ONKO KESÄKEITTO PAHAA?

Kaksi Annaa ovat sanoneet minulle suurin piirtein näin: Hyyi, miten sä voit väittää että kesäkeitto on hyvää, pakastekasviksia maidossa! Emme taida puhua lainkaan samasta sopasta.

Kesäkeitto on ihanaa. Siinä tiivistyy auringonpaiste, havisevat lehdet ja Hietaniemen biitsi. Se on vaatimaton keitto mutta luksusta nykymaailmassa. Juuri nyt, lähiruokatrendin syleilyssä, kesäkeitto on uransa huipulla. Se on läheltä, ja se on sympaattisen suomalaista.

Annat taas näkevät asian toisin. Kesäkeitto on kurjuuden symboli. Siinä lilluvat tylsät koulupäivät ja ankea ruoka. Lapset ympäri maan joutuvat lusikoimaan suuhunsa tätä surullista soppaa, koska se on halpaa. Kesäkeitto on mennyttä maailmaa ja köyhyyttä.

Kiinnostuin ruuasta kun lopetin lihansyönnin kahdeksannella luokalla 2000-luvun alussa. Opin lukemaan ravintosisältöjä ja puhumaan eläinten ja ihmisten oikeuksista. Opin myös laittamaan ruokaa. Lukion viimeisenä vuonna tutustuin maailmaan, jossa syötiin ravintoloissa. Minä en syönyt. Minun maailmassani syötiin silakkalaatikkoa tai kikhernepataa mutta ei herranjestas alkupaloja, pääruokaa, viiniä ruuan kanssa. Pikkuhiljaa aloin harrastaa Stockan Herkussa käyskentelyä. Tutkin tuotteita ja tarkkailin ihmisiä, haaveilin ja paheksuin. Olin varma että alkupalat, niin kiehtovia kuin olivatkin, kertovat rappiosta ja pröystäilystä. Maku oli sivuosassa. Sittemmin käsitykseni ravintoloista ja syömisestä on muuttunut, ei tosin kokonaan. Ruuassa ja ruokailussa syöjän ja ruuan sosiaalinen asema merkitsee paljon.

Sosiologi Pierre Bourdieu on kirjoittanut hyvästä kulttuuritahdosta. Se tarkoittaa keskiluokan pyrkimystä jäljitellä yläluokan makua. Keskiluokka hännystelee yläluokkaa yrittäessään päästä samaan kuin se, mutta on tuomittu epäonnistumaan. Yläluokka on aina askeleen edellä, ja voi muuttaa pelin sääntöjä miten mielii. Tästä siis johtuisi että Chanel merkkinä tuntuu jotenkin oudon viehättävältä, ja että ajatuksessa lampaankareesta on enemmän taikaa kuin makaronilaatikosta.

Olin yhdeksännellä luokalla tet-harjoittelussa ekokauppa Ruohonjuuressa. Kauppa sijaitsi Helsingin makasiineilla. Muistan sieltä ihanan myyjäpojan, päälle kaatuvat hyllyt ja käteen jäävät ovenkahvat. Selkä kipeytyi kun töpsöteltiin lattialla kaverin kanssa vihreää väriä sabluunan läpi paperikasseihin. Silloin Ruohonjuuri ei ollut trendikäs, se oli vaihtoehtoinen ja haiskahti hipiltä.

Sittemmin Suomen ruoka- ja muu eliitti on löytänyt luomun, reilunkaupantuotteet ja lähiruuan. Aitoudesta ja jäljitettävyydestä on tullut luksusta, johon kaikilla ei ole varaa. Ei siihen kymmenen vuotta sittenkään kaikilla ollut varaa, mutta silloin varakkaat ihmiset eivät vielä ostaneet luomua. Se oli maailmanparantajille. Nykyään aito ruoka on jo niin hienostunutta että jopa minä vieroksun ruokakauppojen Anton&Anton ja Eat&Joy porvarillis-maailmanpelastuksellista ilmapiiriä. Stockan Herkussa olen enemmän kotonani. Epäilen että tällä on jotain tekemistä bourdieuläisen luokkamaun kanssa.

Entäs se suussa aistittava maku? Kesäkeitto todella maistuu minun suussani kesältä aivan kuten maksalaatikko maistuu iltapäiviltä ala-asteella. Näin ollen en kai voi väittää että Annatkaan ovat väärässä kesäkeiton iljettävyyden suhteen. Keiton arvonnousu ja lähiruokauskottavuuskaan eivät taida auttaa enää heitä. Tosin mielikuvaharjoittelu, ja utelias ja peloton asenne tietysti toimivat ruoka-asioissa kuin voi ja suola maitoliemessä. On toki mahdollista että jokin ruoka tai ruoka-aine vain maistuu jonkun mielestä pahalta. Ennen näin hirveää tuomiota kannattaa kuitenkin maistaa kesäkeittoa, joka on tehty tuoreista kasviksista, ja nauttia se puutarhassa. Ihan vain varmuuden vuoksi.

ORANSSIT MURSUT

Sain levyn Levyn suklaata Katrilta koska sen mielestä se maistui ihan yrjöltä ja mursujen kakalta. Kätevää! Mulla ei ois ollutkaan varaa ostaa tätä itse.

Ensin suklaa maistui palaneelta. Haudutettuani tätä kuukausia suklaahyllyssäni ja pöydälläni maku on alkanut pehmentyä. Mä ihan oikeasti luulen että tää on hengitellyt ja parantunut, mutta voi toki olla että mun makuaistini on merkittävästi muuttunut tänä aikana. Suklaassa on madagaskarilaisen sitruksinen maku, ryyditettynä maltaalla tai millä lie nahalla. Tuoksu on raikkaampi ja hedelmäisempi ja makeampi mut muuten aika samanmoinen.

Ei tää suklaa mun mielestä ihan helppo oo. Jossain vaiheessa olin tosiaan myös vakuuttunut et pojat on vain polttaneet papunsa pohjaan.

Koostumus on jees.

Maku on ehkä punaviinimäinen. Tää kyl janottaakin.

Kyseessä on siis Levy Chocolaten Madagascar 71%. Sisältää kaakaopapua ja kookospalmusokeria. Made in Finland, mistä on pakko nostaa hattua ja tuutata torvea ja onnitella ylipäänsä. Firma on siis Suomen eka ja ainoa bean-to-bar -suklaapulju, mikä tarkoittaa sitä että ne tekee ite suklaansa alusta loppuun.

Mä en tiedä onks näillä tyypeil muita suklaita ku tää. Ei varmaan. Yritin ehkä myös tarkastaa asiaa, mut nettisivut on ihan paskat. Sieltä selviää vain että tätä saa myös Tokiosta. Helsingistä Levy -suklaata löytää esimerkiksi Kluuvin Eat&Joysta ja Kolmannen Linjan Good Life Coffeesta. Yhdeksän euroa.

Kantsisko yrittää saada myyntiin vaik Tampereen kauppahalliin? (Musta kun on tullut tällanen maakuntien puolestapuhuja.)

Ja lopuks vielä on sanottava et: siistii!

