perjantai 21. marraskuuta 2014

PETIT POIS?

 
 


Ostin Herkusta Petitpas'n Xmas Vanilla -leivoksen. Se maksoi 3,6e eli ei paljon. Myynnissä olisi ollut myös suklaaversio. Olisin varmaan ottanut sen mutta kun vaniljassa oli söpömmät sienet.

Xmas Vanilla yllätti mut. Kai hyvällä? Kyllä yllätykset on yleensä hyviä, edes se et jokin yllättää. Hyvä. Siinä on siis päällä pari marenkisientä. Pintaan on spreijattu valkosuklaata. Leivoksessa on vain yksi massa. Se oli yllätys. Ei mitään muuta kuin pohja ja mousse. Tavallaan olisin kaivannut johonkin vaikka jotakin kirpeää, aprikoosia, sitruunaa... Mut toisaalta, musta tää on aika tyylikäs valinta, ja toivon et se ei johdu vain käytännöllisyydestä ja edullisuudesta vaan linjakkuudesta. Massa on mun mielestä juustoinen, en tosin tiedä onko siinä juustoa. Se on hyvin lempeä ja helppo, mut pelkästään positiivisessa mielessä. Se on lohdullinen leivos.

Pohja on hyvä. Siinä taitaa olla mantelia. Se maistuu siltä, et joku on sen tehnyt, eikä sitä oo ostettu Fasulta valmiina. Jes!

Snadeja miinuksia siitä, ettei sienet pysy leivoksen päällä, ja siitä, et pohja oli rutussa leivoksen sisällä. Muuten ihan kovaa settiä. Tää oli eka Petitpas -leivos jonka oon syöny. Vai oisinkohan maistanu jotain, en muista.

Mä en tiedä hirveesti tosta firmasta, paitsi et monsieur Petitpas on ilmeisesti ollut Frambois'lla duunissa aiemmin. Hesarista löyty ihan kiinnostava juttu vuodelta 2013. Ranskassa ei ole myöskään muuten sellaista termiä kuin ruoka.

P.S. Stokkan tiskin rouva halus palautetta tästä. Sori et linkitin ton noin!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

VOIHAN JUMALAN PÖTSI

  
Hei kaikki sipsinsyöjät!

Oispa kiva kirjoittaa sipseistä mutta ei mulla ole niistä mitään sanottavaa. No sen verran että Sokoksen Marks&Spencer -ruokakomerosta saa sipsejä. Ne on kalliita ja mautkin oli jotain tylsiä.

Kävin muutama viikko sitten Tampereen uuden talon Moro Sky Barissa. Tiedättekö, se musta talo, sellai torni. Halusin sinne baariin, koska, sen lisäks että tykkään baareista, tykkään Moro Barista, ja kelailin et jos se ois viel taivaalla ni. Mikäs sen mukavampaa.

Tänään tein chilin. Laitoin siihen sipulia pekonia tomaattimurskaa tomaattipyrettä todella kuivuneita aurinkokuivattuja tomaatteja chiliä joulumausteita laakerinlehden vähän tuoretta paprikaa vähän porkkanaa vettä liotettuja borlottipapuja ja annoin hautua viis tuntia. Riisi oli loppu! Söin kvinoaa ja fetaa ja raejuustoa.

Oikeasti yritän vältellä esseen kirjoittamista ja karkkiakin oon ostanu. Karkki on pahaa. Tää postaus kertoo oikeasti kummiski:

Valitin joskus vuosia sitten kuinka ruoka-aiheinen kaunokirjallisuus on kamalaa: romanttista tuoksujen ja aistien ja elinten perässä juoksentelua. No niinhän se yleensä onkin, mut onneks Ranska tulee tässäkin apuun!

Francois Rabelais oli ranskalainen kirjailija ja lääkäri. Sen teokset ilmestyivät renessanssin aikaan joskus ennen 1500-luvun puoltaväliä. Syksyllä ilmestyi Siltalalta suomennos kirjasta Pantagruelin neljäs kirja. Myös kolme edellistä on käännetty, tosin vaihtelevin lopputuloksin. Toisin sanoen tää viimeisin ja tätä edeltävä eli Kolmas kirja on parhaat, kääntäjänä Ville Keynäs. Lämmin suositukseni.

Rabelais'n kirjoissa sekoilevat muutama jättiläinen, yks pillunsaannistaan huolestunut pelkuri ja kasa muuta jengiä. Käsiteltävät aiheet ovat seksi, naiset, ruoka, tappeleminen, filosofia, pahoinpitely, antiikki, munavitsit, ruoka, maailma, ruumis ja piereskely. Sen lisäksi sanaa eksoottinen on tiettävästi käytetty ensimmäistä kertaa Neljännessä kirjassa! Nerokasta! Eksoottinen eläin! Eksoeläin!

Hirmuisen huutonsa kannustamina he hyökkäsivät raivokkaasti lihapullien kimppuun ja kaatoivat makkaroita kuin heinää. Kun sisälmysmakkarat huomasivat vastustajan saaneen lisäjoukkoja, ne ottivat jalat alleen ja kipittivät kiireen vilkkaa karkuun kuin olisivat nähneet kaikkien helvetin pirujen käyvän kimppuunsa. (s. 194, Pantagruelin neljäs kirja)

Kirjoissa on myös listoja:

kanoja,
kaneja, kaninpoikasia,
viiriäisiä, viiriäisenpoikasia,
kyyhkysiä, kyyhkysenpoikasia,
harmaahaikaroita, harmaahaikaranpoikasia,
trappeja, trapinpoikasia,
niittykirvisiä,
helmikanoja,
kurmitsoja,
hanhia, hanhenpoikasia,
puluja,
metsäkananpoikasia, 
punakylkirastaita,
flamingoja, joutsenia,
kapustahaikaroita,
kurppeloita, kurkia,
kurppia,
kuoveja,
frankoliineja,
(s. 260-261, Pantagruelin neljäs kirja)

Samaa listausta olisi ollut yhdeksän sivua lisää. Kaikki ne ruuat uhrattiin gastrolatrien eli vatsanpalvojien jumalalle.

Näillä perustein väitän, että Francois Rabelais kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan kulinaristin sivistykseen. Jokaisen itseään kunnioittavan sivistyneen kulinaristin sivistykseen? Okei. Siis onhan se hauska, vaikka tekstin paloiksi pätkiminen tekee siitä vähän hahhah-hauskan. Vakavaa, vakavaa!

Teidän tapauksestanne voin oikeutetusti sanoa saman, minkä Cato sanoi Albidiuksesta, joka tuhlasi ja söi koko omaisuutensa, kunnes jäljellä oli ainoastaan talo, jonka hän poltti voidakseen sanoa consummatum est, kuten on sanottu pyhän Tuomas Akvinolaisen ajoista saakka, kun nahkiainen on syöty kaikkinensa. Ei siitä sen enempää. (s. 43, Pantagruelin kolmas kirja)