HOMMIA & JUTTUJA

Ekbergin tuhatlehtileivos

Kesä, kirppuja korvissa ja Anni murjottaa, mököttää ja välillä myös syö (niin, ja toki viiltelee!). Meinasin tehdä Ekbergistä oman postauksen johon olisin ekaksi kuvaksi laittanut Fredr. Edv. Ekbergin hautakiven, mutta en ole aivan varma miten hautakivien kuvien julkiseen levitykseen suhtaudutaan. Tosin jos ei laita jonkun Möttösen hautaa vaan tyyliin Speden niin hei, sehän on julkkis, ja kai sen viimeisestä leposijasta löytyy kuvia muualtakin. (Voisinkin tehdä ruoka-aiheisen hautapostauksen.) Enkä mä siis edes tiedä olisiko mulla ollut hirveän paljon sanottavaa Ekbergistä, joten päädyin tekemään tällaisen silppupostauksen jossa ei mistään sanota mitään. Pusi!


Latte ja feta-pinaatti -quiche terassilla

Ostin Stockmannilta Ekbergin tuhatlehtileivoksen, 3,5€. Häpeäkseni on tunnustettava etten ollut koskaan ikinä milloinkaan ennen syönyt moista. Aukko sivistyksessä on onneksi nyt siis korjattu, ja kenties Napoleon, jota en myöskään ole suuhuni pannut, saa kunnian seuraavaksi. Tuhatlehtileivos sisältää lehti- tai voitaikinaa ja kinuskia ja siltä se kyllä maistuikin. Luulen että leivokseni oli hieman kuivettunut ja näin ollen, öh, hippasen kuivakka makuuni, jotenkin liian tiivis, mutta muuten jees. Maistui klassikolta, mukavan yksinkertainen tuote, kaunis. Voikreemipursotukset pinnalla olivat tosin tunkkaisia, elähtäneitä. Hyi! Oli ne sentään ihan nättejä ja tarpeeksi pieniä kun ei tuo voikreemi nyt niin hyvää ole.

Piipahdin äitin kanssa ihan Ekbergilläkin, litkimässä lattea kuin modernit kaupunkilaiset ikään. Istuttiin terassilla, pöytä oli vinossa. Noin neljän euron feta-pinaatti -quiche oli ihan jees. Ei räjäyttänyt tajuntaani, ei lähellekään. Feta-pinaatti on makunakin niin hurja että meinaan nukahtaa. Varmaan se myy mutta ei se kyllä kieli suuresta yrityksestä tai villeistä visioista.



Kampin keskuksen Rotterdam -olutravintolassa join Stadin Panimon Ruispilsneriä, joka oli hyvää. Mukavan raikasta, sitruksista, kitkerää. Suunnilleen tämän enempää en bisseistä osaa sanoa, koska tunnen niitä hyvin hyvin vähän. Tuopin hinta oli jossain kuuden euron paikkeilla.



Kuten näkyy, puistossa on syöty myös jätskiä. Mövenpickiltähän* tuli kolme ihan kiinnostavaa uutuutta tuossa joskus keväällä. Ne kuuluvat Création -sarjaan ja itseasiassa Jokis sanoo että jäätelöitä olisikin neljä. Yksi oli kuvassa näkyvä kookos-paahdettu seesaminsiemen -jätski, toinen omena-konjakki ja kolmas joku jota en millään saa päähäni. Seesam -jätski on ainut noista jota olen maistanut. Neljäs, jota en ole lainkaan kaupassa nähnyt, on viski-pikkuleipä. (Näen vieläkin romanttisia unia Mövenpickin männävuosien viski-pekaanijätskistä.)

Paahdetut seesaminsiemenet, ja seesaminsiemenet ylipäänsä, ovat hyviä. Myös kookos on hyvää. Puolen litran boksi maksoi n. 6 euroa. Mua kuitenkin häiritsi sinänsä hyvä mutta liian hallitseva inkiväärin maku. Silti: hyvää.