AURINKOJA MAHASSA

Mä yritän suhtautua niihin edellisessä postauksessa mollattuihin viikonloppuihin tekemällä kaikennäköistä hyödyllistä. Kaikkein hyödyllisintä ois opetella vaikka kirjoittamaan mut koska se on myös vaikeinta niin vähän leivoskelen, ja kröhöm, siivoan. Söin siis eilen tuollaisen kuvassa ällöhkön näköisen pizzan. Se oli hyvä pizza.


Kurpitsa-oliivipizzza

pohja
Ette kuitenkaan noudattais mun ohjetta, eli en anna sitä.

täyte
puolikas sipuli
tarpeeksi butternut squashia joka myös myskikurpitsana sanakirjoissa tunnetaan
kalamata-oliiveja
ranskankermaa
mozzarellaa
valkosipulinkynsi
timjamia
mustapippuria

Paistele ohueksi siivutetut sipuli sekä kurpitsa pannulla voissa kypsiksi. Littaa taikina pizzapohjaksi ja tee näin: ensin pohjalle ranskankermaa, sitten mozzarellaa, mausteet, kurpitsa-sipuli, ja vielä oliivit. Iske kuumaan uuniin ja paista kypsäksi. Syö ja kuvittele että pizza on aurinko.


P.S. Seuraavaksi lupaan lupaan lupaan lopettaa teidän viihdyttämisenne ja palata takaisin suklaan pariin, tai ainakin tehdä vakavahenkisen konditoriakirjoituksen.

SAARISTOLAISLEIPÄ

Viikonloput Orivedellä on harmaa, tyhjyydessä kelluva massa. Auringon noustessa on ihan samanlaista kuin sen laskiessa eikä mihinkään pääse pakoon. Mä yritän paeta etsimään kodinhengetärtäni koska olen liian laiska aloittamaan sitä nobelteosta.

Tein eilen saaristolaisleivän. Ohjeita löytyy netistä miljoona, eikä mikään tietysti miellyttänyt mua. Niissä leipää ei vaivata laisinkaan, ja kaikki matsku isketään liottamattomana nesteeseen. Saaristolaisleivät on tosiaan usein liian kuivia, enkä ihmettele enää miks. Mutta tässä, maailma, tässä tulee uusi ja uljas ohje:


Saaristolaisleipä

päivä 1
150g kaljamallas
190g kiehuvankuuma vesi

päivä 2
200g jääkaappikylmä piimä
25g hiiva
200g vehnäjauho
80g ruisjauho
20g voi
60g tumma siirappi
10g vehnälese
8g suola

Kaada edellisenä päivänä vesi maltaiden päälle, peitä astia ja anna muhia.

Seuraavana päivänä yhdistä piimä, hiiva, vehnäjauho, ruisjauho ja voi ja pistä koneeseen pyörimään. Sekoita vehnäleseet kosteisiin maltaisiin ja anna niiden imeä hetki vettä. Iske sitten taikinaan mukaan siirappi mallas-lese ja suola. Vaivaa kunnolla ja tsekkaa että kaikki on varmasti sekaisin. Kun taikina on hyväsitkoinen ja valmis, peitä se muovilla ja anna levätä noin viisitoista minuuttia. Muotoile se sitten limpuksi taikka käytä pitkänomaista vuokaa ja anna kohota tunnista puoleentoista. Paista 190 asteessa tunti tai kunnes leipä on kypsä. Sivele leipä paiston loppupuolella siirappi-vesiseoksella.

PITÄISKÖ NIITÄ KOULUJA NORSUNLUURANNIKOLLE VAI

Oon menossa saunaan! Eka kirjoittaa ripsautan kuitenkin parista maitosuklaasta.

Vasemmalla kuvassa on tanskalaisen Urtekramin 55% maitosuklaa, eli tosi stydi. Mä en ollut aikoihin syönyt firmalta mitään, muistelin vain että kun joskus päätin lopettaa riistosuklaan syönnin ja siirryin vain Urtekramiin (koska se oli ainut Reilun kaupan suklaa jota sai peruskaupoista) et se suklaa oli aika hyvää ja aika erilaista. Toki se on erilaista jos Fazerin Sinisessä on 32% kaakaota ja tässä yli puolet, mut enhän mä silloin mitään asiasta tiennyt. Tää on ihan hyvä suklaa, tosin mua häiritsi outo juuresten maku. Tässä on sellainen makea porkkana-punajuuri-mikä tahansa maan alla kasvanut -maku. Koostumus on mukavan pehmeä ja sileä. Urtekram on köyhän valinta: sata grammaa maksaa muutaman euron.*

Ja oikealla on madagaskarilaisen Menakaon 44% maitosuklaa. Paketti on hieno. Siinä lukee fudgy & light ja se ehkä pitääkin paikkansa. Tässä on kiintoisa suolainen maku, ja hauska toffeisuus. Rakenne vain on vähän ällö, jotenkin vahamainen, ja tässä maistuu rasva. Maailmanpelastuksellisesti siistiä on että pavut on viljelty Madagaskarilla ja myös suklaa on valmistettu siellä. Ei taida olla ihan yleistä. Tätä sokolaatia saa Caffista ja se maksaa noin kuusi euroa.

Kyl mä niinku ton Urtekramin ostaisin jos ois pakko jompikumpi. Se on oikeasti aika hyvä tumma maitosuklaa vaikka se maistuukin porkkanalta. Luulen sitä paitsi että mun blogini lukijat pitää porkkanoista. Erityisesti paahdettuna.


*ja sitten odottelen innoissani lukijoiden tulkintoja köyhyydestä

LÄPÄTTÄVÄT VALKOISET TÄHDET

Mun blogini on aika realistinen. Mä en pyri luomaan erityisen siistiä tai kliinistä ja ihanan valkoisen porsliinin valaisemaa kuvaa mun ruokaelämästäni. Mut täs on, perkele, blogirealityä sit.

Heräsin puol ysi ja menin ruokalaan aamupalalle: ihan syötäviä sämpylöitä, leikkele, juusto, kurkku, salaatti, kahvi, paha mehu. Osa koulutovereista oli ollut eilen baarissa.

Yhdeksältä alkoi tunti. Opettaja puhuu huomisen Helsingin kirjamessut -retkestä (jee! retkelle!) ja sit aletaan ruotia toistemme tekstejä. Sitä jatkuu koko päivän.

Lounaaksi on hernekeittoa ja pannaria.

En jaksa lähteä kirppikselle muiden kanssa vaan nukun päikkärit.

Päivälliseksi on pitsaa.

Syön myös vikan palan Amedein täytesuklaata. Ostin suklaan Tallinnasta maanantaina.

Juon mukillisen Mariage Frères'n teetä.

Luen sängyllä kirjaa suomalaisista uskomusolennoista ja niiden fantasiakirjallisuusvastikkeista. Siitä pitäis tehdä referaatti ruotsiksi. Välttelen asiaa bloggaamalla päivästäni.

Tänään syön varmaan vielä jugurttia, ja tsiigaan jonkin leffan koulutovereitteni kanssa. Täytyy myös tehdä jotain sille referaattiasialle.

Huomenna saatan syödä jotain hyvää. Opintolainan pitäis tulla vihdoinkin.

Nyt voin sentään päivittää blogia, sillä minulla on oma netti. Koulun netillä Blogger ei toimi.

Ulkona sataa lunta.

