Consummatum est.

IT'S CERTAINLY A BIT OF A GIGGLE

2012-01-18T14:46:00.004+02:00

Sain kaksi kirjaa jouluna. Ne edustavat ääripäitä: toisessa on pikkutuhmia fantasiakakkuja ja toisessa pastaohjeita kreisingraafisin kuvin. Molemmat kirjat ovat Briteistä. Kuvittelin perustavani kaksi blogia joissa nämä kirjat suoritettaisiin läpi. Xtra Naughty Cakes -blogista tulisi supersuosittu ja The Geometry of Pastaa jaksaisi lukea muutama kummajainen.

The Geometry of Pasta on kokki-ravintoloitsija Jacob Kenedyn ja graafikko Caz Hildebrandin kirja pastasta. Teoksessa on helvetin hienot kuvat, kuten yllä näkyy. Kirja sisältää myös jaarittelua eri pastojen nimistä ja olemuksesta. Myös synonyymejä eri pastalaaduille löytyy! Ja sit niitä ohjeitakin on, tietty. (Mä olen vähän huono niiden kanssa, mut ehkä yritän tehdä jonkin joskus tästä kirjasta.) Digailen siitä että ohjeen lisäksi löytyy vielä ehdotuksia mitä sen tietyn pastan kanssa kandeis skruudaa, esim. gomitin kanssa kanaa ja luumuja tai frankfurtereita ja fontinaa ym. (Niin ja ohjeetkin siis kuulostaa ihan kiinnostavilta, on ällö -tyyppisiä vasikanaivoa tai siannahkaa ja iisi -tyyppisiä voita&salviaa, sekä kaikkea siltä väliltä.)

Xtra Naughty Cakes on Debbie Brownin tuhmien kakkujen kirja. Kirja on ihanan viaton muka-paheellisuudessaan. Kakkujen esittelytekstit on parhaita: Big Boy - This cheeky and suggestive pair of boxers is not only quick and simple to make but is sure to make the celebration memorable with all the giggling and knowing looks going round! Kakku esittää pullottavia sydänkuviollisia boksereita. Ah!

En tiedä tulenko kokeilemaan tästä koskaan yhtään ohjetta: marsipaanikakut kun eivät ole ihan mun juttu. Toisaalta sillä nuorella miehellä, jolta tän kirjan sain, on kohta synttärit (teen sille sit tutkielman sen alastomasta vartalosta, hah!). Ohjeet vaikuttavat ihan järkeviltä ja seurattavilta. Tykkään irtoraajoista ja irtopäistä joita kirjasta löytyy. Mun vakavahenkinen minäni saa tosin vähän näppylöitä tuhmien kakkujen sukupuolirooleista. Mut ehkä näihin tulee suhtautua jollain ironian ironian ironialla.

Molemmat joululahjakirjat täydentävät ihastuttavasti keittiön kirjahyllyä.

PÄÄSTIIN SIITÄKIN

2012-01-07T13:15:00.003+02:00

Loppiainenkin on jo armollisesti historiaa. Tässä siis joululahjabloggaus! Noista kahdesta kuvassa näkyvästä kirjasta blogannen joskus myöhemmin.

Tonttu oli kenties lukenut mun blogia kun se osasi tuoda veri-kirsikkasuklaata ja pekoni-nougatsuklaata mulle lahjaksi. (Tai sitten se tonttu on jo hetken aikaa kuunnellut mun suklaa- ja ruokaidarointeja arvostettavalla tyyneydellä ja kiinnostuksella?) Pekonisuklaa on aika mitätöntä, kanelista (jouluista!), nougatmassa on teollisentuntuista, margariinimaista. Suklaasta tulee mieleen halvat joulukonvehdit. Pekoni tuo krispiä ja mukavaa suolaisuutta. Verisuklaassa on Zotterin vahvaa puolta eli marmeladia, kirsikkamarmeladia. Veri ainakin ajatuksena kummittelee taustalla, maistuukin hieman. Tän suklaan väritys on punertava. Veri-kirsikkasuklaa on oikeasti mukava täytepatukka. Kiitokset kuuluvat erityisesti kirsikkamarmeladille.

Sama hiton tonttu roudas mulle myös suklaaseen dipattuja jättiläismuurahaisia, ja ihanan vaarattoman kultahippu-samppanjatikkarin. Tikkaria en ole maistanut mutta eiköhän se maistu sokeriselta ja samppanjaiselta. Yhden murkun söin äsken. Suklaa maistuu vanhalta, muurahaisesta en tiedä. Se oli popkorninen ja kirpeä. Muurahaisen kappaleiden kaivelu hampaankolosta on (toivottavasti) ainutkertainen kokemus.

Toiselta tontulta sain Michel Cluizelin suklaarasian. Siinä on kahdeksan konvehtia, joissa neljässä on 85% ganache ja neljässä 99% eli lähinnä pelkkää tummaa tummaa suklaata. Mä olen ennenkin syönyt Cluizelin konvehteja. Ne on kumma juttu koska ne ei silloinkaan tainneet olla kovin hyviä. Näissä kuoren suklaa maistuu elähtäneeltä, ganache omituisesti sokeriselta. On näissä myös hyviä makuja mutta... Mutta? Miksi näissä on sorbitolisiirappia?

Tämän meninkin jo syömään: Quai Sud, Riz au lait, makuna speculoos-omppu. Purkkiin oli kerroksittain kasattu riisi, speculoosmuru, sokeri jne. Matsku tuli kaataa kattilaan ja sitten maitoa perään, tuloksena hyvin makea, omenainen ja mausteinen riisipuuro. Mahtavaa tässä hyvin lahjamaisessa tuotteessa oli ainesten kunniallisuus. Kuivatut omenanpalat olivat kuivattuja omenanpaloja ja keksi keksiä ja vaniljatanko oli vaniljatanko (tosin kuivin vaniljatanko koskaan). Speculoos on hollantilainen pikkuleipä. Se on sukua piparille. Speculoosissa on hauska ikivanha fiilis, niissä kun on usein muotilla painettu kuvio. Check it out!

ELÄ VAIVAA

2012-01-02T16:59:00.002+02:00

Talvi tosiaan alkoi tänään: joku lapioi lunta mun tupaani, rahat on loppu ja vituttaa. Oon lukenut koko päivän jotain surkeaa scifikirjaa himassa. Oma syy, tiedän. Ei ole bussilippua jolla matkustaa. Mulla on yksi banaani, porkkanoita, hieman valkoviiniä ja terveet kädet.

Kirsikka-ricottapiiras

kirsikat:
450g tuoreita tai (laadukkaita säilyke-)kirsikoita
4cl mantelilikööriä (Disaronno)

Poista kirsikoista kivet ja laita ne kannelliseen astiaan. Kaada joukkoon likööri, kansi päälle ja vaikka jääkaappiin pariksi päiväksi.

pohja:
80g huoneenlämpöinen voi
30g fariinisokeri
80g vehnäjauho
60g karkea vehnäjauho
30g kylmä vesi

Sekoita voi ja fariinisokeri. Sekoita jauhot joukkoon, ja lisää sitten vesi. Taputtele/kaulaa/whatever massa vuokaan (sellaiseen normaalikokoiseen) ja iske vuoka pakastimeen siksi aikaa kun muut asiat valmistuvat.

täyte:
liköörikirsikat
40g sokeri
1rkl maissi- tai perunatärkkelys
250g ricotta
40g sokeri
1 muna
snadisti kermaa (ei oo pakko)
vaniljasokeri tms.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita sokeri ja tärkkelys, lisää seos kirsikoiden joukkoon. Vedä sauvasekoittimella kirsikkaseosta vähän pienemmäksi niin että seoksessa on selvästi erottuvia kirsikan paloja. Kaada kirsikkamassa vuokaan.

Lisää sitten ricottan joukkoon sokeri, muna, kerma ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi. Kaada massa kirsikkamassan päälle ja tasoita pinta. Iske uuniin noin 40 minuutiksi ja jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

Piirakka on hiton makea ja mantelinen, kirsikkainen ja ricottainen. Mikään erityisen keveä jälkkäri tää ei oo mut aika hauska ja ehkä vähän erilainen piiras. Ohje on Maku -lehden sivuilta muunneltu. Makun ohjeen on tehnyt Saara Törmä, joka inspiroi mua ennen leivonta-aikoja ja leipurikoulua kirjallaan Saa vaivata. Respect!

JOULUTRYFFELI

2011-12-20T19:08:00.004+02:00

Tein tryffeleitä. Huomiokykyiset voivat huomioida että tämän ja edellisen postauksen otsikot on optimoitu houkuttelemaan suurta yleisöä. Nämä ovat siis Annin vuoden viralliset joulutryffelit. Epäviralliset tosin siksi, että valmistin näitä vain kosiskelemaan elämäni valoa, en yleiseen jakoon.

Kardemumma-mantelitryffelit
20kpl

130g maitosuklaa
100g kerma
20g voi
80g manteli
hieman kardemummaa
kaakaojauhetta
kuparijauhetta

Paahda mantelit kunnolla, ja vedä ne muruksi jollain koneella. Kiehauta kerma ja kardemumma, anna jäähtyä. Siivilöi kardemumma veks ja lämmitä kerma uudestaan. Lisää joukkoon pieneksi paloiteltu suklaa. Kun se on sulanut, lisää voi ja mantelijauhe. Anna massan vetäytyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Pyörittele sitten se muutamaksi pötköksi (halkaisija pari senttiä) ja pyöritä pötköt kaakaojauhe-kuparijauheseoksessa. Leikkaa pötköistä haluamasi kokoisia paloja.

Käytin suklaana Fazerin Sinistä. Kuparijauheen tilalla voi tietysti käyttää mitä tahansa muutakin kimallejauhetta tai jättää kokonaan pois. Kaakaojauheena käytin Domoria, josta olen blogannutkin. Tryffelit voi tietysti päällystää muullakin kuin kaakaojauheella. Kaiken voi oikeastaan tehdä muutenkin kuin tässä ohjeessa.

Hyviä nää silti ovat. Tryffelien saaja ei tosin ole vielä päässyt maistamaan.

