MAT-CHA-CHA-CHA!

Mustikka, bambu, wasabi, yuzu, appelsiinipraliini ja ehkä mustaherukka

Hiphei hippulat! Eräs ystävällinen sielu (ruumiillinen) toi minulle ja muille Sadaharu Aokin konvehteja ja tryffeleitä Pariisista. Herra Sadaharu on Tokiosta kotoisin oleva, Pariisissa asuva kondiittori jolla on siis oma firma ja neljä kondista. Arvostettu äijä, aika kokeilevaa ja japanilaista matskua. Visuaalisesti tuotteet on varsin yksinkertaisia, leivokset tuntuu olevan aina samaa vakavaa suorakulmiota. Vetoaa muhun, oh yes!

Minä ja muut vedimme sitten kolmeen pekkaan nuo liidun kaltaiset pötkylät. Sillä lailla siis että yksi haukkaa kolmasosan, toinen jämästä puolet ja kolmas heittää vikan huiviin. Konvehdit ei itseasiassa iskeneet muhun kauheankaan kovaa, paitsi ulkonäöllisesti. Siis noihan on iha-iha-ihanan kauniita. Jännin maku oli wasabi: wasabinen, kuuma, sinappinen. Mm-mm! Bambu kuulostaa hienolta tai ainakin kummalta mutta en maistanut kai mitään bambuista. Mustikka oli ihanan värinen ja suht mustikkainen, ihan jees. Yuzu on yltiötrendikäs sitrushedelmä itämailta, aika hyvä.


Uuh ja aah jne.! Jos Sadaharu Aoki -konvehdit oli kauniita mutta ei ihan hirveän vaikuttavia niin tryffelit oli... Arvatkaa. Aivan: ihan kivannäköisiä mutta ihania. Makuna oli siis matcha, tuo japskien limanvihreä teeseremoniatee. Tryffelit oli hienon kirkkaan matchanvärisiä ja sisältä hurmaavan pehmeän voisia ja karamellisia.

Ai vitsit, mä olen menossa Pariisiin kohtapuoliin. Visitoin silloin myös Sadaharu Aokin konditoriassa. Nyt taidan kuitenkin mennä nukkumaan.

LÖNNROTINKATU 9

Ruttopuiston läheisyydessä, entistä Sestoa vastapäätä, on Cafe Posto. Kahvila on pieni ja varsin huomaamaton. Paikan ideana on olla portugalilainen - kekseliästä Helsingissä. Tämä on ainut portugalilainen kahvila jossa muistan käyneeni (lienen siis käynyt muissakin, Portugalissa vierailleena, siitä on vain kulunut hieman aikaa). Portugalilaisen paikasta tekee pastel de nata* -leivonnainen ja tummempi kahvi kuin yleensä Helsingissä. Ei siis ehkä olla aivan vieraan kulttuurin sydämessä mutta kuunnellessani kaupungillemme epätyypillistä portugalin, ranskan ja suomen sekameteliä tunsin kuitenkin olevani jossain vähän muualla.

Ulkoruuallisista, ehkä nimenomaan kahvilallisista, syistä kannattaa vierailla Cafe Postossa. Voi ottaa yhden nätisti pakatun tryffelin ja tuplaespresson ja leikkiä olevansa retkellä maailmalla. Minä ainakin palaan vielä Postoon, toivottavasti useita kertoja.

P.S. Kahvilasta saa myös täytettyjä leipiä, paninia... Aika perussettiä siis, en ole maistanut. Jäätelöä saa myös, sitä tulen toivottavasti maistamaan, sekä portugalilaisia (?) limonaadeja. Aamupalalistakin taisi olla. Sen lisäksi myyjä oli komea.

*Pastel de nata on portugalilainen klassikkoleivonnainen. Sen pohja on tehty voitaikinasta ja päällä on kerma-keltuaiskreemi. (Cafe Posto on ilmeisesti ainut paikka mistä niitä Suomessa saa. En maistanut, vielä.)

ONE FOR SORROW, TWO FOR JOY, THREE FOR A GIRL, FOUR FOR A BOY

Neiti Syömärillä eli ah-niin-ihastuttavalla minulla oli syntymäpäivä ja tein lähes-yhtä-ihastuttaville työtovereilleni (joojoo) vaahtokarkkeja. Ohje on mitä tylsimmin Hesarin sivuilta. Mua ärsytti ihan suunnattomasti nuo typerät tilavuusmitat. Ne on käsittämättömän epätarkkoja ja epäkäytännöllisiä enkä sitä paitsi omista edes desimittoja. Pakkotilanteissa mittaan muumimukilla ajatellen sen vetävän 2,5 desilitraa. Tein ohjeen kaksinkertaisena, yksinkertaisesta tulee jo ihan tarpeeksi.