P.S. Aamupalaksi syötiin perjantaina töissä herkkuja: suklaata, sipsiä, kirsikoita, suolakeksejä, nektariineja, minileivoksia, pikkupusuja. (Töissä kaikki tehdasvalmisteinen perushuttu on hyvää, toim. huom.) Pomo käski pitämään pidemmän kahvitauonkin jotta ehtisimme kunnolla syömään. En siis syönyt tyypillistä jugurtti-mysli -vetoani. Mites teillä? (Eräs työtoverini kysyi multa että mitä mieltä mä olen tämän päivän perjantaipullasta (=leivonnainen joka syödään työpäivän päätteeksi perjantaisin) ja että miten mä en koskaan ole tyytyväinen mihinkään. Ha! Olen mä välillä. Se korvapuusti oli Fazerin teollisuuspulla ja se oli revennyt päältä niin että se näytti, anteeksi kamalasti, pimpiltä. Eihän sellainen voi olla kauhean hyvä.

*Mövenpickin omistaa Nestlé mikä tekee myös Valion jätskit. Hyi hyi!

ELÄMÄ ANTOI TAAS PUSSILLISEN SITRUUNOITA

Eräiden kesäjuhlien kunniaksi tein mansikka-sitrustarteletin.* Senkin pygäämisessä oli muutamia vaikeuksia mutta leikitään että se oli aivan täydellinen. Ohje oli melkein.

muromassa:
125g vehnäjauho
100g voi
75g tomusokeri

Sekoita voi ja sokeri, lisää jauhot. Laita massa jääkaappiin joksikin aikaa. Pehmitä jääkaappikylmä muromassa ja painele n. 25cm vuokaan. Paista 180 asteessa.

greippi-sitruuna -curd:
60g greipin mehu
40g sitruunan mehu
100g sokeri
75g voi
2kpl muna
n. puolen sitruunan ja koko greipin raastettu kuori (tai miten itse ikinä tahtookaan!)

Iske kaikki ainekset kattilaan ja lämmittele keskilämmöllä kunnes saat tehtyä kuvioita massaan vispilällä. Sulje liesi kun ensimmäinen kupla ilmaantuu ja jäähdytä. Älä intoudu keittämään liioiksi, muuten tulee munakasta etäisesti muistuttava liemi.

Lisäsin curdiini vielä hieman vaahdottamatonta kermaa ja 2 liivatelehteä (=liota vedessä, sulata kattilassa, sekoita liivate kermatilkkaan, sekoita sitten kerma-curdiin). Kaada sitten curd paistetun piirakkapohjan päälle ja pane jääkaappiin. Leikkaa/asettele/mitä vain 400-500g mansikoita.

Curdiin voi toki lisätä jotain mausteeksi jos haluaa. Itse meinasin laittaa tuoretta minttua mutta pyörsin päätökseni. Luonnollisesti myös sitruksien suhteita ja hedelmiä voi (ehkä) muuttaa. Yritin tehdä vaaleanpunaisen curdin käyttämällä verigreippiä mutta no, ei se nyt ihan onnistunut.

*Tarteletti (ranskaksi tartelette) on aika hämmentävä sana sillä se tarkoittaa pientä tartea eli torttua tai piirakkaa. Suomessa kuitenkin ihan oikean kokoisista piiraista käytetään tarteletti-nimitystä. Usein vielä väärin kirjoitettuna: tartaletti. Katsokaa Raholasta jos ette usko.

JOSKUS ME KUTSUTTIIN MUN EKSÄÄ JUHANNUKSEKSI

Juhannusaattona satoi vettä. Vanhojen perinteiden mukaan grillasimme sillan alla: tällä kertaa Sörnäisten rantatiellä mattolaiturin vieressä, hiilikasan varjossa.



Torvia toitottaen tein piiraan. Se sisälsi muropohjan, vaniljakreemiä ja raparperia. Se meni pilalle. Miksi kaikki aina menee pilalle? Arvatkaa miksi mä ennemmin puhun leivonnasta kuin leivon. Kaikki aina menee pilalle. Joka tapauksessa, luulen että ohje on ihan toimiva, jotain kummallista vain tapahtui kreemille. Keittiössä paistettiin samalla leipää ja siellä oli juhannussaunamainen tunnelma. Vaniljakreemini muuttui juoksevaksi ja leikkasi uunissa. (Raparperejakin olisi voinut vähän kypsentää ennen uunia.) Mut hei, pohja oli ihan sairaan hyvä, mahtavan kinuskinen.

