LEIVOS JA MUITA TARINOITA

Hyvää maanantaita, oivalliset lukijakullat.

Pariisista bloggaaminen tökkii pahasti, en oikein osaa päättää mitä bloggaisin ja minkä kanssa ja kuinka tärkeää ja hah! Nyt on kuitenkin vuorossa La Pâtisserie des Rêves, jonka nimi on aivan liian pitkä. (Terveisiä vaan!)

Mulla oli Pariisissa mukana pieni sininen kirja johon olin kirjoittanut kaikki tärkeät asiat (= konditorioita, suklaakauppoja, leipomoita). Unohdin sen tietysti puolet ajasta aina hotellihuoneeseen mutta törmättiin me näihin fiinimpiin kondiksiin ilman Annin opasta konditorioiden kaanonin salaisuuksiinkin. Sinne kirjaan jäi myös paljon käymättömiä paikkoja eli on syy vierailla kaupungissa toisenkin kerran.

La Pâtisserie des Rêves oli kirjattu kirjaan, ja löydettiin se tietysti vahingossa. Osoite on 93 Rue du Bac, se on siellä boheemilla vasemmalla puolella jokea. Siinä oli huudeilla muitakin paikkoja, kuten myös hyvin vaikuttava Hugo&Victor ja ihana ja aika klassinen La Maison du Chocolat.



La Pâtisserie des Rêves'n leivoslaatikko oli jo aivan ihana: kolmionmuotoinen boksi joka pysyi varsin mallikkaasti oikeassa asennossa niin ettei yksinäinen tartelettini heilunut aivan vallattomasti joka suuntaan. Myymälä oli kaunis ja kummallinen. Sen keskellä oli pyöreä pöytä jossa oli muutama taso niin että lopputulos on amerikkalaisen hääkakun näköinen, toisin sanoen tason pienenivät ylöspäin mentäessä. Pöydällä oli lasikupuja ja niissä leivoksia ja kakkuja. Lasikuvuista lähti piuhat kattoon. Se oli hämmentävää. Ranskalaiset myös tuntuivat pitävän jonottamisesta; muutamassakin paikassa oli neuvostoliittolaisesti kassa josta tilattiin ja kassa jossa maksettiin. Niin oli La Pâtisserie des Rêves'ssäkin.



Vaatimattoman ja siksi hyvin hyvin kauniin appelsiinitarteletin mä sitten ostin. Kuva on otettu Galeries Lafayetten vessassa. (Siihen aikaan illasta valo ei olisi hotellihuoneessa/missään riittänyt kuvaamiseen, hei!) Tarteletti oli hyvä. Pohja oli mukavan pehmeä, siinä oli varmaan mantelimassaa. Sisällä oli vaniljakreemiä ainakin ja päällä appelsiinin makuinen kiille. Tosin olisi ehkä pitänyt panostaa vähän monimutkaisempiin leivonnaisiin, tai no ainakin hieman erilaisiin, keskityin tartelettityyppisiin nimittäin.

Pariisin fiinimmät konditoriat on ilmeisesti paljon vaatteilla koreilua. Jos mä en olisi näin rohkea, en uskaltaisi edes mennä sisälle. Paikat ihan oikeasti näyttää timanttikaupoilta. On se silti aika hauskaa, perversiydessään. Syökää leivoksia!

PAR RIS!

Menin, näin, söin ja palasin jo takaisinkin tuolta kaukaa Ranskan maalta. Olin siellä siis Aleksin kanssa ruokailuun keskittyneellä matkalla. Saavutimme Charles de Gaullen lentokentän keskiviikkoiltana ja hengasimme siellä sen yön. Tarkoitus oli juopotella tylsyyden poistamiseksi mutta yksikään liike ei ollut auki. Kahvia ja sipsiä olisi saanut automaatista. Lentokentällä oli kiiltävät lattiat, vähän kylmä, järjettömästi tilaa, tylsää ja paljon miehiä toppatakeissaan mitkä näyttivät viettävän kentällä enemmänkin aikaa. Henkilökunta suhtautui spurguihin, meihin ja muihin kovin hyväksyvästi. Toisaalta ne itse kävivät peseytymässä kentän vessoissa joten eipä niillä oiskaan ollut varaa sanoa mitään.

