KINUSKI-BANAANIPIIRAKKA VAAHTOKARKKISYDÄMELLÄ

Yritin tehdä piirakkapohjan valmistaikinasta. Ohjeessa sanottiin 'elä voitele' enkä sit voidellu. Se tarttui kiinni vuokaan. Kysyin mun poikaystävältä että millasen vappupiirakan se sit haluis. Kuulemma 'no en tiijä millasii piirakoit on mut kinuski vois olla hyvä'. Olin sillai et jaha, kuulostaa hirveältä, en tosin kertonu sille. Seuraavana päivänä se täydens et siihen vois laittaa täytteeks vaahtokarkkia.

Suunnittelin pyöreän piiraan, jonka pohja maistuis vähän niinku kinuskilta, koska siinä ois ruskistettua voita. Täytteenä ois jotain hedelmää, mieluiten jotain freesiä. Vaahtokarkki ois yks parin sentin korkuinen levy, joka vähän kapenis ylöspäin. Sen pitäis olla tosi pehmeää, ettei se ois kovin ällöä.

Pohja oli liian hyvä tähän maailmaan ja ohranjyvät teurasti sen. Ne oli painona ku paistoin mut, no joo, oli vähän rankkaa. Onneks se ei maistunu ees kinuskilta. Vaahtokarkkiin laitoin tuoretta minttua ja massa oli muutenki epäilyttävä. Luultavasti jäis kiinni astiaan, jossa se hyytyi.

Tein sit uuden pohjan suorakulmiovuokaan, ja muokkasin ohjetta. Jätin ruskistetun voin pois, päätin keittää banaaneja karamellisoidussa sokerissa ja tehä siitä kinuskin. Kaataisin sen kinuski-banaanin vaahtokarkin päälle. Hyvä tulis, tai ainaki rahat menis.

Päälle tein viel tollasen murun.

CHOCORON MÂCHA 18G

Sain tuliaisiksi Pariisista chocoron mâchan. Se on Sadaharu Aokin konditoriatuote, ilmeisesti jonkinlainen suklaaseen dipattu pikkuleipä. Se sisältää kaikkia normaaleja aineksia kuten sokeria ja kermaa ja suklaa-ainesosia, sekä mantelia ja matchaa.

Nyt haukkaan!

Unohdin jo että täähän on chocoron eli varmaan suklaamacaron eikä mikään pikkuleipä. Macaron on muuttunut mantelimarengiksi sillä se on kuiva. Sanon, että aika kiva. Mukavan helppo, tasapainoinen, mantelinen, hyvä suklaa, sopivan kokoinen. Matchasta en tiiä, en tiä tuliks se tossa maussa oikein esiin. Tietty se saa kumarruksen kauniista vihreästä.

MORO ROOMA

Roomassa oli hauskoja taloja ja teitä ja ylämäkiä ja hauska liikenne ja hieno hieno joki ja vettä satoi paljon. Kengät oli koko ajan märät ja aurinko paistoi joskus, kissoja oli raunioissa, raunioihin oli pitkiä jonoja ja suuria pääsymaksuja. Otin huonoja kuvia syötävistä asioista kuten pistaasitiramisusta ja cannolo/cannolista ja laskiaispullan sukulaisesta ja klementiinistä ja satsumasta. Söin yllättävän hyviä asioita, sillä olin henkisesti valmistautunut muuhunkin. Söin pizzoja ja pastoja ja täytettyjä kesäkurpitsan kukkia ja gnocchia ja helvetin hyvää pistaasijätskiä Gromissa, härän vaikeasti syötävää häntää ja pienen palan trippaa Cesaressa ja jonkin verran halpaa viiniä ja sitten hyviä kuplavesiä. Nautin Saidissa kaakaon, joka oli kuin kuuma suklaavanukas, ja ostin sieltä hyviä konvehteja, joita lämpimästi suosittelen, jos tarve tulee Roomassa. En tiedä tarvitseeko Roomaan mennä ostamaan konvehteja.

En nähnyt paavia enkä Sikstuksen kappelia enkä syöny suolia enkä menny sisään Colosseumiin enkä käynyt Via Appialla vaikka sinne olisin halunnutkin, koska satoi niin paljon vettä, ja ajattelin, että jos se on vaikka tie niin siellä ei ole hauskaa vesisateessa.

Sit kans pussailin koska tää oli lemmenloma. Nyt ei oo rahaa.

PONIEN HIPAT

Joulu tulla jolkottaa! En kai mä nyt kovin kiireinen ollut joulukuussa, vai olinko, voi olla että olin mut mitäpä siitä. Kävin Berliinissä ja kun mä tulin sieltä ja meidät pikku matkailijat tultiin hakemaan lentokentältä ja sitte siellä auton takapenkin vieressä oli noin hieno My Little Pony -joulukalenteri ja olin ihan hiljaa ku ajattelin että se on varmaan yllätys Katrille. Mut se olikin mulle! Ja siitä lähtien ollaanki oltu ihan Best Friends.

Sen verran kiireinen olin, että luukkujen availu otti voimille pahemman kerran. Olin ekan viikon jälkeen koko ajan myöhässä. Se suretti mua.