JOULUTOFFEE

2011-12-18T20:19:00.005+02:00

Moi, mä tiedän että toi kuva on ihan hirveä. Tänään mä olen herännyt oikeasta paikasta ilman krapulaa, syönyt aamupalaksi mannapuuroa kuivatuilla luumuilla, käynyt kaupungilla, mm. Stokkalla ja Vanhan Joulumarkkinoilla. Yritin etsiä voita sadasta kaupasta ja sitä tietty sit löytyikin kaikkein lähimmästä. Olen tehnyt salaattia, ja pygäsin kans toffeita, joista tämä postaus kertoo. Söin myös suklaata, pussillisen sipsiä, ja luin Itkosta. Se kirja oli suurimmaksi osaksi tosi surullinen, ja kun se ei ollut, se oli aika huono. Nyt juon glögiä, Blossaa förstås, olenhan aikaani seuraava trendikäs ruokabloggaaja. Huomenna menen taas töihin.

Toffee suolalla (salted butter caramels)
yli 50 palaa

180g kerma
0,8tl suola
0,5tl vaniljasokeri tms.
160g maissisiirappi, juokseva hunaja tms.
200g sokeri
60g voi
suolankukkia

Vuoraa sopivan kokoinen (25x25cm?) vuoka leivinpaperilla. Laita kerma, suola, vaniljasokeri ja 30g voista kattilaan. Laita taas toiseen kattilaan maissisiirappi tms. ja sokeri, laita tulelle. Lisää kattilaan myös lämpömittari. Älä sekoita. Kuutioi loppu voi pieneksi ja jätä pöydälle odottamaan. Kiehauta kermaseos, ota se pois tulelta ja laita kansi päälle. Keitä sokeriseosta kunnes se saavuttaa 155 astetta. Ota sitten pois tulelta ja lisää kermaseos. Keitä 127 asteeseen, ota pois tulelta ja lisää huoneenlämpöinen voi. Sekoita ja kaada vuokaan. Ripottele päälle suolankukkia. Anna kovettua, ja leikkaa paloiksi.

Leikkasin ensin toffeeta veitsellä mutta ei se oikein toiminut. Suosittelen kokeilemaan saksia. Palat kannattaisi yksittäispakata etteivät ne tartu toisiinsa. Itse en taida jaksaa, pakkaan ne kerroksittain johonkin purkkiin, niin että joka kerroksen välissä on pala leivinpaperia.

Harkitsen sitruunaista variaatiota tästä ohjeesta. Lisäisi vain jossain välissä vaikka sitruunankuorta, raastaisi sitä vaikka toffeemassan päälle. Silloin tietty kannattaa jättää suolankukat sirottelematta. Ohjeeseen sopisi myös pähkinät (suolapähkinöitä päälle, Snickers...), viinat (rommi, konjakki, jotain kekseliäämpää ehkä?), joulumausteet yhdessä tai erikseen...

Ohje on muuten Lebovitzin Davidilta.

SIS: SALMIAKKIÄ JA PIPARI MACAROONSSI

2011-12-05T16:11:00.004+02:00

Mä olen odotellut vuosia että konditoria pH7 avaisi myymälän. Nyt se sitten aukesi. Pieni liike löytyy Ateneuminkujalta.

pH7:n tuotanto sijaitsee Tuusulassa, ja firma on myynyt tavaraa vain tilauksesta. pH7 kuuluu mun kiinnostavien kondisten listalle, muun muassa Teemu&Markuksen, Frambois'n, ja mitä näitä nyt on kanssa. Eikä pidä unohtaa että pH7:ssa oli joskus vaaleanpunainen pullanpyörittäjä-Erika, mistä ehdottomasti pisteet kotiin.

Ostin myymälästä lakritsi-vaniljaleivoksen ja piparimacaronin. Leivoksessa oli lakritsipohja, lakritsi-tummasuklaaganache, vanilja-voimousse ja jonkinnäköinen lakritsimassa vielä leivoksen päällä. Macaronissa oli, yllätys, yllätys!, macaron ja piparinmakuinen täyte. Se oli ihan pätevä. Leivos oli hauskan perinteinen: toisin sanoen siinä oli muutakin kuin pieni pohja ja moussea. Tuli jopa kokeileva olo kun söi noin paljon pohjaa sisältävän tuotteen. Pohja oli hyvä, tosin en mä kyllä huomannut että siinä oli lakritsia. Leivoksen päällä oleva lakritsimassa oli jees, mukavan suolainen ja lakritsinen. Ei muissakaan valittamista ollut. Leivos oli kaunis. Diggailin sinisestä päällisestä (joka ei ollut kyllä noin sininen kuin kuvassa).

Leivos taisi maksaa 4,2€, macaron ehkä 1,2€ eli ihan sopuhinnalla lähti, varsinkin leivos.

pH7:n myymälälle lienee haitaksi ettei siellä ole minkäänlaista kahvilatilaa. Suomessa jengi ei hirveästi taida ostaa leivoksia mukaan. Kahvila on kuitenkin suunnitelmissa.

Sori pieni loppumasennus, mutta menin harmikseni syömään tuon logosuklaan leivoksen päältä. Se suklaa oli aivan hirveää. Tai siis en mä tiedä, oliko se suklaata, koska se maistui homehtuneen suklaan ja mädäntyneen muovin lempilapselta. Eiks sitä vois korvata jollain? Se ei todellakaan ollut vain huonoa suklaata niin kuin ois voinut odottaa vaan jotain iljettävää.

Paikka oli positiivinen kokemus, vaikkei herättänytkään mussa mitään erityistä hurmiota. Aion käydä siellä uudestaan. Myymälätila on sympaattisen minikokoinen. Mestasta saa myös suklaata. Tuotteiden laput oli kirjoitettu oikein, toisin kuin nettisivuilla, mikä on tietty hyvä ainakin musta. Pusi pusi!

P.S. Apua, mulla alkaa keskiviikkona työ! Se on tosin vain jouluduuni mut iik! Oon kauhistunut.

TÄÄ ON ANNAN LEMPPARI

2011-11-24T18:50:00.005+02:00

Kävin aamukahvilla kahvila Sävyssä. Sen jälkeen käveltiin kahvitteluseuran kanssa ostamaan ruisleipää ja rahkamunkkeja Avikaiselta. Työttömän elämä, tiedättehän, se on niin helvetin vaikeaa.

Sävy sijaitsee Seksipisteen vieressä, kuten eräs pieni maiju joskus sanoi. Ostin sieltä cappuccinon ja SuklaaTäplän puolukkakonvehdin. Kaffe oli good, ja konvehti kans. Sävyllä taitais olla missio myydä hyvää kahvia, mut mä en yhden cappuccinokupillisen jälkeen surkealla kahvituntemuksella osaa sanoa suurta tuomioita. (Paitsi et mun mielestä se cappuccino oli harvinaisen hyvä.) Ja siis propsit ehdottomasti siitä, että tuolta saa noita konvehteja. Näyttäis kans saavan GoodPie Bakeryn tuotteita ainakin silloin tällöin.

Kahvila on vaatimattoman kokoinen. Paikan sisustus on berliiniläinen epämääräisyydessään. Erityisen epämääräisiä ovat seinillä roikkuvat sisustustaulut kahvikupposista. Ne ovat hirveitä mutta kieltämättä berliiniläistävät paikkaa tehokkaasti. Kai se on makukysymys.

Kyllä mä suosittelisin.

Tsekatkaa myös vanha bloggauksein SuklaaTäplästä.

PATUKKAA

2011-11-17T16:32:00.002+02:00

Terve, tulikin pakonomainen tarve tehdä pieniä tarkennuksia taannoiseen postaukseeni Zotterin suklaista! Ensiksikin: olen syönyt niitä lisää, ja toiseksi: niitä saa Helsingistä.

Ostin siis eilen sekä oliivi-sitruunasuklaata, jossa oli oliiveja, sitruunaa, snadisti chiliä ja vähän viinaa, että aprikoosisuklaata, jossa oli aprikoosisuklaata aprikoositäytteellä ja aprikoosibrandyllä. Nyt on pakko tunnustaa, että suklaat Zotterilla eivät ole kovin hyviä. Olkoot ne tehty vaikka kullasta, nii ei. Aprikoosisuklaa(patukka) muuten oli hyvä, kiva ja raikas ja herkullinen. Oliivi-sitruuna on varsin paha. Ei näitä laatusuklaana kannata ostaa, mut jännänä karkkina toimii. Banaanisokolaatikin oli saanut kannatusta Zotter -postauksen kommenteissa.

Fredrikinkatu 33:ssa on EDEL city -niminen kauppa, joka myy kierrätysvaatteita, you know semmost trendikäst matskuu, ja Zotteria ihan hyvän valikoiman. Googlasin äsken firman nimeä ja löysin toukokuussa julkaistun blogipostauksen, jossa sivutaan aihetta. Mä olen siis mörönmoisesti myöhässä!

NYT KYLLÄ

2011-11-15T12:45:00.002+02:00

Mua vähän kiukuttaa. En nimittäin ymmärrä yhtä juttua, ja pyrkimyksessäni ymmärtää koko maailma todella se tietty aina ottaa päähän. Kysymys on siitä että Poliisi ja Valvira sanovat, ettei Ravintolapäivänä tulevana lauantaina, eikä vastedeskään, saa tarjoilla alkoholia. Perustelu sille on ihan naurettava: kun se on laitonta. No eiks sen perkeleen Ravintolapäivän ole tarkoituskin olla laiton! Mä kun luulin että ruoan myynti ilman lupaa on laitonta. Ravintolapäivänä joku kuolee luultavasti ennemmin ruokamyrkytykseen kuin alkoholiin. Se alkoholi on kuitenkin yleensä ostettu Alkosta kun taas ruoka on valmistettu kyseenalaisissa olosuhteissa kyseenalaisten kokkaajien toimesta.

Ravintolapäivän alkoholikulttuuri tähän mennessä on vaikuttanut hirvittävän positiiviselta ja kauhistuttavan sivistyneeltä. Suorastaan keskieurooppalaiselta.

Eli vitun viranomaiset, voisitteko edes keksiä paremman tekosyyn alkoholin ratsaamiselle? Laitonta, haloo.

BLUT BLUT!

