JAUHO+VESI+HIIVA+SUOLA

Ite tein!


Kävin syntymäpäiväillallisella Kuurnassa. Kyseinen ruokailu innoitti minut kirjoittamaan tätä juttua. Safka nimittäin oli pääosin varsin mainiota. Ravintolassa tarjottiin kuitenkin myös leipää: ihan kivaa ohutta itsetehtyä trendikästä näkkäriä ja järkyttävän säälittäviä valitettavasti itsetehtyjä sämpylöitä. Ne olivat kumisen tiiviitä, huonosti pyöritettyjä ja nostettuja, surkeasti paistettuja... Nolostuttavia.

Huonosti tehty leipä ei ole mikään Kuurnan oma erityinen synti vaan se tuntuu yhdistävän suomalaisia ravintoloita ja muitakin syöttölöitä. Leipä Suomessa on yleisesti paskaa. Usein selitetään 'rikkaasta leipäkulttuurista' ja 'hienosta perinteestä'. Eivät kai ne valheita ole, se hieno perinne vain on yhtä elävää kuin tuohivirsujen käyttö Mannerheimintiellä, ja leipäkulttuurimme on rikas ehkä teoreettisesti. Todellisuudessa ihmiset syövät paljon teollista höttöä, ja ihannoivat isoäidin ruisleipää ja äitin tekemää pullaa.

Mikä sitten on ihannoinnissa vikana? Se ettei suostuta eikä osata nähdä totuutta ideaalin takana. Kuvitellaan että kaikki kotona leivottu on ihanaa ja että uunituore on aina parasta. Tarvittaisiin siis hippunen hirveää realismia. Tällöin voitaisiin rafloiltakin vaatia kunnon leipää, kun ei aina tarvitsisi ajatella että 'onhan se hyvää kun se on lämmintä'. Ei o!

Suhtautumisessa leipään kenties tiivistyy suhtautuminen ruokaan ylipäänsä. Jos Suomessa ruoka on ravintoa niin leipä on... Välipala Edamilla ja kurkulla? En tiedä, tiedättekö te?

Mietitäänpäs hetki tätä: Stockan Herkun omat leivät, Stockmann Bakeryn tuotteet, ne on tuotu pakasteina Keski-Euroopasta. Hiton kallista paistopistekamaa siis, samaa mitä saa Lidlistä. Miten Suomen hienoimmalla tavaratalolla ei ole omaa leipomoa? (Tai lopettaisivat vaikka noiden leipien myynnin, onhan siellä tiskillä pienten leipomoiden matskua tarjolla. Stocka, toi on noloa.)

Tunnelin päässä vilkkuu silti yksinäinen kynttilä. Leipä on trendikästä. Kannisto, Leibomo Limbbu, Frambois ja kumppanit leipovat hyvää leipää, vaikka usein kiskurihintaan. Tietysti löytyy myös perinteisempiä, eikä niin kalliita ja silti laadukkaita, leipomoita. Ehkä Kuurnassakin joskus opitaan? Ehkä joskus kahviloistakin saa salaatin kanssa jotain muuta kuin sen liian vähän paistetun esipaistosämpylän? (<--- no ehkä toi on toiveajattelua.) Myös kodeissaan ihmiset voisivat ryhtyä hieman kriittisemmiksi. Sekin auttaisi. Mun mielestä.

(Okei, tulipas sekavaa settiä. Tästä hommasta vois kirjoittaa näköjään enemmänkin. Katellaan myöhemmin.)

BERLIN, ILSESTRASSE

Moikka, täs yks maailmankansalainen. Kävin tuol Berliinis.

Ylläolevat kuvat ovat Kadó -kaupasta, jossa myydään salmiakkia ja lakritsia. Liike oli pirun sievä, ja vanhanaikainen. Kuvassa 2 on vanhoja karkkirasioita. Ostin sieltä eräälle ystävälle lahjaksi lakritsikirjan. Saksani on surkeaa mutta kirja oli kaunis (ja enhän minä sitä ollut lukemassa vaan hän).


Bongailin mummoja turkkilaisella torilla Kreuzbergissä. Tori järjestetään tiistaisin ja perjantaisin. Siellä oli siistejä juttuja mutta unohdin jo ne kaikki. Turkkilaismiesten myyntihuudot oli hyvät! Niistä ei siis tajunnut mitään, ne olivat turkiksi, mutta kuulostivat vakuuttavilta yhtä kaikki.


Istuin toreilun jälkeen Landwehrkanalin penkereellä toverini kanssa ja tuijottelin veteen. Berliinissä hienoa oli puistojen ja luonnon määrä.


Sunnuntaina suoritin hyvin saksalaisen teon ja söin aamiaista kahvilassa. Varsinkin valkohomejuusto lämmitti mieltä. Propsit tästä, Deutschland.



