torstai 21. lokakuuta 2010

THEY CALL ME FRIDA TUK


Mä rakastan ruokaa ja ruoka-asioita ja mä rakastan sitä rakkautta, sitä mitä mä saan irti uusista ja vanhoista jutuista. Välillä se ilmenee haaveellisena katseena kaukaisuuteen ja nippelitiedon vaihtamisena. Kidutan myös kavereitani ja tuttaviani ikuisilla ruoka-aiheisilla selityksillä ja luennoilla ja valituksilla. Mä olen myös hieman, aivan hipunpippusen, kriittinen ja vaativa. Vaadin vain sitä että asiat tehdään kunnolla, luovuudesta plussaa.

Vierailin viikko sitten uudestaan Anton&Antonissa. Mä ostin sieltä ihan hyvää leipäjuustoa, ihanaa maitoa, mahtavaa suklaata ja yhden pienen cupcaken. Se cupcake oli hinnoiteltu taivaisiin: melkein kaksi euroa. Pohja oli suklaalla maustettu (kaakaolla?) eikä maistunut oikein miltään. Massa päällä oli voikreemiä, jossa oli punajuurta joka ei kyllä myöskään maistunut. Jos tarkkaan katsoi, saattoi erottaa pienen pieniä punajuuren paloja. Olin maistavanani puolukan. Voikreemi oli sokerikiteistä. Sokerikiteinen voikreemi on yksi alhaisimmista asioista maailmassa. Ihan oikeasti.

No, anyways, firma on siis Cupcakes by Frida jolla on tilat Punavuoressa. Yritys on ilmeisesti uunituore. Ideana on tehdä cupcakeja kauppoihin (?? No ainakin Anton&Antoniin) ja tilauksesta tietenkin. Kehitteillä on myös jonkunnäköistä cateringtoimintaa. Cupcakes by Frida käyttää vain luonnollisia väriaineita jne., mikä on tietysti erikivaa.

Mun päähäni pälkähti aiemmin, että saako tällaisista pikkufirmoista kirjoittaa nihkeästi, koska mä en tahdo että Frida tulee surulliseksi. Cupcake ei siis vakuuttanut mua, ei millään, mutta en mä varmaan olekaan ykkösasiakas tällaiselle tuotteelle. Jos mä olisin vaikka joku firma joka haluaisi pikkujouluissaan tarjota jotain kivaa niin voisin hyvinkin tilata cupcakeja Fridalta. Eiköhän ne uppoa jengiin siinä missä paljon paskemmatkin tuotteet ja valmisteet ja ruuat ja herkut.




Tuktuktuktuk, juna tulee! Kävin siis thairavintola Tuk Tukissa, Vaasankatu 19, lauantain krapulalounaalla. Söin tuon ylemmän kuvan annoksen eli Massaman curry tofulla, maksoi 10 euroa. Oisko toi alempi ollut joku 'kasviksia vihreä curry -liemessä' -tyyppinen veto. Olikohan ne kasvikset pakasteita? Mun annoksessa ei onneksi kovasti kasviksia ollut joten pakasteisuus omalla kohdallani jäi autuaasti arvoitukseksi. Annokset oli mun mielestä aika kauniit ja astiat, ja riisin kaverina oli söpöä punakaali tms. raastetta mikä toi sellaista kukkeaa ihanuutta asetteluun. Ai niin se ruoka? No se oli... Edullista, ihan hyvää, kiva lähimesta johon voi mennä jos ei tahdo pizzaa. Ei se safka nyt mitenkään maailmaaravistelevan hyvää ollut, mutta ei toisaalta jäänyt traumojakaan. (Suhtaudun tosin varauksella siihen että pääruoka-aineen saa valita itse, tyyliin liha, kana, katkarapu, tofu...) Kanssasyömäri tykkäs mutta se ei taidakaan olla tällainen valittava akka. Tuk Tuk on kauhean sympaattinen rafla, pieni ja hienot teippaukset ikkunassa. Hintansa väärti siis, niin kai voi sanoa. Menkää, menkää, enköhän mäkin sinne vielä uudestaan päädy.


6 kommenttia:

  1. MISTÄ MISTÄ noi marmite-sipsit on??? aaaarghh pakko saada!! edes englannissa en oo moisiin törmännyt!

    VastaaPoista
  2. Heh, kunnioitettavaa Marmitelle omistautumista. Behnford'silta kuulemma, sain ne lahjaksi.

    VastaaPoista
  3. Siis Helsingin keskustan WTC-talosta, siitä pienestä jenkkiruokakaupasta, terveisin bloggari joka ei muista että Suomessa on muitakin paikkoja kuin pääkaupunki ja noi kaupatkaan ei väldenä oo ihan selviä kaikille.

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä kiva että kirjoitat rehellisesti mitä mieltä olet. Olen etsinyt häihini cupcake valmistajaa ja frida oli yksi vaihtoehto, hiukan epäilytti, koska monet hänen cupcaket ei näytä hyviltä, jotenkin suttusia. Tämä sitten varmisti sen että mielummin käännyn jonkun muun puoleen :) jopa minä vaikka en leivo paljon, niin älyän valmistaa voikreemin tomusokerista jolloin se ei jää kiteiseksi.

    VastaaPoista
  5. Tuliks tässä nyt todistettua että bloggaamisella voi vaikuttaa: :O Voi saada tosiaan parempia cupcakeja (ja halvemmalla) jostain muualta. Hyviä häitä!

    VastaaPoista