2011-11-07T18:24:00.003+02:00

Moikka,

tässä olisikin kolmas suklaa tms. ja Berliini -aiheinen bloggaus peräkkäin. Yksi berliineilyn tavoite oli löytää Zotterin suklaata jostain. Luulin että firma on saksalainen, kunnes ennen matkaa tsekkasin internetistä, ja se olikin Itävallasta. Zotter tekee kummallisia suklaita; se käyttää suklaamassoissa muun muassa verta, ja kamelinmaitoa. Zotter tekee myös kokonaisvaltaisen tietyn makuisia täytesuklaita, "in&out". Esimerkiksi aprikoosisuklaassa on aprikoosibrandyä, aprikoosihyytelöä ja aprikoosipyreetä hukutettuna aprikoosisuklaaseen. Mitäs siihen sanotte?

Zotterin suklaat ovat kiinnostavia koska ne on tehty hyvin. Niissä on paljon huumorisuklaan elementtejä: hassuja makuja ja onnentoivotuksia. (Varsinkin onnentoivotukset, tai jokin sellainen 'Maailman paras äiti' -juttu...) Mutta firman suklaatpa on ihan firman tekemiä, eli bean-to-bar, mitä Suomessa ei ole yksikään suklaa. Zotterilta löytyy myös muuta kuin maustettua suklaata, esim. alkuperämaasokolaatit. Ah, ja on ne reiluja ja luomujakin, jos sellaisesta on kiinnostunut.

Ekassa kuvassa esiintyvä suklaa on soijamaito-vihreätee. Samassa paketissa on pelkkä soijamaitosuklaakin. Soija-vihreäteesuklaa on valkosuklaa jossa maitojauhe on korvattu soijamaitojauheella ja suklaassa on makuaineena matchaa. Tästä seuraa hurmaava vihreä väri. Soijasuklaa on maitosuklaa jossa maidon tilalla on soijamaitoa. Tämä kaksikko oli kiinnostavin Zotter jonka onnistuin löytämään. Berliinistä löytämäni maut olivat valitettavan konservatiivisia noin muuten. Molemmat soijamaitosuklaat maistuvat kamalilta. Soijamaitosuklaan maku on ensin pettavän hyvä, kunnes sitä erehtyy syömään hippusen enemmän. Silloin se alkaa maistua sellaiselta makean jauhoiselta soijamaidolta. Yäää! Sen vihreä sisar on vielä hirveämpi. Mut ei se haittaa, on tosi kiinnostavaa ja siistii että jokin firma tekee tällaisia juttuja. Mä en ainakaan ole koskaan ennen maistanut mihinkään muuhun kuin normimaitoon tehtyä suklaata. Kelatkaapas jos vaihtais maidot kokonaan vaik aprikoosi- tai vadelmajauheeseen...

Ostin Zotterilta myös pari täytesuklaata: musta vaniljakirsikka (?!) ja manteli grapparusinoilla. Ihan päteviä kummatkin. Kirsikkasuklaa oli ehkä vähän tylsä. Manteliveto oli parempi mutta ei nämä kummatkaan olleet mitään tajunnanräjäyttäviä. Hyvää, laadukasta, melko helppoa, luomu&reilua täytesuklaata. Jos tulee firman suklaita vastaan, tai haluaa tilata netistä, niin mä suosittelisin niitä missä on hedelmä ym. -jauheita ja kyllä mä sitä verisuklaatakin tilaisin tietty, ja hassuja maitoja, ja...

NOTE DI NOCCIOLA, BANANA E AGRUMI

2011-10-20T18:20:00.004+03:00

Ostin KaDeWesta Berliinistä Domorin kaakaojauhetta. Vasta, kun ryhdyin keittelemään siitä erään syksyisen grillauksen kylmettämänä kaakaota, hiffasin, ettei se olekaan ihan normaalia (because it has not been processed with potassium). Kaakaojauheelleni ei siis ole tehty sellaista temppua kuin Dutch processing, jossa jauhe emäksöidään (emäksisöidään?) kaliumhydroksidilla. Kaliumhydroksidia (E525) käytetään happamuudensäätöaineena elintarvikkeissa.

Ilmeisesti lähes kaikki eurooppalainen kaakao on Dutch process, kun taas Jenkeissä myytävä on ns. natural, käsittelemätön. Mä en tiedä saako Suomesta käsittelemätöntä kaakaojauhetta, mutta jos asia kiinnostaa, niin kannattanee kysellä vaikka Ruohonjuuresta.

Käsittelemättömän kaakaojauheen väri on vaaleampi kuin käsitellyn. Se on varsin omituista, koska kaakaojauheen kuuluu olla kauniin tummanruskeaa eikä hiekanväristä. Dutch process myös vähentää kaakaon happamuutta, tekee jauheesta helpommin liukenevaa, ja pehmentää makua (sanoo Wikipedia).

Mun kaakaojauheeni on kyllä selkeästi vaaleaa. Se on avuttoman väristä. Haluaisin sihdata sitä jonkin suklaaleivonnaisen päälle koska se on niin hassua, näyttää pölyltä. Haistelen paraikaa Pralus'n käsiteltyä kaakaojauhetta ja Domorin käsittelemätöntä. Käsittelemätön tuoksuu alkoholiselta ja rasvaiselta (ja rasvaista se on! Kaakaojauheessa on yleensä noin 10% kaakaovoita, tässä on 22-24%). Käsitelty tuoksuu laadukkaalta kaakaojauheelta, sellaiselta tummalta ja tutulta. Domorin jauheeni maistuu puunkuorelta, tai sievemmin sanottuna kaakaorouheelta. Tein siitä eilen taas kaakaota, ja ehkä jokin siinä muistutti arominkin alkoholista, koska se ois ehdottomasti kaivannut joukkoon tujauksen Jallua tai muuta hyvää.

Luin internetistä että kaakaon emäksöinti laimentaa makua. No, en tiedä. Ihan erilaista tää Domori on verrattuna mihinkään kaakaojauheeseen jota olen maistanut, mut ei mun mielestäni vahvempaa. Toisaalta, luultavammin käsittelemättömät kaakaojauheet eroavat jonkin verran toisistaan, ja toiset voi olla stydimpiä kuin toiset. Erot lienevät suurempia kuin Dutch process kaakaojauheissa, koska käsittely peittää virheitä ja ilmeisesti tasapäistää kaakaon makua. Käsittelemättömyys vaatii kaakaolta enemmän laatua. (Ah, ja niin, tässä mun kaakaossa lukeekin että se on extremely fresh and mild.)

Käsittelemätön kaakaojauheeni on huiman kiinnostavaa. Sen maku ja tuoksu ovat monipuolisemmat (ja tietty uutuudessaan muuten vain jännät) kuin käsitellyn jauheen. Onks se sit parempaa, sitä en tiedä. Yritän seuraavaksi tehdä siitä muutakin kuin vain kuumaa kaakaota.

BERLIINI & SUKLAA

2011-09-29T11:23:00.003+03:00

Internetin läpi tarkkailtuna Berliini ei vaikuttanut erityisen otolliselta suklaanostotoimiin. Googlettamalla löytyi isoja, perinteisiä ja ei kovin kiinnostavia mestoja, kuten Fassbender&Rausch ja, hihihihi, Ritter Sport. Kävin KaDeWessa vaikka mulle olikin kerrottu ettei siellä ole mitään kiinnostavaa. En uskonut! Hartaalla etsinnällä löysin Domoria ihan hyvät valikoimat, ja Valrhonaa, jota tosin saa Helsingistäkin. Suklaaostokseni tein kuitenkin pääasiassa jossain pienessä liikkeessä päivänä jolloin satoi hitosti vettä. Valitettavasti en muista liikkeen nimeä. Kaivoin teille internetistä paikan, josta näyttäis saavan hyvän valikoiman suklaata, siellä kandennee käydä jos haluaa ostaa sokolaatia Berliinissä. Eli, hyvät naiset ja herrat: Berliner Kafferösterei.

Kuvissa yllä on CioModin Neropuro Modica (65%). Suklaa on tehty perinteisellä sisilialaisella kylmämenetelmällä, jolloin sen pitäis kai olla sairaan paljon parempaa kuin mikään muu koskaan. Lopputulos on kummallinen. Alemmasta kuvasta voi bongata muutaman heijastuksen suklaassa. Ne ovat sokerikiteitä. Suklaa on rapeaa, rapeasti lohkeavaa, kiillotonta ja sokerikiteistä. Rakenteesta tulee mieleen kenno. Suklaata syödessä sokerikiteet kummittelevat vielä suussa, vaikka itse suklaa onkin jo sulanut. Siitä seuraa outo jälkimakeus. Tähän kannattaa varmaan suhtautua paikallisena erikoisuutena.

Ostin kaksi levyä italialaista Domoria (25g/levy!). Ylempänä on Sambirano Madagaskarista (70%). Alempi on Porcelana (70%), venezuelalaisesta porsliininvalkoisesta papuerikoisuudesta. Mä en tiedä mitä mieltä olen olen tuosta Sambiranosta. On se ihan madagaskarinen, ehkä sitrusta vois olla enempi. Porcelana iskee muhun enemmän, ja niin tuntui iskevän internettiinkin, mitä vähän vilkaisin. Paketin mukaan suklaassa on leivän, voin ja hillon aromeja - sopii siis aamiaiseksi. Tässä on mun mielestä hieno, kutkuttava, voinen jälkimaku. Molemmissa Domoreissa on perkeleellisen hurmaava rakenne, ne ovat suussa ihastuttavia. Oikeastaan ihan sama vaikka maistuisivat hirveiltä.

Claudio Corallo on saotome&principeläinen suklaa- ja kahvifirma. Ostamani suklaa on 75%. Tästä mä pidän. Tässä on hyvin selkeä savun, tai jonkin, maku. Ehkä kaakaopapuinen, kenties kans hieman vetinen, ajatelkaa veteen tehtyä kaakaota oikeasta kaakaojauheesta. Maku on jotenkin kokonaisvaltainen. Sitä makua voi hengitellä nenän kautta!