VILLI RUOKAHUIJAUS

Olen huolestunut villiruokatrendistä. Tavallisena kansalaisena suurimmat kysymykset asiassa liittyvät mielestäni talouteen, terveysriskeihin ja elämän turhaan monimutkaistamiseen.

Jos kaikki rymyäisivät päivät pitkät metsässä niin miten talous pyörisi? Ei tätä hyvinvointia ole rakennettu ketunleipiä keräämällä vaan tekemällä reippaasti töitä. Kaikkien työpanos on tärkeä varsinkin tällaisina aikoina. Eivät ole tainneet villivihannesten syöjät miettiä kuinka paljon maanviljely ja tuotteiden kuljetus työllistävät ihmisiä, ja kuinka tämä tuo hyvinvointia koko kansalle.

Kaupunkilaiselle hyvin toimeentulevalle väelle ei ole tainnut myöskään tulla mieleen kuinka paljon saasteita kerääntyy kasveihin. Kukaan ei voi lainkaan tietää kuinka turvallisia mistä lie tienpenkereiltä ja metsiköistä kerätyt kasvit ovat. Sen lisäksi, että ympäristömyrkyt vaikuttavat näihin villivihanneksiin, myös kasvit itse voivat olla myrkyllisiä. On hirveä riski alkaa keräillä ties mitä heiniä, jotka monet tuppaavat näyttämään aivan samoilta. Lääkärilaskusta tulee taas lisää menoja yhteiskunnalle.

Voidaan kysyä mikä merkitys metsästä kerättävällä ruoalla ylipäänsä on. Minä luulen että se on pelkkää itsekorostusta. Näin ruokaväki yrittää erottua muista ihmisistä. Menemällä lähikauppaan voi huomata kuinka hyllyt pullistelevat vaikka minkälaisista hedelmistä ja vihanneksista. Onkin vaikea ymmärtää mihin enää tarvitaan metsän ruokaa. Tulee sellainen olo että ihmisille ei riitä mikään. He haluavat koko ajan jotain uutta, ja niin he yrittävät näyttää olevansa erityisempiä kuin muut. Miksei se ruoka kelpaa, jota kaupassa on? Ei sodan aikanakaan valitettu siitä, ettei kaikki ole viimeisen päälle. Nyt pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja saada Suomen talous taas kasvuun.

Ruokahienostelu luo uusia paineita perheille. Neljän lapsen äidillä ei ole aikaa käydä metsässä samoilemassa kun täytyisi lapset ruokkiakin. Lapset ovat usein vaativia syöjiä: niiden ruoassapitäminen kyllä saa vanhempien hermot kiristymään normaalistikin. Entä jos heille täytyisi syöttää kaikenlaisia metsämuonia? Taitaisi hermolomien ja psyykelääkkeiden kulutus kasvaa rytinällä. Vanhempien vastuulla olisi tietysti sekin jos sattuisivat poimimaan jotain myrkyllistä ja lapsi sairastuisi. Ostaessa ruokaa kaupasta tällainen vaara on häviävän pieni. Vain poikkeustapauksissa joku sairastuu.

Yhteiskunnan pitäisi saada luonnosta kerättävästä ruoasta ainakin jonkinlaista hyötyä. Ehdottaisin että lainsäätäjät miettisivät esimerkiksi veroa jota kansalaiset maksaisivat maanomistajille ja sitä kautta valtiolle. Tällä voitaisiin kattaa osa julkisen terveydenhuollon kustannuksista kun se joutuu hoitamaan huonosti sulavista kasveista johtuvia vatsavaivoja.

Niin sanottujen luonnonystävien kannattaa pohtia vielä eläinten ruoansaantia. Jääkö metsäneläimille mitään jos ihmiset käyvät keräilemässä kaiken vaikka voisivat yhtä hyvin tehdä retken kauppaan? Eläimet eivät kuitenkaan voi käydä kaupassa vaikka haluaisivatkin. Sitten, kun ohdakkeet ja nokkoset on kerätty, mitä ne syövät?

Toistan vielä että villiruoan tenho taitaa olla erottumisessa ja itsensä ylentämisessä. Kaikessa tulee muistaa kohtuus: ei ole hyvä kuvitella itsestään liikoja. Lähikaupan valikoima on meille kaikille ihan riittävä, ja jos haluaa jotain erikoisempaa, voi käydä vähän kauempana suuremmassa kaupassa. Suomalaisten kannattaisi kunnioittaa saavutettua elämänlaatua. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.

SEK & HARTWALL

Mut huijattiin osallistumaan Hartwallin Onnen omenoita –skabaan. Ilmaista siideriä vastaan täytyy tehdä ohje johon käytetään tai jonka kanssa voi juoda uutuussiideriä. Koko homman pitäis jotenki liittyä brunssiin. Ilmaista siideriä ei ole bloggarille, firma: ole hyvä.

Juusto-omenakeksi

200g Happy Joe Cloudy Apple –sidukka

150g voi

130g vehnäjauho

70g karkea vehnäjauho

50g sokeri

25g tarpeeksi vahva juusto, esim. cheddar, parmesan tai ihan mikä vain

ripaus suolaa

sokeria pintaan (siro tai perus)

Keitä siideriä kasaan niin että jäljelle jää aika pieni liru (esim. seitsemäsosa).

Vatkaa voi ja vehnäjauhot vaahdoksi. Sekoita jäähtynyt siiderinjämä, sokeri, juusto ja suola massaan. Tee massasta pötkö leivinpaperin päällä ja kääri siihen. Laita pakkaseen pariksi tunniksi (tai yön yli).

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pyöritä jäinen pötkö sokerissa ja leikkaa noin puolen sentin viipaleiksi. Jätä keksien pellillä keksien väliin tilaa, ne leviävät.

Eli täs vois nyt kuvitella tilanteen että brunssilla viikonloppuna voi siemailla Hartwallin uusia brittiläistyyppisiä ihan jees –makuisia siidereitä ja napostella Annin keksejä. Kummatkin toimivat krapulaan. (Paitsi ei kannata ostaa sitä dry applea.) Keksien puolustukseksi vielä sen verran että ne on ihan sairaan hyviä. Siis ihan sairaan.

(Ja ne voi tehdä edellisenä päivänä.)


P.S. Blogger ei toimi mun huoneessa eikä mun koulussa. Syytän sitä mahdollisista levottomista/paskoista teksteistä.

ÄPIELINAASEMRAP-ANUREP

Moi!

Peruna-parmesaanileipä

ensin

200g vesi

110g vehnäjauho

7g hiiva

sitten

140g vehnäjauho

10g hunaja

25g voi

130g peruna muussattuna

20g parmesaani

4g suola

öljyä

Sekoita kylmä vesi, vehnäjauho ja hiiva. Anna olla vaikka tunti.

Lisää joukkoon loput jauhot, siirappi, hunaja, huoneenlämpöinen voi ja perunamuusi, ja sekoita. Vaivaa kuusi minuuttia ja lisää joukkoon parmesaani ja suola. Vaivaa kunnes sitko on hyvä. Laita taikina öljyttyyn astiaan pariksi tunniksi. Taittele se muutaman kerran lyttyyn tänä aikana. Muotoile pyöreäksi leiväksi ja nostata 45 minuuttia. Paista 225 asteessa.