Raparperipiiras

muromassa:
125g vehnäjauho
100g hyvin suolainen voi
75g tomusokeri

Nypi voi ja sokeri, lisää jauhot massaan. Vettä voi lisätä jos on liian kuivaa. Iske jääkaappiin oleilemaan vaikka pariksi tunniksi.

vaniljakreemi:
5dl maito
1 vaniljatanko
120g keltuainen
125g sokeri
40g maizena
25g voi

Pane halkaistu vaniljatanko ja maito kattilaan ja levy päälle. Vatkaa keltuaiset, sokeri ja maizena vaahdoksi. Kaada kuuma maito vaahdon sekaan ja sekoita tasaiseksi liruksi. Kaada takaisin kattilaan ja pane taas liedelle. Sekoita seosta kunnes saostuu kreemiksi. Lisää voi ja jäähdytä mahdollisimman nopeasti.

kokoaminen:
Runno muromassa käsiteltäväksi ja asettele kauniisti n. 25 cm vuokaan. Lado pohjan päälle vaniljakreemi ja sen päälle mahdollisesti esikypsytetyt raparperit. Paista 180 asteessa.

Keitä hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan kiille ja sivele ohut kerros piiraan päälle, tähdäten raparpereihin. Myös tomusokerin sihtaaminen passaa.

Huom!
Piiraaseen voi käyttää mitä ikinä hedelmiä tahtookaan. Vaniljakreemiä voi maustaa esim. suklaalla tai jättää vaniljan pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Muromassaohjeessani laitettiin myös yksi keltuainen - mä en jaksanut. Eikä voi todellakaan ohjeessa ollut todella suolaista, mutta mä luulen että se oli kinuskisen, ihastuttavan pohjan salaisuus.



Intouduin tekemään myös jätskiä. Salaisesta leivontakansiostani löytynyt ohje hurmasi yksinkertaisuudellaan. Joku opettaja on sen ohjeen salaisesti kopioinut Hans Välimäen P.S. -kirjasta, mikä on ihan hauska teos, tosin deseinä olevat ohjeet ärsyttävät minua (ja grammoina olevat teitä, eikö?) Ihan ite lisäsin ohjeeseen tuoretta minttua, joka kasvaa ikkunalaudalla ruukussa kavereidensa kanssa.

Maitojäätelö mintulla

1,5l täysmaitoa
0,25dl sokeria
25g glukoosisiirappia (käytin hunajaa)
tarpeeksi tuoretta minttua (tai mitä tahansa muuta yrttiä)

Keitä maito puoleen alkuperäisestä määrästä jatkuvasti sekoittaen. Lisää sokeri ja glukoosisiirappi (hunaja!). Jäähdytä ja pyöritä jäätelökoneessa (jota minulla ei ole joten laitoin jätskin pakkaseen ja sekottelin).

Lopputulos oli hieman hileinen, aika kova. Oon päätynyt nauttimaan jäätelöä varsin löysänä niin hileisyys vähenee. Ulkonäkö yrttinen perunamuusi. Kokoonkeitetty maito antaa hauskan maun (erään maistajan mielestä pahan maun). Jäätelökoneen ja glukoosisiirapin käyttö saattaisi estää kiteytymistä, niin myös ahkerampi sekoittelu jäädytysvaiheessa. Mintun maku oli mun mielestä hyvä ja sulaessaan jätskissä on mukavan sitkeä koostumus.

MOLEKYLÄÄREISSÄ SFÄÄREISSÄ

Viime lauantaina satoi vettä. Prinsessa Victoria ja Daniel purjehtivat avioliiton satamaan, me söimme Pub Porthanissa prinsessakakkua ja suuntasimme sitten ravintola Oloa kohden. Itse ravintolaan emme kuitenkaan menneet vaan terassille. Siellä oli molekyylidrinksu -lauantai. Minä pidän molekyyleistä, ne ovat söpöjä koska ovat niin pieniä - ajatelkaa kuinka kaunis sitä olisi jos olisi molekyylin kokoinen (tai ainakaan kukaan ei huomaisi pieniä virheitä hipiässä). Pidän myös cocktaileista, toki.

Molekyyligastronomia etsii uusia tapoja valmistaa ruokaa ja tutkii esimerkiksi sitä, miksi jotkut asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, miksi jokin reagoi johonkin niin kuin reagoi ynnä muuta. Usein molekyylikeittiöön törmää superfiinien raflojen ruualla leikkimisenä. Niinpä mä innostuin kun oli mahdollisuus testailla kummallisia drinkkejä.