Aamun koittaessa köröteltiin junalla Gare du Nordille ja lähdettiin kulkemaan johonkin suuntaan. Oli vielä pimeää, kello ehkä seitsemän ja tosi kylmä. Ostettiin ensimmäisestä vastaan tulleesta leipomo-konditoriasta pain au chocolat't (=sellainen voitaikinaleivonnainen jossa on suklaata ja joita ranskalaiset syö aamupalaksi). Ihan sairaan hyvä, maksoikin huimat 1,05e. Loppupäivä meni vesisateessa rämpiessä ympäri kaupunkia typerä reppu selässä. Loppureissu meni ei-niin-sateisesti vaeltaessa ympäriinsä ilman sitä helvetin reppua.

Pariisista jäi mieleen:

• Spurgut jotka nukkuivat/hengailivat kaduilla oman koiran tai kissan kanssa. Ne nukkuivat usein sylikkäin
• Kauniit pojat
• Kauniit tytöt
• Se, että sekä kauniit pojat että tytöt oli yleensä ihan samalla tavalla kauniita. Helsinki on monipuolisempi
• No ne kreisit konditoriat joista tulee juttua myöhemmin
• Ällö makkara jossa oli vain jotain suolenpätkiä ja ruokatorvia
• Miksei meiltä saa halpaa viiniä?
• Mä muuten join halpaa kuoharia Seinen rannalla
• Pastis lausutaan 'pastis', ei 'pasti'
• Tottakai mahtavat leipomot ja konditoriat
• Hieno näköala Sacré Coeurilta ja ne portaat siinä, joilla istuttiin juomassa viintä ja puhumassa paikallisten gangstojen kanssa

...

Tää Pariisi -juttu jatkuu vielä muissa muodoissaan! Tarjolla kakkua ja suklaata!

PUTAIN DE MERDE!

Moikka moi, mun tietokoneeni on kuollut ja niinpä bloggaus on hieman ongelmallista. Tai on mulla siis nyt lainassa tämä kaverin kone, mutta ei ollut äsken. Eikä internetkään toiminut. Mä lähinnä kirjoitan nyt brassaillakseni sillä, että olen lähdössä Pariisiin. Mä olen lähdössä Pariisiin syömään. Ajattelin myös tuhlata kaikki rahani. Mihin, onko ideoita?

Elähdytän teitä nyt myös kuitenkin muutamalla kuvalla ja vinkillä. Ylhäällä olevassa kuvassa on Chjokon Madagascar-leivos. Not too bad... Sitä saa ainakin Stokkalta, sen nimi on joku vaikea ja typerä: by Mika Gröndahl tai á la Mika Gröndahl tai jotain. Kaunis, kiiltävä suklaakuorrutus, oisko suklaata, vettä, sokeria ja liivatetta, no enivei, jotain sinne päin, vähän kuin liivatteella hyydytetty ganache. Sisällä oli madagascarilaisesta suklaasta tehty mousse ja sen sisällä vaalea mousse joka mun mielestä maistui mantelilta. Siinä ei välttämättä ollut mantelia, mä voin olla väärässä. Pohja tais olla ohut lätkä, hengetön ja hyvin tyypillinen tällasissa, ihan jees, vaalea kakkupohja (eli vetopohja eli vetari, josta voisinkin kirjoittaa joskus enemmän). Mousset oli tosi hyvät, mukavan pehmeät. Kannattaa ostaa siis, Consummatum est. suosittelee.



Kävin tuossa joku aika takaperin myös Kämp Gallerian Carlito's -pizzeriassa. Sitä mainostetaan gourmetpizzeriana ja oli se ihan mainio. Luonnollisesti hinnat on vähän Vaasankatua kovemmat, eli liikutaan jossain yli kymmenessä eurossa. Mun pizzassa oli pekonia, kaprista ja jotain, näköjään rucolaa päällä. En muista tarkkaan, liikaa aikaa kulunut. Pizzaa olisi voinut pitää uunissa vähän kauemmin, oli aika suomalaistyyppinen paisto. Tykkäsin kyllä muuten. Siellä noi täytevaihtoehdotkin oli kivoja, tosin olen jo unohtanut mitä, enkä jaksa katsoa tuolta sivulta sitä .pdf:ää. Carlito's kannattaa testata vaikka en kuitenkaan suosittele unohtamaan sitä armasta kulmakunnan räkälää jossa oletan teidän kaikkien, rakkaat lukijat, käyvän lauantaikrapulaisella pizzakaljalla.

