PYHÄ PORKKANA!

Mun oli tarkoitus kirjoittaa vakavahenkinen laskiaispostaus mutta päädyin sitten tällaiseen helppoon reseptiaiheeseen. Kyllä se laskiainenkin sieltä tulee, josko vaikka tiistaina.

Syön varsin usein köyhän kulinaristin salaattia joka kulkee nimellä porkkanasalaatti. Porkkanasalaatti on tietysti ikuisesti varioitava asia mutta nimensä mukaisesti porkkana on sen määrittävä tekijä. Tuon jumalaisen juureksen tulee ehdottomasti olla pieneksi paloiteltu. Nyrkkisääntönä toimii: mitä pienempi sen parempi. Jos laiskottaa niin ei porkkanan ihan atomeina tarvitse olla. Raastetta ei suositella. Myös pieneksi pilkottu kaali, vaikka kypsennettynäkin, toimii joukossa, niin kuin kaikki muukin. Kannattaa tavoitella makean ja suolaisen harmonista yhteiseloa ja työtä hampaille.

Tyypillisesti porkkanasalaatissa on porkkanan ja kaalin lisäksi yksi keitetty kananmuna, snadisti fetaa, ehkä jotain siemeniä taikka pähkinää, valkosipulia, yrttejä, öljyä, sinappia, mustapippuria/chiliä, valkoviinietikkaa, papuja/linssejä jne. Tämänpäiväinen salaatti oli vähän erilainen veto (koska kaappi oli ei vain köyhä vaan todella köyhä, ainakin p-salaattiaineksista). Siihen siis tuli porkkanaa, valkosipulinkynsi, snadisti tuoretta chiliä, omenaa, soijakastiketta, paahdettuja kurpitsan- ja seesaminsiemeniä, hieman udon-nuudeleita, keitetty kananmuna, öljyä ja sinappia.

Muutkin aineet kuin porkkana saavat olla hyvin pieniksi pilkottuja. Salaatissa apinoidaan kuskussalaatteja mutta ilman kuskusia. Tokikaan kuskusin lisääminen ei ole kielletty, olen itseasiassa tiputtanut sen virallisesta aineslistasta vasta hiljattain. Myös muita ryynejä ja muita sellaisia voi käyttää, esim. ohraa. Pakollista se ei missään nimessä ole. Liha- ja kalatuotteitakin saa lisätä ja totta kai tofua. Pekoni tietysti toimisi ja savukalakin iskee aina. Salaatin maussa pyritään kuitenkin jonkinlaiseen selkeyteen, ettette sitten laita sinne mitään lihapullia!

Maustamisessa öljyn, sinapin, etikan ja mustapippurin/chilin pyhä liitto on olennainen. Feta on tietysti taivaallinen raaka-aine ja ihana tässäkin. Tulisuutta tai pippurisuutta saa säätää mielensä ja tunnelmansa mukaan.

Terävämieliset lukijani tietysti jo huomasivatkin että porkkanasalaatin tenho perustuu pureksimiseen ja rapsakkuuteen. Sitä kannattaa kuitenkin tasapainottaa jollain pehmoisella aineksella, kuten juuri pavuilla, kananmunalla jne. Käytetyistä aineksista riippuen porkkanasalaatti on yleensä halpaa tai todella halpaa. Syönkin tätä viikoittain eriparisia määriä.

PROUSTILAINEN MADELEINE JA SEN SELLAISTA

Minulla on teille kirjasuositus. Se on Suvi Aholan Sivumakuja (WSOY, 2005). Kirjassa on kokoelma proosa- ja runopätkiä sekä kotimaisilta että ulkomaisilta kirjailijoilta. Väliin on tiputeltu Aholan omia ruokaohjeita. Luonnollisestikin kirjallisuusosiot liittyvät ruokaan. Ahola on kirjoittanut myös sinne tänne omia kommentaarejaan kirjallisuuden ja ruuan suhteesta.

Teoksessa esiteltyjä kirjailijoita ovat muun muassa Tuula-Liina Varis, Günter Grass, Charles Dickens, Anne Tyler, Z. Topelius ja C.S. Lewis.

Ohjeita en pahemmin tarkastellut. Ne on kuitenkin sidottu kirjassa esiteltyihin teksteihin. On kakkua ja pestoja ja tahnoja ja vitello tonnato. En itse ihan hirveästi innostu ohjeista ylipäänsä, vielä vähemmän tällaisessa kirjassa. Mut onneksi muut innostuu - eiköhän ne ole aivan hyviä ja toimivia.

