MAJA KULINAARISEN TIEDON PUUSSA

  

Mun työkaverini ilmoitti lainaavansa mulle erään kirjan. Se ei vaivautunut tiedustelemaan kiinnostustani. Ei se mitään. Pidän siitä, kun joku kertoo, mitä tulee lukea. Suosittelee, ihan henkilökohtaisesti. Se on henkilökohtaista, ja sisältään niin ikään noin niin kuin vilpittömyyttä ja yritystä kommunikaatioon. On tietty sit niitä snobbailutapauksia ja niitä 'koska-mä-pidän-täst-nii-sä-pidät-ja-itket' -tapauksia ja muitakin tapauksia.

Marianne ja Nils Lüchoun Hauskaa ruuanlaittoa on julkaistu vuonna 1955 Otavan toimesta. Alkuperäinen kieli on ruotsi: Laga mat som Lou-Lou, suomentanut Kyllikki Villa. Uskallan sanoa, että kirja on hämmästyttävä suomalaiseksi viiskytluvun ruokakirjaksi. Vaikka en mä niistä mitään tiedä. Kunhan arvelen.

Teoksen alaotsikko on Pakinaa ja ruuanvalmistusohjeita. Nimenomaan tässä järjestyksessä pidän ruuasta: paljon puhetta, ja ohjeita hengenpitimiksi, tai siksi koska kustantamo käskee. Kirjan hämmästyttävyys asuu sen moderniudessa. Ohjeissa käytetään parsaa ja valkoviiniä (kotitekoinenkin kelpaa). Vai kuvittelenko mä 1950-luvun, jolloin syötiin perunaa ja luettiin kirjoja hyvästä kotiäitiydestä? On tässä kirjassa myös paljon ranskankielisiä ruokalajeja, mut ei ne mua hämmästytä, niitä kun tuntuu aina olleen. Mutta valkkaria! Viiskytluvun Helsingissä!

Kirjan luvut ovat nimeltään muun muassa Jokapäiväinen keittomme, Värikästä ja pirteää, Kaisa tarjoaa kevyttä ja herkullista, Vanha kunnon kaali, Munien moninaisuus sekä Suolakurkun salaisuus. Jokapäiväinen keittomme -luvun toinen kappale alkaa näin:

"Eikö siis lapsia enää kasvateta syömään keittoa? Onko Keitto-Kasperin kauhea kohtalo Jörö-Jukassa täysin menettänyt kulinaaris-pedagogisen todellisuustuntunsa? Elämmekö naisvallan alaisina, joka pakottaa meidät latkimaan vatsaa veltostuttavia maitoruokia ja mehukiisseleitä tai orjuuttaako meitä muoti, joka pyrkii solakkaan linjaan ja jonka uhri petollisen maskuliinisen makunsa lumoissa on paljastunut täysin kyvyttömäksi käsittämään juoksevan ravinnon kestävää periaatetta?" (s. 7)

Mainitsen tosin vielä että Consummatum est. kannattaa feminismiä eikä mieluusti selitä ilmiöitä sukupuolten kuvitelluista tai opituista eroavaisuuksista käsin. Annetaan nyt kuiteski anteeks, viiskytluku.

Juhannuksen sekoilujen ja taikojen paikkaajaksi käynee sipulikeitto. Opastus sipulikeittoon löytyy sivulta 80. Luku on nimeltään Toipilaan keitto:

"Hän korvasi veden pullollisella kuivaa samppanjaa, raastetun juuston juoksevalla camembertilla, vatkasi munankeltuaiset vanhassa portviinissä ja mausti keiton lusikallisella Armagnacia. Ja hän vakuuttaa omasta kokemuksesta, että tämä sipulikeitto klo kolmen ja neljän välillä aamulla tarjottuna varustaa ihmisen mitä suurenmoisimmalla optimismilla.

Oi, sitäpä soisimme olevamme syömässä!" (s. 82)

ÄYRIÄISET 2

 

Mun sisko keräsi pienenä karkkipapereita. Se oli epäilemättä tyydyttävä harrastus. Ihmeellisistä karkkipaperikätköistä löytyi myös kahden rapukarkin paprut! Nyt maailmanlaajuinen rapukarkkisalaliitto on siis todistettu! Beware!

On aikoja jolloin vihaan sunnuntaita. Ne on sellaisia surullisia aikoja kun sunnuntaisin makaa sängyssä ja ahdistuu. Muuten sunnuntai on ihan jees. Nykyään se on lusmuilupäivä. Koska kummiski on darra niin ei voi urheilla, saa syödä pakastepitsaa eikä tarvi oikeestaan tehdä mitään. Paitsi pestä pyykkiä! Sen pystyy just ja just suorittaa mut ei oo pakko jos ei haluu.

