YLITSEPURSUAVIA ADJEKTIIVEJA

Olen lukenut lyhyen ajan sisään yksi ja puoli proosateosta jotka sisältävät ruokafiilistelyä. Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan luin muutama päivä sitten ja Muriel Barberyn The Gourmet'n aloitin hetki ennen Pariisin matkaa eli marraskuun alkupäivinä ja lopetin noin puoli tuntia takaperin.

Lumoavien mausteiden kahvilan alkuteos Pomegranate Soup on julkaistu Random Housella 2005 ja suomeksi Helmillä 2006. Ruoka ei ollut suurin syy miksi tartuin tähän, ei myöskään aavistus suuresta kirjallisesta elämyksestä. Syy oli se että kirja tapahtuu Irlannissa. Lumoavien mausteiden kahvilassa kolme iranilaissyntyistä sisarta muuttaa Ballinacroagh'n pikkukylään Mayon kreivikuntaan Irlannissa ja perustaa kahvilan. Babylon Caféssa tarjoillaan iranilaisia herkkuja romanttisen ruokafiilistelyn, tyhmien irkkujen ja masentavan hömppien juonenkäänteiden kera. Pientä vaihtelua tuo traumaattisen Iran -ajan muistelu. Kirjassa on myös jonkin verran reseptejä. Lähtöasetelma oli hyvin samanlainen kuin Pienessä suklaapuodissa, viittaukset ruoan paheellisuuteen myös. Kieli oli aivan liian koristeellista mun makuuni ja on kauhean rasittavaa koko ajan tuntea niin vahvasti ja aidosti ja uh ja ah. Suosittelen tätä ihmiselle joka tarvitsee hengähdystaukoa kulttuurista. Ruokaromaanina tätä ei välttämättä kannata lukea (ellei pidä ruoastaan syntisenä ja ruusuveden tuoksuisena), ei myöskään Irlannin kuvauksena.

Siilin eleganssista tutuksi tulleen Muriel Barberyn suomentamaton esikoisteos Une Gourmandise on julkaistu Éditions Gallimardilla Ranskassa vuonna 2000 ja käännetty Gallic Booksilla englanniksi 2009. The Gourmet'ssa maailmankuulu ruokakriitikko on kuolemassa. Hän kaipaa syvästi jotain ruokaa muttei muista mitä. Hän käy mielessään läpi elämänsä gastronomisia huippuhetkiä joista muodostuu omia pieniä tarinoitaan. Välillä muut ihmiset pohtivat suhdettaan ylpeään ja kylmään kriitikkoon. Mä en oikein saanut otetta tästä kirjasta. Päähenkilö on epämiellyttävä ja ruoasta käytetään hirveästi hienoja kuvailuja (insolent tang, watery sweetness, discreet acidity!!!). Lopetin puoleenväliin, mun mielestä se oli tylsä. Kirja taitaa tapahtua samassa talossa kuin Siilin eleganssi (jonka suosioita, öh, ihmettelen). Ai kenelle? No saattaahan olla että jos tykkäsit Barberyn hittikirjasta niin pidät tästäkin. On myös mahdollista että ajankohta tälle kirjalle elämässäni oli väärä.

Miksi ruoka-aiheiset kirjat on usein hömppää? Miksi niiden keittiöistä karkailee aistillisia tuoksahduksia kuin spurgujen pöksyistä renttukirjailijoilla? Apua!

Mä kaipaisin ruokaa arvostavaa ja sitä rakkaudella huomioivaa kirjaa. En välttämättä hifistelyä, en ylisanoja paitsi tarvittaessa, en reheviä italialaisnaisia, jotka kädenkäänteessä pyöräyttävät maailman parhaat lihapullat. Ei kliseitä, pliis! Muistelen että inhottavan snobilla Tuomas Vimman henkilöhahmolla oli herkin hetki ikinä erään viinipullon kanssa. Se löytyy kirjasta Gourmet, eikä sekään ole kovin hyvä kirja, mutta sillä on hetkensä. Tuo hetki oli kaunis.

No niin, mitä sitten kannattaisi lukea? Vinkkejä otetaan vastaan.