Drinkkilistalla oli kolme molekylääristä drinksua: Irish Coffee, Gin Tonic ja Huurrutetut Rypskyt (tai joitain!). Maistoin toki jokaista. Kaikkein mukavin taisi olla suht tuttu ja turvallinen Irish Coffee. Siinä oli geelimäistä viskiä, lämmintä kermavaahtoa, suklaista popping candyä (semmosia rakeita jotka poksuu suussa) ja jotain jonka olen jo unohtanut. Perverssiä mutta totta, toi geeliviski teki muhun vaikutuksen vaikka se olikin suutavääntävän tymäkkää, yllättäin.



Rypskyt eli viinirypäleet oli jollain ilveellä saatu pakattua alkoholilla. Ne olivat kylmiä, mutteivät jäässä, enkä tiedä mitä niille oli tehty. Drinkki oli koristeltu hattaran näköisellä asialla, jota en maistanut, joten en osaa siitä mitään sanoa. Huomionarvoista on että kaikki cocktailit olivat lusikoitavia, eivät juotavia.



Gin Tonicissa oli kurkkua josta oli alipaineella vetäisty ulos kaikki neste ja sitten laitettu tilalle giniä. Kurkkujen koostumus oli yllättävän napakka, ulkoasu tosin hieman läpinäkyväinen. Drinkissä oli myös tonic -vaahtoa, persilja(tilli?)-jugurttihilettä, sitruuna(?)geeliä, jääpaloja joissa oli jotain vihreää...

Oli se jännää! Ei tuntunut kyllä olevan tarpeeksi jännää muiden mielestä - terassilla ei ollut ruuhkaa, ei todellakaan. Mua vähän pelotti etukäteen paljonko nuo drinksut tulevat maksamaan, muttei se sitten ollutkaan niin paha, 8,90€. (Täytyisi vielä maksaakin ne, jäin eräälle herralle velkaa.)

Olon terdellä oli pöytiintarjoilu. Se oli hauskaa! (Tosin kyllä Kalliossakin on aina välillä, jos niikseen tulee.) Mä en aivan kuitenkaan ymmärtänyt miksi noin hyvän raflan terassi on noin sponsoroitu. Jee! Koskenkorva-mainoksia! Hiphei. Ja Nescafe, plaah. Ehkä se terde on turisteja varten?

Consummatum est. pahoittelee tekstissä esiintyvää epätäsmällisyyttä. Ei voi muistaa!

CLAFOUTIS, DEAR

Tomaatti-vuohenjuustotarteletit joita minä en tehnyt

Pääsykokeet olivat viikko sitten tiistaina, joten on aika taas ryhdistäytyä ja blogata.

Mulla on ongelma. Leivontaideani ovat usein tosi tosi hyviä, mitä nyt vähän suureellisia ja taivaitatavoittelevia. Lopputuloksena on siis rahanmenoa ja fiasko. Niinpä ajattelin aloittaa sarjan helppoja leivonnaisia, ja seurata myös ohjeita. Se on tärkeää, en koskaan seuraa ohjeita. Täten avaan haasteeni clafoutisilla, joka on ranskalainen mantelinen pannukakkumais-vanukkainen klassikko. (Ja noudatin ohjetta. Vähän muutin mutta se ei haittaa.) Tarkoituksena olisi leipoa ilmeisesti nyt makeita, ehkä klassisia, toivottavasti yksinkertaisia ja ehdottomasti hyviä juttuja.


Raparperi ja, hmm, jalka


Clafoutis

30g mantelijauho
1tl vehnäjauho
hippunen suolaa
50g sokeri (laitoin ehkä puolet hunajaa)
1 muna
2 munakeltuainen
1tl vaniljauute (laitoin vaniljasokeria)
1 1/2 dl kerma
200g tms. hedelmä/marja/joku

Kaikki aineet sekoitetaan yhteen paitsi hedelmä/marja/joku. Laitetaan massa jääkaappiin ja annetaan olla. Seuraavana päivänä asetellaan valittu kasvi sopivan kokoiseen (25cm?) voideltuun vuokaan kauniiksi kuvioiksi ja kaadetaan liru päälle. Isketään 175 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi tai kunnes clafoutis on valmis.

Mä tein ohjeen kolminkertaisena. Ripottelin pintaan sokeria ja toivoin että se karamellisoituisi, mutta ei, olisin tarvinnut tohottimen eli sellaisen polttimen.