Mä en ollenkaan tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta. Löysin tämän vahingossa kirjastosta. Vahingossa siinäkin mielessä että tämä ei ollut ruokahyllyssä tai kulttuurihistoria- tai jossain ymmärrettävässä hyllyssä. Kirja oli tietysti kirjallisuustieteen hyllyssä. Hah! Mikä mesta.

Nyt seuraa tunnustus: Mä en oikeasti ole lukenut Sivumakuja, enkä ajatellutkaan. Minulla on nimittäin aivan käsittämätön määrä luettavaa, ja aikaa, no, aikaa ei ole määrättömästi. Kirja kuitenkin vaikutti hyvältä joten ajattelin suositella sitä täällä.


P.S. En tykännyt kirjan kuvista. Niistä tulee mieleen just tuollaiset kylddyrellit teokset. Tylsää! Kuvien takia kannattaa lukea Hännisen, Nummelinin ja Sisätön Erotica (Otava 2008). Siinäkin on kirjallisuutta (ja seksiä!). Olisin voinut kirjoittaa siitäkin suosittelupostauksen mutta se ei liity mitenkään ruokaan. Tai no ehkä syömiseen?

P.P.S. Näin muuten unta jostain maailmankirjallisuuden klassikosta muuntuneena lihapiirakaksi. Lihapiirakkamuodossaan se oli lättänä köntti lihaa käärittynä voitaikinaan, voideltuna keltuaisella oikein kiiltäväksi ja paistettuna kunnolla. Saattoi olla että kuoressa oli jotain koristuksiakin, viillot nyt ainakin. Valitettavasti en muista kirjaa mutta Anna Karenina osunee aika lähelle. Näen tällaisia unia koska olen kipeä. En muista kylläkään että koskaan kirja olisi muuttunut ruuaksi mutta kaikki muu hyvinkin.

MINÄ OLEN PACARI PITKON VÄÄNTÄJÄ

Löysin Parhialalta Hakaniemen hallista Pacari -suklaata. Luulen ettei herra Parhiala ilahtunut kun ilahtuneena kerroin hänelle monta kertaa kuinka hirveää Pacarin raakasuklaa on. Se on aivan kauheaa. Firmalta oli myynnissä kolmea tummaa suklaata ja sitä nimenomaista raakaa. Parhiala on hyvä tarkastaa aina silloin tällöin suklaa-asioissa, ja kaikennäköisissä muissakin.

Pacari -suklaa on Ecuadorista, ja luomua. Kaikki Pacarin suklaa on tehty arriba nacional
-pavusta. Firmassa ja tuotannossa on pienten laatulafkojen edut: saadakseen aikaan hyvä tuote, on pakko viljellä rakkaudella ja vaatia työntekijöiltä ammattitaitoa. Jos paikallisilta duunareilla täytyy olla ammattitaitoa laatukaakaon viljelyyn, niille luultavammin maksetaan myös enemmän, ja ne tiedostavat asemansa paremmin. Näin olemmekin reilun kaupan idean lähteillä. Pacari, kuten yleensä (mitkään?) muutkaan pienet bean-to-bar -firmat, ei kuulu reilun kaupan piiriin. (Tosin firman sivuilla sanotaan että osa viljelijöistä olisi Fair Trade. On muuten aika harvinaista että tällainen pikkufirma on luomu-merkitty. Silti laatusuklaan syönti, varsinkin pieniltä firmoilta, on ekologisempaa ja eettisempää. Tuotanto on pientä, raaka-aineiden alkuperä tunnetaan ja lopputuotteesta halutaan mahdollisimman laadukas. Vrt. Fazer joka ei tiedä mistä niiden kaakaomassat tulee.)

Ostamani suklaa on nimeltään Los Rios, ja pavut ovat Los Riosin alueelta. Se on 72% ja loppui jo. Suklaa on siis varsin tummaa. En normaalisti ostaisi noin tummaa ekaksi suklaaksi (sitä raakaa ei nyt lasketa) koska yritän kuitenkin rakentaa mielikuvan lafkan linjasta. Ennemminkin ottaisin jonkun väliltä 64-70% eli ei liian vaaleaa muttei liian tummaakaan.

