kuunnellut mun suklaa- ja ruokaidarointeja arvostettavalla tyyneydellä ja kiinnostuksella?) Pekonisuklaa on aika mitätöntä, kanelista (jouluista!), nougatmassa on teollisentuntuista, margariinimaista. Suklaasta tulee mieleen halvat joulukonvehdit. Pekoni tuo krispiä ja mukavaa suolaisuutta. Verisuklaassa on Zotterin vahvaa puolta eli marmeladia, kirsikkamarmeladia. Veri ainakin ajatuksena kummittelee taustalla, maistuukin hieman. Tän suklaan väritys on punertava. Veri-kirsikkasuklaa on oikeasti mukava täytepatukka. Kiitokset kuuluvat erityisesti kirsikkamarmeladille.


Sama hiton tonttu roudas mulle myös suklaaseen dipattuja jättiläismuurahaisia, ja ihanan vaarattoman kultahippu-samppanjatikkarin. Tikkaria en ole maistanut mutta eiköhän se maistu sokeriselta ja samppanjaiselta. Yhden murkun söin äsken. Suklaa maistuu vanhalta, muurahaisesta en tiedä. Se oli popkorninen ja kirpeä. Muurahaisen kappaleiden kaivelu hampaankolosta on (toivottavasti) ainutkertainen kokemus.

Toiselta tontulta sain Michel Cluizelin suklaarasian. Siinä on kahdeksan konvehtia, joissa neljässä on 85% ganache ja neljässä 99% eli lähinnä pelkkää tummaa tummaa suklaata. Mä olen ennenkin syönyt Cluizelin konvehteja. Ne on kumma juttu koska ne ei silloinkaan tainneet olla kovin hyviä. Näissä kuoren suklaa maistuu elähtäneeltä, ganache omituisesti sokeriselta. On näissä myös hyviä makuja mutta... Mutta? Miksi näissä on sorbitolisiirappia?



Tämän meninkin jo syömään: Quai Sud, Riz au lait, makuna speculoos-omppu. Purkkiin oli kerroksittain kasattu riisi, speculoosmuru, sokeri jne. Matsku tuli kaataa kattilaan ja sitten maitoa perään, tuloksena hyvin makea, omenainen ja mausteinen riisipuuro. Mahtavaa tässä hyvin lahjamaisessa tuotteessa oli ainesten kunniallisuus. Kuivatut omenanpalat olivat kuivattuja omenanpaloja ja keksi keksiä ja vaniljatanko oli vaniljatanko (tosin kuivin vaniljatanko koskaan). Speculoos on hollantilainen pikkuleipä. Se on sukua piparille. Speculoosissa on hauska ikivanha fiilis, niissä kun on usein muotilla painettu kuvio. Check it out!

tiistai 31. elokuuta 2010

KÄNNISSÄ AAMULLA


Moikka, kävin Mäkkärissä perjantai-lauantaiyönä. Tunnontarkkana bloggarina muistin jopa ikuistaa tapahtuman ylläolevaan kuvaan. (Taiteiden yö oli siis aloitettu jo noin 12 tuntia sitten.)

Mä lopetin Mäkissä käymisen joskus teininä vallankumouksellisista syistä. Enkä mä siis siellä nykyäänkään päivittäin käy. Mäkistä ei saa edes kasvishampurilaista, niiden kalan söin kuukausi sitten ja se oli erikurja. Perjantai-lauantainenkaan vierailu ei tehnyt suurta vaikutusta, ei vaikka en joutunut itse maksamaan mitään ja olin varmaan niin kännissä että kaiken pitäisi maistua hyvältä.

