LE CHOCOLAT SUÉDOIS

Kävin viime torstaina Leppävaaran Caffi -kaupassa. Sen löytää Sellosta. Kävin oikeastaan vain vähän vilkuilemassa, pitämässä silmällä kaupan konvehtivalikoimaa. Kauppa myy ymmärtääkseni kolmen eri firman konvehteja 90 senttiä kappale: jotain belgialaisia, jotain jotain ja ruotsalaisia. Tarkka silmäni havaitsi ruotsalaiset ihanan ranskalaisen näköisiksi ja siitä huolimatta että olin samana päivänä maistanut aika pahaa ruotsalaista suklaata, uskaltauduin kuitenkin ostamaan järkyttävät kolme konvehtia (joista ennen kuvan ottamista olin jo syönyt yhden).

Kuvassa näkyvät pistaasimarsipaani- ja ghanakonvehdit. Syöty oli vadelmatryffeli. Vadelmatryffeli oli sellainen modernin tylsän pyöreä, luultavasti valmiisiin tummiin kuoriin tehty (niitä suklaakuoria tryffeleille saa ostettua tukusta jne. ja sitten ne vain täytetään ja koristellaan). Päällä oli vaaleanpunaista kirpeää jauhetta. Kaikkein omintakeisin suklaa se ei siis ollut, mutta täytti tehtävänsä. Ganache oli pehmeää ja sileää, kirpeä jauhe hyvää ja tryffeli maistui mukavasti vadelmalta.

Ghanakonvehti oli ghanalaisista kaakaopavuista valmistetusta suklaasta tehty ja ilmeisesti 85%. Konvehdissa oli tiivis ganache joka oli dipattu suklaaseen ja koristeeksi oli ripoteltu nättejä punaisia sokereja. Nuolin niitä koska halusin tietää maistuvatko ne joltain mutta... Oli ne makeita. Konvehti oli kaunis. Siinä oli vetisen kaakaon maku, mutta ei se pahaa ollut. Maistoi että se on laadukas mutta homma oli taidettu jättää vähän puolitiehen. Siitä huolimatta, ei paskempi.

Pistaasimarsipaani voitti puolelleen mun sydämeni, mun järkeni, ja sen, mikä se nyt on, ruumiini. Se oli todella hyvä, mehukas. Koristeena oleva pistaasi oli kaunis ja kiiltävä, ja maistui hyvältä. Konvehdissa oli siis pistaasista ja oletettavasti tavallisesta mantelistakin tehty marsipaani (suomessa oikeastaan mantelimassa), joka on dipattu tummaan suklaaseen ja päälle tökkäisty yksi kiillotettu pistaasi.

No niin, no niin. Yritin etsiä infoa firmasta jonka konvehteja nuo ovat. Sen nimi oli Åsö Choklad Jotain. Todellisuudessa Åsö ei valmista mitään, se maahantuo ja myy eteenpäin. Suklaat joita ne myy tulevat Sveitsistä (Felchlin, Läderach) ja Italiasta (Domori). Täydellinen pistaasimarsipaani oli Läderachin, josta en ole ikinä kuullutkaan. Ei se kovin kiinnostavalta vaikuttanut. Felchlin on ilmeisesti ihan ok, ei mikään huippufirma. Domori taas, se on Domori. Taidankin esittää vaatimattoman ehdotuksen Caffille: ottakaa Domoria myyntiin. Teillä on hyvä valikoima Francois Pralusta, mutta Domoria ei taida myydä Suomessa kukaan. Eikä sitä tunnu saavan mistään muualtakaan! (Toinen ehdotus liittyy siihen että korjatkaa Åsö Chokladin tilalle niihin pieniin lappuihin konvehtien eteen ihan oikea valmistaja.)

P.S. Caffista kannattaa tosiaan ostaa Pralus'n suklaita. Ne ei ole mun lemppareita todellakaan mutta on ne silti laatusuklaita. Musta tuntuu että pääsen ehkä joskus sen ällötyksen yli mitä ne aiheuttaa. Pralus'n Le 100% on klassikko! (Heh, ja kannattaa Caffista varmaan kahvia ja teetäkin ostaa - en ole koskaan kokeillut.)