MEZCLAR LA RÚCOLA CON

Sisäoppilaitoksen hyviin että huonoihin puoliin kuuluu se, että joku tekee safkat maanantaista perjantaihin. Se joku en ole minä. Laitosruoka jaksaa vielä viehättää mutta ruokalan salaatteihin mä olen täysin kyllästynyt. Kaksi viikkoa mennyt, 34 jäljellä!

Hyvä salaatti

1 puntti rukolaa

puolikas kurkku

puolikas omena

120g burgos fresco-juustoa (tai kotijuustoa tms.)

maapähkinöitä ja kurpitsansiemeniä paahdettuna ja suolattuna

suola

hunaja

oliiviöljy

sitruunamehu

kuivattu minttu

paahdettu paprikajauhe

mustapippuri

Vetele kurkku ja omena vaikka kuorimaveitsellä ohuiksi slaisseiksi, tai leikkaa niinku mä kun ei ollut sitä veistä. Asettele nätisti astiaan huuhdellun rukolan kanssa ja leikkaa juusto päälle. Ripottele päälle pähkinät ja siemenet. Mausta ripauksella suolaa, ja valuttele hunaja, oliiviöljy ja sitruunamehu mukaan. Vielä hintsusti minttua, tosi hintsusti paprikajauhetta ja jonkin verran mustapippuria.

Nautin tän unkarilaisen grüner veltlinerin kaa. Kyseisellä viinillä on hieno hinta-laatusuhde. Mut teidän ei tarvii.

ORIVESILÄISTÄ

Olen jättänyt Helsingin taakseni. Oriveden keskustassa on yksi kahvila, kirjasto, kolme pankkia, Ärrä, kolme isoa ruokakauppaa (luojan kiitos), kirjakauppa, Löytötex, Joni-pukine, Pub Sarianne, Nightclub Jipidii, kolme pitseriaa, Ori-gym... Oh well. Tää on ensimmäinen viikonloppu jonka vietän täällä. Ilmassa on pakokauhua. Mut koska oon 9700 asukkaan cityssä kaivaakseni itestäni kaikki piilevät kirjalliset kyvyt, ni... Niin siis ehkä tää inhottavuus inspiroi. Tai et ois niinku sit pakko alkaa kirjottaa ku on lukenut kirjaston kaikki kirjat ja meinaa tylsistyä kuoliaaksi.

Kukaan ei lähtenyt mun kanssa Sarianneen.

Onneksi lähellä on Tampere.

POKKERS, KYLLING

Tadaa! Virallinen kuvaoksennus Kööpenhaminasta. Yritin ottaa kuvat kaikesta syömästäni mut eihän se ikinä onnistu. Pizzat Motherista ja ylitummat syömiskuvat Nose 2 Tailista. Molemmat ihan päteviä ja ei-kovin-kalliita mestoja. Pitafalafel oli ihanaa, ja halpaa. Ei meillä vain, ei meillä, ni! Krapulalauantaina käytiin buffetoimassa Ankarassa, josta on kana-ja-lisuke -kuva, mut testasin lähinnä salaattia (hieman). Olo ei antanut myöten.

Toki myös kaljaa tuli juotua, hautausmaalla käytyä ja ostin mä kans vähän suklaata. Suklaasta asiaa joskus myöhemmin.

Köpis oli hyvä.


P.S. Blogin sijainti muuttuu pian Kalliosta pikkukylään Tampereen huudeille! Eikö oo kreisii! Uudet mestat sorkittavina! (Tai siis ei siel oo mitään mestoi.)


P.P.S. Jos tahdotte lukea kunnollista Köpis -bloggausta ni tsekatkaa vaik Hannan soppa.

MOI

Tää onkin vain pieni testipostaus. Google Analytics ei listaa kävijöitä, tai sit kukaan ei käy.

LEPUSKIN HELMI

Käytiin parin tyypin kanssa iranilaisessa ravintolassa Espoon Leppävaarassa. Sen nimi on Vihreä Ravintola, se on hassussa paikassa ja sieltä saa myös pizzaa.

Tilasin fesenjan -nimisen safkan. Ihastuttava tarjoilija pelästyi, ja kysyi oonko syönyt sitä ennen. "En." Fesenjan on iranilainen special ruokalaji. Sitä tarjotaan juhlissa. Fesenjan sisältää granaattiomenaa, saksanpähkinää ja kanaa. Suomalaiset ei usein tykkää siitä, joten sain maistiaisen. Se oli ruskeaa soosia ja hieman kanaa. Kyllä mä sitä otin, tietysti. Aleksi otti jonkin naudanliha-kasvissoosin, ja Pilvi jonkinlaisen chelokababin. Sellaisessa on lihaa tikussa. Kaiken kanssa saimme riisiä sekä yhden leivän. Otettiin myös kolmet eri torshit. Ne on lisukkeita: kasviksia (tai jotain) hyvin etikkaisissa liemissä. Juomana vedettiin dooghia, joka on jugurttia, vettä, minttua ja suolaa. Mm!

Kukaan meistä ei ihmetellyt fesenjan-varoittelua. Maku oli kirpeä, mämminen. Ne kanat siellä, ne oli aika mitättömiä. Suomalaisittain fesenjan olis sopinut paremmin lisukkeeksi. Varsinkin superetikkaisten torshien kanssa kastike otti voimille.

Aleksin safka oli hempeän lempeää. Mä oisin kaivannut siihen lisää mausteita. Mut mitäpä mä iranilaisille voin! En mitään! Syöjä tais digata silti.

Pilvin chelokabab oli ihan pätevä. Annoksessa herätti erityisesti ihastusta pieni purkki Keijua. Se sekoitettiin riisiin.

Doogh oli mahtavaa. Ottakaa sitä.

Pienet ruuan kanssa syötävät salaatit oli myös kivat. Niihin täytyi itse sekoittaa oliiviöljyä, sitruunamehua ja suolaa. Mun lempiasioita!

Oltais otettu jälkkäritkin mutta rafla alkoi olla täynnä ja palvelu äärimmäisen hidasta. Joten häivyimme ja kävimme kaljakauppaa kohti. Muuten palvelu oli siis tosi sympaattista ja ystävällistä, no probs.

Vihreä Ravintola on edullinen. Pääruuat maksavat 10-15 euroa. Mä maksoin juomasta, lisukkeesta ja pääruuasta 15 euroa.

Menkää sinne. Ruoka oli paikoittain hyvin outoa. Oudot asiat ovat kiinnostavia. (Ja okei mä symppaan tuota maailmankolkkaa, niin sikski.) 

PIIRAKAN MAKU

Ostin tapojeni vastaisesti valmista voitaikinaa. Tein siitä muutamia idarihelppoja piirakkaversioita. Kaikessa yksinkertaisuudessaanhan homma toimii niin että lätkitään aineksia taikinalevylle ja stikataan uuniin. Vuokaakaan ei ehkä tarvitse, mut käytin (tosin joissain versioissa en) koska se on kivaa. Tuohon vuokaan menee kaksi taikinalevyä.