My Little Pony -kalenterin suklaa oli odotusten vastaisesti aika hyvää. Se huononi tosin loppua kohden. Ehkä en enää venaillut yllättävää kammomakua. Katrin Spiderman tms. -kalenteri oli tosi pahan makuinen!

Ostin Barún hippoja Berliinistä yhelle tyypille. Se näytti tolta hippolta ku se söi niitä. Paitsi antoi pönttö mulle puolet!

PETIT POIS?

 

 

Ostin Herkusta Petitpas'n Xmas Vanilla -leivoksen. Se maksoi 3,6e eli ei paljon. Myynnissä olisi ollut myös suklaaversio. Olisin varmaan ottanut sen mutta kun vaniljassa oli söpömmät sienet.

Xmas Vanilla yllätti mut. Kai hyvällä? Kyllä yllätykset on yleensä hyviä, edes se et jokin yllättää. Hyvä. Siinä on siis päällä pari marenkisientä. Pintaan on spreijattu valkosuklaata. Leivoksessa on vain yksi massa. Se oli yllätys. Ei mitään muuta kuin pohja ja mousse. Tavallaan olisin kaivannut johonkin vaikka jotakin kirpeää, aprikoosia, sitruunaa... Mut toisaalta, musta tää on aika tyylikäs valinta, ja toivon et se ei johdu vain käytännöllisyydestä ja edullisuudesta vaan linjakkuudesta. Massa on mun mielestä juustoinen, en tosin tiedä onko siinä juustoa. Se on hyvin lempeä ja helppo, mut pelkästään positiivisessa mielessä. Se on lohdullinen leivos.

Pohja on hyvä. Siinä taitaa olla mantelia. Se maistuu siltä, et joku on sen tehnyt, eikä sitä oo ostettu Fasulta valmiina. Jes!

Snadeja miinuksia siitä, ettei sienet pysy leivoksen päällä, ja siitä, et pohja oli rutussa leivoksen sisällä. Muuten ihan kovaa settiä. Tää oli eka Petitpas -leivos jonka oon syöny. Vai oisinkohan maistanu jotain, en muista.

Mä en tiedä hirveesti tosta firmasta, paitsi et monsieur Petitpas on ilmeisesti ollut Frambois'lla duunissa aiemmin. Hesarista löyty ihan kiinnostava juttu vuodelta 2013. Ranskassa ei ole myöskään muuten sellaista termiä kuin ruoka.

P.S. Stokkan tiskin rouva halus palautetta tästä. Sori et linkitin ton noin!

VOIHAN JUMALAN PÖTSI

  
Hei kaikki sipsinsyöjät!

Oispa kiva kirjoittaa sipseistä mutta ei mulla ole niistä mitään sanottavaa. No sen verran että Sokoksen Marks&Spencer -ruokakomerosta saa sipsejä. Ne on kalliita ja mautkin oli jotain tylsiä.

Kävin muutama viikko sitten Tampereen uuden talon Moro Sky Barissa. Tiedättekö, se musta talo, sellai torni. Halusin sinne baariin, koska, sen lisäks että tykkään baareista, tykkään Moro Barista, ja kelailin et jos se ois viel taivaalla ni. Mikäs sen mukavampaa.

Tänään tein chilin. Laitoin siihen sipulia pekonia tomaattimurskaa tomaattipyrettä todella kuivuneita aurinkokuivattuja tomaatteja chiliä joulumausteita laakerinlehden vähän tuoretta paprikaa vähän porkkanaa vettä liotettuja borlottipapuja ja annoin hautua viis tuntia. Riisi oli loppu! Söin kvinoaa ja fetaa ja raejuustoa.

Oikeasti yritän vältellä esseen kirjoittamista ja karkkiakin oon ostanu. Karkki on pahaa. Tää postaus kertoo oikeasti kummiski:

Valitin joskus vuosia sitten kuinka ruoka-aiheinen kaunokirjallisuus on kamalaa: romanttista tuoksujen ja aistien ja elinten perässä juoksentelua. No niinhän se yleensä onkin, mut onneks Ranska tulee tässäkin apuun!

Francois Rabelais oli ranskalainen kirjailija ja lääkäri. Sen teokset ilmestyivät renessanssin aikaan joskus ennen 1500-luvun puoltaväliä. Syksyllä ilmestyi Siltalalta suomennos kirjasta Pantagruelin neljäs kirja. Myös kolme edellistä on käännetty, tosin vaihtelevin lopputuloksin. Toisin sanoen tää viimeisin ja tätä edeltävä eli Kolmas kirja on parhaat, kääntäjänä Ville Keynäs. Lämmin suositukseni.

Rabelais'n kirjoissa sekoilevat muutama jättiläinen, yks pillunsaannistaan huolestunut pelkuri ja kasa muuta jengiä. Käsiteltävät aiheet ovat seksi, naiset, ruoka, tappeleminen, filosofia, pahoinpitely, antiikki, munavitsit, ruoka, maailma, ruumis ja piereskely. Sen lisäksi sanaa eksoottinen on tiettävästi käytetty ensimmäistä kertaa Neljännessä kirjassa! Nerokasta! Eksoottinen eläin! Eksoeläin!