Tarvitsisin suklaasyöntiin kuria. Ei grammarajoja, vaan sellaista että söisi vaikka kolmen eri firman meksikolaista peräkkäin, ja yrittäisi sitten niistä etsiä jotain yhteistä nimittäjää. Tarvitsisin siis vakavahenkistä suklaaoppia. Tuntuu ettei tällaisella sörkinnällä etene mihinkään. Mä haluaisin ihan vähän edetä, vaikkei sitä kannatakaan pitää itseisarvona.

Ja muuten, uudet vuosikertasuklaat saapuivat ilmeisesti tänään Helsingin Valrhona -kauppaan! Sehän on hauskaa! Ostakaa samaa suklaata sekä tämänvuotinen että edellisvuotinen ja tehkää testi.

P.S. Tarvitsisin töitä. Oon kiva, osaan hymyillä, tiedän ruoka-asioista, varsinkin kondis- ja leipomojutuista (niistähän jengi ei tunnu tietävänkään!), tunnen kirjallisuutta, osaan haravoida ja vähän siivotakin, ai niin, ja osaanhan mä myös leipoa. Eli voisiko joku tarjota mulle duunia!

JAUHO+VESI+HIIVA+SUOLA

2011-09-15T17:51:00.006+03:00

Ite tein!

Kävin syntymäpäiväillallisella Kuurnassa. Kyseinen ruokailu innoitti minut kirjoittamaan tätä juttua. Safka nimittäin oli pääosin varsin mainiota. Ravintolassa tarjottiin kuitenkin myös leipää: ihan kivaa ohutta itsetehtyä trendikästä näkkäriä ja järkyttävän säälittäviä valitettavasti itsetehtyjä sämpylöitä. Ne olivat kumisen tiiviitä, huonosti pyöritettyjä ja nostettuja, surkeasti paistettuja... Nolostuttavia.

Huonosti tehty leipä ei ole mikään Kuurnan oma erityinen synti vaan se tuntuu yhdistävän suomalaisia ravintoloita ja muitakin syöttölöitä. Leipä Suomessa on yleisesti paskaa. Usein selitetään 'rikkaasta leipäkulttuurista' ja 'hienosta perinteestä'. Eivät kai ne valheita ole, se hieno perinne vain on yhtä elävää kuin tuohivirsujen käyttö Mannerheimintiellä, ja leipäkulttuurimme on rikas ehkä teoreettisesti. Todellisuudessa ihmiset syövät paljon teollista höttöä, ja ihannoivat isoäidin ruisleipää ja äitin tekemää pullaa.

Mikä sitten on ihannoinnissa vikana? Se ettei suostuta eikä osata nähdä totuutta ideaalin takana. Kuvitellaan että kaikki kotona leivottu on ihanaa ja että uunituore on aina parasta. Tarvittaisiin siis hippunen hirveää realismia. Tällöin voitaisiin rafloiltakin vaatia kunnon leipää, kun ei aina tarvitsisi ajatella että 'onhan se hyvää kun se on lämmintä'. Ei o!

Suhtautumisessa leipään kenties tiivistyy suhtautuminen ruokaan ylipäänsä. Jos Suomessa ruoka on ravintoa niin leipä on... Välipala Edamilla ja kurkulla? En tiedä, tiedättekö te?

Mietitäänpäs hetki tätä: Stockan Herkun omat leivät, Stockmann Bakeryn tuotteet, ne on tuotu pakasteina Keski-Euroopasta. Hiton kallista paistopistekamaa siis, samaa mitä saa Lidlistä. Miten Suomen hienoimmalla tavaratalolla ei ole omaa leipomoa? (Tai lopettaisivat vaikka noiden leipien myynnin, onhan siellä tiskillä pienten leipomoiden matskua tarjolla. Stocka, toi on noloa.)

Tunnelin päässä vilkkuu silti yksinäinen kynttilä. Leipä on trendikästä. Kannisto, Leibomo Limbbu, Frambois ja kumppanit leipovat hyvää leipää, vaikka usein kiskurihintaan. Tietysti löytyy myös perinteisempiä, eikä niin kalliita ja silti laadukkaita, leipomoita. Ehkä Kuurnassakin joskus opitaan? Ehkä joskus kahviloistakin saa salaatin kanssa jotain muuta kuin sen liian vähän paistetun esipaistosämpylän? (<--- no ehkä toi on toiveajattelua.) Myös kodeissaan ihmiset voisivat ryhtyä hieman kriittisemmiksi. Sekin auttaisi. Mun mielestä.

(Okei, tulipas sekavaa settiä. Tästä hommasta vois kirjoittaa näköjään enemmänkin. Katellaan myöhemmin.)

BERLIN, ILSESTRASSE

2011-09-07T18:15:00.001+03:00

Moikka, täs yks maailmankansalainen. Kävin tuol Berliinis.

Ylläolevat kuvat ovat Kadó -kaupasta, jossa myydään salmiakkia ja lakritsia. Liike oli pirun sievä, ja vanhanaikainen. Kuvassa 2 on vanhoja karkkirasioita. Ostin sieltä eräälle ystävälle lahjaksi lakritsikirjan. Saksani on surkeaa mutta kirja oli kaunis (ja enhän minä sitä ollut lukemassa vaan hän).

Bongailin mummoja turkkilaisella torilla Kreuzbergissä. Tori järjestetään tiistaisin ja perjantaisin. Siellä oli siistejä juttuja mutta unohdin jo ne kaikki. Turkkilaismiesten myyntihuudot oli hyvät! Niistä ei siis tajunnut mitään, ne olivat turkiksi, mutta kuulostivat vakuuttavilta yhtä kaikki.

Istuin toreilun jälkeen Landwehrkanalin penkereellä toverini kanssa ja tuijottelin veteen. Berliinissä hienoa oli puistojen ja luonnon määrä.

Sunnuntaina suoritin hyvin saksalaisen teon ja söin aamiaista kahvilassa. Varsinkin valkohomejuusto lämmitti mieltä. Propsit tästä, Deutschland.

Kelailin, että voisin ottaa projektiksi käydä kaikissa maailman eläintarhoissa. Berliinin tarha oli suurenmoinen, ja no, aika suurikin. Siellä oli vaikka mitä siistiä, kuten suosikkini ylempään kuvaan naamioituneet kapybarat eli vesisiat, nuo marsun jättiläisserkut. Meinasin haljeta riemusta (yksin!).

Valitettavasti en nähnyt mustekalaa eläintarhassa. Menin lohdutukseksi syömään grillattua seepiaa ravintolaan. Vähän kyllä jännitti.

Viimeisenä Berliini-iltanani käytiin toverin kanssa baarissa parilla. Paikka oli hyvin herttainen, ja vinho verdeni etikoitunutta. Eläköön Neukölln!

Söin matkalla myös todella hyvän falafelin, jonka valmisti pieni mummo. Mestan löytää jostain Kadó -kaupan läheltä.

Toki muistin ostaa kans jonkin verran suklaata, joista toivottavasti lisää myöhemmin.

ICH BIN

2011-08-18T22:34:00.005+03:00

Lähden ensi viikon keskiviikkona Berliiniin viikoksi. Kertokaapas nyt, armaat lukijat, mitä hittoa siellä kandeis tehdä. Suklaata? Rafloi? Mestoi? Leipää? Makkaraa? Taidetta? Mitä vain? Ja onks se eläintarha hyvä.

VANA TALLINN

2011-08-11T19:33:00.003+03:00

Moikka, tyypit,
kävin Tallinnassa.

Suhtaudun kiinnostuksella virolaiseen ruokakulttuuriin ja epäileväisesti paikallisiin suklaisiin. Myöskään leivosten takia en Tallinnaan matkustaisi. (Mutta meninkin sinne minivirtahepojen tähden!)

Yritin kuitenkin etsiä erästä suklaakahvilaa Vanhasta kaupungista. Ei sitä koskaan löytynyt mutta löysin toisen: Anneli Viik. Osoite on Pikk 30. Kahvilassa on porvarillisen rento sohva ikkunan alla ja muutama pieni pöytä. Vitriinistä löytyy ihan kiinnostava kokoelma konvehteja. Söin yhden. Se maistui inkivääriltä ja joltain minkä jo unohdin, se oli dipattu valkosuklaaseen, ja maksoi euron. Kovin kaunis tuotos se ei ollut mutta maku oli positiivinen yllätys. Kahvi oli perusookoo ja kaupungin hintatasoon nähden kallista.

Ostin mukaan mantelimassatäytteisen suklaalevyn, 6,5e. Se oli kääritty ihanaan punaiseen silkkipaperiin. Silkkipaperinen levy suljettiin oranssiin pakettiin, joka muistutti minusta liikaa huovutettuja käsitöitä ja muuta sellaista, johon olen vielä aivan liian nuori. Matkan kauniimman osapuolen mielestä se tosin oli kiva. Suklaalevy maistui hyvältä. Ei se mikään maailmanhistorian kreisein ja laadukkain ja paras levy ollut mutta puolusti kyllä paikkaansa elämässä. Tarjosin suklaata veljelleni ja hänen mielestään suklaa oli ei-hyvää mutta mantelimassa hyvää. Mun mielestäni suklaa oli aika hyvää mutta mantelimassaa olisi voinut parantaa. Tilanne kuvannee levyä hyvin: en oikein saanut siitä otetta mutta voisin ostaa toistekin.

Anneli Viik käyttää suklaana vanhaa kunnon Valrhonaa.

Ostin Tallinnasta myös voita. Mä olen kiinnostunut voista, ja ylipäänsä maitotuotteista. Kehotan teitäkin ostamaan jänniä voipaketteja; virolainen voi maistuu kahden kokeilukerran perusteella aivan kermavaahdolta. Kermavaahto taas, se maistuu rakkaudelta. (Kukaan muu jolle olen voita maistattanut ei ole ollut kanssani samaa mieltä. He ovat väärässä.)

HYVÄ HYVEMPI -- ?

2011-08-01T21:08:00.005+03:00

Hei, pikku pörröpäät, minulla on teille ohje! Se on helppo ja kesäinen, ehkä jopa enteilee syksyä (shh!). Ohje kuuluu Annin Mitä köyhä paska tekee tähteistä ja tähteiden tähteistä -juttusarjaan.

