tiistai 20. huhtikuuta 2010

HÄIVÄHDYS LÄTTYPITSAA


Eräs rakastettava, mutta ei ylen kylinäärinen, kaverini tiedusteli minulta olisiko mahdollista, että testaisin vaikka Billy'sejä blogissani tyhmän elvistelyn sijaan. Olisi! Varsinkin jos hän testaa kanssani ja kustantaa huvin!

Testiseuralaiseni on (oli?) Billy's -pizzojen suurkuluttaja, tai no, ainakin sen yhden laadun eli Originalin ja täysin vakuuttunut niiden ylivertaisuudesta kaikkeen muuhun nähden.

Oletan ettei kukaan jaksa katsoa tuota Billy's -linkkiä ja kerron teille mistä tämä hurmaava suorakulmion muotoinen pakastelätty tulee. Mä olen nimittäin pohtinut tätä asiaa ja ajattelin että sen täytyy olla jonkun Unileverin tai Nestlén omistaman vähän pienemmän firman tuotoksia. Mutta ei! Sehän on ruotsalainen! Skit! Familjen Dafgård tarjoaa läjän muitakin pakastetuotteita, kuluttajille ja suurkeittiöille/kaupoille/rafloille ja ha! myös ei-nyt-kovin-hyvät Almondy -pakastekakut on Dafgårdin tuotteita.

Niinpä viime viikon tiistaina etsiydyimme Stokkan Herkkuun ja kahmimme mukaamme kaikki sieltä löytyvät Billy's -vaihtoehdot. Niitä oli siis kuusi: Original, Capricciosa, Mozzarella & Pesto, Skyscraper Chicken Cajun, Peperoni ja Skyscraper Veggie Fusion. Ruokajuomana oli olutta. Suolaisuutta sai lisätä soijakastikkeella (?!!!) ja oreganoa laittaa mausteeksi. Jokainen pizza oli mikrossa lautasella 3 minuuttia. (Siinä pakkauksessahan se pitäisi lämmittää ja 2 min, noudatimme kuitenkin seuralaisen Billy's -traditioita.)

Billy's Original, 170g

Originalissa originaali maku oli aika kadoksissa, koska tähän kuului seuralaisen mukaan lisätä kolme siivua meetvurstia päälle (mieluiten Lapin lihan sillä siinä on tarpeeksi rasvaa!). Pizzan leikkaamiseen oli myös omat tarkat sääntönsä, lopputuloksena yhtä paljon metukkaa joka palalla (seuralainen oli insinööri, toim. huom.) (ja tosimies) (kumoaakohan noi muuten toisensa?).

Original sisältää kinkkua. Se ei maistunut, koska meetvursti tietysti peitti kaikki muut maut. Muistiinpanoissani lukee myös että "pizza geneerisen teollinen, lähes synkeän tyypillinen pakastearomi josta on vaikea erottaa lihan makua, tomaattisoossi maistuu".


Capricciosa

Capricciosa, 170g

Capricciosassa oli sieniä, ja ne olivat piilossa. Muistelisin siinä olleen myös kinkkua. Koko pizza oli varsin mitätön, ketsuppinen, ei minkään makuinen.


Mozzarella & Pesto

Mozzarella & Pesto, 130g

Mozzarella & Pestossa herätti hämmennystä sen pienikokoisuus. Miksi pizza on 40g hennompi kuin toverinsa? Kyseessä lienee joku hippienkuihduttamissalajuoni, tosin sitä vastaan taistelee pohjan vallankumouksellinen rukiisuus (jota ei huomannut mutta aineslistaan se oli merkitty). Valmistuksessa oli käytetty myös auringonkukansiemeniä, niitäkään en pizzasta löytänyt. Seuralaisen kommentti tuotteesta on "aika hyvää", minun "ei pahaa". Seuralaisen mielestä pizzassa oli tosin liikaa pestoa, mun mielestä kyseessä oli ihan kiva pakastemozzarellapizza.


Skyscraper Chicken Cajun

Skyscraper Chicken Cajun, 195g

Skyscraperit on ilmeisesti Suomessa jonkin sortin uutuus. Kyseessä siis 25g normi Billy'siä suurempi lätty.

Chicken Cajunin ulkonäkö oli kiinnostavampi kuin aiempien pizzojen. Muistiinpanoissani lukeekin "varsin villi, kesäinen, kesäkeittomainen ulkonäkö". Houkuttelevaa, eikö? Tämä myös maistui joltain, muun muassa valkosipulilta, paprikalta, sipulilta, hennosti chililtä ja joiltain random mausteilta. Seuralainen maistoi myös häivähdyksen lättypitsasta, tuosta Saarioisten klassikosta, ja kyllä, niin maistoin minäkin. Laitoimme sen pizzan makeuden syyksi. (Ai nii, ja kananpalat oli ihan okei!)

Peperoni, 170g

Tämä kultamussukka muodostui meidän ehdottomaksi vihasuosikiksi. Pizzan päälle oli ripoteltu muutama peperonilätkä ja siitä lähti kummallinen ihran haju. Maku oli myös ihraisa. Ainesosissa oli mainittu rosmariini ja kumina, ja epäilin ainakin haistaneeni kuminan aromin pizzassa. Tuote oli hyvin rasvainen. Seuralainen sanoo "ei mitään hyvää sanottavaa, Anni sanoo "joo ei oikeen".

Skyscraper Veggie Fusion, 195g

Veggie Fusion sisältää kasviksia: munakoisoa, kesäkurpitsaa, oliivia jne. Tomaattisoossi on taas liian makea.

Piilotin lätyn paketin seuralaiseltani joka suhtautuu epäilevästi munakoisoon, kesäkurpitsaan ja oliiviin (ja suureen osaan muistakin maailman ruoka-asioista). Seuralaisen ensimmäinen kommentti siis oli "ei pahaa, parempaa kuin äskeinen". Sisällön lukemisen jälkeen hän tosin sanoi, että munakoiso, kesäkurpitsa ja oliivi maistuvat ehdottomasti läpi, muuten ei kuitenkaan pahaa kasvisruuaksi (<-- tosimieshän ei kasviksia syö). Seuralainen kieltäytyi syömästä enempää. Mun mielestä pizza oli "ihan okei". Kasvikset eivät maistuneet, palat oli niin pieniä ettei niitä meinannut edes nähdä, kaiken peitti se tomaattikastikkeen tappava imelyys. Loppusanat

Kaikkien pizzojen ongelmana oli äitelän ällöinen tomaattikastike. Pohjat olivat myöskin mitättömät ja löysät. En tiedä olisiko löysyysongelma korjaantunut jos olisimme lämmittäneet tuotteet niin kuin ohjeessa sanotaan. Aika kalliitakin Billy'sit ovat, en tosin nyt muista hintaa. 2e? Vähän lisää hintaa ja saa ostettua jo paremman Oetkerin pakastelätyn.

Original taisi nousta suosikiksi, tosin metukan suurella avustuksella. Sen jälkeen mä saattaisin kumartaa Mozzarella & Pestoa, sitten Skyscraper Chicken Cajunia, Veggie Fusionia, Capricciosaa ja viimeisimpänä ja ehdottomasti heikoimpana Peperonia.


P.S. Seuralainen sanoo ettei ole niin ahdasmielinen ruuan suhteen kuin annan ymmärtää ja kertoo myös syöneensä tänään Billy'sejä.

1 kommentti: