tiistai 30. lokakuuta 2012

PITÄISKÖ NIITÄ KOULUJA NORSUNLUURANNIKOLLE VAI


Oon menossa saunaan! Eka kirjoittaa ripsautan kuitenkin parista maitosuklaasta.

Vasemmalla kuvassa on tanskalaisen Urtekramin 55% maitosuklaa, eli tosi stydi. Mä en ollut aikoihin syönyt firmalta mitään, muistelin vain että kun joskus päätin lopettaa riistosuklaan syönnin ja siirryin vain Urtekramiin (koska se oli ainut Reilun kaupan suklaa jota sai peruskaupoista) et se suklaa oli aika hyvää ja aika erilaista. Toki se on erilaista jos Fazerin Sinisessä on 32% kaakaota ja tässä yli puolet, mut enhän mä silloin mitään asiasta tiennyt. Tää on ihan hyvä suklaa, tosin mua häiritsi outo juuresten maku. Tässä on sellainen makea porkkana-punajuuri-mikä tahansa maan alla kasvanut -maku. Koostumus on mukavan pehmeä ja sileä. Urtekram on köyhän valinta: sata grammaa maksaa muutaman euron.*

Ja oikealla on madagaskarilaisen Menakaon 44% maitosuklaa. Paketti on hieno. Siinä lukee fudgy & light ja se ehkä pitääkin paikkansa. Tässä on kiintoisa suolainen maku, ja hauska toffeisuus. Rakenne vain on vähän ällö, jotenkin vahamainen, ja tässä maistuu rasva. Maailmanpelastuksellisesti siistiä on että pavut on viljelty Madagaskarilla ja myös suklaa on valmistettu siellä. Ei taida olla ihan yleistä. Tätä sokolaatia saa Caffista ja se maksaa noin kuusi euroa.

Kyl mä niinku ton Urtekramin ostaisin jos ois pakko jompikumpi. Se on oikeasti aika hyvä tumma maitosuklaa vaikka se maistuukin porkkanalta. Luulen sitä paitsi että mun blogini lukijat pitää porkkanoista. Erityisesti paahdettuna.


*ja sitten odottelen innoissani lukijoiden tulkintoja köyhyydestä

torstai 25. lokakuuta 2012

LÄPÄTTÄVÄT VALKOISET TÄHDET




Mun blogini on aika realistinen. Mä en pyri luomaan erityisen siistiä tai kliinistä ja ihanan valkoisen porsliinin valaisemaa kuvaa mun ruokaelämästäni. Mut täs on, perkele, blogirealityä sit.

Heräsin puol ysi ja menin ruokalaan aamupalalle: ihan syötäviä sämpylöitä, leikkele, juusto, kurkku, salaatti, kahvi, paha mehu. Osa koulutovereista oli ollut eilen baarissa.

Yhdeksältä alkoi tunti. Opettaja puhuu huomisen Helsingin kirjamessut -retkestä (jee! retkelle!) ja sit aletaan ruotia toistemme tekstejä. Sitä jatkuu koko päivän.

Lounaaksi on hernekeittoa ja pannaria.

En jaksa lähteä kirppikselle muiden kanssa vaan nukun päikkärit.

Päivälliseksi on pitsaa.

Syön myös vikan palan Amedein täytesuklaata. Ostin suklaan Tallinnasta maanantaina.

Juon mukillisen Mariage Frères'n teetä.

Luen sängyllä kirjaa suomalaisista uskomusolennoista ja niiden fantasiakirjallisuusvastikkeista. Siitä pitäis tehdä referaatti ruotsiksi. Välttelen asiaa bloggaamalla päivästäni.

Tänään syön varmaan vielä jugurttia, ja tsiigaan jonkin leffan koulutovereitteni kanssa. Täytyy myös tehdä jotain sille referaattiasialle.

Huomenna saatan syödä jotain hyvää. Opintolainan pitäis tulla vihdoinkin.

Nyt voin sentään päivittää blogia, sillä minulla on oma netti. Koulun netillä Blogger ei toimi.

Ulkona sataa lunta.

tiistai 2. lokakuuta 2012

VILLI RUOKAHUIJAUS

Olen huolestunut villiruokatrendistä. Tavallisena kansalaisena suurimmat kysymykset asiassa liittyvät mielestäni talouteen, terveysriskeihin ja elämän turhaan monimutkaistamiseen.