Tämä jälkkäri on trooppinen versio omenahyveestä. Tarvitset toissapäiväistä hedelmäsalaattia, brownien valkosuklaista serkkua blondieta kuivahtaneena, voita, neljänviljanhiutaleita ja valkoista sokeria. Kaada hedelmäsalaatti uunivuokaan, sulata voi ja sekoita voisula blondiemurujen ja hiutaleiden ja sokerin kanssa. Ripottele muruseos hedelmien päälle ja paista. Syö vaikka jätskin kanssa.

Vaihtoehtoisesti voit pilkkoa himoitsemiasi hedelmiä, esimerkiksi persikkaa, aprikoosia, banaania, omenaa, vadelmaa, ihan sama. Kaada ne uunivuokaan, makeuta jollain halutessasi (hunaja!), laita sekaan vaniljaa jossain muodossa ja hieman sitruunamehua. Korvaa blondiemurut jollain tummaa sokeria sisältävällä (tai vain ihan tummalla sokerilla, jolloin et tarvitse valkoista sokeria, tai sitten kekseillä, kahvikakkumuruilla, tms.), ja tee muruseos kuten alkuperäisessä ohjeessa.

Mä ajattelin syödä tätä huomenna duunissa aamupalaksi jugurtin kanssa.

VANHA KUNNON

2011-07-14T19:44:00.004+03:00

Viime lauantai oli ihana. Heräsin hyvävointisena ja pirteänä, ja läksin kaupungille. Perjantaina oli vihdoinkin tullut rahaa jota oli jopa varaa käyttää johonkin. Kävin Teemu&Markuksessa aamukahvilla ja -leivoksella (kääretorttu 5e, sis. suklaaganache vadelmalla, ihan jees), sit menin kirjastoon ja sieltä kauppaan ja puistoon ja ravintola Kannakseen ja Alppipuistoon ja sinne ja tänne ja loppu onkin historiaa.

Olen nyt käynyt Kannaksessa kahteen otteeseen. Ekalla kerralla söin lihapullia (13e) ja tokalla pariloitua maksaa (15e). Kummatkin annokset olivat mainioita, eivätkä ruokailutoveritkaan valittaneet (paitsi tujusta suolauksesta).

Kannaksen muodonmuutos huonosta baarista suomiruokaa tarjoavaksi ravintolaksi on ehdottoman positiivinen. Se baari oli ihan surkea. Hauskaa on, ettei mitään muuta ole muutettu kuin ruokatarjoilu. Sisustus on yhä paikoillaan.

Menkää, menkää, se on kiva!

P.S. Myös Muru-Jaana on sanonut sanasen Kannaksesta.

LAKU, SHOTTI JA SALAATTI

2011-07-05T19:42:00.006+03:00

Consummatum est. lienee lamaantunut paahteesta. Minä olen nauttinut viimeaikoina lähinnä alkoholeja ja salaatteja; molemmat toki virkistäviä ja herkullisia mutta saattaisivat liika-annoksina tylsistyttää satunnaista, vakituistakin, lukijaa. Alkoholin liiallisuus, ja siitä kumpuavat tarinat ja jorinat, taas eivät kuulu armoitettuun blogiini (yleensä).

Päätinkin pyrkiä eroon edellämainitusta dieetistä hetkeksi, ja alkaa tehdä kokonaan kypsennettävää ruokaa salaattien sijaan (ja istua kotona ja tylsistyä, koska en uskalla lähteä ulkoilmaan, ettei joku tarjoa minulle ohimennen samppanjaa). Ei-salaatin tekeminen osoittautui hyvin tyydyttäväksi sillä pasta-annostani silmäiltiin tänään töissä sillä silmällä. Nyt keitän punajuuri-porkkana-Aurajuusto-kerma-voi-kevät-ja-valkosipulikeittoa. Toinen käsistäni onkin kauniin puna-keltainen.

Kaiken paskanjauhannan päätteeksi lausun muutaman sanan Pandan Natural Fresh Herb Liquorice -lakritsista: aika hyvää. Lakussa on mukava todella tumman sokerin aromi, ja se on minun mieleeni. Tuosta yrttimausta olen kahta mieltä: ihan kiva ja liian minttulakuinen, hieman hammastahnainen. En ole maistanut muita saman sarjan lakritseja, voisin ehkä pitää maustamattomasta enemmän.

Sitten tekninen ininä: Pidän paketista, vaikken nyt tiedäkään kuinka ruoka- tai karkkihalua herättävä tuo sininen väri on. Englannin kielinen nimi ärsyttää tietenkin. Tuo Fresh Herb Liquorice ei viittaa tuoreisiin yrtteihin vaan tuoreeseen yrttilakuun, koska, no, ei lakussa ole tuoreita yrttejä vaan yrttiuutetta. Uutteessa yrttejä on kahdeksaatoista erilaista, mikä ei mun mielestäni välttämättä ole maininnan arvoinen asia. Jos ollaan negatiivisia, se kertoo siitä että yksittäisten yrttien yrttinen maku on pyritty hävittämään, jos positiivisia, on varmaankin saatu aikaan maksimaalisen ihana maku ja aromi. Kuulostaa se 18 silti hienolta. Lakujen rakennusaineet ovat miellyttävät: melassisiirappi, vehnäjauho, lakritsiuute, yrttiuute. Pussin koko 125g on aivan passeli.

Lakritsit on arvioitu ainakin kahdessa muussakin blogissa.

VÄLILLÄ IHMEELLINEN

2011-06-19T19:11:00.005+03:00

Kaupungissa on uusi konditoria. Paikan nimi on Teemu&Markus, ja se sijaitsee uudistetun Kiseleffin talon toisessa kerroksessa. Kävin siellä eilen. Parantelin krapulaani syömällä suklaa-marjaleivoksen ja salmiakkikonvehdin kirkon portailla. Seuralaiseni söi kaksi macaronia, omena-inkiväärin ja mustikan.

On ihanaa että Helsingissä on uusi kunnianhimoinen konditoria. (Vai, Teemu ja Markus, pitäiskö sanoa patisserie kun se kerran lukee nimessäkin? Koko nimi siis tosiaan on Patisserie Teemu&Markus.) Teemu&Markus on moderni, kliininen myymälä. Hieno ja ihan vaikuttava mutta seurailee tarkasti hienojen putiikkien ja hienojen konditorioitten ulkonäöllisiä perusoletuksia. Ihan kiva siis. Paikan astiat on hienot, tai hirveät, miten sen nyt ottaa. Teemu&Markuksessa ne toimii. Ja, ah, ne leivoslaatikot! Koivukuvion saa tällä kertaa helposti anteeksi, sen verran elähdyttävää on se, että joku oikeasti käyttää mietittyjä bokseja. Erityismaininta ja -kiitos myös myyjätytöstä, joka laittoi minun ja seuralaiseni laatikoihin eriväriset nauhat!

Tuotteiden ulkonäkö tuntuu jakavan kansan. Ne pötkylät kakkujen päällä sen tekevät. (Käykää tsekkaamassa nettisivuilta, ja kertokaa, pliis, mitä mieltä olette.) Mä en ole itse muodostanut vielä mielipidettä, enkä ehkä koskaan muodostakaan. Tavallaan ne pötköt ärsyttää mua ja sit tavallaan ei. Eipähän ainakaan ole kolmea pensasmustikkaa reunustamassa kakkua ja sit paria mansikanpuolikasta ja jotain hiton puolitettua passionhedelmää ja niinku punaherukkaterttua, ja ei kande unohtaa myöskään pakollista ananaskirsikkaa. Propsit siitä, siis.

Punaisella värillä ruiskutettu leivokseni ei kuulu tähän pötkylägenreen. Se oli ulkonäöltään varsin tyypillinen mousseleivos. Vihreä pursoteläjä tosin näytti liikaa ruohoa syöneen linnun kakilta, eikä makunsakaan puolesta puolustanut olemassaoloaan, vaikka olikin jännä ja paljastui pistaasiksi. Jos siihen olisi lisännyt suolaa? Siitä jäi mauton ja rasvainen fiilis. Diggailin neljäsosaympyrästä leivoksen päällä, ja valuvasta suklaasoossista, jonka valuvuus ei kuvassa näy. Makunsa puolesta leivos oli ilo. Neljäsosaympyrä oli vadelmamousse jonka maku ja koostumus olivat kuin melkein sulaneen vadelmajätskin. Kuten kyseinen jätski, olisi myös mousse voinut olla vadelmaisempi. Koostumus oli ihan mahtava. Leivoksessa oli lisäksi maitosuklaa- ja kirsikkamousset. Mä en lainkaan muista miltä kirsikkamousse maistui, joten, no, oiskohan sekin tarvinnut lisää kirsikkaa? En tiedä. Maitosuklaamousse oli hyvä ja laadukas. Pohjana oli browniepohja. Se toimii muhun. Leivos maksoi 4,2€. Ei mitenkään paha, mielestäni. Kovin suuri se ei ollut, mutta mä ainakin syön mielummin leivokseni pieninä. Viva les petit-fours! Loppupäätelmänä kehotan leivoksen ostoon, jos ei muusta syystä niin se vadelmamousse oli ihastuttava, hurmaava jne. jne. Ylipäänsä laadukas ja hyvin tehty tuote, ei siinä mitään.

Valitettavasti söin konvehdinkin. Se maksoi 1,2€, ja oli huono. Se oli ruma, siinä oli liian paksu kuori, suklaa lieni vasemmalla kädellä temperoitukin. Massa sisällä oli ihan jees, ei kovin ihmeellistä muttei hirveääkään. Onneksi suklaa on aika paskamainen raaka-aine. Älkää, pojat, masentuko, kyllä se siitä!

Seuralaiseni macaronit, 1,3€/kpl, olivat kauniita. Mustikassa ei kuulemma maistunut mustikka, enkä löytänyt omenaa omena-inkivääristä. Maistoin niin pienen palan että on hankala lausua julki tämän suurempia totuuksia. Macaronit täyttivät kaikki macaronvaatimukset.

