keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
LEPUSKIN HELMI
Käytiin parin tyypin kanssa iranilaisessa ravintolassa Espoon Leppävaarassa. Sen nimi on Vihreä Ravintola, se on hassussa paikassa ja sieltä saa myös pizzaa.
Tilasin fesenjan -nimisen safkan. Ihastuttava tarjoilija pelästyi, ja kysyi oonko syönyt sitä ennen. "En." Fesenjan on iranilainen special ruokalaji. Sitä tarjotaan juhlissa. Fesenjan sisältää granaattiomenaa, saksanpähkinää ja kanaa. Suomalaiset ei usein tykkää siitä, joten sain maistiaisen. Se oli ruskeaa soosia ja hieman kanaa. Kyllä mä sitä otin, tietysti. Aleksi otti jonkin naudanliha-kasvissoosin, ja Pilvi jonkinlaisen chelokababin. Sellaisessa on lihaa tikussa. Kaiken kanssa saimme riisiä sekä yhden leivän. Otettiin myös kolmet eri torshit. Ne on lisukkeita: kasviksia (tai jotain) hyvin etikkaisissa liemissä. Juomana vedettiin dooghia, joka on jugurttia, vettä, minttua ja suolaa. Mm!
Kukaan meistä ei ihmetellyt fesenjan-varoittelua. Maku oli kirpeä, mämminen. Ne kanat siellä, ne oli aika mitättömiä. Suomalaisittain fesenjan olis sopinut paremmin lisukkeeksi. Varsinkin superetikkaisten torshien kanssa kastike otti voimille.
Aleksin safka oli hempeän lempeää. Mä oisin kaivannut siihen lisää mausteita. Mut mitäpä mä iranilaisille voin! En mitään! Syöjä tais digata silti.
Pilvin chelokabab oli ihan pätevä. Annoksessa herätti erityisesti ihastusta pieni purkki Keijua. Se sekoitettiin riisiin.
Doogh oli mahtavaa. Ottakaa sitä.
Pienet ruuan kanssa syötävät salaatit oli myös kivat. Niihin täytyi itse sekoittaa oliiviöljyä, sitruunamehua ja suolaa. Mun lempiasioita!
Oltais otettu jälkkäritkin mutta rafla alkoi olla täynnä ja palvelu äärimmäisen hidasta. Joten häivyimme ja kävimme kaljakauppaa kohti. Muuten palvelu oli siis tosi sympaattista ja ystävällistä, no probs.
Vihreä Ravintola on edullinen. Pääruuat maksavat 10-15 euroa. Mä maksoin juomasta, lisukkeesta ja pääruuasta 15 euroa.
Menkää sinne. Ruoka oli paikoittain hyvin outoa. Oudot asiat ovat kiinnostavia. (Ja okei mä symppaan tuota maailmankolkkaa, niin sikski.)
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
PIIRAKAN MAKU
Ostin tapojeni vastaisesti valmista voitaikinaa. Tein siitä muutamia idarihelppoja piirakkaversioita. Kaikessa yksinkertaisuudessaanhan homma toimii niin että lätkitään aineksia taikinalevylle ja stikataan uuniin. Vuokaakaan ei ehkä tarvitse, mut käytin (tosin joissain versioissa en) koska se on kivaa. Tuohon vuokaan menee kaksi taikinalevyä.
Pinaatti-kevätsipuli-herkkusieni-juustopiiras
valmisvoitaikinaa
herkkusieniä
kevätsipulia
pinaattia
Koskenlaskija-juustoa
mozzarellaa
jotain yrttiä
suolaa
pippuria
Laita uuni päälle 225 asteeseen, ja ota taikinalevyt sulamaan. Paista pilkotut herkkusienet kunnolla. Lisää lopussa sienten joukkoon siivutettu kevätsipuli. Mausta seos. Kaulaa taikinalevyjä vähän laajemmiksi. Laita niiden päälle Koskenlaskijaa, sitten pinaattia ja sit taas snadisti juustoa. Jätä reunoille vähän tilaa. Lätki sieni-sipuliseos mukaan. Revi päälle mozzis. Paista huolella.
Tällaisen piirakan paras puoli on helppous ja yksinkertaisuus. Aineitakin vois yksinkertaistaa tästä nimenomaisesta versiosta ikuisuuksiin. Tai no ei nyt ihan mutta vaikka kevätsipuliin ja mozzarellaan. Piiras on myös aika fiini. Se näyttää hyvältä. Se on hyvä kesäjuhlien suolapala: iisi, nopee, edullinen, kiva.
P.S. Taste of Helsinki on tyhmä.
P.P.S. En käyny siellä.
Tunnisteet:
ohje,
piirakka,
pikkusyötävä,
suolainen,
valmistuote
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
JA SIT OON NIINKU
Pitäis kai keksiä taas jotain selitettävää kun ois kerta aikaa blogata. Oon syönyt tosi tylsästi. Viikko sitten kävin Maxillissa ilmaisella salaatilla. Tänään tein tällaisen: voita, kevätsipulia, varhaiskaalia, aurinkokuivattu tomaatti, Koskenlaskijaa, pestoa, mustapippuria, sitruunamehua, pastaa. (Paista sipuli ja kaali voissa hennosti, älä laita pestoa jos et taho. Tadaa!) Ja sit oon niinku ollu töissä ja jotenki tää kesäki nyt tökkii.
Olen kuitenkin lähdössä matkalle. Lähden toverini kanssa Kööpenhaminaan heinäkuussa. Joten antaa kuulua niitä hullun hyviä idiksiä.
Moikka!
maanantai 14. toukokuuta 2012
LIDL!
Mä olen kuulemma ikävä ihminen, ja haukun kaikkea kuvitellen olevani kriittinen.* No nyt mä kehun Lidliä.
Ostin Lidlistä Deluxe Tumma Suklaakonvehti -paketin. Lätkissä oli klassillisesti piparmintunmakuinen täyte (myös sitruuna ja jokin muu löytyis). Lisävakuutena purtilossa luki deluxe selection exclusive. En tietenkään saata saatika halua vastustaa noin hyvää tuotetta.
Suklaat oli aftereightmäisiä. Purkissa luki best served chilled joten laitoin ne jääkaappiin. Ehkä ne toimivat sillä lailla hieman paremmin. Huoneenlämpöisinä ne oli kenties liian löysiä. (Vaikka suklaa ja jääkaappi eivät kyllä ole parhaat ystävät, mut tämän kerran.) 100g maksoi noin 1,60€ eli ihan jees. Raaka-aineet miellyttivät minua eli olivat laadukkaat.
Lidlissä kannattaa tarkastella suklaahyllyä sillä silmällä. Kerran sieltä löytyi firman oman merkin J.D. Grossin konvehtirasia jossa ei tainnut olla lainkaan ylimääräisiä aineita. Kalliimpi se rasia oli kuin peruspanda mutta halvempi kuin peruslaatusuklaa. Vertailun vuoksi kannattaa käydä vaikka Stokkan suklaaosastolla lukemassa boksien ainesosaluetteloita. Mä tein niin kerran tarkoituksenani ostaa rasia jossa on vähiten ee- ja muita huonosta laadusta kertovia aineita. Ainut, jossa ei ollut mitään, oli ystäväni Valrhonan. Yritän siis sanoa että lukemalla mitä suklaakonvehti sisältää voi erottaa laatusuklaan saman hintaisesta bulkkisuklaasta periaatteella paskaa voi parfymoida mutta.
Taloussuklaata kiinnostavampi valinta leivontaan taas on Lidlin J.D. Grossin maustamattomat alkuperämaasuklaat jotka ei oo ihan hullun kalliita mut kuitenkin aika hyviä. Ne ovat sellaisenaankin syötäväksi kelpaavia.
Onko Lidlissä jotain muutakin erityisen hyvää kuin suklaa?
*toim. huom. Saattaa olla totta.
perjantai 4. toukokuuta 2012
MIKÄ SE ON?
Heippa, nöpönenät!
Mulla ois teille taas yksi kysymys. Edellinen kun saavutti niin suuren suosion. Eli nyt kun ois toi Hävikistä herkuksi -haaste: mikä on mahdollista hävikkiä? Onko sitä täysin syömäkelpoinen porkkananpuolikas jääkaapissa? Johonkin tiettyyn ruokaan ostetut ainekset joita on jäänyt yli? Puolihomeinen porkkananpuolikas? Valmiin safkan jämät jotka voi käyttää uuteen ruokaan?