Tahtoisin vielä esittää pahoitteluni sille naapurille jonka pyykkivuoroa varastin. Anteeksi! Minulla oli siihen hyvähkö syy!

MÄ MUUTEN TYKKÄÄN MANTELISTA

I've got friends in low places eli mikään taho ei lähetä vaatimattomalle blogilleni mainostusta, tuotteita eikä edes pusuja. On kuitenkin hyvä että on muutama kaveri. Joskus saan munkkeja töistä, aina välillä croissantteja toisen tyypin töistä. Eilen olin juomassa kaljaa ja sain lahjan: Frambois'n omena-mantelitarteletti ja tummasuklaa-mansikkatarteletti.




Vedin juuri tuosta harmillisen lörtsähtäneestä suklaaleivonnaisesta puolet. (Tää on siis tavallaan reaaliaikainen postaus, en ole edes maistanut mantelijuttua.) Lörpästä leivoksesta ei voi syyttää Frambois'ta koska itepähän heiluttelin sitä kassiani keskellä yötä pitkin Kallion katuja.

Suklaatarteletissa on siis ganache eli suklaata ja kermaa ja tässä tapauksessa varmaan reilusti voita ja sitten sen alla on mansikkaa. Pohja on joku tommonen perusmuropohja, eikö? Ganache on mun mielestä hyvää. Siinä on mukava toffeinen rakenne, sellainen venyvä ja aika vaalean ruskea. Suklaa tuo mieleen jonkun suklaan, en millään muista minkä vaikka pitäisi. Niinpä lähetin tekstiviestin suhdehenkilölleni tässä toimituksessa (joka käsitteli kyllä myös viininlipitystä myöhemmin tänään). Pohja ei ole kovinkaan kaunis, tai on se kun sitä katsoo oikeasta kohtaa. Toivottavasti se mun kaveri ei oo tehny tätä, koska mun mielestäni pohjan rumuus on paha moka. Sen reunat ovat epätasaiset, röpelöiset, yhhh. Muutenkin pohja on liian kova makuuni (ja vähän mauton) (ja tarttuu hampaisiin) (samoin kuin ne mansikan siemenet täytteessä). Olisin kaivannut tummempaa ganachea, tuo oli vähän liian sokerinen. Mutta, tämä taitaa olla sellainen niin kutsuttu makuasia ja kaiken kaikkiaan suklaa-mansikkatarteletti oli hyvä. (Jaa että ostaisinko sellaisen ihan itse? Saattaisin hairahtua jos kaipaisin erityisesti tuollaista ganachea.)

Mites sitten tuo manteli-omena? En tiedä kun en ole vielä maistanut. Nonni, nyt tulee totuus: ihan sairaan hyvää. Ehkä vähän liian makeaa. Pohja on kaunis ja ei niin kivinen kuin suklaatarteletissa. Pohjan päällä on omenahillo ja sen päällä muru jossa on ainakin sokeria ja mantelijauhoa. Ulkonäkö on hyvin klassinen, piiras näyttää tasantarkkaan siltä mikä se on. Ranskalaiset on muutenkin rakastuneet tarteletteihinsa ja klassisuuteensa. (Ja kyl myös toi suklaatarteletti näytti ihan itseltään, toki.) Toista puolikasta manteli-omenasta en nyt pysty syömään, liikaa makeaa.

Tulen varmaan kirjoittamaan postauksen myös Frambois -leipomo-konditoriasta, nyt en jaksa. Taidan mennä päiväunille haaveilemaan pois päänsärkyäni.

P.S. Just kun olin julkaisemassa tätä juttua niin sain viestin koskien suklaata: Jostain piip piip! Siinä on sekä maito- et tummaa. Ja joo, vois sitä viiniä. Selvispä sitten sekin! (Eli suklaa on ihan ookoota toisin sanoen.)

P.P.S. Jaha, täyte suklaatarteletissa kuului olevan vadelmaa. Hmmh. Mä siis käytin hieman ajatuksiani vadelma-mansikkapohdintaan. Ja siis musta siellä tarteletissa oli mansikan pala. Voinkohan mä vain sanoa että se tyyppi joka teki hillon on väärässä? En kai.

THEY CALL ME FRIDA TUK

Mä rakastan ruokaa ja ruoka-asioita ja mä rakastan sitä rakkautta, sitä mitä mä saan irti uusista ja vanhoista jutuista. Välillä se ilmenee haaveellisena katseena kaukaisuuteen ja nippelitiedon vaihtamisena. Kidutan myös kavereitani ja tuttaviani ikuisilla ruoka-aiheisilla selityksillä ja luennoilla ja valituksilla. Mä olen myös hieman, aivan hipunpippusen, kriittinen ja vaativa. Vaadin vain sitä että asiat tehdään kunnolla, luovuudesta plussaa.