Yksi juttu mua Teemu&Markuksessa harmittaa. Se että mösjööt Teemu ja Markus ovat kokkeja. Miksei kondiittorit perusta konditorioita? Eikä mulla siis ole mitään kokkeja vastaan, mä vain tahtoisin kondiittoreita pitämässä kondiksia kondiksessa. Tämä taitaa olla jokin alakohtainen kulttuuriero. Voi myös olla, että rafloissa on niin kamalaa, että kokit haluavat loikata konditorioitten puolelle.

P.S. Teemu ja Markus, käskekää joku äkkiä korjaamaan termi 'macaroons' macaroniksi tai edes macaronsiksi nettisivuillanne. Sen lisäksi hullukaan ei myy kuivakakkuja! Mutta tästä mä tykkäsin Teemun kuvauksessa itsestään: "Olen luonteeltani hyvin kilpailuhenkinen ja välillä ihmeellinen." Se pistää vähän kihertämään. Söpöä.

P.P.S. Konditoriassa käytetty suklaa on Valrhonaa. Tsekkasin just nettisivuilta jälkkäriosioita ja sieltä löytyi jälkkäri Caramelia -suklaasta ja maapähkinöistä yms. Caramelia on ihanaa. Se maistuu toffeelta. Taidan ostaa sen jälkkärin.

P.P.P.S. Myös Sillä sipuli kävi Teemu&Markuksessa!

ARMAS DISKO HUVILINE

2011-06-16T19:00:00.004+03:00

Visitoin viikonloppuna Virossa. Kävin Rakvere Punklaulupidu 2011 -laulujuhlilla parin toverin kanssa. Tapahtuma oli paljon suurempi kuin odotin: odotin että siellä olisi kolme punkkaria ja me. Ens vuonna uudestaan! Tosin silloin menen yksin. Vannoin näet että tästä lähtien matkustan aina yksin (tai isolla jengillä).

Yritin hyveellisenä bloggarina toteuttaa ruokaraportointia.

Kuvan nakit ostettiin nimen tähden. Nuorta miestä taustalla kutsutaan kuulemma joskus Jussiksi.

Testasimme urheasti uutta Fizz Paradise -siideriä. Se oli lämmintä ja pahaa. Makuna herkullinen guava-acai-kumkvatti.

Laulujuhlilla myytiin Pungivein -nimistä hedelmäviiniä. Hinta oli kohdallaan: 3,2e/plo. Sekin oli lämmintä ja pahaa, mutta viinille annetaan anteeksi. Pungivein oli kuitenkin juhlien punkein asia.

Ihmisten lisäksi laululavan läheisyys oli vihreänään heinäsirkkoja. Niitä oli ihan pienen pieniä ja jättisuuria.

Punkin jälkeen lähdettiin diskoon. Matkalla ehdimme muun muassa laulaa "Miljoona miljoona miljoona ruusua..." suomalais-latvialaisella edustuksella. Mahtava biisi kun se löytyy joka kielellä. Diskoilun jälkeen lähdimme paikalliseen yöruokalaan, ja sitten puistoon nauttimaan pahaa ja halpaa ja varsin alkoholitonta kuoharia, ja läpsimään hyttysiä. Auringon paistaessa on mukava nukkua.

Tallinnassa söimme pelmenit, jotka lienivät matkan oikein ruoka, siis sellainen bloggauksen arvoinen. Lisäksi söin hyvää voita. Se maistui kermalta. Paketissa oli lehmän kuvia, muistakaa se kun käytte Virossa.

P.S. Seuraavaksi kirjoitan jostain järkevästä. Tai seinään autiotalojen. Katsotaan!

HAJA-AJATUKSIA RAAKA-AINEISTA

2011-06-06T18:34:00.005+03:00

Tein viime torstaina muffinsseja. Oikeastaan vain sekoitin muffinssimiksiin veden ja öljyn, ja lisäsin suklaanappeja päälle. Ihan hyviä niistä tuli. Miksiäkin on vielä. Se on sitruunan makuista. Se sitruunan maku tulee kuulemma aivan oikeasta sitruunasta.

Mä en käytä valmiiksi maustettuja tuotteita tai miksejä jne. leivonnassa. Kyse on tuotteen laadusta, ja siitä että jos tekee itse, niin voi sitten tehdä kunnolla. En kaipaa mats-erikmäistä typerää, lapsellista, mutta näköjään tärkeää, keuhkoamista. (Ai tuleeks pistaasijätskin väri oikeesti purkista? Ha-loo!) Taannoisessa lisäainekeskustelussa mua ärsytti hirveästi se kauhistelu ja demonisointi. Mä syön itse varsin oikeaa ja aitoa ruokaa. Toisaalta syön minä myös sipsejä ja pakastepitsoja. Enkä ole lainkaan kauhistunut siitä mitä ne sisältävät. Ehkä olen vain tottunut lukemaan tuoteselosteita? Ihmettelen, mikseivät kaikki lue niitä. Sehän on mukavaa.

Minulla leivonta ja laatu kulkevat siis käsikädessä. Ihan sama mitä leipoo niin se kannattaa tehdä kunnolla, ja kunnon raaka-aineista. Blogimaailmassa erityinen ärsytyksen aihe on ollut muun muassa Flora Vispi (rasvaton maito, kasvirasva (osittain kovetettu), kasviöljy, emulgointiaineet (E472b, E322, E472e), sakeuttamisaine (E1442 tapiokapohjainen), kirnumaitojauhe, sokeri, aromi, laktaasientsyymi, stabilointiaine (E407), väri (betakaroteeni)), tuo surkuhupaisa epäkerma. Myös kaikki maustetut rahkat, ruokakermat ja tuorejuustot voisi mun mielestä jättää kauppaan. Varsinkin siis jos tarkoitus on leipoa (ajatelkaa sitä prosessina!), ei vain tarjoilla itselle tai vieraille jotain syötävää. Raaka-aineiden maustaminen itse ei yleensä ole kovin vaikeaa.

Leipominen laadukkaista raaka-aineista ja kunnianhimo liittyvät myös yhteen. Ihan kuin sillä nyt mitään kunniaa saisi, että värkkää aina samantyyppisiä piiraita, kuten itse teen. Kannattaisi ennemmin tehdä marsipaanikakkuja. Kuitenkin omassa päässäni kohoan korkeuksiin, vaikka ihan pikkuriikkisenkin. Itse tehty vaniljakreemi on luksusta (mitä nyt aina ryssin sen) ja oma jätski parasta maailmassa (vaikkei pakastin koskaan pakastakaan sitä kunnolla). No ei vaan, kyllä kaikki välillä onnistuu. Silloin ne on ihanimpia koskaan.

(Sitruunamuffinssimiksi oli varastettu. En siis ostanut sitä.)

KOLMIOLEIPÄ ON PARAS LEIPÄ

2011-05-27T14:18:00.005+03:00

Moikka, mä nyt vähän bloggaan tällai itseltäni salaa. Oon siis vielä blogilakossa.

Kaikki turhanpäiväiset kevätohjeet on ilmeisesti vaikuttaneet minuun niin, että haluan jakaa kanssanne yhden. Se perustuu kesäkurpitsaan, tuohon epämääräiseen pötkylään, jota vihasin pitkään, ja olen rakastanut jo pitkään, enkä yhäkään syö sitä raakana.

Kesäkurpitsaan leivän päällä, suolattuna, pippuroituna ja valkosipuloituna, törmäsin lukiossa. Valitin kesäkurpitsan kauheutta eräälle ystävälle ja hän neuvoi minua paremmille poluille. Yhdistän ohuena paistetun kesäkurpitsan Lähi-Itään, ihan vain koska neuvojalla oli siellä juuret. Aika perusjuttuhan tämä on.

Kolmioleipä kesäkurpitsalla

2 palaa paahtoleipää (isoa, ei mitään Fasun kämäpientä)
n. 10 siivua kesäkurpitsaa (siivut esim. millin paksuisia)
mozzarellaa
tomaattia
kinkkua (luomu!)
sinappia
voita
pippuria

Paahda paahtoleivät pannulla vain yhdeltä puolelta (tavoitteena kärtsähtänyt maku). Paista sitten kesäkurpitsa oliiviöljyssä. Suolaa hennosti. Voitele toinen paahtis voilla ja sinapoi toinen sinapilla. Kasaa leipä harmoniseksi kokonaisuudeksi: muista laittaa mozzarella ja kuuma kesäkurpitsa sylikkäin. Leikkaa kahteen taikka neljään kolmioon, ja syö.

Voi sitä k-kurpitsaa laittaa enemmänkin, ja paksumpina siivuina jos tahtoo. Ideana on kuitenkin paistaa se pehmeän ja rutisevan välimaastoon. Yksinkertaisuuden ystävä jättää pois kaikki muut aineet paitsi kesäkurpitsan ja juuston. Tosin silloin mozzarella kannattanee vaihtaa tymäkämpään tavaraan, ja tietysti lisätä huimasti kesäkurpitsan määrää.

LUEN, LUEN, LUEN...

2011-05-08T13:29:00.003+03:00

...NO AINAKIN IDEAALITILANTEESSA.

Consummatum est. siis vetäytyy pääsykokeeseenlukutauolle. Se kestää kuun loppuun. Älkää hyljätkö!

Mä olen todella huono lukemaan johonkin hiton pääsykokeisiin. Koko ajan pitäisi muka tehdä jotain muuta. Blogitauonkin merkitys on lähinnä henkinen: ehkä se auttaa keskittymään olennaisiin asioihin.

TYÖMAARUOKA

2011-04-25T20:12:00.007+03:00

Tervemenoa vapaus, tervetuloa kesä! Huomenna alkaa siis työt. Olo on kummallinen. Täytyy tehdä kaikkia asioita: kaivaa reikäiset villapaidat ja rumat housut esiin, teipata työkengät kasaan ja ladata sähköä radioon. Kävin myös kaupassa ostamassa ruokaa duuniin. Aamupalaksi on jugurttia (mysliin ei ollut varaa!), randomruuaksi klementiinejä ja yksi banaani, ja lounaaksi peruna-porkkana-kaali-linssi-fetasalaatti.