Pinaatti-kevätsipuli-herkkusieni-juustopiiras

valmisvoitaikinaa
herkkusieniä
kevätsipulia
pinaattia
Koskenlaskija-juustoa
mozzarellaa
jotain yrttiä
suolaa
pippuria

Laita uuni päälle 225 asteeseen, ja ota taikinalevyt sulamaan. Paista pilkotut herkkusienet kunnolla. Lisää lopussa sienten joukkoon siivutettu kevätsipuli. Mausta seos. Kaulaa taikinalevyjä vähän laajemmiksi. Laita niiden päälle Koskenlaskijaa, sitten pinaattia ja sit taas snadisti juustoa. Jätä reunoille vähän tilaa. Lätki sieni-sipuliseos mukaan. Revi päälle mozzis. Paista huolella.


Tällaisen piirakan paras puoli on helppous ja yksinkertaisuus. Aineitakin vois yksinkertaistaa tästä nimenomaisesta versiosta ikuisuuksiin. Tai no ei nyt ihan mutta vaikka kevätsipuliin ja mozzarellaan. Piiras on myös aika fiini. Se näyttää hyvältä. Se on hyvä kesäjuhlien suolapala: iisi, nopee, edullinen, kiva.


P.S. Taste of Helsinki on tyhmä.
P.P.S. En käyny siellä.

JA SIT OON NIINKU

Pitäis kai keksiä taas jotain selitettävää kun ois kerta aikaa blogata. Oon syönyt tosi tylsästi. Viikko sitten kävin Maxillissa ilmaisella salaatilla. Tänään tein tällaisen: voita, kevätsipulia, varhaiskaalia, aurinkokuivattu tomaatti, Koskenlaskijaa, pestoa, mustapippuria, sitruunamehua, pastaa. (Paista sipuli ja kaali voissa hennosti, älä laita pestoa jos et taho. Tadaa!) Ja sit oon niinku ollu töissä ja jotenki tää kesäki nyt tökkii.

Olen kuitenkin lähdössä matkalle. Lähden toverini kanssa Kööpenhaminaan heinäkuussa. Joten antaa kuulua niitä hullun hyviä idiksiä.

Moikka!

LIDL!

Mä olen kuulemma ikävä ihminen, ja haukun kaikkea kuvitellen olevani kriittinen.* No nyt mä kehun Lidliä.

Ostin Lidlistä Deluxe Tumma Suklaakonvehti -paketin. Lätkissä oli klassillisesti piparmintunmakuinen täyte (myös sitruuna ja jokin muu löytyis). Lisävakuutena purtilossa luki deluxe selection exclusive. En tietenkään saata saatika halua vastustaa noin hyvää tuotetta.

Suklaat oli aftereightmäisiä. Purkissa luki best served chilled joten laitoin ne jääkaappiin. Ehkä ne toimivat sillä lailla hieman paremmin. Huoneenlämpöisinä ne oli kenties liian löysiä. (Vaikka suklaa ja jääkaappi eivät kyllä ole parhaat ystävät, mut tämän kerran.) 100g maksoi noin 1,60€ eli ihan jees. Raaka-aineet miellyttivät minua eli olivat laadukkaat.

Lidlissä kannattaa tarkastella suklaahyllyä sillä silmällä. Kerran sieltä löytyi firman oman merkin J.D. Grossin konvehtirasia jossa ei tainnut olla lainkaan ylimääräisiä aineita. Kalliimpi se rasia oli kuin peruspanda mutta halvempi kuin peruslaatusuklaa. Vertailun vuoksi kannattaa käydä vaikka Stokkan suklaaosastolla lukemassa boksien ainesosaluetteloita. Mä tein niin kerran tarkoituksenani ostaa rasia jossa on vähiten ee- ja muita huonosta laadusta kertovia aineita. Ainut, jossa ei ollut mitään, oli ystäväni Valrhonan. Yritän siis sanoa että lukemalla mitä suklaakonvehti sisältää voi erottaa laatusuklaan saman hintaisesta bulkkisuklaasta periaatteella paskaa voi parfymoida mutta.

Taloussuklaata kiinnostavampi valinta leivontaan taas on Lidlin J.D. Grossin maustamattomat alkuperämaasuklaat jotka ei oo ihan hullun kalliita mut kuitenkin aika hyviä. Ne ovat sellaisenaankin syötäväksi kelpaavia.

Onko Lidlissä jotain muutakin erityisen hyvää kuin suklaa?


*toim. huom. Saattaa olla totta.

MIKÄ SE ON?

Heippa, nöpönenät!

Mulla ois teille taas yksi kysymys. Edellinen kun saavutti niin suuren suosion. Eli nyt kun ois toi Hävikistä herkuksi -haaste: mikä on mahdollista hävikkiä? Onko sitä täysin syömäkelpoinen porkkananpuolikas jääkaapissa? Johonkin tiettyyn ruokaan ostetut ainekset joita on jäänyt yli? Puolihomeinen porkkananpuolikas? Valmiin safkan jämät jotka voi käyttää uuteen ruokaan?

Voin samalla tunnustaa hävikilliset syntini: heitän eniten roskiin salaattia, luulen. Tuntuu että yksittäisiä salaatinlehtiä jää kurtistumaan jääkaappiin eikä niitä just sillä hetkellä huvita skruudata. Toissapäivänä heitin menemään valmiin ruuan; olin onnistunut homehduttamaan sen. Se on hyvin hyvin harvinaista. Mä olen helvetin kunnollinen. Hävikillinen kunnollisuus perustunee siihen että käytän aika perusaineita. Jengi heittää kuitenki pois kaikkia outoiluja. Mulla on vain fetaa ja porkkanaa ja kirsikkatomaatteja.

Mun mielestä vastaus kysymykseen on: puolihomeinen porkkananpuolikas sekä valmiin safkan jämät. Tää on kai sit tulkinnasta kiinni, ja riippuu kans taloudesta. Mut mun taloudessa se ois näin.


P.S. Tämä blogi ei ole virallisesti mukana haasteessa ja haastelee vain lämpimikseen.

MUNAKAS/PANNARI/MUNAKAS/PA

Moi! Onneks pääsiäinen meni! Kävin S-Marketissa ostamassa pääsiäiseksi Mignon-munan, pienen mämmin ja pashan. Kolmas osa ostoksista unohtui sinne jo maksettuina. Muuten join kaljaa, ja olin muun muassa nakkisämpylä- ja jallupommac -bileissä sekä Käpygrillissä kaljalla. Ihastuin paikkaan heti paikalla!

Tänään oon ollut hiton reipas ja kröhöm panostanut tulevaisuuteeni lukemalla pääsykoekirjoja. Jos joku on seurannut blogia pidempään niin on kenties huomannut että se on jokakeväinen traditio. Tein myös eräänlaisen pannarin ja munakkaan ristisiitoksen. Tai siis et se ois niinku pannari aika vähällä jauholla ja paljolla munalla. Here we go!

Munakas pannari

vaikka noin puolikkaan uunipellin kokoinen astia

140g turkkilainen jugurtti

80g vesi

3kpl muna

100g hiivaleipäjauho

15g sulatettu voi

150g pinaatti

100g kesäkurpitsa

80g lefkotiri-juusto

suola

pippuri

hunaja

muskottipähkinä

Sulata pinaatti jos se on pakaste-. Sekoita ainekset keskenään, paitsi juusto ja kesäkurpitsa. Älä laita liikaa muskottipähkinää. Lämmitä uuni 200 asteeseen, ja anna massan seistä sen aikaa. Kaada sitten liete astiaan ja asettele nätisti päälle ihan ohueksi suikaleeksi vedetty kesäkurpitsa, ja ripottele juusto. Paista. Nauti kylmänä. Puistoevääks sopis! Ylioppilasjuhliin! (<----- toi oli vain Googlea varten)

OODI VOILEIVÄLLE

Ruisleipää, voita, vuohigoudaa, kurkkua ja mustapippuria!

Millainen on paras voileipä?

(En muuten väitä et noi ylläolevat ois.)

OMENA PINK LADY, PALVIKINKKU

Elämä on ihmeitä täysi. Se työntää sireenejä maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen. Toisin sanoen osallistun ensi kerran Kuukauden ruokahaasteeseen! Halleluja! Tässä ois siis ihan oikeasti suunniteltu ruoka mun keittiöstä, ei vain joku salaatti.

Maaliskuun haasteessa piti etsiä enintään kaksi kuittia ja käyttää niiden ostoksia. Kuitteja ei saanut etsiä omasta laukusta. Mun kuittini näkyy tuossa yllä, kuten lienette huomioineet. Käytin ruoassani pink lady omenaa ja palvikinkkua. Kai tuon Omena C Sokton Pastillinkin ois saanut ympättyä mukaan, mut äh, ois mennyt aika kikkailuksi.

Täs ois niinku tällaset angloamerikkalaiset pancaket:

Omena Pink Lady, palvikinkku -pannukakut

10kpl

130g maito

80g turkkilainen jugurtti

90g vehnäjauho

1 muna

1 omena raasteena

70g palvikinkku snadina kuutiona

2tl leivinjauhe

1tl ruokasooda

suolaa, pippuria

Yhdistä kaikki aineet. Sekoita tasaiseksi. Anna olla huoneenlämmössä vaikka puoli tuntia. Massan pitäisi olla varsin tiivistä, ei ihan lirua, joten lisää jauhoa jos ei tyydytä. Paista pannarit paistinpannulla matalalla lämmöllä. Tee pannareista noin kymmensenttisiä halkaisijaltaan.

Lisukkeet

porkkana

kurkku

oliiviöljy

suola

turkkilainen jugurtti

korianteri

pippuri

Suikaloi tarpeeksi porkkanaa ja kurkkua esimerkiksi kuorimaveitsellä. Tarkoituksena on siis saada sellaisia ohuita luikuroita aikaiseksi. Laita joukkoon snadisti oliiviöljyä ja suolaa. Nauti salaatti pannukakkujen, jugurtin, silputun korianterin ja mustapippurirouhauksen kanssa.

P.S. Saattaa olla että kannattaa vaihtaa palvikinkku vaikka pekoniin. Tai tietty sen voi korvata kans jollain lihattomammalla.

2V!

Ystävät, toverit!

Hyvää syntymäpäivää sinulle, blogi! (Päivän myöhässä kuten viime vuonnakin.)

Taas on myös pakko myöntää etten tiedä ovatko blogin päämäärät toteutuneet menneenkään vuoden osalta. No jaa, olen mä syönyt, ja te olette kenties joskus viihtyneet, ja olihan mulla hetken kaunis ja ihana mieskin. Tosin se ei löytynyt blogin kautta, vaikka tällainen vaatimus listataan ekassa postauksessa.

Whatever, tänään on jotenkin niljakas maanantai.

OH, THE PUDDINGS!

Löysin viisi euroa Fredalta kenkäkaupan edestä. Käytin sen Montezuma'sin suklaalevyyn käydessäni Aitokaupassa. En ollut ennen syönyt firman suklaata. Suhtaudun brittiläiseen suklaaseen kiinnostuksella, ja luomusuklaaseen penseästi. Anteeks, luomu! Ei se johdu susta vaan musta!

Luulin että Montezuma's on luomusuklaamerkki mut eipäs olekaan. Hyvin englantilainen merkki se sen sijaan näyttäis olevan: hassuja nimiä (Lordy lord, Sea dog, Space hopper), suklaaversioita brittijälkkäreistä (Eton mess, spotted dick, summer pudding!!) ja kivoja lahjoja.

Niin ja mites se suklaa? Tiiätte kummiski mitä aion virkkoa. Se oli siis 100g:n paketti 54% maitosuklaata eli vaikuttavan tummaa, ja maksoi 4,95€. Ei se nyt kovin erikoista ollut. Maistui kaakaovanukkaalta, ja makuelämyskin oli yhtä kompleksinen. Että ei se pahaa ollut mutta aika tylsää. Jos ei tykkää tummasta suklaasta niin tällä vois ehkä harjoitella.

1,3€

Tapasin Petri Sirénin konditoriaharjoittelussa. Sirén oli siellä kondiittorina. Parasta harjoittelussa oli suklaakeskustelut. Silloin Valrhona oli tuttu mut mikään muu varmaan ei. Ehkä olin muutaman kerran maistanut Cluizelia tai Amedeita. Oli avartavaa kuulla erilaisista suklaista, ja maistella herran omia konvehteja, jotka oli tehty vantaalaisessa kellarissa. Nykyään Sirénillä on oma Petris -firma Fiskarsissa. Helsingistä löytyy myymälä Museokadulta.

Museokadulta saa konvehteja (praliineja, kuuluis sanoa), maustettuja suklaalevyjä, suklaalevyjä ja ainakin ennen sai macaroneja. Suklaalevyjä en ole ostanut sillä ne on mun mielestäni vähän hassuja. Jos konvehtiin joutuu ite tekee täytteet, niin suklaalevyihin voi vähän ripotella ruusunlehtiä päälle (ihan oikeasti suklaan ja mausteen kanssa voi kikkailla loputtomiin koska suklaita on määrättömästi eri makuisia). Suklaa itse ei kuitenkaan ole Sirénin tekemää. Jos ois niin asia ois täysin eri. Maustamattomat suklaalevyt jotka on kivoissa leveissä paketeissa ovat Felchlinin. Niistä tosin saa sellaisen kuvan että ne on Petrisin omia.

Ostin konvehdit: talon tryffeli, aprikoosi, timjami-mikälie, minttu ja 85%. Muistiinpanoni kertovat että talon tryffeli, minttu ja 85% olivat liian makeita tai sokerisia. Erityisesti talon tryffelin ja 85%:n ongelmana oli turvallisuus. 85%:ssa kuori myös maistui ihan hiton oudolta, ei vanhalta vaan joltain väriliidulta. Aprikoosi oli aika jees, tosin oisin kaivannut lisää aprikoosinmakua. Minttu toimi sokerisuudestaan huolimatta. Minttukonvehteja kannattaa mun mielestä ostaa Petriltä, koska niissä on käytetty tuoretta minttua. Maku ei ole enää niin hapankorppuinen kuin se oli joskus mut selkee yrttisyys, kuminaisuus, maistuu vielä. Timjami-mikälie on merkitty pienessä muistikirjassani parhaaksi. Siinä oli mukavan ohut kuori, hyvä ganache, se maistui timjamilta (josta tuli ehkä liikaa mielleyhtymiä timjamiruokiin), ja kaiken lisäksi oon merkinnyt kirjaan plussan.

Tästä tuli nyt todella masentava käninäpostaus, mut tuntuu että rohkeus puuttuu. Kaikki konvehdit oli ihan kivoja. Mä olisin kaivannut syvempiä, tummempia makuja. Eiköhän nämä silti uppoa yleisöönsä.

Haluaisin maistaa Petrisin kakkuja. Ne näyttävät kiinnostavilta.

TULE KEVÄT

http://deckert-distribution.com/film-catalogue/human-interest-society/canned-dreams/

Kävin krapulaisena ja sydänsuruisena katsomassa Katja Gauriloffin dokumentin Canned Dreams (2011). Se kertoo purkkiraviolin valmistuksesta. Leffassa käydään läpi metallintuotanto, lihan alkuperä, tomaatit jne. Kaikki tuotteen osat tulevat eri paikoista, eri puolilta maailmaa. Samalla kamera kohdistetaan työntekijöihin ja näiden kohtaloihin. Mua vähän pelotti eläinkohtaukset koska tunsin olevani liian herkässä tilassa valuvalle verelle ja irtopäille. Pahinta oli kuitenkin eläinkohtaukset koska siat huusivat kauhuaan ja tärisivät pelosta. Ei se globaali ruokateollisuus herkkua ollut ihmisillekään. Paitsi niille tietysti jotka ne raviolit söivät (tosin ei ne varmaan oo kovin hyvänmakuisia).

Ei mulla muuta ku lukekaa Marxia, ja käykää kattomassa toi pätkä krapulassa, jos haluatte ahdistua enemmän, ja ilman, jos haluatte ahdistua vähemmän. Se näytti hienolta.

Mä taidan hommata kissan ja muuttaa maalle.

PIZZA "KATKARAPU & SIPULI", YSTÄVÄ

Yhtenä ystävänpäivänä ostin Katrilta lainatuilla rahoilla sydämenmuotoisen konvehtirasian ja annoin sen lahjaksi. Olisi pitänyt syödä ne itse tai antaa Katrille. Ystävänpäivä on ahdistava. (Vain siksi etten saa konvehteja.)

Isillä on tänään synttäri. Hyvää synttäriä, isi!

Katkarapu-sipulipizza

pohja:

130g vesi

190g vehnäjauho

4g hiiva

tarpeeks suola

hieman oliiviöljy

Lisää oliiviöljy vaivauksen loppupäässä. Vaivaa koneella hitonmoinen sitko. Anna levätä vaikka öö puoli tuntia.

täyte:

kourallinen katkarapuja+chiliä+suolaa+oliiviöljyä+jugurttia

2kpl sipuli

10kpl kirsikkatomaatti+minivähän tomaattipyrettä+suolaa+pippuria

1pallo mozzarella

Onnittele itseäsi jos katkarapusi eivät ole jäässä. Sekoita mössö katkarapuaineksista ja anna marinoitua tarpeeksi. Karamellisoi sipulit pannulla. Puolita kirsikkatomaatit. Iske tomaattiainekset kattilaan ja lämmitä hieman, niin että tomaateista tulee vähän pehmeitä ja voit kuvitella ainesten muodostavan kastikkeenkaltaisen. Iske tavara pohjan päälle, lisää mozzarella, paa kuumaan uuniin.

SUKLAA.ORG

Ostin DeliDelistä Hakaniemen hallista Chaponin Fourree praline au sel fume et pistache -suklaalevyn muutama viikko sitten. Tsekkailin ekan kerran näitä levyjä ennen joulua. Silloin ois ollut kolmea sorttia: tämä, mustaherukka ja lime. Kun sit ostin tämän savusuola-pistaasipraliinisokolaatin niin mustaherukkaa ei enää ollutkaan. Toki on mahdollista että ois tulossa. Siitä mä olin kiinnostunein.

Chapon on ranskalainen suklaafirma. (Chapon tarkoittaa syöttökukkoa.) Tuotteilla on ihastuttavan romanttiset pakkaukset, joten ne kelpaa lahjoiks ihan siks vain. En mä muuta tuosta firmasta sit tiedäkään, enkä jaksa nyt selvittää, mut ihan kelpo suklaata kauniissa kääreessä. Jouluna DeliDelistä sai myös konvehtirasioita ja yhä löytyis kaakaojauhetta. Laadusta ei ole takeita mut tuskin ihan kuraa on tai jos on niin tota maistaaks sitä kukaan, t. Anni gastronomisten epäilysten vallassa.

Savusuola-pistaasipraliinisuklaa on 80-prosenttinen eli tosi tumma täytesuklaa. Palat olivat mun mielestäni liian isoja. Muistiinpanoihini (väestötieteen) olen kirjoittanut "pääsiäismuna, pähkinä, kuivattava (kaakao%)". Suklaasta tuli mieleen pääsiäismunatäyte, eikä siis mitenkään negatiivisesti. Siinä oli jokin pääsiäismuna-pähkinämaku. Prosenttinsa puolesta tosiaan myös suuta kuivaava. Mä haluaisin sanoa että tässä maistuu joku lapsuus-vanhanaikaisuus -juttu mut oikeasti mulla tulee Irlanti -aikani mieleen. En tiedä miksi. Mä tykkäsin tästä suklaasta ehkä just siksi etten mä saanut tavoitettua sitä muistoa miltä tää maistui.

Suklaa maksoi 5-6 euroa. Ainesosalistassa oli oikeita aineita.

DeliDeliin on kuulemma tulossa pääsiäiseksi Chaponin pääsiäismunia! Hyvä!

(Oon virkkonut aiemminkin sanasen firman suklaasta.)


P.S. Blogi on kriisissä. (Taitaa olla vähän kuin kapitalismissa, kriisit sisältyy bloggauksen ideaan.) Eka mua siis vitutti kun ei kukaan tätä paskanjauhantaa kuitenkaan lue (jos oot äiti tai Katri tms. nii ei tarvii nyt ilmoittautua lukijaksi, teitä ei lasketa) ni ajattelin et hylkään koko homman ja keskityn runojen rustaamiseen. Sit ajattelin et en hylkääkään. Jumala meniki ajattelemaan mun puolesta, ja ilmoitti erään kaverin välityksellä myyvänsä mun tietokoneen. Saa siis nähdä milloin tulee seuraava postaus!

IT'S CERTAINLY A BIT OF A GIGGLE

Sain kaksi kirjaa jouluna. Ne edustavat ääripäitä: toisessa on pikkutuhmia fantasiakakkuja ja toisessa pastaohjeita kreisingraafisin kuvin. Molemmat kirjat ovat Briteistä. Kuvittelin perustavani kaksi blogia joissa nämä kirjat suoritettaisiin läpi. Xtra Naughty Cakes -blogista tulisi supersuosittu ja The Geometry of Pastaa jaksaisi lukea muutama kummajainen.