Jos kaikki rymyäisivät päivät pitkät metsässä niin miten talous pyörisi? Ei tätä hyvinvointia ole rakennettu ketunleipiä keräämällä vaan tekemällä reippaasti töitä. Kaikkien työpanos on tärkeä varsinkin tällaisina aikoina. Eivät ole tainneet villivihannesten syöjät miettiä kuinka paljon maanviljely ja tuotteiden kuljetus työllistävät ihmisiä, ja kuinka tämä tuo hyvinvointia koko kansalle.

Kaupunkilaiselle hyvin toimeentulevalle väelle ei ole tainnut myöskään tulla mieleen kuinka paljon saasteita kerääntyy kasveihin. Kukaan ei voi lainkaan tietää kuinka turvallisia mistä lie tienpenkereiltä ja metsiköistä kerätyt kasvit ovat. Sen lisäksi, että ympäristömyrkyt vaikuttavat näihin villivihanneksiin, myös kasvit itse voivat olla myrkyllisiä. On hirveä riski alkaa keräillä ties mitä heiniä, jotka monet tuppaavat näyttämään aivan samoilta. Lääkärilaskusta tulee taas lisää menoja yhteiskunnalle.

Voidaan kysyä mikä merkitys metsästä kerättävällä ruoalla ylipäänsä on. Minä luulen että se on pelkkää itsekorostusta. Näin ruokaväki yrittää erottua muista ihmisistä. Menemällä lähikauppaan voi huomata kuinka hyllyt pullistelevat vaikka minkälaisista hedelmistä ja vihanneksista. Onkin vaikea ymmärtää mihin enää tarvitaan metsän ruokaa. Tulee sellainen olo että ihmisille ei riitä mikään. He haluavat koko ajan jotain uutta, ja niin he yrittävät näyttää olevansa erityisempiä kuin muut. Miksei se ruoka kelpaa, jota kaupassa on? Ei sodan aikanakaan valitettu siitä, ettei kaikki ole viimeisen päälle. Nyt pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja saada Suomen talous taas kasvuun.

Ruokahienostelu luo uusia paineita perheille. Neljän lapsen äidillä ei ole aikaa käydä metsässä samoilemassa kun täytyisi lapset ruokkiakin. Lapset ovat usein vaativia syöjiä: niiden ruoassapitäminen kyllä saa vanhempien hermot kiristymään normaalistikin. Entä jos heille täytyisi syöttää kaikenlaisia metsämuonia? Taitaisi hermolomien ja psyykelääkkeiden kulutus kasvaa rytinällä. Vanhempien vastuulla olisi tietysti sekin jos sattuisivat poimimaan jotain myrkyllistä ja lapsi sairastuisi. Ostaessa ruokaa kaupasta tällainen vaara on häviävän pieni. Vain poikkeustapauksissa joku sairastuu.

Yhteiskunnan pitäisi saada luonnosta kerättävästä ruoasta ainakin jonkinlaista hyötyä. Ehdottaisin että lainsäätäjät miettisivät esimerkiksi veroa jota kansalaiset maksaisivat maanomistajille ja sitä kautta valtiolle. Tällä voitaisiin kattaa osa julkisen terveydenhuollon kustannuksista kun se joutuu hoitamaan huonosti sulavista kasveista johtuvia vatsavaivoja.

Niin sanottujen luonnonystävien kannattaa pohtia vielä eläinten ruoansaantia. Jääkö metsäneläimille mitään jos ihmiset käyvät keräilemässä kaiken vaikka voisivat yhtä hyvin tehdä retken kauppaan? Eläimet eivät kuitenkaan voi käydä kaupassa vaikka haluaisivatkin. Sitten, kun ohdakkeet ja nokkoset on kerätty, mitä ne syövät?

Toistan vielä että villiruoan tenho taitaa olla erottumisessa ja itsensä ylentämisessä. Kaikessa tulee muistaa kohtuus: ei ole hyvä kuvitella itsestään liikoja. Lähikaupan valikoima on meille kaikille ihan riittävä, ja jos haluaa jotain erikoisempaa, voi käydä vähän kauempana suuremmassa kaupassa. Suomalaisten kannattaisi kunnioittaa saavutettua elämänlaatua. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.