FASU SUL ON ISO MASU

En koskaan selviytynyt tiistaiselle kahvilaluennolle sillä seuralaiseni oli myöhässä. Pääsin kuitenkin kahville.

Mä pidän klassikoista (jos överimodernia ei ole tarjolla). Puhuttiin eilen erään toverin kanssa siitä kuinka Ekbergillä samppanjakorkin syöminen on paljon tyydyttävämpi kokemus kuin Kakkugallerian kahvilassa suklaa-mustaherukkaleivoksen. Tuotteen laadulla, tai sillä kumpi miellyttää mua enemmän, ei ole merkitystä. Silloin valitsisin Kakkiksen. Ekbergin porvarillinen charmi vain vetoaa muhun: epäkohteliaat rouvat, rumat pöydät. (Sitä paitsi noi mousset, eiks ne oo jo vähän passé? Ei kai.)

Söin siis Forumin Fazerilla valkosuklaa-punaherukka -moussekakkupalan. Se oli positiivinen yllättäjä. Valkosuklaakerroksen sisällä olevassa herukkamoussessa oli makua ja ihan oikeita punaherukoita. Olisin kyllä kaivannut enemmän herukkamoussea, se olisi tasapainottanut raskasta valkosuklaata, joka sinänsä oli hyvää. Kakun reuna oli kuivahtanut, ilmeisesti myynti ei ole kovaa? Anyways, siitä vähän miinusta. Niin, ja oli kakussa pohjakin, moussekakuille tyypillinen mahdollisimman ohut ruskea huomaamaton asia punaherukkamoussen alla. Eipä siitä sen enempää, harmiton.

Seuralaiseni söi lohireissarin. Hyvää oli.

Forumin Fasu on ihan kiva. Totta kai kannattaa valita ennemmin Kluuvikatu. Se on vastustamaton ja paljon tunnelmallisempi, mutta kyllä tuokin menetteli. Jos ei ole karannut kauppakeskusta suojaan johonkin nurkan taa kuten me, voi ilokseen tuijotella ohikulkevia ihmisiä. On sekin jotain. Ei Kluuvikadulla pysty sellaista!

P.S. Reissumies on ihan paska leipä.

PÖLYISET NURKAT

Oletteko käyneet Hotelli- ja ravintolamuseossa? Minä olen. Kävin yhtenä kesäpäivänä muutama vuosi sitten. Tulin suoraan duunista ja aivan varmasti paistoi aurinko ja oli ihanan tukahduttavan kuuma. Mä en ollut koskaan ennen edes kuullut tästä museokummajaisesta. Epäilen myös, ettei ollut kukaan muukaan. Luultavasti se on näyttänyt Caesarin ajoista asti aivan samalta kuin nykyään. Sieltä löytyy esimerkiksi vanhoja ruokalistoja ja tottakai astioita ynnä muita.

Nyt museossa on kuitenkin näyttely. Café 2010 esittelee hetkiä helsinkiläisissä kahviloissa valokuvin. Kuvaajina on Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoita. Näyttely on ollut pystyssä jo 22.10 alkaen ja jatkaa porskuttamistaan 21.4. asti. Siihen sisältyy myös kahvi- ja kahvila-aiheisia luentoja. Niitä on vielä kolme jäljellä. Tänään on vuorossa Kahvin paikka. Mistä kaikkialta kahviloita löytyy ja mitä niiltä odotetaan? Puhujana tietokirjailija Satu Jaatinen. (Mua kenties kiinnostaisi enemmän kysymys: miksi maailma on täynnä museoita ja kuka niissä käy? No jaa, mun sukulaiset.)

Helmikuussa on luento kahvin, teen ja kaakaon vuosisadoista ja maaliskuussa Kaffa Roastery valistaa mitä on hyvä kahvi. Kaffan luento kuulostaa ainakin ihan kiinnostavalta, miksei tuo historiakin. Tämän päivän luennolle vie silti mun tieni, saa nähdä mitä aiheesta on saatu irti.