Kelailin, että voisin ottaa projektiksi käydä kaikissa maailman eläintarhoissa. Berliinin tarha oli suurenmoinen, ja no, aika suurikin. Siellä oli vaikka mitä siistiä, kuten suosikkini ylempään kuvaan naamioituneet kapybarat eli vesisiat, nuo marsun jättiläisserkut. Meinasin haljeta riemusta (yksin!).


Valitettavasti en nähnyt mustekalaa eläintarhassa. Menin lohdutukseksi syömään grillattua seepiaa ravintolaan. Vähän kyllä jännitti.


Viimeisenä Berliini-iltanani käytiin toverin kanssa baarissa parilla. Paikka oli hyvin herttainen, ja vinho verdeni etikoitunutta. Eläköön Neukölln!

Söin matkalla myös todella hyvän falafelin, jonka valmisti pieni mummo. Mestan löytää jostain Kadó -kaupan läheltä.

Toki muistin ostaa kans jonkin verran suklaata, joista toivottavasti lisää myöhemmin.

ICH BIN

Lähden ensi viikon keskiviikkona Berliiniin viikoksi. Kertokaapas nyt, armaat lukijat, mitä hittoa siellä kandeis tehdä. Suklaata? Rafloi? Mestoi? Leipää? Makkaraa? Taidetta? Mitä vain? Ja onks se eläintarha hyvä.

VANA TALLINN

Moikka, tyypit,
kävin Tallinnassa.

Suhtaudun kiinnostuksella virolaiseen ruokakulttuuriin ja epäileväisesti paikallisiin suklaisiin. Myöskään leivosten takia en Tallinnaan matkustaisi. (Mutta meninkin sinne minivirtahepojen tähden!)

Yritin kuitenkin etsiä erästä suklaakahvilaa Vanhasta kaupungista. Ei sitä koskaan löytynyt mutta löysin toisen: Anneli Viik. Osoite on Pikk 30. Kahvilassa on porvarillisen rento sohva ikkunan alla ja muutama pieni pöytä. Vitriinistä löytyy ihan kiinnostava kokoelma konvehteja. Söin yhden. Se maistui inkivääriltä ja joltain minkä jo unohdin, se oli dipattu valkosuklaaseen, ja maksoi euron. Kovin kaunis tuotos se ei ollut mutta maku oli positiivinen yllätys. Kahvi oli perusookoo ja kaupungin hintatasoon nähden kallista.

Ostin mukaan mantelimassatäytteisen suklaalevyn, 6,5e. Se oli kääritty ihanaan punaiseen silkkipaperiin. Silkkipaperinen levy suljettiin oranssiin pakettiin, joka muistutti minusta liikaa huovutettuja käsitöitä ja muuta sellaista, johon olen vielä aivan liian nuori. Matkan kauniimman osapuolen mielestä se tosin oli kiva. Suklaalevy maistui hyvältä. Ei se mikään maailmanhistorian kreisein ja laadukkain ja paras levy ollut mutta puolusti kyllä paikkaansa elämässä. Tarjosin suklaata veljelleni ja hänen mielestään suklaa oli ei-hyvää mutta mantelimassa hyvää. Mun mielestäni suklaa oli aika hyvää mutta mantelimassaa olisi voinut parantaa. Tilanne kuvannee levyä hyvin: en oikein saanut siitä otetta mutta voisin ostaa toistekin.

Anneli Viik käyttää suklaana vanhaa kunnon Valrhonaa.

Ostin Tallinnasta myös voita. Mä olen kiinnostunut voista, ja ylipäänsä maitotuotteista. Kehotan teitäkin ostamaan jänniä voipaketteja; virolainen voi maistuu kahden kokeilukerran perusteella aivan kermavaahdolta. Kermavaahto taas, se maistuu rakkaudelta. (Kukaan muu jolle olen voita maistattanut ei ole ollut kanssani samaa mieltä. He ovat väärässä.)

HYVÄ HYVEMPI -- ?

Hei, pikku pörröpäät, minulla on teille ohje! Se on helppo ja kesäinen, ehkä jopa enteilee syksyä (shh!). Ohje kuuluu Annin Mitä köyhä paska tekee tähteistä ja tähteiden tähteistä -juttusarjaan.

Tämä jälkkäri on trooppinen versio omenahyveestä. Tarvitset toissapäiväistä hedelmäsalaattia, brownien valkosuklaista serkkua blondieta kuivahtaneena, voita, neljänviljanhiutaleita ja valkoista sokeria. Kaada hedelmäsalaatti uunivuokaan, sulata voi ja sekoita voisula blondiemurujen ja hiutaleiden ja sokerin kanssa. Ripottele muruseos hedelmien päälle ja paista. Syö vaikka jätskin kanssa.