Ens viikolla alkaa kesä. Maanantaina alkoi työt, ja sitten piti myös kirjoittaa yks essee loppuun. Työt on rentouttava, essee ei. Nyt oon chillannu ja juonu kaljaa ja ollu ulkona, ja töissä, ulkona. Huomenna käyn kirjastossa ja lainaan tiedättekö sellaisia teoksia joita saa lukea ihan huvikseen. Voi sanat, tämän maailman siunatut pörriäiset. Sitten alan kirjoittaa ja niistä teksteistä tulee vitun hyviä. Koska tää on ruokablogi, keitän nyt eka kummiski spagettia ja kuorrutan sen pecorinolla koska muutakaan ei oo.

ÄYRIÄISIÄ

Tein sunnuntaina lupauksen. Kai se käsitteli jotain et pitäis päivittää blogia useammin. Valitettavasti oon tehny myös lupauksen, jossa saadaan kaikesta femma, ja sellaisen, jossa kirjoitetaan kirja valmiiks. Sit on myös yks, joka laihduttaa kaks kiloo, ja yks, jonka mukaan urheilen helvetisti. Mä olen osa suoritusyhteiskuntaa.

Tapasin muutama viikko sit yhen tyypin, joka luki mun blogia. Siis ihan vapaaehtoisesti, en tuntenu sitä. Aika ihmeellistä.

Sain syksyllä karkkeja Ukrainasta. Purkki on jumalaisen ihana, tarjoiluastiaksi muuttuva neronleimaus! Firma on ROSHEN. Se tekee kaikenlaisia karkki- ja leivonnaistuotteita Ukrainassa, ja siellä päin maailmaa. Ne tietty myös tappelee Venäjän viranomaisten kanssa jostain pakkausmerkinnöistä.

Näitten karkkien nimi on Rapu, eikö? No jotain sen suuntaista eniveis. Kun haukkasin tällaista, muistin ekana Fazerin Rapu -karkin, joka maistuu suunnilleen samalta ja siinä on samanlainen hileinen koostumus ja näillä on hei sama nimi. Muistelen syöneeni joskus ennenkin samanlaisia karkkeja, jotka ei ollut kumpiakaan näistä. Yhdistin sit laajassa aivomassassani asiat ja lopputulos oli: Kaikkien maiden rapukarkit! Olette samaa itäeurooppalaista heimoa! Sehän on fantastista, joten halusin heti tietää, että mistä rapukarkki on kotoisin, ja kuka niitä on ekana valmistanut, eli löysin sisältäni karamellihistorioitsijan. Yleisesti kaikki tieteellinen, jota sisältäni tunkee, on tosi laiskaa sorttia, joten tyydyin vain kysymään Fasun asiakaspalvelusta, et tietääks ne mitään. Ei ne oikein mitään tienny:

Karamellipapereiden aiheet liittyivät entisinä aikoina monesti
ajankohtaisiin asioihin esim. Islanti-karamellin (1910) nimi ja kääreen
kuvioaihe saattavat liittyä vuoden 1908 uutisiin pohjoisnavan
valloituksesta.

ja 

Lakta-karamellin nimi saattaa viitata latinan sanaan
lac (maito). Laktan valmistuksessa nimittäin käytetään maitoa. 

ja mainos:

”V. 1900 sanomalehdissä kerrotaan, kuinka Suomen maanteillä on liikkunut
merkillinen hevoseton ajopeli, joka on monin paikoin säikytellyt miehiä,
naisia ja lapsia vieläpä hevosiakin. Tämä ajopeli eli automobiili, miksi
vaunua kutsutaan, kuuluu olevan kamariherra Hj. Linderin omistama.
Kerrotaan sen kulkevan merkillisesti paksattaen ja saavuttavan tuulispään
vauhdin. Vaikka silloisella autolla oli vain ”ravun” vauhti, osattiin sille
totisesti antaa arvoa. oli toinenkin rapu, jolle annettiin arvoa, ja se oli
FAZERIN RAPU – karamelli, joka vielä yli 50 vuoden jälkeen maistuu
herkkusuiden suussa. Osoite Fazerin makumestareiden suuresta taidosta." 

STREUSEL STROISSELI STRÖSSELI

Moikkuli, tyypit! Tein päärynä-suklaatarteletteja, joissa oli päällä inkiväärivaahtokarkki. Näissä inkiväärivaahtokarkeissa taas, kuulkaapas, oli päällä ihan itse tekemiäni strösseleitä. Riemastuin kun törmäsin strösseliohjeeseen ihanassa internetissä. Ei ollut koskaan tullut mieleen, että niitä voi tietysti tehdä itse.