Museot eivät ole kovin lähellä sydäntäni. Ei mulla ehkä ole ihan kauheasti niitä vastaankaan mutta... Ne on aina niin suuria! Mä tahdon pieniä museoita. (Mielellään myös kiinnostavista aiheista. Maalaustaide, se on niin nähty... Ainakin kun niitä duuneja on seinillä 50000. Miten ois vaikka 10 teoksen museo?) Hotelli- ja ravintolamuseo on pieni eikä sinne maksakaan kuin 2 euroa, tai 1, jos sattuu olemaan opiskelija. Ihanaa!

Luennot klo. 16.30, sisältyy pääsylipun hintaan.


Hotelli- ja ravintolamuseo
Kaapeli
Tallberginkatu 1 G 60
00180 Helsinki
Sisäänkäynti Kaapelitehtaan G-portaan museopäädystä

YLITSEPURSUAVIA ADJEKTIIVEJA

Olen lukenut lyhyen ajan sisään yksi ja puoli proosateosta jotka sisältävät ruokafiilistelyä. Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan luin muutama päivä sitten ja Muriel Barberyn The Gourmet'n aloitin hetki ennen Pariisin matkaa eli marraskuun alkupäivinä ja lopetin noin puoli tuntia takaperin.

Lumoavien mausteiden kahvilan alkuteos Pomegranate Soup on julkaistu Random Housella 2005 ja suomeksi Helmillä 2006. Ruoka ei ollut suurin syy miksi tartuin tähän, ei myöskään aavistus suuresta kirjallisesta elämyksestä. Syy oli se että kirja tapahtuu Irlannissa. Lumoavien mausteiden kahvilassa kolme iranilaissyntyistä sisarta muuttaa Ballinacroagh'n pikkukylään Mayon kreivikuntaan Irlannissa ja perustaa kahvilan. Babylon Caféssa tarjoillaan iranilaisia herkkuja romanttisen ruokafiilistelyn, tyhmien irkkujen ja masentavan hömppien juonenkäänteiden kera. Pientä vaihtelua tuo traumaattisen Iran -ajan muistelu. Kirjassa on myös jonkin verran reseptejä. Lähtöasetelma oli hyvin samanlainen kuin Pienessä suklaapuodissa, viittaukset ruoan paheellisuuteen myös. Kieli oli aivan liian koristeellista mun makuuni ja on kauhean rasittavaa koko ajan tuntea niin vahvasti ja aidosti ja uh ja ah. Suosittelen tätä ihmiselle joka tarvitsee hengähdystaukoa kulttuurista. Ruokaromaanina tätä ei välttämättä kannata lukea (ellei pidä ruoastaan syntisenä ja ruusuveden tuoksuisena), ei myöskään Irlannin kuvauksena.

Siilin eleganssista tutuksi tulleen Muriel Barberyn suomentamaton esikoisteos Une Gourmandise on julkaistu Éditions Gallimardilla Ranskassa vuonna 2000 ja käännetty Gallic Booksilla englanniksi 2009. The Gourmet'ssa maailmankuulu ruokakriitikko on kuolemassa. Hän kaipaa syvästi jotain ruokaa muttei muista mitä. Hän käy mielessään läpi elämänsä gastronomisia huippuhetkiä joista muodostuu omia pieniä tarinoitaan. Välillä muut ihmiset pohtivat suhdettaan ylpeään ja kylmään kriitikkoon. Mä en oikein saanut otetta tästä kirjasta. Päähenkilö on epämiellyttävä ja ruoasta käytetään hirveästi hienoja kuvailuja (insolent tang, watery sweetness, discreet acidity!!!). Lopetin puoleenväliin, mun mielestä se oli tylsä. Kirja taitaa tapahtua samassa talossa kuin Siilin eleganssi (jonka suosioita, öh, ihmettelen). Ai kenelle? No saattaahan olla että jos tykkäsit Barberyn hittikirjasta niin pidät tästäkin. On myös mahdollista että ajankohta tälle kirjalle elämässäni oli väärä.