Vaihtoehtoisesti voit pilkkoa himoitsemiasi hedelmiä, esimerkiksi persikkaa, aprikoosia, banaania, omenaa, vadelmaa, ihan sama. Kaada ne uunivuokaan, makeuta jollain halutessasi (hunaja!), laita sekaan vaniljaa jossain muodossa ja hieman sitruunamehua. Korvaa blondiemurut jollain tummaa sokeria sisältävällä (tai vain ihan tummalla sokerilla, jolloin et tarvitse valkoista sokeria, tai sitten kekseillä, kahvikakkumuruilla, tms.), ja tee muruseos kuten alkuperäisessä ohjeessa.

Mä ajattelin syödä tätä huomenna duunissa aamupalaksi jugurtin kanssa.

VANHA KUNNON

Viime lauantai oli ihana. Heräsin hyvävointisena ja pirteänä, ja läksin kaupungille. Perjantaina oli vihdoinkin tullut rahaa jota oli jopa varaa käyttää johonkin. Kävin Teemu&Markuksessa aamukahvilla ja -leivoksella (kääretorttu 5e, sis. suklaaganache vadelmalla, ihan jees), sit menin kirjastoon ja sieltä kauppaan ja puistoon ja ravintola Kannakseen ja Alppipuistoon ja sinne ja tänne ja loppu onkin historiaa.

Olen nyt käynyt Kannaksessa kahteen otteeseen. Ekalla kerralla söin lihapullia (13e) ja tokalla pariloitua maksaa (15e). Kummatkin annokset olivat mainioita, eivätkä ruokailutoveritkaan valittaneet (paitsi tujusta suolauksesta).

Kannaksen muodonmuutos huonosta baarista suomiruokaa tarjoavaksi ravintolaksi on ehdottoman positiivinen. Se baari oli ihan surkea. Hauskaa on, ettei mitään muuta ole muutettu kuin ruokatarjoilu. Sisustus on yhä paikoillaan.

Menkää, menkää, se on kiva!


P.S. Myös Muru-Jaana on sanonut sanasen Kannaksesta.

LAKU, SHOTTI JA SALAATTI

Consummatum est. lienee lamaantunut paahteesta. Minä olen nauttinut viimeaikoina lähinnä alkoholeja ja salaatteja; molemmat toki virkistäviä ja herkullisia mutta saattaisivat liika-annoksina tylsistyttää satunnaista, vakituistakin, lukijaa. Alkoholin liiallisuus, ja siitä kumpuavat tarinat ja jorinat, taas eivät kuulu armoitettuun blogiini (yleensä).

Päätinkin pyrkiä eroon edellämainitusta dieetistä hetkeksi, ja alkaa tehdä kokonaan kypsennettävää ruokaa salaattien sijaan (ja istua kotona ja tylsistyä, koska en uskalla lähteä ulkoilmaan, ettei joku tarjoa minulle ohimennen samppanjaa). Ei-salaatin tekeminen osoittautui hyvin tyydyttäväksi sillä pasta-annostani silmäiltiin tänään töissä sillä silmällä. Nyt keitän punajuuri-porkkana-Aurajuusto-kerma-voi-kevät-ja-valkosipulikeittoa. Toinen käsistäni onkin kauniin puna-keltainen.


Kaiken paskanjauhannan päätteeksi lausun muutaman sanan Pandan Natural Fresh Herb Liquorice -lakritsista: aika hyvää. Lakussa on mukava todella tumman sokerin aromi, ja se on minun mieleeni. Tuosta yrttimausta olen kahta mieltä: ihan kiva ja liian minttulakuinen, hieman hammastahnainen. En ole maistanut muita saman sarjan lakritseja, voisin ehkä pitää maustamattomasta enemmän.

Sitten tekninen ininä: Pidän paketista, vaikken nyt tiedäkään kuinka ruoka- tai karkkihalua herättävä tuo sininen väri on. Englannin kielinen nimi ärsyttää tietenkin. Tuo Fresh Herb Liquorice ei viittaa tuoreisiin yrtteihin vaan tuoreeseen yrttilakuun, koska, no, ei lakussa ole tuoreita yrttejä vaan yrttiuutetta. Uutteessa yrttejä on kahdeksaatoista erilaista, mikä ei mun mielestäni välttämättä ole maininnan arvoinen asia. Jos ollaan negatiivisia, se kertoo siitä että yksittäisten yrttien yrttinen maku on pyritty hävittämään, jos positiivisia, on varmaankin saatu aikaan maksimaalisen ihana maku ja aromi. Kuulostaa se 18 silti hienolta. Lakujen rakennusaineet ovat miellyttävät: melassisiirappi, vehnäjauho, lakritsiuute, yrttiuute. Pussin koko 125g on aivan passeli.

Lakritsit on arvioitu ainakin kahdessa muussakin blogissa.