Vierailin viikko sitten uudestaan Anton&Antonissa. Mä ostin sieltä ihan hyvää leipäjuustoa, ihanaa maitoa, mahtavaa suklaata ja yhden pienen cupcaken. Se cupcake oli hinnoiteltu taivaisiin: melkein kaksi euroa. Pohja oli suklaalla maustettu (kaakaolla?) eikä maistunut oikein miltään. Massa päällä oli voikreemiä, jossa oli punajuurta joka ei kyllä myöskään maistunut. Jos tarkkaan katsoi, saattoi erottaa pienen pieniä punajuuren paloja. Olin maistavanani puolukan. Voikreemi oli sokerikiteistä. Sokerikiteinen voikreemi on yksi alhaisimmista asioista maailmassa. Ihan oikeasti.

No, anyways, firma on siis Cupcakes by Frida jolla on tilat Punavuoressa. Yritys on ilmeisesti uunituore. Ideana on tehdä cupcakeja kauppoihin (?? No ainakin Anton&Antoniin) ja tilauksesta tietenkin. Kehitteillä on myös jonkunnäköistä cateringtoimintaa. Cupcakes by Frida käyttää vain luonnollisia väriaineita jne., mikä on tietysti erikivaa.

Mun päähäni pälkähti aiemmin, että saako tällaisista pikkufirmoista kirjoittaa nihkeästi, koska mä en tahdo että Frida tulee surulliseksi. Cupcake ei siis vakuuttanut mua, ei millään, mutta en mä varmaan olekaan ykkösasiakas tällaiselle tuotteelle. Jos mä olisin vaikka joku firma joka haluaisi pikkujouluissaan tarjota jotain kivaa niin voisin hyvinkin tilata cupcakeja Fridalta. Eiköhän ne uppoa jengiin siinä missä paljon paskemmatkin tuotteet ja valmisteet ja ruuat ja herkut.




Tuktuktuktuk, juna tulee! Kävin siis thairavintola Tuk Tukissa, Vaasankatu 19, lauantain krapulalounaalla. Söin tuon ylemmän kuvan annoksen eli Massaman curry tofulla, maksoi 10 euroa. Oisko toi alempi ollut joku 'kasviksia vihreä curry -liemessä' -tyyppinen veto. Olikohan ne kasvikset pakasteita? Mun annoksessa ei onneksi kovasti kasviksia ollut joten pakasteisuus omalla kohdallani jäi autuaasti arvoitukseksi. Annokset oli mun mielestä aika kauniit ja astiat, ja riisin kaverina oli söpöä punakaali tms. raastetta mikä toi sellaista kukkeaa ihanuutta asetteluun. Ai niin se ruoka? No se oli... Edullista, ihan hyvää, kiva lähimesta johon voi mennä jos ei tahdo pizzaa. Ei se safka nyt mitenkään maailmaaravistelevan hyvää ollut, mutta ei toisaalta jäänyt traumojakaan. (Suhtaudun tosin varauksella siihen että pääruoka-aineen saa valita itse, tyyliin liha, kana, katkarapu, tofu...) Kanssasyömäri tykkäs mutta se ei taidakaan olla tällainen valittava akka. Tuk Tuk on kauhean sympaattinen rafla, pieni ja hienot teippaukset ikkunassa. Hintansa väärti siis, niin kai voi sanoa. Menkää, menkää, enköhän mäkin sinne vielä uudestaan päädy.

KIVEKÄS, WALDEN, WIHURI, HELLBERG

Herneitä, nauriita, tiedostavia nuoria miehiä, porkkanoita, hanhenmaksaa, kotimaisten pikkujuustoloitten tuotteita, onnellisina eläneitä lihanpaloja, biodynaamisesti kasvatettuja tomaatteja ja ranskalaista siideriä lasipullossa. Eihän! Ei ainakaan kokonaan. Kävin nimittäin Anton&Antonissa, tuossa porvoolaisessa herkkuruokakaupassa joka on laajentunut Töölöön, Museokatu 19.