Hirmuisen huutonsa kannustamina he hyökkäsivät raivokkaasti lihapullien kimppuun ja kaatoivat makkaroita kuin heinää. Kun sisälmysmakkarat huomasivat vastustajan saaneen lisäjoukkoja, ne ottivat jalat alleen ja kipittivät kiireen vilkkaa karkuun kuin olisivat nähneet kaikkien helvetin pirujen käyvän kimppuunsa. (s. 194, Pantagruelin neljäs kirja)

Kirjoissa on myös listoja:

kanoja,
kaneja, kaninpoikasia,
viiriäisiä, viiriäisenpoikasia,
kyyhkysiä, kyyhkysenpoikasia,
harmaahaikaroita, harmaahaikaranpoikasia,
trappeja, trapinpoikasia,
niittykirvisiä,
helmikanoja,
kurmitsoja,
hanhia, hanhenpoikasia,
puluja,
metsäkananpoikasia, 
punakylkirastaita,
flamingoja, joutsenia,
kapustahaikaroita,
kurppeloita, kurkia,
kurppia,
kuoveja,
frankoliineja,
(s. 260-261, Pantagruelin neljäs kirja)

Samaa listausta olisi ollut yhdeksän sivua lisää. Kaikki ne ruuat uhrattiin gastrolatrien eli vatsanpalvojien jumalalle.

Näillä perustein väitän, että Francois Rabelais kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan kulinaristin sivistykseen. Jokaisen itseään kunnioittavan sivistyneen kulinaristin sivistykseen? Okei. Siis onhan se hauska, vaikka tekstin paloiksi pätkiminen tekee siitä vähän hahhah-hauskan. Vakavaa, vakavaa!

Teidän tapauksestanne voin oikeutetusti sanoa saman, minkä Cato sanoi Albidiuksesta, joka tuhlasi ja söi koko omaisuutensa, kunnes jäljellä oli ainoastaan talo, jonka hän poltti voidakseen sanoa consummatum est, kuten on sanottu pyhän Tuomas Akvinolaisen ajoista saakka, kun nahkiainen on syöty kaikkinensa. Ei siitä sen enempää. (s. 43, Pantagruelin kolmas kirja)

POUCHKII SANO POUCHKINE

Moi jengi, jotenki nää Pariisi -postaukset on alkanu väsyttää. Ei varmaan kannattais matkustaa ollenkaan.

Joka tapauksessa kävin siel Café Pouchkinessa. Mesta löytyy Printemps -tavaratalosta kahvilamuotoisena, ja muualtakin, mut ainakin jokin paikka, jossa käytiin, oli pelkästään myymälä. Ei sillä, ostettiin leivokset, ja mentiin portaille aurinkoon syömään niitä. Hintakin oli kovempi jos söi kahvilassa. Tosi kova se oli muutenkin, harvinaisen kallis pariisilaiseksi leivokseksi, eli varmaan jonku 7 euroa. Paikan päällä ehkä yhdeksän.

Mut mitäs siitä! Raha! Kuin tympeää! Mä olin haaveillut Café Pouchkinesta jo aikoja. Se on kullalla silattu ja romanttisen venäläinen, just sellanen hiton aristokraattisen venäläinen, joka puhuu vain ranskaa ja kääriytyy turkiksiin ja käy Keski-Euroopassa kylpyläkaupungeissa tylsistymässä. Sit kaikkeen on lisätty Iivana Julma tai joku paha eukko ja tosi paljon kansansatuja. Yhä viel vehnäjauhoa, voita, sokeria, rahkaa ja glitteriä. Café Pouchkine!

Söin valkoisen leivoksen. Ostin sen varmaan koska se oli steriilin valkoinen. Harkitsin myös jotain limanvihreää ja limankiiltävää. Valkoisessa leivoksessa oli vadelmaa ja kookosta. Arvostan sitä, että kummatkin maut voi arvata jo ulkonäöstä. Itse leivos oli täysin pätevä, mutta ei kovinkaan jännittävä. Se oli kuin tosi hyvä vadelma-kermakakku. En nyt toista kertaa silti kenties ostais seitsemän euron tosi hyvää vadelma-kermaa, vaikka sinänsä diggailen sekä siitä että tästä.

Toinen leivos oli myös tosi hieno, eli metallinhohtoinen donitsi. Toisin sanoen se oli tuulihattu, jonka täytteessä oli muistaakseni rahkaa. Kiinnostavasti se ei ollut kovin makea. Niin, kyllä mä kuulen, kun te ootte siellä nii et eihän rahka oo makeeta, dorka, mut ite ootte! Yleensä leivokset on hyvin makeita.

Liike oli hullun kreisin hieno ja superromanttinen. Leivokset oli varsin ranskalaisia venäläisellä twistillä ja sit sai kans jotain vanhoja hyviä venäläismeininkejä kuten rahkapullaa. No, se rahkapulla maksoi ehkä viis euroo, et kröhöm. Mut olihan se hauskaa. Tuli melkein kotoisa olo.