Vaahtokarkit

7kpl liivatelehti
1dl vesi
1 vaniljatanko
5dl sokeri (1dl sokeria on n. 85g)
1dl vesi
2kpl valkuainen
tomusokeria ja perunajauhoa

Liota liivatteita runsaassa kylmässä vedessä. Laita sokeri, desi vettä ja (halkaistu ja kattilaan tyhjennetty) vaniljatanko kattilaan ja liedelle. Anna kiehua n. 10min. Älä sekoita. Vatkaa valkuaiset pehmeähuippuiseksi vaahdoksi yleiskoneella. Kuumenna desi vettä kiehuvaksi ja sekoita liivatteet siihen. Kaada liivateliemi ohuena nauhana valkuaisvaahtoon koneen käydessä, lisää sitten varovasti myös sokeriliemi. Anna koneen käydä vielä viitisen minuuttia ja kumoa sitten seos (tomusokeri-perunajauhotetulle?) leivinpaperille johonkin astiaan. Anna hyytyä viileässä seuraavaan päivään. Leikkaa sitten paloiksi, ota muotilla kuvioita tms. ja tomusokeri-perunajauhota.

Mä paloittelin vaahtikset kahdessa erässä. Ensimmäiset saivat hyytyä joitain tunteja, toiset lähes vuorokauden. Kauemmin hyytyneet olivat ehdottomasti helpompia käsitellä. Niiden leikkaamisessa ja irroittelemisessa ja jauhottamisessa meni huomattavasti vähemmän aikaa.

Sokeriliemen keittely on aika tarkkaa hommaa. Tässä ohjeessa mua ärsytti myös se ettei kerrottu mitään lämpötilaa johon pyrkiä. Lopetin liemeni keiton jossain 120 asteessa. Sokerilientä ei kannata sekoittaa koska se vain kovettuu kattilan reunoille. Ei se pala pohjaan.

Saattaa olla että liivateliemi ja sokeriliemi kannattaisi yhdistää. Toi liivatteen kaato valkuaisvaahtoon ei oikein vakuuttanut mua, mutta no, en mä tiedä kaikkea. Tuntui että nestettä on liikaa. Kannattaa myös kaataa rauhallisesti, pienenä liruna, kummatkin liemet. Voi olla että kaadoin liian nopeasti, mutta kun liemet olivat vaahdossa, tuntui että kaikki oli muuttunut liruksi. Nokkelana tyttönä vatkasin vimmatusti ja sain kuin sainkin koko paskan vaahtoutumaan ihan tyydyttävästi.

Hyvää tässä ohjeessa oli kuitenkin siunattu yksinkertaisuus. Seuraavalla kerralla kokeilen tosin jotain ranskalaista guimauve -ohjetta.

KÄNNISSÄ AAMULLA

Moikka, kävin Mäkkärissä perjantai-lauantaiyönä. Tunnontarkkana bloggarina muistin jopa ikuistaa tapahtuman ylläolevaan kuvaan. (Taiteiden yö oli siis aloitettu jo noin 12 tuntia sitten.)

Mä lopetin Mäkissä käymisen joskus teininä vallankumouksellisista syistä. Enkä mä siis siellä nykyäänkään päivittäin käy. Mäkistä ei saa edes kasvishampurilaista, niiden kalan söin kuukausi sitten ja se oli erikurja. Perjantai-lauantainenkaan vierailu ei tehnyt suurta vaikutusta, ei vaikka en joutunut itse maksamaan mitään ja olin varmaan niin kännissä että kaiken pitäisi maistua hyvältä.

Söin siis klassisen Big Macin ja ranskalaisia ja kokista ja nuggetteja (nugetteja?) kolmella dipillä. No, hampparissa oli kaksi (?) jauhelihapihviä ja kolme (?) palaa suolakurkkua ja siivu tai kaksi juustoa ja ehkä vielä jotain. Seuralaiseni tiedustellessa miltä se maistuu sanoin hirveän diplomaattisesti että lapsuudelta. Hah! No siltähän se maistui, semmoiselta vähän muoviselta hampurilaisaromilta. Ranskikset oli ihan jees, ehkä Carrollsin on parempia mut Hesburgerin huonompia. Nuggetit taas... Se oli aika mahtavaa. Mä en ymmärrä millä metodilla niistä oli saatu niin tiiviitä ja kumisia. Dipit oli aika kivoja. Siis eihän nekään mitään gourmeeta olleet mutta musta on kiva kastaa asioita toisiin asioihin.

Ennen mä olin Mäkkäriin liian hippi, nykyään mä olen liian vaativa. Hampurilainen oli säälittävä ja niin oli kans nuget. Syön aina joskus Hesen tai Carrollsin kasvis- tai kalahamppareita ja ne on ihan jees. Niissä on sitä, öö, salaattia, ja sen semmoista. Ne on vähän raikkaampia, muistuttavat enemmän oikeaa ruokaa. Kyllähän Mäkissä ärsyttää myös se imago, niiden brändi. Kun mä haluan syödä roskaruokaa, mä en halua kokonaisvaltaista roskaruokaelämystä yhdessä maailman tunnetuimmista firmoista. Luojan kiitos, Hesarilla on snägäri.