Huomionarvoisinta Los Riosissa on sen makeus. Samantyyppiseen makeutusaineen aromiin törmää aina välillä ja joka kerta se on yhtä hämmentävää. Se on vähän ällöttävä maku, epätodellinen. Se olisi helppo julistaa feikiksi ja makeutusaineeksi mutta ei tällaisissa suklaissa ole mitään ylimääräistä. 72-prosenttiseksi suklaaksi tämä oli varsin mieto. Vähän oli kirpeyttä ja hedelmää, ja joku hento katkeruus jossain, mikä taisi juoruta prosenteista. Suklaan tuoksu oli vahva, varsinkin verrattuna makuun. Mulle jäi Los Riosista maitomainen, ehkä kermainen, fiilis. Jälkimaussakin oli maitoa, sellaista pehmeää jota ei oikein osaa määritellä. Olen merkinnyt muistiinpanoihini myös sanan "savuisuus" ja voi olla että sitäkin löytäisi, mutta ei tässä nyt mistään skottiviskeistä ole kyse kuitenkaan. Suklaan ulkonäkö oli kaunis ja rakenne tasainen.

Kyllä Los Riosia söi. Ei siitä mikään lempisuklaani tosin tullut. Uteliaisuudesta ostanen muitakin Pacarin tuotteita. Erityisen halpojahan nämä eivät ole, että tuskin aloitan mitään siedätyskuuria (4,90e/50g). Kannattaa kuitenkin kokeilla. Kuvittelisin, että jos ei tykkää tummasta suklaasta mutta ehkä haluis tykätä niin Pacarit saattaisivat olla hyvä hankinta. Voisi totutella tummempiin sävyihin turvallisessa seurassa. Makeutusainemaisuus on ylipäänsä niin kiinnostava seikka, että: sivistäkää itseänne!

ANNA MEILLE JOKAPÄIVÄINEN VOILEIPÄMME

Helsingin Sanomain ruokasivuilla oli juttu tutkimuksesta jossa oli selvitetty aikuisten lempiruokia eri maissa. Artikkelit liittyvät Heurekaan avattuun Bon Appétit - Syödään yhdessä -näyttelyyn, johon SRE:kin, tuo ruokabloggarien palkitsija, on sekaantunut. Tutkimuksessa olivat mukana Suomi, Belgia, Ranska ja Italia.

Näitä neljää maata yhdistää spagetti jauhelihasoosilla ja pasta ylipäänsä. Suomen top-10 on hyvin suomalainen luonnollisestikin: pihvi, lihapullat, pizza, makaronilaatikko. Ranskassa maistuu mm. burgundinpata, vasikanlihahöystö, pihvi ja kani sinappikastikkeessa. Belgialaiset mussuttavat menemään sinisimpukoita ranskiksilla, pihviä, lasagnea ja paistettua merirapua. Italialaiset taas luottavat vanhaan kunnon pastaan kaiken muotoisena ja kaikenlaisella höystettynä sekä pizzaan ja juusto-sahramirisottoon.

Tuota listaa tuijottaessani olen kateellinen ranskalaisille ja belgialaisille. Listan mukaan belgialaisten herkkuruokia on 'kinkkuun kääritty sikurisalaatti juustokastikkeessa'. Myös Ranskaa ja Belgiaa yhdistävät sinisimpukat herättävät kateutta. Ranskalaisessa listassa parasta on erilaiset lihat. Italialaistenkin lempiruuat kuulostavat ihanilta mutta niistä henkii liikaa aitoitalialainen mammameininki: mun mutsin safka on parempaa ku sun mutsin safka. Simpukkaspagetti, munakoisopasta, fettucine! Pastaa sen olla pitää ja naapurikylän ruoka on iljettävää!

Suomen listassa mua hämmästyttää muun muassa pizza. Pizza! Missä on hampurilainen? Mäkkäri? Pizza on hyvää mutta mä luulin että kaikki syövät sitä niin paljon krapulamättönä tai muuna lohturuokana ettei sitä viitsittäisi sinne oikeiden ruokien listalle päästää. Ei vaan, en mä luullut, mutta tuntuu silti hassulta että pizza on supersuosittu herkkuruoka kun se oikeasti on lähinnä sunnuntaiaamujen ilo. (Jos pizza olisi hartaudella tehty, suukoin kypsennetty, hieno pohja, hyvät raaka-aineet, niin mä hiffaisin miksi se on listalla mutta... Kun ei se oo niin! Pizza on suolaista, rasvaista pikaruokaa. Pizza on pitsaa.)