Mä en hirveästi tykkää tehdä ruokaa töihin. Täytyy aina suunnitella ja tehdä ja pitäis olla käytännöllistä ja sellaista, mikä on sekä hyvää että työntekoaedistävää (eli yksi salaatinlehti ja kaksi kurkunpalaa eivät riitä) ja kaiken lisäksi en kehtaa syödä kaikkein hämärämpiä safkoja töissä. Mun työssä muutkin kyllä syövät hämärähköjä safkoja. (Esim. mönttejä voita ja raakaa lihaa bongattu!)

Meillä olisi ruokalakin. Se on Amica, ja käyn siellä välillä. Se ei ole kovin kummoinen mutta tykkään vaeltaa sinne. Kokemuksena se on siis täysin ulkogastronominen, sillä itse tehden saan parempaa.

Parhaita työruokia on sellaiset jotka voi kantaa yhdessä laatikossa duuniin. En tykkää pilkkoa ja silputa ja kokata töissä, joten on kiva jos kaikki on jo valmiina siellä yhdessä laatikossa. Viime kesänä aloin tosin pygäämään salaatteja duunissa, ja jos pitäytyy iisillä linjalla, niin se oikeastaan käy hyvin laatuun. Silloin kaikki on tuoreesti pienittykin. Eikä tarvitse tehdä ehkä mitään kotona, mikä on kivaa! Salaatti saattaa olla duuniruokien kunkku: menee yhteen purkkiin, ei tarvi lämmittää, ei tarvi tehdä melkein mitään.

Hyvin surullista on, jos on töihin mukaan vain jotain todella pahaa safkaa (tai pelkkää kaurapuuroa). Se sitten varjostaa koko työpäivää. Toisaalta kun tekee itse ruokansa, niin saa yleensä hyvää. En mä ainakaan pruukaa tehdä pahaa. Kukas sellaista nyt tahtoisi syödäkään?

Mitä arvoisat lukijat syövät duunissa?

P.S. Mua jännittää! Mulla on sellainen olo kun lähtisi vaikka leirille. Sellaiselle leirille, jossa käy vuosi vuoden jälkeen ja siellä on kaikki ne samat tyypit ja se paikka on se sama ihana. Mutta siellä leirillä täytyy joka päivä olla seitsemältä aamulla ja vaikka silloin onkin nättiä niin kyllä se silti usein kismittää. Meidän leiriltä saa vielä päivärahaa, ikään kuin intistä, ja sillä päivärahalla saa ostettua suunnilleen saman verran hyödykkeitä kuin intin päivärahalla.

P.P.S. Tässähän voisi pistää kilpailun pystyyn: Arvaa missä Anni on töissä?

IHANA, IHANA KEVÄT

2011-04-21T13:43:00.002+03:00

Tein eilen serbettiä (, joka on siis sorbettia jossa on maitoa). Mietin kevät- ja pääsiäisasioita ja -makuja. Harkitsin herne-, persilja-, roquefort-hunaja-, suklaa-, paahdettu kookos- ja oliiviöljyjätskejä ainakin. Päädyin inkivääriserbettiin. Ohje on Lebovitzin The Perfect Scoop -kirjasta, tosin muuteltuna sen verran että voinen sanoa että se on Annin päästä.

Inkivääriserbetti

0,5l täysmaito
100g sokeri
10g hunaja (juokseva)
60g ananasmehu
25g tuore inkivääri
(hieman hippistä oranssia väriä)

Laita maito, sokeri, hunaja ja mehu kattilaan ja kiehauta. Ota kattila pois tulelta ja raasta sekaan inkivääri. Anna jäähtyä (ja lisää väri). Aja seos tasaiseksi esim. sauvasekoittimella. Iske seos jäätelökoneeseen ja noudata ohjeita tai jäädytä sitä pakastimessa niin kauan kuin tarvis. Sekoita välillä että jääkiteet hajoavat.

Eilen oivalsin jotakin: tarvitsen jätskikoneen. Pakastimeni on ihan paska, ei se edes jäädytä mitään. Silti serbetistä tuli mitä mainioin. Tosin kiteet voisivat olla snadisti snadimpia, mutta minkäs teet. Jätskikone auttaisi siihen, ja kylmempi pakastin. Kuvittelin että inkiväärin maku tulisi kiukkuisena esiin serbetissä mutta se onkin hyvin lempeä. On se silti inkiväärinen. Ananasmehu on kuin maku ennen makua, se tuo kiintoisan viidakkotwistin (no, okei, eksoottisen!) serbettiin muttei sinänsä maistu erillisenä.

Huomioita:
Jätskejä ja niiden sukulaisia kuuluu siis sekoittaa jäätymisen aikana että tuotoksen kidekoko pienenee.

Lisäsin juoksevaa hunajaa seokseen koska ajattelin että se tekisi siitä pehmeämpää, vähemmän kiteistä, jotain sellaista (ja siks että hunaja on parasta). Jeesus tietää, toimiiko se oikeasti. Teoriassa se toimii. Alkoholiakin voisi lisätä: silloin seos ei jäädy niin kovaksi. Meinasin laittaa mutta hillitsin itseni.

P.S. Koska tämä on kulttuurihömppäblogi, niin mun oli tarkoitus kirjoittaa tietysti pääsiäisestä laajemminkin. En jaksa! Kerron teille sen sijaan pääsiäistarinan:

Kun elin Irlannissa muutama vuosi sitten, ajateltiin toverien kanssa juoda kaljaa (tms.) pitkäperjantaina. Oltiin kuultu huhu ettei mikään ole auki eikä missään ainakaan myydä silloin alkoholia. Baaritkin ovat kiinni, ja saattavat aueta kun vuorokausi vaihtuu. Pitkäperjantai on klassinen kotibilepäivä siis. Me kuitenkin tiesimme että Lidl on auki, ja kyllähän jotkut kaupat ovat aina auki. Näin ollen suoritimme reippaan ja keväisen retken Lidliin. Oli se auki. Alkoholihyllytkin olivat auki. Niillä hyllyillä ei vain ollut mitään. Masentuneina taisimme ostaa jäätelöä, ja juoda jonkin viinipullon jämät. (Mulle ei ole vieläkään selvinnyt että miksi hyllyjen eteen ei oltu vedetty sellaisia verhoja. Kauhea duuni tyhjentää kaikki.) Hiton katolilaiset!

VÄÄRINLEIVONTAA

2011-04-11T23:30:00.003+03:00

Perjantaisesta piiraasta oli jäänyt muromassaa. Perinteisesti jämämassat kuuluu unohtaa jääkaappiin tai ohimennen syödeskellä niitä pois. Tällä kertaa kuitenkin skarppasin, tai ehkä vain pakoilin vaanivaa esseetä, ja leivoin suklaatarteletteja. Niistä tuli varsin nättejä. Täytteen ohje oli versio perjantain ohjeesta, mitä nyt suklaata oli lisätty. Suklaa on tällaisessa vähän kinkkinen: epämakuinen ja käyttäytyy arvaamattomasti. Olin lopputulokseen ihan tyytyväinen, tosin ei se täydellinen ollut, ja maku jäi jotenkin ärsyttäväksi. Rakennekin oli snadisti rakeinen.

Täytteessä on pikkuisen kermaa, pikkuisen creme fraichea ja pikkuisen tuorejuustoa (kaikkea siis ehkä purkin kuudesosa). Ne sekoitetaan yhteen ja kiehautetaan. Otetaan pois liedeltä ja lisätään joukkoon pilkottu suklaa (käytin tummaa, mutta maitosuklaa vois olla kivempaa) sekä tarpeeksi sokeria ja jonkin verran voita. Sekoitetaan tasaiseksi ja lisätään kaksi keltuaista. Massa kaadetaan muotteihin, joissa on ohuelti muromassaa ja muutama marja pohjalla. Sitten tarteletit isketään uuniin.

Jos olisin ollut fiksumpi, olisin lisännyt täytteeseen reilusti hunajaa. Hunaja ja suklaa ovat taivaalliset yhdessä. Samoin ovat hunaja ja kerma. Ja kenties myös hunaja ja aika moni muu asia. Maun lisäksi juokseva hunaja saattaisi vaikuttaa positiivisesti massan rakenteeseen.

Tällä tavalla ei sitten saa leipoa, muistakaa se. On se silti hauskaa.

Ei mulla muuta.

Moikka.

Seuraavana päivänä! Söin juuri aamupalaksi yhden tarteletin, ja se oli parantunut eilisestä aivan järkyttävän paljon. Se oli tiivis, ganachemainen, lähes viinaisen makuinen. Se oli leivonnan arvoinen. Vou.

MY DARLING PIE

2011-04-08T15:42:00.004+03:00

Leivoin äsken pitkästä aikaa. Alkusysäyksenä oli ajatus mustikkapiirakasta, ja olen muutenkin haaveillut marjapiiraasta jo viikkoja. Tein piirakan ihanaan pitkänomaiseen suorakulmiovuokaani, jossa on irtopohja. Tuon mallisesta leivonnaisesta on helppo leikata paloja (mikä on hyvä koska jengi on käsittämättömiä sähläreitä ja sottapyttyjä) ja siihen voi kikkailla hassuja juttuja ja designeja, esim. raitoja, helposti.

Vatkasin minimäärän kermaa ihan vain kuvaa varten, mutta se osoittautui hyväksi ideaksi syöntinautinnonkin kannalta. Piiras on hyvin sitruunainen, eikä kovin makea. Sokeroitu kermavaahto on jees. Toki sokeriakin voi lisätä, taikka sitruunaa poistaa (tai vadelmaa).

Mustikka-vadelmapiiras sitruunalla

pohja:
150g vehnäjauho (käytin puolet karkeaa ja puolet puolikarkeaa)
75g voi
75g tomusokeri
puolen sitruunan mehu ja raastettu kuori
hieman vaniljasokeria (mulla tomusokeripurkissa vaniljatanko)
ripsaus suolaa

Sekoita voi, sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää sitten jauhot. Sekoita tasaiseksi massaksi ja iske joukkoon sitruuna-ainekset. Jos massa on liian löysää, lisää hieman kylmää vettä. Laita jääkaappiin tai survo heti voideltuun vuokaan. Muista pistellä reikiä massaan kun se on vuoassa.

täyte:
n. 150g mustikkaa ja vadelmaa
1 muna
1 keltuainen
100g tuorejuusto
100g ranskankerma
loraus kermaa
puolikkaan sitruunan mehu ja raastettu kuori
sokeria maun mukaan (laitoin aika paljon, en punnannu)

Laita pohjamassalla vuorattuun vuokaan tarpeeksi marjoja. Sekoita munat ja tuorejuusto yhteen, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Maistele toivottava sokeripitoisuus.