Clafoutis oli aika hyvää, tykkäsin sekä raparperi- että nektariiniversiosta. Raparperissa tuli mukava kontrasti sen vaniljaisen ja mantelisen massan kanssa, yhdistettynä raparperiin siis. Nektariini taas oli yltäpäältä onnellisen harmoninen ja hellä. Hankalaa clafoutiksessa oli käyttötarkoituksen määrittely. Ehkä lautaselta kermavaahdon ja jonkin kastikkeen kanssa? Ajattelin itse väkertää joskus pohjan clafoutismassalle, ihan tavallisen muropohjan, niin että syntyy piirakka.

Ohjeesta saisi gluteenittoman korvaamalla sen minimäärän vehnäjauhoa vaikka riisijauholla tai kaipa sen voisi jättää kokonaan poiskin. Ohje oli blogista Gluten Free Day.


Nektariini ja pääsykoekirja

P.S. Sana 'massa' puhuttaessa esimerkiksi lätty- taikka clafoutismassasta on kauhea. (En mä nyt oikeesti ikinä sano lättymassa! Mutku ei se oo taikinakaan.) Eräs toverini ehdottikin sanaa 'liete'. Alan ehkä käyttää sitä.

P.P.S. Tahdon Ranskaan. Tsekatkaa tämä blogi.

TÄPLIKÄS HERRA RISSANEN

Ruusu-valko kiiltää kauniisti

Kävin Juuren puodissa ennen äitienpäivää tsekkaamassa olisiko siellä uusia suklaita. Myymälään ilmestyy epätasaisin väliajoin uusia konvehteja. Mä olen maistanut niistä oletettavasti kaikkia, tai siis olen maistanut kolmea: tyrni-maitosuklaa (Valrhonan Jivara Lactee?), mustaherukka-tumma ja ruusu-valko. Ruusu-valkosuklaakonvehti oli äitienpäivämarkkinoille tuotettu, mutta mä en pidä äidistäni ihan niin paljon että ostaisin sille kasan 1,70€ konvehteja enkä usko että se olisi halunnutkaan. Parin ruusu-valkon sijaan poistin siis Valrhonan kaupasta kuusi maittavaa mönttiä mutsille.

Toi lällyinen sydäntransferi on kyllä ehkä vähän lälly

Juuren puodin konvehdit on tehnyt Juha Rissanen. Rissanen on Suomen Kokkimaajoukkueen kapteeni ja ilmeisesti varsin arvostettu keittiömestari (mähän en näistä mitään tiedä kun en kokki ole). Herralla on oma firma, Suklaatäplä, jonka alla Juuren tuotteet on tehty. (Juuren puodista löytyy myös jotain muita suklaa-asioita, tyyliin riisisuklaa, mutta niihin en ole koskenut, Rissasen siis nekin.)

Juha Rissanen käyttänee enimmäkseen (kokonaan?) Valrhonan suklaita ja Valrhonan Helsingin kaupan mies Jarmo Laitinen onkin Rissasen frendi. Niillä on myös yhteinen nettisivu, Extra Noir, jossa herrat Suklaatäplä ja Extra Noir tarjoavat palveluksiaan, muun muassa suklaaveistoksia, esitelmiä, raaka-aineita ja koulutusta. Miehistä löytyy kiintoisa artikkeli Viisi tähteä -lehden sivuilta. (Ai niin ja mä olen siis näiden fani, koska Laitinen kertoi viimeksi Valrhona -kaupassa meille vintage- eli vuosikertasuklaan makueroista eri satokausilla. Edellinen oli banaanisempaa! Ja nyt kerron miksi tykkään myös Rissasesta:)

Mun mielestä on ihanaa että joku tekee Suomessa konvehteja, joissa on selkeästi yritystä. Juha Rissanen ei ole ainoa, onhan meillä vielä Petri Sirén, josta juttua joskus myöhemmin. (Myöskin Helsingin palvelualojen oppilaitoksen kondiittoriopettajan Veli-Matti Ahvenharjun omaa firmaa odotellessa!)

Juuren puodin konvehtien makumaailma on kansallisromanttinen. Tyrniä, ruusua (no okei ei se!), mustaherukkaa. Tyrni on mielestäni mainio marja; se on ihanan vihainen ja kummallinen. Tyrni-maitosuklaakonvehti oli myös ihastuttava. Mustaherukka on taas ongelmallinen tapaus. Monet tykkäävät mustaherukan ja tumman suklaan yhdistelmästä - minä en, ainakaan yleensä. Enkä oikeastaan tykännyt nytkään. Massa oli maukas, tosi hyvä, ja suklaa oli tosi hyvä. Ne eivät mun suussa vain skulanneet yhteen. Samoin käy mulla vadelman kanssa, marjan hapot ja tummasuklaa riitelee. Ruusua mä hieman vierastan: tavallaan tykkään mausta mutta se parfyyminen aromi tökkii vähän. Ruusu-valkosuklaakonvehti oli kuitenkin tosi jees. Ja siis vitsit, kattokaa noita kuvia, mikä kiilto.

Näissä konvehdeissa olisi vielä pari teknistä juttua joita voisi hioa. Ensinnäkin, konvehdin kuorissa, siinä suklaassa siis, on välillä pieniä ilmakuplakoloja. Eihän se sitä suklaata pahenna, mutta kun ulkonäkö on puoliruokaa. Musseissa, massoissa, kreemeissä ja mössöissä on myös sellaisia snadeja kiteytyneitä sokerikeskittymiä. Siis ihan pieniä, mutta kun ne huomaa sieltä muuten aika unelmanpehmeästä massasta hyvin. (Ja tähänhän voi sitten sanoa että tee ite parempi, senki valittava akka, mut hei, mä kirjotan tätä blogia ja syön, en mä oo mikään suklaaguru.)

Muistakaa: maistakaa! 1,70€ on suht suolainen hinta mutta eipähän päästä lihomaan!

KUN LINNUT LAULAA SAA ELI AURINGONPAISTERUOKIA

Harras seurakuntamme raahautui lauantaina Alppipuiston kallioille grillaamaan. Grillaamiselle Helsingin puistossa ja kaatopaikoilla on meillä pitkät perinteet, nyt kiipesimme korkealle ettei poliisi näe.


Ihana grilligrilliäiseni

Klassisesti grilliherkkuina on kasveja ja leipiä ja kaikennäköisiä epäkäytännöllisiä viritelmiä. Tällä kertaa oli kuitenkin myös makkaraa. Itselläni oli luomua, tietysti, mutta oli muitakin makkaroita.



Sehän on, no, parsakausi. (Ei-luomu)pekoniin kääritty parsa oli hauskaa mutta ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta.



Kehittelin nuo toastit suurella rakkaudella ja antaumuksella. Ilmeisesti sydämeni on niin jäinen etteivät ne nyt kovin omaperäisiä olleet. Sisällä oli Olli luomutilan Mausteista viherherukkamarmeladia ja jotain parsakaaliaromista valkohomejuustoa Stokkalta sekä tietysti voita. Suosittelisin iskemään leipiin vain ihan pikkutirauksen marmeladia koska juusto ei varsin vahvasta maustaan huolimatta tullut erityisemmin esiin grillattuna.



Tämän päivän kesäruokana toimi salaatti: paistettu muna löysällä keltuaisella, pannussa käristettyä parsaa, vuohenjuuston jämät, oranssia suippopaprikaa, tomaattia, tammenlehtisalaattia, täysjyväpaahtista. Ah, kesä! (Ja siis tietty myös se että oon saanut palkkaa.)



Huomiseksi lounaaksi (ja ylihuomiseksi jne.) väsäsin piirakan. Pohjaan voita, jauhoa, suolaa, kaurahiutaleita, vettä. Täytteeksi eiliseltä grillaukselta jääneitä, nyt perusteellisesti oliiviöljy-etikka-yrttiliemessä marinoituja tomaatteja, kesäkurpitsan paloja ja pari paprikaslaissia. Lisäksi hieman suolaa ja pippuria, päälle vuohenjuustoa. Lisäksi salaattia ja tomaattia ja paprikaa ja kurkkua ja oliiviöljyssä lillutettuja vihreitä linssejä mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Välillä sitä kyllä ajattelee että on onnekas kun on niin hyvä. Että on onnekas kun on niin hyvä ja saa ja osaa vielä ihan itse nauttia niistä hyvyytensä hedelmistä ja taivaasta satavasta mannasta. (Ja sitten miettiikin jo, että jotain täytyy olla henkilössä vakavasti vialla, kun vaikka on niin hyvä, ne ihailijaparvet puuttuvat tyystin.)