http://deckert-distribution.com/film-catalogue/human-interest-society/canned-dreams/
Kävin krapulaisena ja sydänsuruisena katsomassa Katja Gauriloffin dokumentin Canned Dreams (2011). Se kertoo purkkiraviolin valmistuksesta. Leffassa käydään läpi metallintuotanto, lihan alkuperä, tomaatit jne. Kaikki tuotteen osat tulevat eri paikoista, eri puolilta maailmaa. Samalla kamera kohdistetaan työntekijöihin ja näiden kohtaloihin. Mua vähän pelotti eläinkohtaukset koska tunsin olevani liian herkässä tilassa valuvalle verelle ja irtopäille. Pahinta oli kuitenkin eläinkohtaukset koska siat huusivat kauhuaan ja tärisivät pelosta. Ei se globaali ruokateollisuus herkkua ollut ihmisillekään. Paitsi niille tietysti jotka ne raviolit söivät (tosin ei ne varmaan oo kovin hyvänmakuisia).
Ei mulla muuta ku lukekaa Marxia, ja käykää kattomassa toi pätkä krapulassa, jos haluatte ahdistua enemmän, ja ilman, jos haluatte ahdistua vähemmän. Se näytti hienolta.
Mä taidan hommata kissan ja muuttaa maalle.
Mun piti ottaa tuon leffan jälkeen napsu Jallua. Jos haluaa maksimoida maailmantuskan, niin ensin kandee käydä kattomassa tää purkkileffa ja het perään von Trierin Melancholia. Huh.
VastaaPoistaHeh. Mä sain Melancholiasta revittyä maailmantuskaa vain siitä että se tuntui niin teennäiseltä. Olen huomannut olevani mielipiteeni kanssa aika yksin! :D
VastaaPoistaMut voi, mua säälitti maailman eniten onnettomat possut Canned Dreamsissä. Oktober Oyn sivuilta löytyy tällainen luonnehdinta leffasta: "Tuotteen takaa läytyy lukemattomat työtä tekevät kädet ja tölkki itsessään on metafora monikulttuuriselle Euroopalle." Ennemminkin metafora julmalle maailmalle.