Ei se kyllä ollut ihan niin hauskaa. Pursotin seitsemän pellillistä tollasta miniviivaa enkä ollut varma riittääkö se mihinkään. Värikin oli väärä. Olisin nimittäin tahtonut kirkasta tai rubiinista ja kuivuneen veren väristä. Sain jonkinlaisen marjapuuron.

Mun piti ihan blogata koko tarteleteistakin mut en ottanut sit muista vaiheista kuvia eikä ne nyt valmiina n i i n hienoja olleet. Sanottava tosin on, et pohja oli hyvä, ja täytemassa oli ihan killeri. Ihan ite keksin ja tein. Sokeriliemessä ja vaniljatangossa ja kardemummassa keitettyä päärynää ----> kypsä seos jääkaappiin yöks ----> mausteet veks ja soseeks ----> kuumaks ja sulattaa sinne sit oikean verran maitosuklaata. En vaivautunu kuitenkaan määriä ottaa ylös.


Strösseli
aika paljon

1 valkuainen
tomusokeria
makuaineita
väriä

Sekoita valkuaiseen tomusokeria niin paljon että massa muistuttaa nestemäistä liimaa (jossain blogis luki noin). Lisää joukkoon makuaineet ja väri, jos haluat. Pursota leivinpaperille. Pussin reiän tulee olla aivan pieni. Anna kuivua vuorokausi. Irroita sitten viivat paprusta ja katko haluamasi pituisiksi.


Laitoin tylsästi mauksi vaniljasokeria. Harkitsin inkivääriä. You know, tehkää jotain siistiä. Väriaineeksi puristelin raa'asta punajuuresta mehua. Tietysti kaupastakin saa värejä. Tosin: saa sieltä kans strösseleitä.

VIELÄ KERRAN, TYTÖT!

Huomasin juuri, että kello on paljon. Mun oli tarkoitus mennä safkaa ennen luentoa mutta se nyt jää. Yritän katsokaas kirjoittaa tätä bloggausta. Tai oikeastaan katsokaas kirjoittaa raporttia, joka pitäis printata ja postittaa. Ai että mä vihaan printtaamista. Kaiken lisäksi kaikkitietävän Akatemian printtaushommat muuttui, enkä tiedä millaisiksi. Ai että.

Mä tässä samalla kirjoitan tätä että sitä raporttia, joka itseasiassa käsittelee myös suunnilleen tätä, eli Sysmää.

Sysmän leivän hapanruisleipä! Ostin sellaisen kaupasta viattomana kuin lapsi. Mitä nyt tsiigasin, että paperipussissa on ja näyttää aika hyvältä. Sitten maistoin: aivan kelvollinen ruisleipä. Sit sainkin heti kuulla asuintoverilta, että juuri tämä leipä on suurklassikko niillä main! Kuulemma aina kesäisin se loppuu kaupasta kun mökkivieraat hamstraa sitä hulluna.

Sysmän Leivän ruisleipä on valioyksilö. Hyvin paistettu: reunat on rapeat, tai vois niitä koviksi tai jopa palaneiksikin sanoa. Tarpeeks tuore, hiton mehevä. Löytyy myös muovipussissa, mut kuka hullu sellasta leipää ostaa. Mun mielestä tän leivän hyvyys on siinä, et tää on just sellainen kuin kaiken ruisleivän pitäis olla. Hapan se on myös! Aivan hieno tuote.

Nyt meen kouluun moi!

MELKEIN AMERIKKALAINEN WINTER WONDERLAND

Oli tarkoitus kertoa esimerkiksi ensimmäisessä kuvassa olevien omenatoffeiden ohje. En ole kirjoittanut sitä tietääkseni mihinkään ylös, et sitä ei nyt sit tuu. Mutta kyllä maailmassa ohjeita riittää, englanniks ku ettii apple cider caramels ni saa miljardi ohjetta noihin. Tai sitten vain tekee tän mun joulutoffeen parin vuoden takaa ja korvaa 80g kermasta kokoonkeitetyllä omenamehulla ja ripsauttaa sekaan kanelia. Enemmän ku mä ripsautin, koska sitä ei maistanut.

Omenatoffee oli tietty jouluasia. Jouluna vedettiin jälkkäriks munatotia eli eggnogia. Ei mulla siihenkään ohjetta oo, varsinkin ku jenkit tykkää niin tyhmistä mitoista, ja mä en. Mut siis: keltuaiset ja sokeri vaahdoks, joukkoon maitoa ja rommia. Sit jääkaappiin, ja tarjoillaan kermavaahdon kera.