Suomen listalla lämpimät voileivät ja munakas menee myös miksi? -osioon. Syövätköhän suomalaiset usein superruokaisia munakkaita? Mä syön välillä mutta silti munakas on mielestäni vähän epäruoka. Lämpimät voileivät saa minulta haleja koska on niin söpöä että tuollainenkin safka on listalle päätynyt. Eikö voileivät, lämpiminä tai kylminä, mee sinne snäksien puolelle? Eihän se nyt voi olla ruoka!

Miksi suomalaisten lempiruuissa ei ole esimerkiksi karjalanpaistia? Sehän on klassikko! Se on se ruoka jota mennään syömään vanhemmille sunnuntaisin. Karjalanpaisti on pöydänympärillekerääntymisruokaa, sillä on juuret, se henkii kotia, uskontoa ja isänmaata. Olisin luullut että se päätyisi moisille listoille vaikka kukaan ei olisi sitä äänestänytkään. Että se hiipisi niihin salaa.

Kysymys siis kuuluu: Miksi Ranskassa syödään hienoja liharuokia ja Suomessa pizzaa? Miksi italialaiset syövät vain sitä iänikuista pastaansa? Onko Keski-Eurooppa oikeasti kulinaristisempi kuin Suomi vai voiko lampaanviulua ja makaronilaatikkoa verrata toisiinsa tasa-arvoisesti? (Jos tuleva Helsingin yliopiston ruokaprofessori sattuu lukemaan tämän, odotan vastausta.)

Minulta muuten kysyttiin muutama päivä sitten mitä söisin loppuelämäni jos pitäisi valita vain yksi annos. Kysyjä vetäisi pihviä napaan. Vastasin: jonkinnäköistä lättänää ja pitkää pastaa, esim. fettucine, hyvällä tomaattikastikkeella jossa olisi toivottavasti paljon oliiviöljyä ja kirpeyttä ja potkua ja fetaa (ehkä) ja oliiveja ja...

"IIK IHANA!"

Valmistin erään toverin synttäreille pöllöpikkuleipiä. Alun perin ne tosin olivat pingviinipikkuleipiä mutta tuo lintu ei näytä lainkaan pingviiniltä.

Pikkuleivässä on kaksi massaa, joista toinen on luonnollisen värinen ja toinen värjätty liilaksi. En ole väriaineiden suuri fani, jos nyt en hirveä vihamieskään. Ei mulla värejä olisi ollutkaan. Värjäsin siis massan mustaherukkahillolla jonka vedin siivilän läpi niin ettei mukaan tullut siemeniä tai kuoren paloja. Hillo antoi hauskan kirpeyden massaan vaikken tavoitellut tosiaan muuta kuin kirkasta väriä. Hillon voi korvata elintarvikevärillä mutta toki silloin jää pikkuleipämassasta puuttumaan kosteutta. Tilalle kannattanee laittaa yksi keltuainen tai hieman vettä. Myös jotain muuta hilloa tai pyrettä voi kokeilla värjäämiseen. Hedelmien värien pysyvyys saattaa tosin vaihdella. Massaa ei kannattane säilyttää kovin pitkään jääkaapissa, ainakin testieräni väri alkoi haalistua yön yli oltuaan. Paistoin näitä vähemmän kuin yleensä sillä halusin liilan mahdollisimman liilana ja mahdollisimman vähän ruskeana.

Ohjeen massaan katsoin Jan Hedhin Intohimona suklaa -kirjasta ja muokkasin omiin tarpeisiini sopivaksi.


Pöllöpikkuleivät
30 kpl

vaniljamassa:
75g voi
50g tomusokeri
30g keltuainen
hieman suolaa
vaniljatanko
125g vehnäjauho (käytin karkeaa mutta muutkin käyvät)

Sekoita voi, sokeri, suola, keltuainen ja vaniljatangosta kaavitut siemenet tasaiseksi seokseksi. Lisää sitten vehnäjauho. Muotoile massasta pötkö, kääri leivinpaperiin ja laita jääkaappiin. Vaniljamassasta tulee pöllön maha eli tee pötkön läpimitasta ja muodosta sellainen kuin tahdot pöllösi mahan olevan.

mustaherukkamassa:
75 g voi
50g tomusokeri
35g mustaherukkahillo
15g keltuainen
hieman suolaa
hieman jauhettua kardemummaa
150g vehnäjauho

+kurpitsansiemeniä koristeluun

Sekoita voi, sokeri, siivilän läpi vedetty mustaherukkahillo, keltuainen, suola ja kardemumma tasaiseksi seokseksi. Lisää vehnäjauho. Muotoile pötköksi ja laita leivinpaperiin käärittynä jääkaappiin. Pötkön muodolla ei ole väliä.