Hienot kaupat myyvät aina elämäntyyliä. Maatilatori myy, Juuren Puoti myy, Valrhona ja Chjoko myyvät. Myös Lidl myy meille halpaa näyttämällä halvalta, Uff kiskoo hirveitä hintoja ilmaisista elämäntapavaatteista ja niin edelleen. Silti fiinien ruokahifistelykauppojenkin brändeissä on eroja. Jos epäilee väitettäin, ottaa raitiovaunun Museokadulle ja tarkastaa asian. Maatilatori on hennosti hippinen, aika kiva, luomu ja lähiruoka-. Juuren Puoti on vähemmän hippinen muttei kovin överi. Anton&Anton myy maailman parasta maitosuklaata ja on hirvittävän porvarillinen, ylitsepursuavan töölöläinen. Mulla harvemmin tulee enää kaupoissa sellainen olo että tänne mä en kyllä kuulu mutta Anton&Antonissa vähän tuli. Aivan kuin olisi siirtynyt johonkin ruotsinkieliseen universumiin joka on kansoitettu turkismummoilla. Herregud!

Ei vaan, ei siis millään pahalla. Oli vain hämmentävää huomata noin selkeä ero Anton&Antonin ja muitten samantyyppisten kauppojen välillä. Mikä tekee Helsingin kauppauutuudesta sitten niin erilaisen? Ehkä porvoolaisuus. Tuntui että jokainen kaupassa asioiva oli myös Porvoon kaupan kanta-asiakas. Paitsi mä ja mun veljeni siis, me räkänokkaiset Helsingin skidit.

Anton&Antonissa on varsin mainio leipähylly (tosin hinnat oli aika hmmh messeviä), lihatiski, juustotiski, olutvalikoima, sokolaatia, ja sen sellaista. Käykää tsiigaamassa.


P.S. Toi vamo kuva on tossa siksi kun ei ollut yhtään kuvaa kaupasta.

P.P.S. Käykääpäs ostamassa Kämpin Valrhonasta uudet vuoden 2010 vuosikertasuklaat. (Vitsi mitä mainostusta!) Kandee ostaa samalla viime vuoden suklaa. Näin voi vertailla saman mestan pavuista mut eri vuoden sadosta tehtyä suklaata. Niissä on ero! Vähänks jännää! Mä ostin Gran Couvaa, Trinidadista.

MAT-CHA-CHA-CHA!

Mustikka, bambu, wasabi, yuzu, appelsiinipraliini ja ehkä mustaherukka

Hiphei hippulat! Eräs ystävällinen sielu (ruumiillinen) toi minulle ja muille Sadaharu Aokin konvehteja ja tryffeleitä Pariisista. Herra Sadaharu on Tokiosta kotoisin oleva, Pariisissa asuva kondiittori jolla on siis oma firma ja neljä kondista. Arvostettu äijä, aika kokeilevaa ja japanilaista matskua. Visuaalisesti tuotteet on varsin yksinkertaisia, leivokset tuntuu olevan aina samaa vakavaa suorakulmiota. Vetoaa muhun, oh yes!

Minä ja muut vedimme sitten kolmeen pekkaan nuo liidun kaltaiset pötkylät. Sillä lailla siis että yksi haukkaa kolmasosan, toinen jämästä puolet ja kolmas heittää vikan huiviin. Konvehdit ei itseasiassa iskeneet muhun kauheankaan kovaa, paitsi ulkonäöllisesti. Siis noihan on iha-iha-ihanan kauniita. Jännin maku oli wasabi: wasabinen, kuuma, sinappinen. Mm-mm! Bambu kuulostaa hienolta tai ainakin kummalta mutta en maistanut kai mitään bambuista. Mustikka oli ihanan värinen ja suht mustikkainen, ihan jees. Yuzu on yltiötrendikäs sitrushedelmä itämailta, aika hyvä.


Uuh ja aah jne.! Jos Sadaharu Aoki -konvehdit oli kauniita mutta ei ihan hirveän vaikuttavia niin tryffelit oli... Arvatkaa. Aivan: ihan kivannäköisiä mutta ihania. Makuna oli siis matcha, tuo japskien limanvihreä teeseremoniatee. Tryffelit oli hienon kirkkaan matchanvärisiä ja sisältä hurmaavan pehmeän voisia ja karamellisia.

Ai vitsit, mä olen menossa Pariisiin kohtapuoliin. Visitoin silloin myös Sadaharu Aokin konditoriassa. Nyt taidan kuitenkin mennä nukkumaan.