Suomalainen toti tullee sanasta toddy, esim. hot toddy. Aattelen et toti on kuuma juoma. Tosin ainakin englanniksi Wikipedia on eri mieltä. Mut voi toti suomeksi olla silti kuuma juoma. Munatoti ei siis oo kuuma vaan viilennetty, mutta ajatelkaapas sanaa rommitoti! Se on kuuma. Rommitoti muuttuu rommivedeksi hunajalla jos se tarjoillaan kylmänä.

Eggnogista löytyy myös kypsennettyä versiota, joka on vaniljasoossin kaltainen. Kylmästi silti suosittelen kypsentämätöntä. Se maistui sulaneelta saksanpähkinäjäätelöltä. Se oli ihanaa.

Tokana kuvana toimii hetkellisen asuinpaikkani ruokasali. Elän pikkukylässä talvisessa onnenmaassa: hiirenloukkuja, sisällä tuulee, kellarissa pelottaa. Moi!

DE CHOCOLAT

Pyhä Jumala, ihanat kinkunsyöjäni! Olen hukkunut Akatemian pitkiin portaikkoihin. Tässä postauksessa paistaa aurinko, koska ostin Maroun suklaan kesällä Tukholmasta.

Marou on Vietnamissa toimiva suklaapaja. Perustajat taitaa olla ranskalaisia, mut ehkä jollain vietnamilaisilla juurilla. Luin sen jostain, mut en enää löydä sitä tietoa. Kannattaa käydä niiden sivuilla vain siks, että levyjen kääreet on helvetin hienot!

Ostin Tien Giang 70% -levyn NKsta Tukholmasta. Jostain ihme syystä Ruotsista näitä saa laajasti, eli kandee tsekkaa jos on lähdössä sinne päin. En ollut koskaan kuullutkaan Marousta. Suhtaudun aina terveellä epäluulolla kaikkea sellaista suklaata kohtaan, josta en ole koskaan kuullutkaan. Kääreitä syynäämällä yleensä silti selviää, onko se ostamisen arvoista. Asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota ovat hinta, levyn koko, levyn kääre, raaka-aineet ja mitä kääreessä sanotaan. Tajusin muuten just et tossa paperissa on tekstit ruotsiks! Se vasta on epäilyttävää. Mut siis: mitä kalliimpi, hienomman näköinen, pienempi, vähäraaka-aineisempi ja kuvailevampi paketti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hyvä suklaa! Raakaa peliä, dudes. Kuvailevuudessa 'belgialainen pehmeä maitosuklaa maailman parhaista raaka-aineista" -teksti ei kelpaa. Tien Giang 70% sanoo: har en fyllig smak med kryddiga och fruktiga noter. Till Tien Giang använder Marou Trinitariobönor som odlas av Cho Gaokooperativet vid Mekongdeltat. Tähän ei Fazer pysty!

Itse suklaa oli todella pehmeän makuista, ehdottomasti fyllig. Ehkä vähän liiankin. Kaakaovoita oli siis heitetty joukkoon antoisalla kädellä. Mulle kävin tän suklaan kanssa samoin kuin usein muidenkin laatusuklaiden kaa: sitä on tosi paljon jäljellä ja se on tietty jo vanhentunutta. Tässä tais nyt olla ongelmana se, että mun oli tarkoitus blogata tästä tosi pitkään, ja siks en muka voinu syödä sitä suklaata. Tyhmää, niin tyhmää. Mun mielestä ruuan arvo piilee kuitenkin sen syömisessä eikä sen fiilistelyssä tai säilyttämisessä. Perusmoka.

Mut siis, kyl mä suosittelen. Vaikka toi suklaa maistuis kakkiaisten lapsipuolilta ni ihan sama koska paketit on niin hienoja. Mitkä värit! Mun maailmanpelastuksellinen ja ruokanörtillinen puoli sitä paitsi yhdistyy tällaisissa tuotteissa ja se on ihanaa. Tää ei oo mikään reiluluomusertifikaatti-ihme eikä mua sellaiset hirveästi kiinnostakaan. Mut tää on oikeasti paikallisten tekemää Vietnamissa paikallisista raaka-aineista toivottavasti edes vähän paikallista paremmalla liksalla eli tää saattaa pitää hengissä muutamaa tyyppiä, ja just nyt mulla on sellainen olo et se on vitun siistiä. Mä toivon et noi siirtomaaisännälliset ranskalaispojat ei oo vain huijannu mua!