The Geometry of Pasta on kokki-ravintoloitsija Jacob Kenedyn ja graafikko Caz Hildebrandin kirja pastasta. Teoksessa on helvetin hienot kuvat, kuten yllä näkyy. Kirja sisältää myös jaarittelua eri pastojen nimistä ja olemuksesta. Myös synonyymejä eri pastalaaduille löytyy! Ja sit niitä ohjeitakin on, tietty. (Mä olen vähän huono niiden kanssa, mut ehkä yritän tehdä jonkin joskus tästä kirjasta.) Digailen siitä että ohjeen lisäksi löytyy vielä ehdotuksia mitä sen tietyn pastan kanssa kandeis skruudaa, esim. gomitin kanssa kanaa ja luumuja tai frankfurtereita ja fontinaa ym. (Niin ja ohjeetkin siis kuulostaa ihan kiinnostavilta, on ällö -tyyppisiä vasikanaivoa tai siannahkaa ja iisi -tyyppisiä voita&salviaa, sekä kaikkea siltä väliltä.)



Xtra Naughty Cakes on Debbie Brownin tuhmien kakkujen kirja. Kirja on ihanan viaton muka-paheellisuudessaan. Kakkujen esittelytekstit on parhaita: Big Boy - This cheeky and suggestive pair of boxers is not only quick and simple to make but is sure to make the celebration memorable with all the giggling and knowing looks going round! Kakku esittää pullottavia sydänkuviollisia boksereita. Ah!

En tiedä tulenko kokeilemaan tästä koskaan yhtään ohjetta: marsipaanikakut kun eivät ole ihan mun juttu. Toisaalta sillä nuorella miehellä, jolta tän kirjan sain, on kohta synttärit (teen sille sit tutkielman sen alastomasta vartalosta, hah!). Ohjeet vaikuttavat ihan järkeviltä ja seurattavilta. Tykkään irtoraajoista ja irtopäistä joita kirjasta löytyy. Mun vakavahenkinen minäni saa tosin vähän näppylöitä tuhmien kakkujen sukupuolirooleista. Mut ehkä näihin tulee suhtautua jollain ironian ironian ironialla.

Molemmat joululahjakirjat täydentävät ihastuttavasti keittiön kirjahyllyä.

PÄÄSTIIN SIITÄKIN

Loppiainenkin on jo armollisesti historiaa. Tässä siis joululahjabloggaus! Noista kahdesta kuvassa näkyvästä kirjasta blogannen joskus myöhemmin.



Tonttu oli kenties lukenut mun blogia kun se osasi tuoda veri-kirsikkasuklaata ja pekoni-nougatsuklaata mulle lahjaksi. (Tai sitten se tonttu on jo hetken aikaa kuunnellut mun suklaa- ja ruokaidarointeja arvostettavalla tyyneydellä ja kiinnostuksella?) Pekonisuklaa on aika mitätöntä, kanelista (jouluista!), nougatmassa on teollisentuntuista, margariinimaista. Suklaasta tulee mieleen halvat joulukonvehdit. Pekoni tuo krispiä ja mukavaa suolaisuutta. Verisuklaassa on Zotterin vahvaa puolta eli marmeladia, kirsikkamarmeladia. Veri ainakin ajatuksena kummittelee taustalla, maistuukin hieman. Tän suklaan väritys on punertava. Veri-kirsikkasuklaa on oikeasti mukava täytepatukka. Kiitokset kuuluvat erityisesti kirsikkamarmeladille.


Sama hiton tonttu roudas mulle myös suklaaseen dipattuja jättiläismuurahaisia, ja ihanan vaarattoman kultahippu-samppanjatikkarin. Tikkaria en ole maistanut mutta eiköhän se maistu sokeriselta ja samppanjaiselta. Yhden murkun söin äsken. Suklaa maistuu vanhalta, muurahaisesta en tiedä. Se oli popkorninen ja kirpeä. Muurahaisen kappaleiden kaivelu hampaankolosta on (toivottavasti) ainutkertainen kokemus.

Toiselta tontulta sain Michel Cluizelin suklaarasian. Siinä on kahdeksan konvehtia, joissa neljässä on 85% ganache ja neljässä 99% eli lähinnä pelkkää tummaa tummaa suklaata. Mä olen ennenkin syönyt Cluizelin konvehteja. Ne on kumma juttu koska ne ei silloinkaan tainneet olla kovin hyviä. Näissä kuoren suklaa maistuu elähtäneeltä, ganache omituisesti sokeriselta. On näissä myös hyviä makuja mutta... Mutta? Miksi näissä on sorbitolisiirappia?



Tämän meninkin jo syömään: Quai Sud, Riz au lait, makuna speculoos-omppu. Purkkiin oli kerroksittain kasattu riisi, speculoosmuru, sokeri jne. Matsku tuli kaataa kattilaan ja sitten maitoa perään, tuloksena hyvin makea, omenainen ja mausteinen riisipuuro. Mahtavaa tässä hyvin lahjamaisessa tuotteessa oli ainesten kunniallisuus. Kuivatut omenanpalat olivat kuivattuja omenanpaloja ja keksi keksiä ja vaniljatanko oli vaniljatanko (tosin kuivin vaniljatanko koskaan). Speculoos on hollantilainen pikkuleipä. Se on sukua piparille. Speculoosissa on hauska ikivanha fiilis, niissä kun on usein muotilla painettu kuvio. Check it out!

ELÄ VAIVAA

Talvi tosiaan alkoi tänään: joku lapioi lunta mun tupaani, rahat on loppu ja vituttaa. Oon lukenut koko päivän jotain surkeaa scifikirjaa himassa. Oma syy, tiedän. Ei ole bussilippua jolla matkustaa. Mulla on yksi banaani, porkkanoita, hieman valkoviiniä ja terveet kädet.


Kirsikka-ricottapiiras

kirsikat:
450g tuoreita tai (laadukkaita säilyke-)kirsikoita
4cl mantelilikööriä (Disaronno)

Poista kirsikoista kivet ja laita ne kannelliseen astiaan. Kaada joukkoon likööri, kansi päälle ja vaikka jääkaappiin pariksi päiväksi.

pohja:
80g huoneenlämpöinen voi
30g fariinisokeri
80g vehnäjauho
60g karkea vehnäjauho
30g kylmä vesi

Sekoita voi ja fariinisokeri. Sekoita jauhot joukkoon, ja lisää sitten vesi. Taputtele/kaulaa/whatever massa vuokaan (sellaiseen normaalikokoiseen) ja iske vuoka pakastimeen siksi aikaa kun muut asiat valmistuvat.

täyte:
liköörikirsikat
40g sokeri
1rkl maissi- tai perunatärkkelys
250g ricotta
40g sokeri
1 muna
snadisti kermaa (ei oo pakko)
vaniljasokeri tms.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita sokeri ja tärkkelys, lisää seos kirsikoiden joukkoon. Vedä sauvasekoittimella kirsikkaseosta vähän pienemmäksi niin että seoksessa on selvästi erottuvia kirsikan paloja. Kaada kirsikkamassa vuokaan.

Lisää sitten ricottan joukkoon sokeri, muna, kerma ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi. Kaada massa kirsikkamassan päälle ja tasoita pinta. Iske uuniin noin 40 minuutiksi ja jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.


Piirakka on hiton makea ja mantelinen, kirsikkainen ja ricottainen. Mikään erityisen keveä jälkkäri tää ei oo mut aika hauska ja ehkä vähän erilainen piiras. Ohje on Maku -lehden sivuilta muunneltu. Makun ohjeen on tehnyt Saara Törmä, joka inspiroi mua ennen leivonta-aikoja ja leipurikoulua kirjallaan Saa vaivata. Respect!