MIKSI EN MALJAANI JOISI SAKKAAN POHJIMPAAN

Mun internettini ei ole toiminut kahteen viikkoon. Äsken kone kaatui, ravisteli itseään ja löysi ilmeisesti jonkin välähdyksen sisäisestä palostaan. Tadaa, internet on täällä taas! Koko maailma on avoin!

Aika vähän on tullut tehtyä ruoka-asioita. Näin ollen tarjoilin teille yllä sosiaalipornoa mukien muodossa.

Terveisin,

nuori nainen joka syö aina samalta lautaselta, ei omista yhtään kattilaa ja pitää ruuasta hyvin hyvin paljon

KAIPAUS ENSIMMÄINEN, LIHASSA, LUUSSA

Kiiluvasilmäinen vanha nainen hymyilee minulle koko hammaskalustonsa leveydeltä ja ojentaa pikkuleipälautasta. Hänen hiuksensa on permanentattu täydellisille kiharoille ja luomille on tarkoin sivelty sinistä väriä. Yhtäkkiä muistan oman isoäitini ja hellyn; onkohan hän koskaan leiponut pikkuleipiä. Silti naisen ylenpalttinen täydellisyys huolestuttaa minua, ja saa miettimään ovatko nuo hampaat hieman liian terävät.

Suht amerikkalaiset kaura-rusina-hasselpähkinäpikkuleivät

85g voi
90g fariinisokeri
75g gianduja*
1kpl muna
115g vehnäjauho
hieman leivinjauhetta
55g kaurahiutale
100g rusina

Laita uuni 180 asteeseen.

Vaahdota voi ja sokeri kunnes massa on kuohkeaa ja valkoista, lisää muna ja sekoita huolella, sitten huoneenlämmössä pehmennyt gianduja. Lisää loput aineet.

Paista noin 10 minuuttia.

Pikkuleipiä ei tarvitse paistaa heti jos ei haluu. Laita vain massa jokseenkin ilmatiiviisti kylmään. Olen vakuuttunut että lähes kaikki asiat elämässä paranevat kun niitä säilyttää muutaman päivän jääkaapissa.

Kaura-rusinapikkuleipä on periamerikkalainen herkku. Giandujan massaan lisäsin koska sitä sattui olemaan ja se piti johonkin käyttää. Voidaan leikkiä että se tuo italialaisen tuulahduksen.

*Gianduja on paahdetuista hasselpähkinöistä, sokerista ja suklaasta tehty sileä massa jonka kotimaa on Italia, tarkemmin Piemonte. Giandujan historia ulottuu Napoleonin aikaan, jolloin kaakaon tuonti maahan oli todella kallista. Niinpä kaakaoon sekoitettiin paahdettua hasselpähkinää hintaa laskemaan. Tästä kaakao-pähkinäseoksesta suklaa-pähkinämassan kehitti Caffarel Piemonten Turinissa vuonna 1852.

Giandujan kaltaisiin massoihin viitataan suomeksi usein nimellä nougat. Mutta ei hätää, saksalaisetkin syyllistyvät samaan! Wiener nougat onkin giandujan sukulainen, joka sisältää sokeria, kaakaovoita, mantelia ja kaakaomassaa. Siinä siis ei ole suklaata eikä hasselpähkinää, maku ja koostumus on kuitenkin varsin samanlainen.

Sitten on vielä se ihan oikea nougat joka on tehty sokerista tai hunajasta, paahdetuista pähkinöistä ja joskus kuivahedelmistä. Valkoinen versio sisältää myös valkuaisvaahtoa. Se tekee rakenteesta pehmeän. Ruskeassa nougat'ssa on paahdettua sokeria ja se on tiiviimpää, usein jopa kovaa. Nougat on tyypillinen keskieurooppalainen jouluherkku.

Sekä giandujan että nougat'n kaltaisia valmisteita käytetään paljon makeisteollisuudessa, esim. suklaapatukoissa. Maailman tunnetuin giandujamainen levite on tietysti Nutella.

Jos lähikauppasi ei pursua erilaisia giandujapakkauksia etkä myöskään jaksa valmistaa sitä itse, voinet korvata sen Maraboun Dubbel nougat -patukalla. Toki myös Fazerin Wiener Nougat käy mutta se taitaa olla vähän kalliimpaa.