Miksi ruoka-aiheiset kirjat on usein hömppää? Miksi niiden keittiöistä karkailee aistillisia tuoksahduksia kuin spurgujen pöksyistä renttukirjailijoilla? Apua!

Mä kaipaisin ruokaa arvostavaa ja sitä rakkaudella huomioivaa kirjaa. En välttämättä hifistelyä, en ylisanoja paitsi tarvittaessa, en reheviä italialaisnaisia, jotka kädenkäänteessä pyöräyttävät maailman parhaat lihapullat. Ei kliseitä, pliis! Muistelen että inhottavan snobilla Tuomas Vimman henkilöhahmolla oli herkin hetki ikinä erään viinipullon kanssa. Se löytyy kirjasta Gourmet, eikä sekään ole kovin hyvä kirja, mutta sillä on hetkensä. Tuo hetki oli kaunis.

No niin, mitä sitten kannattaisi lukea? Vinkkejä otetaan vastaan.

KRÄÄSÄÄ

Yritän ohjata blogia takaisin raiteille ja jättää nuo turhanpäiväiset ohjeet vähemmälle. Päivän ensimmäisenä aiheena on siis miniklementiinit! Kuvassa näin ollen normaalikokoinen kynä ja minikokoiset klementiinit. Ostin näitä viisi kappaletta Kampin K-Kaupasta, maksoi huimat 22 senttiä. Oikeastaan vaikutusta ei tehnyt pienikokoisuus vaan nuo vihreät varret ja muutama vihreä lehti. Sydämeni vuosi taannoin verta kun luin jotain ohjetta jossa neuvottiin aina valitsemaan sitruunoita joissa on jäljellä vihreitä lehtiä. Lehdistä näet näkee kuinka tuore hedelmä on. Teki mieli lähettää valitus; mistä vitun lehdistä! Eihän tässä pimeässä maailmankolkassa hedelmissä ole jäljellä lehtiä, ja jos on, ne ovat kuolleita.

Klementiinit olivat muuten myös maukkaita. Niiden valitseminen vain oli työlästä, eikä suurin osa ollut erityisen hyvässä kunnossa.



Sain joululahjaksi taika(joulu)ponilta David Lebovitzin The Perfect Scoop -kirjan. Olin kai vahingossa kertonut tälle ponille että Davidin blogi on ihana ja sit tykkään jätskeistä ja että aattelin pyytää Davidiä treffeille. Tulin tosin siihen tulokseen että se on vähän vanha eikä edes kovin kuuma. Mut hei, se asuu Pariisissa! Ja sillä on varmaan rahaa. Se myös digailee suklaata.

En ole ihan hirveästi vielä laittanut aikaa tuon kirjan lukemiseen. Kuitenkin esimerkiksi herne- sekä anisjäätelöohje tekivät minuun suuren vaikutuksen. Myös Jokis on vaikuttunut Lebovitzin jätskeistä. The Perfect Scoopissa ei pitäydytä aivan pelkässä jäätelössä vaan mukana on kans sorbetti, serbetti*, granita, soossit ja kaikennäköiset pikkuleivonnaisohjeet kuten pikkuleipä. Kirjan ohjeet on hyvin rasittavasti jenkkiläisinä cupeina mutta luojan kiitos sulkuihin on merkitty myös grammamäärät.

Eiköhän The Perfect Scoopista nähdä tässä blogissa joskus esimerkkijätskejä.

Syötävinä lahjoina sain myös poropateeta ja mustaherukkahilloa sekä Bushmills-viskiä ja jotain konjakkia. (Olen muuten käynyt Bushmillsin kylässä Pohjois-Irlannissa. Ankea mesta!) Konjakki meni jouluna ja Bushmillsiä on vielä liru jäljellä. Pidettiin joulupäivän känniääliöjatkot sillä. Terkkuja vaan!

*Mikä on sorbetin ja serbetin ero? (Ja pitäiskö se kirjoittaa sherbetti?) Sorbetissa ei ole maitotuotteita, serbetti on kuten sorbetti mutta maidolla tms.



