Hei kaikki sipsinsyöjät!
Oispa kiva kirjoittaa sipseistä mutta ei mulla ole niistä mitään sanottavaa. No sen verran että Sokoksen Marks&Spencer -ruokakomerosta saa sipsejä. Ne on kalliita ja mautkin oli jotain tylsiä.
Kävin muutama viikko sitten Tampereen uuden talon Moro Sky Barissa. Tiedättekö, se musta talo, sellai torni. Halusin sinne baariin, koska, sen lisäks että tykkään baareista, tykkään Moro Barista, ja kelailin et jos se ois viel taivaalla ni. Mikäs sen mukavampaa.
Tänään tein chilin. Laitoin siihen sipulia pekonia tomaattimurskaa tomaattipyrettä todella kuivuneita aurinkokuivattuja tomaatteja chiliä joulumausteita laakerinlehden vähän tuoretta paprikaa vähän porkkanaa vettä liotettuja borlottipapuja ja annoin hautua viis tuntia. Riisi oli loppu! Söin kvinoaa ja fetaa ja raejuustoa.
Oikeasti yritän vältellä esseen kirjoittamista ja karkkiakin oon ostanu. Karkki on pahaa. Tää postaus kertoo oikeasti kummiski:
Valitin joskus vuosia sitten kuinka ruoka-aiheinen kaunokirjallisuus on kamalaa: romanttista tuoksujen ja aistien ja elinten perässä juoksentelua. No niinhän se yleensä onkin, mut onneks Ranska tulee tässäkin apuun!
Francois Rabelais oli ranskalainen kirjailija ja lääkäri. Sen teokset ilmestyivät renessanssin aikaan joskus ennen 1500-luvun puoltaväliä. Syksyllä ilmestyi Siltalalta suomennos kirjasta Pantagruelin neljäs kirja. Myös kolme edellistä on käännetty, tosin vaihtelevin lopputuloksin. Toisin sanoen tää viimeisin ja tätä edeltävä eli Kolmas kirja on parhaat, kääntäjänä Ville Keynäs. Lämmin suositukseni.
Rabelais'n kirjoissa sekoilevat muutama jättiläinen, yks pillunsaannistaan huolestunut pelkuri ja kasa muuta jengiä. Käsiteltävät aiheet ovat seksi, naiset, ruoka, tappeleminen, filosofia, pahoinpitely, antiikki, munavitsit, ruoka, maailma, ruumis ja piereskely. Sen lisäksi sanaa eksoottinen on tiettävästi käytetty ensimmäistä kertaa Neljännessä kirjassa! Nerokasta! Eksoottinen eläin! Eksoeläin!
Hirmuisen huutonsa kannustamina he hyökkäsivät raivokkaasti lihapullien kimppuun ja kaatoivat makkaroita kuin heinää. Kun sisälmysmakkarat huomasivat vastustajan saaneen lisäjoukkoja, ne ottivat jalat alleen ja kipittivät kiireen vilkkaa karkuun kuin olisivat nähneet kaikkien helvetin pirujen käyvän kimppuunsa. (s. 194, Pantagruelin neljäs kirja)
Kirjoissa on myös listoja:
kanoja,
kaneja, kaninpoikasia,
viiriäisiä, viiriäisenpoikasia,
kyyhkysiä, kyyhkysenpoikasia,
harmaahaikaroita, harmaahaikaranpoikasia,
trappeja, trapinpoikasia,
niittykirvisiä,
helmikanoja,
kurmitsoja,
hanhia, hanhenpoikasia,
puluja,
metsäkananpoikasia,
punakylkirastaita,
flamingoja, joutsenia,
kapustahaikaroita,
kurppeloita, kurkia,
kurppia,
kuoveja,
frankoliineja,
(s. 260-261, Pantagruelin neljäs kirja)
Samaa listausta olisi ollut yhdeksän sivua lisää. Kaikki ne ruuat uhrattiin gastrolatrien eli vatsanpalvojien jumalalle.
Näillä perustein väitän, että Francois Rabelais kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan kulinaristin sivistykseen. Jokaisen itseään kunnioittavan sivistyneen kulinaristin sivistykseen? Okei. Siis onhan se hauska, vaikka tekstin paloiksi pätkiminen tekee siitä vähän hahhah-hauskan. Vakavaa, vakavaa!
Teidän tapauksestanne voin oikeutetusti sanoa saman, minkä Cato sanoi Albidiuksesta, joka tuhlasi ja söi koko omaisuutensa, kunnes jäljellä oli ainoastaan talo, jonka hän poltti voidakseen sanoa consummatum est, kuten on sanottu pyhän Tuomas Akvinolaisen ajoista saakka, kun nahkiainen on syöty kaikkinensa. Ei siitä sen enempää. (s. 43, Pantagruelin kolmas kirja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti