MÄ MUUTEN TYKKÄÄN MANTELISTA

I've got friends in low places eli mikään taho ei lähetä vaatimattomalle blogilleni mainostusta, tuotteita eikä edes pusuja. On kuitenkin hyvä että on muutama kaveri. Joskus saan munkkeja töistä, aina välillä croissantteja toisen tyypin töistä. Eilen olin juomassa kaljaa ja sain lahjan: Frambois'n omena-mantelitarteletti ja tummasuklaa-mansikkatarteletti.




Vedin juuri tuosta harmillisen lörtsähtäneestä suklaaleivonnaisesta puolet. (Tää on siis tavallaan reaaliaikainen postaus, en ole edes maistanut mantelijuttua.) Lörpästä leivoksesta ei voi syyttää Frambois'ta koska itepähän heiluttelin sitä kassiani keskellä yötä pitkin Kallion katuja.

Suklaatarteletissa on siis ganache eli suklaata ja kermaa ja tässä tapauksessa varmaan reilusti voita ja sitten sen alla on mansikkaa. Pohja on joku tommonen perusmuropohja, eikö? Ganache on mun mielestä hyvää. Siinä on mukava toffeinen rakenne, sellainen venyvä ja aika vaalean ruskea. Suklaa tuo mieleen jonkun suklaan, en millään muista minkä vaikka pitäisi. Niinpä lähetin tekstiviestin suhdehenkilölleni tässä toimituksessa (joka käsitteli kyllä myös viininlipitystä myöhemmin tänään). Pohja ei ole kovinkaan kaunis, tai on se kun sitä katsoo oikeasta kohtaa. Toivottavasti se mun kaveri ei oo tehny tätä, koska mun mielestäni pohjan rumuus on paha moka. Sen reunat ovat epätasaiset, röpelöiset, yhhh. Muutenkin pohja on liian kova makuuni (ja vähän mauton) (ja tarttuu hampaisiin) (samoin kuin ne mansikan siemenet täytteessä). Olisin kaivannut tummempaa ganachea, tuo oli vähän liian sokerinen. Mutta, tämä taitaa olla sellainen niin kutsuttu makuasia ja kaiken kaikkiaan suklaa-mansikkatarteletti oli hyvä. (Jaa että ostaisinko sellaisen ihan itse? Saattaisin hairahtua jos kaipaisin erityisesti tuollaista ganachea.)

Mites sitten tuo manteli-omena? En tiedä kun en ole vielä maistanut. Nonni, nyt tulee totuus: ihan sairaan hyvää. Ehkä vähän liian makeaa. Pohja on kaunis ja ei niin kivinen kuin suklaatarteletissa. Pohjan päällä on omenahillo ja sen päällä muru jossa on ainakin sokeria ja mantelijauhoa. Ulkonäkö on hyvin klassinen, piiras näyttää tasantarkkaan siltä mikä se on. Ranskalaiset on muutenkin rakastuneet tarteletteihinsa ja klassisuuteensa. (Ja kyl myös toi suklaatarteletti näytti ihan itseltään, toki.) Toista puolikasta manteli-omenasta en nyt pysty syömään, liikaa makeaa.

Tulen varmaan kirjoittamaan postauksen myös Frambois -leipomo-konditoriasta, nyt en jaksa. Taidan mennä päiväunille haaveilemaan pois päänsärkyäni.

P.S. Just kun olin julkaisemassa tätä juttua niin sain viestin koskien suklaata: Jostain piip piip! Siinä on sekä maito- et tummaa. Ja joo, vois sitä viiniä. Selvispä sitten sekin! (Eli suklaa on ihan ookoota toisin sanoen.)

P.P.S. Jaha, täyte suklaatarteletissa kuului olevan vadelmaa. Hmmh. Mä siis käytin hieman ajatuksiani vadelma-mansikkapohdintaan. Ja siis musta siellä tarteletissa oli mansikan pala. Voinkohan mä vain sanoa että se tyyppi joka teki hillon on väärässä? En kai.