Kah, rinkula! Ostin Pariisista Printemps -tavaratalon pieneltä leivontaosastolta de Buyerin kakkurenkaan. Se maksoi 11,90e. En ole varma myykö Confetti näitä nykyään, ei kai? Kaupasta kakkurenkaita ei Suomessa kuitenkaan saa, paitsi sellaisia amerikkalaistyylisiä ylikorkeita häkkyröitä joiden kokoa voi säätää. Kuka haluaa syödä kakkua joka on 10cm korkea?, kysynpähän vaan. Ai niin, sori, ainakin blogeista päätellen hyvin moni. No, mä en, enkä tehdä, joten tämän mun kaunokaiseni korkeus on 4,5cm. (Pitäis ehkä joskus käyttääkin tätä eikä vain ihailla.) Joku kauppa voisi mun puolestani ottaa valikoimiinsa astetta pienemmän renkaan niin voisin ostaa senkin. Jos vaikka viidentoista sentin läpimitalla? Chez Marius? Se olisi kivaa.

Hyvää uutta vuotta muuten!

VOI PIKKU RUSINAA/OH YOU LITTLE ROISIN

Mun piti tehdä jouluksi konvehteja. En ole ikinä tehnyt sellaisia muottiin enkä oikein muutenkaan joten suhtauduin sessioon asiaankuuluvalla pessimismillä. Tiedostin riskit, ehkä ennemminkin, ja vituikshan se meni. Kuoret eivät irronneet muotista niin kuin niiden kuulemma pitäisi. Onneksi en ollut edes täyttänyt niitä niin ei mennyt hukkaan kun muutama kuorellinen suklaata ja se ei ole paljon. Ganache oli kuitenkin valmiina ja mitä nyt on joulu muutenkaan ilman liian kalliita, epämääräisehköjä tryffelinmölkyröitä joita on rakkaudella rakentanut. Rehellisyyden nimissä: ohje oli hyvä mutta muistini saattaa pettää ja numerot siis heittää.


Hunaja-rusinatryffeli

ganache:
60g kerma
60g rusina
40g suklaa (Valrhona Guanaja 70%)
25g hunaja (appelsiininkukka-)
5g voi

lisäksi:
tarpeeksi suklaata tryffelien dippaamiseen (n. 250g?)
laadukasta kaakaojauhetta (no siis mulla oli Valrhonan)
ja/tai
tomusokeria
halutessa kimallejauhetta

Kiehauta kerma ja lisää rusinat ja hunaja. Vedä seos soseeksi tms. sauvasekoittimella. Lisää kuuman massan joukkoon rouhittu suklaa ja sekoita se sulaksi. Lisää voi. Peitä massa ja jätä huoneenlämpöön vaikka yön yli. Se tiivistyy kun sen antaa olla.

Pyörittele ganachesta palloja. Ota kaakaojauhe, tomusokeri ja kimallejauhe esille ja laita ne valmiiksi astioihin (mä sekoitin kimalletta kaakaoon). Ylipäänsä tee kaikki mahdollinen valmiiksi ennen kuin temperoit suklaan. Dippaa pallot ties mitä apuvälineitä käyttäen (ohutpiikkinen haarukka on hyvä) temperoituun suklaaseen, kopsauta liika suklaa pois, hellästi heitä tryffelit jauheisiin. Anna suklaan jähmettyä hetki ja pyörittele sitten tryffelit kaakaojauheessa/tomusokerissa.

Ohjeesta saa helpomman jos lisää vähän suklaata ganacheen tai vaihtoehtoisesti vähentää kerman määrää. Tällöin massa ei ole niin pehmeää ja sitä on helpompi käsitellä. Alkoholi sopisi ohjeeseen ihanasti, muista lisätä se muiden aineiden jälkeen. Älä masennu jos temperointi epäonnistuu - elämä on sellaista. Älä myöskään masennu jos massa leikkaa vaan yritä pelastaa se sekoittamalla kovaa ja käyttelemällä sauvasekoitinta.

Yksi juttu vielä! Vahingossa tulee aina hehkutettua tuota Valrhonaa ja siis onhan se hyvä, ei siinä mitään. Pääsyy ei kuitenkaan ole se että joku maksais mulle tästä kehusta tai että se ois ehdottomasti maailman parasta. Valrhonan suklaata saa aika hyvin ja se on varsin järkevän hintaista. Helsinkiläisenä mun suklaavaihtoehdot on lähinnä Lidl ja Valrhona. Esimerkiksi Fazerin tummiin mä en koske, ne on hirveitä. Amedein levyt taas maksaa 5 euroa 50 grammaa joten 400g suklaata maksaisi 40 euroa kun Valrhonan Guanajastani mä maksoin 14 euroa. (Sitä paitsi tykkään siitä Kämp Gallerian kaupasta!)

ÄLÄ TULE KUIVA KAKKU

Mulla on muutama mantra joita mä toistelen, en ehkä itsekseni vaan ihmisille, joiden mä koen olevan vielä valaistumattomia. Voin paljastaan yhden teille: keksit tehdään tehtaassa, kuivakakku on kuiva kakku. Toisin sanoen se mikä tehdään tehtaassa on keksi ja kotona tehty on pikkuleipä ja jos kahvikakku on kuiva kakku niin se on huonosti tehty. Kuivaan kakkuun ei pyritä, eikä kahvikakussakaan ole kahvia. Nimi viittaa samaan asiaan kuin kahvileipä, se on jotain mikä nautitaan kahvipöydässä.

Tein siis eilen koulusta perityllä ohjeella hedelmäkakun. Jaoin ohjeen kahdellakymmenellä ja poistelin turhia asioita ja kauhistelin ällöä rommikirsikkarouhetta. Skippasin myöskin leivinjauheen jota olisi ollut mun ohjeessani jäljellä muutama gramma.

Hedelmät kakkuun ostin Lasipalatsin aukiolta joulutorilta ranskalaisittain. Ne oli ihan järkyttävän kalliita, 4e/100g. Maksoin pienestä pussistani 11,80e. Eivätkä ne kenties olleet hintansa väärtejä mutta oli se jännää. Oliivin näköisiä kirsikoita, minikokoinen sokeriliemissä keitelty päärynä...


Hedelmäkakku

aluksi:
150g kuivattu hedelmä (laitoin kirsikoita, ei cocktail-, papaijaa ja aprikoosia)
4cl Cointreau

Pilko hedelmät haluamiisi mittoihin, laita ne purkkiin ja kaada perään alkoholi. Sulje kannella ja anna imeytyä nyt mielellään ainakin yön yli.

massa:
120g voi
100g sokeri
150g muna
165g vehnäjauho
50g mantelilastu
hedelmä+Cointreau

Vaahdota voi ja sokeri huolella niin että se on valkoista ja ilmavaa (käytä lapaa!). Paahda mantelilastut uunissa. Lisää kananmunat, joiden ei pitäisi olla kylmiä, vähän kerrallaan voi-sokerivaahtoon samalla kun kone käy. Voitele kakkuvuoka ja ripottele sinne paahdettuja mantelilastuja. Sekoita loput mantelilastut hedelmäsilppuun ja siivilöi joukkoon myös osa vehnäjauhoista. Lisää seos vaahtoon, sekoita rauhallisesti koneella tai käsin. Siivilöi massaan loput vehnäjauhot, varo sekoittamasta liikaa. Paista 170 asteessa.


Huom! Kakkuvuokaa ei tarvitse korppujauhottaa. Kakun pinnasta tulee kauniimpi ilman, ja kakku irtoaa aivan hyvin vuuasta kun sen vain muistaa voidella kunnolla.


P.S. Siis apua! Ei tän mun blogin pitänyt olla mikään reseptiarkisto ja nyt mä huomaan että se on luisumassa sellaiseen suuntaan. Tosin nyt tulee leivottua aika paljon kun on tuo joulu - ootteko huomanneet? Lupaan tehdä parannuksen ja alkaa taas blogata olennaisista asioista. Kahvikakku, haloo...