Voin samalla tunnustaa hävikilliset syntini: heitän eniten roskiin salaattia, luulen. Tuntuu että yksittäisiä salaatinlehtiä jää kurtistumaan jääkaappiin eikä niitä just sillä hetkellä huvita skruudata. Toissapäivänä heitin menemään valmiin ruuan; olin onnistunut homehduttamaan sen. Se on hyvin hyvin harvinaista. Mä olen helvetin kunnollinen. Hävikillinen kunnollisuus perustunee siihen että käytän aika perusaineita. Jengi heittää kuitenki pois kaikkia outoiluja. Mulla on vain fetaa ja porkkanaa ja kirsikkatomaatteja.
Mun mielestä vastaus kysymykseen on: puolihomeinen porkkananpuolikas sekä valmiin safkan jämät. Tää on kai sit tulkinnasta kiinni, ja riippuu kans taloudesta. Mut mun taloudessa se ois näin.
P.S. Tämä blogi ei ole virallisesti mukana haasteessa ja haastelee vain lämpimikseen.
Mulla ois teille taas yksi kysymys. Edellinen kun saavutti niin suuren suosion. Eli nyt kun ois toi Hävikistä herkuksi -haaste: mikä on mahdollista hävikkiä? Onko sitä täysin syömäkelpoinen porkkananpuolikas jääkaapissa? Johonkin tiettyyn ruokaan ostetut ainekset joita on jäänyt yli? Puolihomeinen porkkananpuolikas? Valmiin safkan jämät jotka voi käyttää uuteen ruokaan?
Voin samalla tunnustaa hävikilliset syntini: heitän eniten roskiin salaattia, luulen. Tuntuu että yksittäisiä salaatinlehtiä jää kurtistumaan jääkaappiin eikä niitä just sillä hetkellä huvita skruudata. Toissapäivänä heitin menemään valmiin ruuan; olin onnistunut homehduttamaan sen. Se on hyvin hyvin harvinaista. Mä olen helvetin kunnollinen. Hävikillinen kunnollisuus perustunee siihen että käytän aika perusaineita. Jengi heittää kuitenki pois kaikkia outoiluja. Mulla on vain fetaa ja porkkanaa ja kirsikkatomaatteja.
Mun mielestä vastaus kysymykseen on: puolihomeinen porkkananpuolikas sekä valmiin safkan jämät. Tää on kai sit tulkinnasta kiinni, ja riippuu kans taloudesta. Mut mun taloudessa se ois näin.
P.S. Tämä blogi ei ole virallisesti mukana haasteessa ja haastelee vain lämpimikseen.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
MUNAKAS/PANNARI/MUNAKAS/PA
Moi! Onneks pääsiäinen meni! Kävin S-Marketissa ostamassa pääsiäiseksi Mignon-munan, pienen mämmin ja pashan. Kolmas osa ostoksista unohtui sinne jo maksettuina. Muuten join kaljaa, ja olin muun muassa nakkisämpylä- ja jallupommac -bileissä sekä Käpygrillissä kaljalla. Ihastuin paikkaan heti paikalla!
Tänään oon ollut hiton reipas ja kröhöm panostanut tulevaisuuteeni lukemalla pääsykoekirjoja. Jos joku on seurannut blogia pidempään niin on kenties huomannut että se on jokakeväinen traditio. Tein myös eräänlaisen pannarin ja munakkaan ristisiitoksen. Tai siis et se ois niinku pannari aika vähällä jauholla ja paljolla munalla. Here we go!
Munakas pannari
vaikka noin puolikkaan uunipellin kokoinen astia
140g turkkilainen jugurtti
80g vesi
3kpl muna
100g hiivaleipäjauho
15g sulatettu voi
150g pinaatti
100g kesäkurpitsa
80g lefkotiri-juusto
suola
pippuri
hunaja
muskottipähkinä
Sulata pinaatti jos se on pakaste-. Sekoita ainekset keskenään, paitsi juusto ja kesäkurpitsa. Älä laita liikaa muskottipähkinää. Lämmitä uuni 200 asteeseen, ja anna massan seistä sen aikaa. Kaada sitten liete astiaan ja asettele nätisti päälle ihan ohueksi suikaleeksi vedetty kesäkurpitsa, ja ripottele juusto. Paista. Nauti kylmänä. Puistoevääks sopis! Ylioppilasjuhliin! (<----- toi oli vain Googlea varten)
Tunnisteet:
ohje,
pikkusyötävä,
suolainen
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
OODI VOILEIVÄLLE
Ruisleipää, voita, vuohigoudaa, kurkkua ja mustapippuria!
Millainen on paras voileipä?
(En muuten väitä et noi ylläolevat ois.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