Söin siis klassisen Big Macin ja ranskalaisia ja kokista ja nuggetteja (nugetteja?) kolmella dipillä. No, hampparissa oli kaksi (?) jauhelihapihviä ja kolme (?) palaa suolakurkkua ja siivu tai kaksi juustoa ja ehkä vielä jotain. Seuralaiseni tiedustellessa miltä se maistuu sanoin hirveän diplomaattisesti että lapsuudelta. Hah! No siltähän se maistui, semmoiselta vähän muoviselta hampurilaisaromilta. Ranskikset oli ihan jees, ehkä Carrollsin on parempia mut Hesburgerin huonompia. Nuggetit taas... Se oli aika mahtavaa. Mä en ymmärrä millä metodilla niistä oli saatu niin tiiviitä ja kumisia. Dipit oli aika kivoja. Siis eihän nekään mitään gourmeeta olleet mutta musta on kiva kastaa asioita toisiin asioihin.

Ennen mä olin Mäkkäriin liian hippi, nykyään mä olen liian vaativa. Hampurilainen oli säälittävä ja niin oli kans nuget. Syön aina joskus Hesen tai Carrollsin kasvis- tai kalahamppareita ja ne on ihan jees. Niissä on sitä, öö, salaattia, ja sen semmoista. Ne on vähän raikkaampia, muistuttavat enemmän oikeaa ruokaa. Kyllähän Mäkissä ärsyttää myös se imago, niiden brändi. Kun mä haluan syödä roskaruokaa, mä en halua kokonaisvaltaista roskaruokaelämystä yhdessä maailman tunnetuimmista firmoista. Luojan kiitos, Hesarilla on snägäri.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

KUN LINNUT LAULAA SAA ELI AURINGONPAISTERUOKIA


Harras seurakuntamme raahautui lauantaina Alppipuiston kallioille grillaamaan. Grillaamiselle Helsingin puistossa ja kaatopaikoilla on meillä pitkät perinteet, nyt kiipesimme korkealle ettei poliisi näe.


Ihana grilligrilliäiseni

Klassisesti grilliherkkuina on kasveja ja leipiä ja kaikennäköisiä epäkäytännöllisiä viritelmiä. Tällä kertaa oli kuitenkin myös makkaraa. Itselläni oli luomua, tietysti, mutta oli muitakin makkaroita.



Sehän on, no, parsakausi. (Ei-luomu)pekoniin kääritty parsa oli hauskaa mutta ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta.



Kehittelin nuo toastit suurella rakkaudella ja antaumuksella. Ilmeisesti sydämeni on niin jäinen etteivät ne nyt kovin omaperäisiä olleet. Sisällä oli Olli luomutilan Mausteista viherherukkamarmeladia ja jotain parsakaaliaromista valkohomejuustoa Stokkalta sekä tietysti voita. Suosittelisin iskemään leipiin vain ihan pikkutirauksen marmeladia koska juusto ei varsin vahvasta maustaan huolimatta tullut erityisemmin esiin grillattuna.



Tämän päivän kesäruokana toimi salaatti: paistettu muna löysällä keltuaisella, pannussa käristettyä parsaa, vuohenjuuston jämät, oranssia suippopaprikaa, tomaattia, tammenlehtisalaattia, täysjyväpaahtista. Ah, kesä! (Ja siis tietty myös se että oon saanut palkkaa.)



Huomiseksi lounaaksi (ja ylihuomiseksi jne.) väsäsin piirakan. Pohjaan voita, jauhoa, suolaa, kaurahiutaleita, vettä. Täytteeksi eiliseltä grillaukselta jääneitä, nyt perusteellisesti oliiviöljy-etikka-yrttiliemessä marinoituja tomaatteja, kesäkurpitsan paloja ja pari paprikaslaissia. Lisäksi hieman suolaa ja pippuria, päälle vuohenjuustoa. Lisäksi salaattia ja tomaattia ja paprikaa ja kurkkua ja oliiviöljyssä lillutettuja vihreitä linssejä mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Välillä sitä kyllä ajattelee että on onnekas kun on niin hyvä. Että on onnekas kun on niin hyvä ja saa ja osaa vielä ihan itse nauttia niistä hyvyytensä hedelmistä ja taivaasta satavasta mannasta. (Ja sitten miettiikin jo, että jotain täytyy olla henkilössä vakavasti vialla, kun vaikka on niin hyvä, ne ihailijaparvet puuttuvat tyystin.)