Kun massat ovat tarpeeksi tiivistyneet käsiteltäviksi, kaulaa mustaherukkamassa laataksi. Laatan pitäisi ulottua vaniljamassapötkön ympäri ja olla jostain kohdasta paksumpi. Paksusta kohdasta pöllö saa päänsä. Kun olet saanut kikkailtua mustaherukkamassan vaniljapötkön suojaksi, laita tuotos takaisin jääkaappiin ja anna kovettua hetki tai tarpeeksi kauan.

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Ota pötkö jääkaapista ja leikkaa siitä haluamasi paksuisia paloja. Asettele pikkuleivät pellille. Korjaa kauneusvirheet sörkkimällä pöllöjä. Tee mustaherukkamassan paksuun kohtaan kaksi reikää silmiksi ja laita nokaksi puolikas kurpitsansiemen. Paista.


P.S. Kuvan huonoudelle on selitys. Pöllöt lähtivät baanalle.

VÄNRIKKI STOOL ON IHAN PASKA*

Lauantaina on Runebergin päivä. Päivässä parasta on tietysti runebergintorttu. Tämä blogi ei kuitenkaan ole mikään reseptiarkisto niin en ala itse pygäämään ainoatakaan torttua. (Tai siis mulla ei ole rahaa eikä niitä formuja ja kyllähän runkut vois tehdä myös muffinssivuokiin mutta ne on niin vulgäärin näköisiä.) Tekisin torttutestin mutta olen rahaton. Joten rakkaat lukijat: Minkä firman torttu on paras?

Tuota kysymystä olen mietiskellyt jo viikkoja. Jos kerran vuodessa syö yhden tortun, sietäisi sen olla edes hyvä. Vielä hirveämpää on, että ennemmin ostaa kaksi torttua kuin yhden sillä runkut myydään aina kahden pakkauksissa. Näin ollen kokemuksesta tulee kaksinverroin kamalampi! Keksin tähänkin jo tosin ratkaisun: jos ostan jonkun läheiseni kanssa torttupakkaukset niin että kumpikin ostaa eri firmalta niin voi tehdä pienimuotoista vertailua. Ai että vois kans ostaa sen läheisen kanssa yhden boksin puoliksi? Joopa joo.

Mä olen ollut Eholla Herttoniemessä muutaman päivän tekemässä runkkuja (runkkaamassa?**). Järjetön romminlöyhkä pisteli sieraimissa ja Iskelmäradio raikasi. Se oli ehdottomasti aito leipomokokemus, huh, kuin aikamatka viiskytluvulle. Mä en oikein osaa sanoa Ehon tortuista; olen syönyt niitä sekä aivan luokattomia että varsin mainioita. Aika arpapeliä tuntuis siis olevan.

Isäni suosittelee Kannistoa. Jokainen nuori trendikäs ruuastaan välittävä kaupunkilainen toki ostaisi Kanniston tortun vaikka ei suosittelisikaan. Kannisto voisi ollakin ihan varma valinta, onhan se kuitenkin melko laadukas pulju. Toisaalta voisin myös suositella isääni ostamaan mulle Kanniston runkun, eikö?

Entäs toi aito rommi? Kanniston sivuilla sanotaan: "Onko torttumme kaupungin paras? Koska olemme asiassa puolueellisia, annamme asiakkaan päättää. Järjestä Runebergintorttumaistajaiset ja vertaile. Vain yksi tortuista on kostutettu aidolla rommilla…" Mä väitän että kissa nostaa häntäänsä nyt vähän liian innokkaasti. Tsiigailin muistaakseni Fazerin torttuja ja kyllä niissäkin luki rommi. Ehollakin ne runkut dipattiin rommiin (eikö?!). Aidon rommin ja rommin ero taas on jotain henkimaailman asioita.

Loppuun vielä yksi kysymys: Kumpi on parempi, runebergintorttu vai laskiaspulla? Ja laskiaspulla mantelimassalla vai hillolla?