HOMMIA & JUTTUJA

Ekbergin tuhatlehtileivos

Kesä, kirppuja korvissa ja Anni murjottaa, mököttää ja välillä myös syö (niin, ja toki viiltelee!). Meinasin tehdä Ekbergistä oman postauksen johon olisin ekaksi kuvaksi laittanut Fredr. Edv. Ekbergin hautakiven, mutta en ole aivan varma miten hautakivien kuvien julkiseen levitykseen suhtaudutaan. Tosin jos ei laita jonkun Möttösen hautaa vaan tyyliin Speden niin hei, sehän on julkkis, ja kai sen viimeisestä leposijasta löytyy kuvia muualtakin. (Voisinkin tehdä ruoka-aiheisen hautapostauksen.) Enkä mä siis edes tiedä olisiko mulla ollut hirveän paljon sanottavaa Ekbergistä, joten päädyin tekemään tällaisen silppupostauksen jossa ei mistään sanota mitään. Pusi!


Latte ja feta-pinaatti -quiche terassilla

Ostin Stockmannilta Ekbergin tuhatlehtileivoksen, 3,5€. Häpeäkseni on tunnustettava etten ollut koskaan ikinä milloinkaan ennen syönyt moista. Aukko sivistyksessä on onneksi nyt siis korjattu, ja kenties Napoleon, jota en myöskään ole suuhuni pannut, saa kunnian seuraavaksi. Tuhatlehtileivos sisältää lehti- tai voitaikinaa ja kinuskia ja siltä se kyllä maistuikin. Luulen että leivokseni oli hieman kuivettunut ja näin ollen, öh, hippasen kuivakka makuuni, jotenkin liian tiivis, mutta muuten jees. Maistui klassikolta, mukavan yksinkertainen tuote, kaunis. Voikreemipursotukset pinnalla olivat tosin tunkkaisia, elähtäneitä. Hyi! Oli ne sentään ihan nättejä ja tarpeeksi pieniä kun ei tuo voikreemi nyt niin hyvää ole.

Piipahdin äitin kanssa ihan Ekbergilläkin, litkimässä lattea kuin modernit kaupunkilaiset ikään. Istuttiin terassilla, pöytä oli vinossa. Noin neljän euron feta-pinaatti -quiche oli ihan jees. Ei räjäyttänyt tajuntaani, ei lähellekään. Feta-pinaatti on makunakin niin hurja että meinaan nukahtaa. Varmaan se myy mutta ei se kyllä kieli suuresta yrityksestä tai villeistä visioista.



Kampin keskuksen Rotterdam -olutravintolassa join Stadin Panimon Ruispilsneriä, joka oli hyvää. Mukavan raikasta, sitruksista, kitkerää. Suunnilleen tämän enempää en bisseistä osaa sanoa, koska tunnen niitä hyvin hyvin vähän. Tuopin hinta oli jossain kuuden euron paikkeilla.



Kuten näkyy, puistossa on syöty myös jätskiä. Mövenpickiltähän* tuli kolme ihan kiinnostavaa uutuutta tuossa joskus keväällä. Ne kuuluvat Création -sarjaan ja itseasiassa Jokis sanoo että jäätelöitä olisikin neljä. Yksi oli kuvassa näkyvä kookos-paahdettu seesaminsiemen -jätski, toinen omena-konjakki ja kolmas joku jota en millään saa päähäni. Seesam -jätski on ainut noista jota olen maistanut. Neljäs, jota en ole lainkaan kaupassa nähnyt, on viski-pikkuleipä. (Näen vieläkin romanttisia unia Mövenpickin männävuosien viski-pekaanijätskistä.)

Paahdetut seesaminsiemenet, ja seesaminsiemenet ylipäänsä, ovat hyviä. Myös kookos on hyvää. Puolen litran boksi maksoi n. 6 euroa. Mua kuitenkin häiritsi sinänsä hyvä mutta liian hallitseva inkiväärin maku. Silti: hyvää.

P.S. Aamupalaksi syötiin perjantaina töissä herkkuja: suklaata, sipsiä, kirsikoita, suolakeksejä, nektariineja, minileivoksia, pikkupusuja. (Töissä kaikki tehdasvalmisteinen perushuttu on hyvää, toim. huom.) Pomo käski pitämään pidemmän kahvitauonkin jotta ehtisimme kunnolla syömään. En siis syönyt tyypillistä jugurtti-mysli -vetoani. Mites teillä? (Eräs työtoverini kysyi multa että mitä mieltä mä olen tämän päivän perjantaipullasta (=leivonnainen joka syödään työpäivän päätteeksi perjantaisin) ja että miten mä en koskaan ole tyytyväinen mihinkään. Ha! Olen mä välillä. Se korvapuusti oli Fazerin teollisuuspulla ja se oli revennyt päältä niin että se näytti, anteeksi kamalasti, pimpiltä. Eihän sellainen voi olla kauhean hyvä.

*Mövenpickin omistaa Nestlé mikä tekee myös Valion jätskit. Hyi hyi!