*Olin lukevinani vähän aikaa sitten jostain että J.L. Runebergin tuotannon haukkuminen tai varmaan ylipäänsä arvostelu oli lailla kiellettyä Suomessa joskus silloin kun yritettiin rakentaa Suurta Isänmaata ja pitää sitä pystyssä. Kai siitä sai sakkoja ja piiskaa. Oikein!

**Omistettu ystävälleni Puppelle. Hän lienee ainoa jota tuo huumorivitsi huvittaa, mutta Puppea se huvittaneekin ihan olan takaa.

REIKÄ LEIPOJAN KÄDESSÄ

Minulla on meneillään yksi leikki. Sen nimi on Kuinka kuluttaa mahdollisimman vähän rahaa. Mun rahankäyttöni jakautuu näin: vuokra-kalja-ruoka. Vuokra kai täytyy maksaa, siitä ei voi tinkiä. Kalja, kalja, paras ystäväni... Siitä saattaa voida nipistää mutta silti baariin syytää rahaa ihan vahingossa. Ruoasta voi onneksi aina nipsaista. Kuka nyt syödä haluaisi, ruoka on pahaa.

Kiittäkää siis onneanne, ettei blogini ole reseptiarkisto. Talven postaukset olisivat silloin Papuja mössöllä, Kaalia pavulla, Porkkanaa tofulla, Pakastepinaattia mausteilla... Jummijammi! Ideana ois myös syödä vähemmän hiilihydraattia.

Köyhäily ja hiilihydraatittomuus eivät oikein sovi yhteen. Peruna on halpaa ja pasta on halpaa. Kasvikset ovat kalliita. Pakastekasvikset on halvempia mutta muut kuin herne ja pinaatti ja kalapuikko ja ranskanperuna on niin ällöjä että pureksin mielummin kynsiäni (jotka muuten ovatkin taas aivan liian pitkät). Onneksi maailma on täynnä papuja. Valitettavasti talvea on vielä sen verran jäljellä että ehdin mennen tullen kyllästyä papuilemaan. Sitten vaihtanen siniseenlenkkiin tai aloitan hiilihydraattisen dieetin ja syön ainoastaan pastaa voilla ja savusuolalla.

Rahattomuus on kiinnostavaa. Kun on rahaa, unohtaa sen, että ihan pienellä rahallakin voi elää tai ainakin pysyy hengissä. Minivaroilla selviytyessään voi yllättää itsensä luovuudellaan. Mitä vaatimattomimmista aineksista saa aikaan vähintäänkin kiinnostavia ruokia. Sacherkakkuja köyhänä ei pahemmin kyllä leivota. Köyhän kannattaa keräillä kaappeihinsa kaikenlaisia hyödyllisiä ruoka-aineita. Silloin kun rahaa on, ei tarvitse noudattaa 'älä mene kauppaan nälkäisenä' -sääntöä. Kun taas sitä ei ole, kannattaa ehdottomasti pysytellä kaukana kaupoista. Mielenterveytensä säilyttämiseksi välillä täytyy tietysti ostaa hyödyttömiä aineita: suklaata, herkkuja, juustoa.


Kuinka elää lähes ilman rahaa á la Anni:

1. Synny mieluusti varakkaaseen ja miellyttävään perheeseen.
2. Hanki ystäviä joilla on rahaa ja jotka tahtovat päästä siitä eroon.
3. Muista Kelaa ja Sossua ajoissa.
4. Unohda juustot, luomumunat, liha ja kala.
5. Osta määrättömästi erilaisia papuja (Punnitse&Säästä!).
6. Ja muutenkin kaappiin ja pakastimeen kaikkea mitä kuvittelet tarvitsevasi kuten tomaattimurskaa ja kaurahiutaleita. Mausteet on kivoja, ainakin tuntuu että se paistettu porkkana ois joka päivä eri ruoka.
7. Älä aina myöhästytä kirjaston kirjoja.
8. Lopeta kaljanjuonti tms., paitsi jos varakkaat toverisi ovat erityisen hölliä tai vain pitävät sinusta hyvin paljon.
9. Älä huolestu jos huomaat olevasi kiukkuinen, inhottava ja ruma. Kukaan ei elä pelkistä pavuista.
10. Pidä mielessä että tulet saamaan rahaa vielä joskus.
(11. Perusta blogi jonka perusteella firmat lähettävät sinulle ruokatarvikkeita.)
(12. Älä osta leipää.)
(13. Sipuli, porkkana, kaali, punajuuri.)
(14. ...)