Paista 200-asteisessa uunissa kunnes piiras on valmis. Anna jäähtyä ja tarjoile sokeroidun kermavaahdon kera.

SEITSEMÄN

2011-04-04T22:53:00.002+03:00

Hahaa, minut blogihaastettiin! Se itseasiassa tapahtui jo muutama viikko sitten mutta olen ollut laiska. Täten kerron seitsemän asiaa itsestäni joita ette halua tietää.

1. Muutan blogin kohta kirjablogiksi koska niillä ainakin tuntuis olevan lukijoita ja mulla ei. Tai en mä ehkä kuitenkaan, ruoka on niin ihanaa. (Mutta olen harkinnut kirjallisuutta käsittelevän blogin perustamista.)

2. Nukun herra tapiirin kanssa. Hän on pehmolelu. (Ilman paitaa! Siis tapiiri.)

3. Syön lähes joka päivä tuoretta leipää, kotona leivottua, ja tiedän että te olette kateellisia!

4. Olen vaihtelevan leivonta- ja kielioppi- ja termifasistinen. Suosittelen lämpimästi grammaohjeita, ja pahoittelen syvästi kaikille niille, joille olen huomauttanut ja joille tulen huomauttamaan mm. siitä että bebessä on aina voikreemiä tai että macaron on yksikkömuoto, macarons monikko ja macaroon aivan eri asia.

5. Pidän lainauksista. Tämän päivän viralliset lainat ovat: 1. O plain as plain can be/There's nothing but our own red blood/Can make a right Rose Tree eli On selvää selvempää:/oma veremme, punainen veremme vain/voi Ruusun elvyttää (The Rose Tree/Ruusupuu, W. B. Yeats), siksi koska tahdon Irlantiin. 2. Te hankkikaa vettä koko maailmalle./Minä tuikkaan torpedon arkin alle. (Ystävälleni vallankumouspuhujalle, H. Ibsen), siksi koska se kuulostaa riemukkaalta.

6. Rakastan leivosten ideaa, niiden arkkitehtuuria sun muuta, en itse leivoksia. (Paitsi välillä ja jos on tosi hyviä, tietty.) Suolainen on parasta, ja suklaa, josta saa joskus hämmentäviä kiksejä.

7. Perustelin leipuri-kondiskouluhakemukseni kylddyyrisyillä, esim. ku Jeesuski.

Ah, toivottavasti ette kuolleet tylsyyteen. Tiedän, tiedän, nyt pitäisi haastaa 15 blogia mutta haastan vain yhden. Tämän yhden haastan koska on kivaa syömäblogina haastaa anti-syömäblogi: My life without candy.

ELÄMÄN SUOLA

2011-03-28T15:20:00.005+03:00

Kuva: Paistele vastaan!

Kävimme eilen neljän ihmisen voimin safkaamassa Sosiaalikeskus Sataman Paistele vastaan! -kansankeittiöllä. (Mikä hitto muuten on kansankeittiö?)

En ollut koskaan ennen käynyt Satamassa, joten oli se aikakin. Rakennusparka sijaitsee Kalasatamassa, osoitteessa Kyläsaarenkatu 11. Sataman sivuilla sanotaan että: Sosiaalikeskus on omaehtoinen toimintatila ja kohtaamispaikka. Talon käyttöä ei säätele kapitalistinen voitontavoittelun logiikka, vaan tilan käyttäjien tarpeet. Sen lisäksi sosiaalikeskukset ovat usein räkäisiä ja kuin ainakin nyt pienen pommin jäljiltä. Talo on täynnä toisensa tuntevia anarkotyyppejä, joita ei itse tunne. Skeneen kuulumattomalle kokemus voi olla myös ahdistava. Musta tuntui ihan porvarilta!

Päivän menu oli intialainen. Ruokalistalla oli papupataa, linssidal, raita, pinaattimuhennos, salaatteja, leipää, mangolassi jne. Kaikki safka oli tietysti vegaanista. Hinta on 2-5 euroa omantunnon mukaan. Mun omatuntoni on rautainen, ja maksoinkin aivan alihinnan, koska lompakosta ei löytynyt kuin minimäärä rahaa. Tuotto siirtyy eteenpäin hyvään tarkoitukseen eli Tallinnan uudelle sosiaalikeskukselle.

Ruoka oli kerrassaan sellaista mitä odotinkin. Siinä oli liian vähän suolaa. Suolattomuus tuntuu olevan kansankeittiöiden pääsynti. Papu-kaali-porkkana-kookosmaitopadasta saisi helposti maukkaampaa kun maustaisi reilummalla kädellä ja hulauttaisi suolaa perään. Vai pelkäävätkö anarkistit mausteita? En usko. Sitä paitsi jengi, joka ei syö normiruokaa, oppii usein tekemään hyvää ruokaa ihan ite. On pakko oppia jos haluaa syödä hyvin. Minäkin mahdollistin ruokakiinnostukseni ryhtymällä kasvissyöjäksi. Takaisin asiaan!: Mangolassi oli hyvää. Leipä, tai siis lättänä rieskatyyppinen asia, oli myös hyvää. Sen syöminen oli ilo. Hippis-anarkistisessa ruuassa mukavaa on runsas papujen käyttö. Mut hei: lisää mausteita ja lisää yritystä! Ylittäkää valkoisen heteromiehen oletus kasvisruoasta mauttomana patatyyppisenä asiana! Vegaanisafka pystyy parempaan ja niin pystyvät varmasti myös Sataman kokkauskollektiivin jäsenet!

Suosittelen Paistele vastaan! -ruokailua henkilöille jotka eivät ole Satamassa (tai missään sosiaalikeskuksessa, herre gud!) käyneet, ja niille jotka haluavat kunnon ruokaa halvalla ja ovat liian laiskoja tekemään sitä itse. Kyllä jengi tuntui arvostavan eilistä safkaa varsin korkealle vaikka itse olenkin tällainen valittava akka. Minä tulen vastedeskin tekemään ruokani itse; se on hauskaa ja maistuu paremmalta.

SINULLE, RAKKAIN

2011-03-19T13:29:00.006+02:00

Blogillani oli eilen 1-vuotissyntymäpäivä.

Alussa asetin hienoja päämääriä, joita blogi ei tosin ole (ainakaan vielä) saavuttanut. Maine ja kunnia lymyävät muualla eikä Glorian Ruoka ja Viinistä ole soitettu että milloin ryhtyisin kolumnistiksi. Ihmettelen! Jostain syystä yhtään rakkaudentunnustustakaan en ole saanut.

Lohduttautuakseni ja lohduttaakseni teitä, minun tulisi nyt kertoa että blogi on kuitenkin saavuttanut laajan ja ihastuttavan lukijakunnan. Blogi on saavuttanut erityisen ihastuttavan ja harvinaisen fiksun lukijakunnan ja -kannan. Kiitos!

Hyvää syntymäpäivää, blogi!

Synttärivideo:

SUKLAASYDÄN, TINAKUORET ELI MISTÄ OSTAN SUKLAANI

2011-03-14T20:51:00.004+02:00

Varhain sunnuntaiaamuna syödessäni falafelia Eerikinkadulla, minulta kysyttiin millä laululla minut voisi pokata karaokesta. Kieltäydyin vastaamasta vastaukseni nolouteen ja minuun vaikutuksen tekemisen helppouteen vedoten. Seurueemme kolmas jäsen alkoi laulaa: jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä tyttöjä, pieniä poikia... Niin, niin, aivan, sanoin, ja vakuutin uudelleen helppouttani.

Yksi blogin aloittamisen perusteista oli löytää tämän kautta mulle todella kaunis ja ihana mies. Ei ole vielä löytynyt, joten kaikki todella kauniit ja ihanat voivat lähestyä minua lähettämällä kukkia ja suklaata ja karaokebiisinsä osoitteeseen jonka saa kysymällä. Sulhasehdokkaiden inspiraatioksi hyviä suklaamestoja tulee tässä:*

Chjoko. (Liisankatu 9 & Kluuvikatu 1)
Chjokossa on hyvä valikoima italialaisen Amedein levyjä. Toki paikan omatkin mölkyrät ja pömpylät kannattaa tsekata mutta suklaalevyretkellä Amedei on Chjokon helmi.

Valrhona. (Kämp Galleria, 1. kerros)
Ranskalainen Valrhona on arvostettu ja suhteellisen edullinen. Kaupasta saa ainakin melkein kaiken mitä Valrhonalla on tarjottavanaan. Konvehdit on hyviä ja nekin kohtuuhintaisia. Kaakaojauhe on hankinnan arvoista.

Anton&Anton. (Museokatu 19)
Anton&Antonilla oli ainakin viimeksi myynnissä ranskalaisen Michel Cluizelin suklaita. Varsinkin madagaskarilainen Mangaro -maitosuklaa on mahtavaa.

Parhiala. (Hakaniemen Kauppahalli)
Kaupassa on vaihteleva ja mukavan usein vaihtuva valikoima suklaalevyjä. Monet ovat tasoa varmaan ihan ok, sellaisia ettei ole koskaan tullut edes ostettua. Parhialasta löytyy myös Cluizelia ja kiinnostavien pienempien ulkomaisten firmojen suklaita, kuten Pacari ja Patric. Viimeksi bongasin Cluizelin Noir Infini 99%:n, kannattaa kokeilla.

Stokkan karkkiosasto. (Stockmann, -1a -kerros)
Karkkiosastolta löytyy valikoima vähän kaikenlaista: paljon belgialaistyyppistä kivaa ja helppoa ja kallista muttei kauhean laadukasta suklaata. Kyllä niillä rasioilla vaikutuksen tekee jos ei muuta. Irtokonvehtien tiskillä kannattaa ottaa Valrhonaa.

Caffi. (Kauppakeskukset Flamingo ja Sello)
Caffista kannattanee ostaa myös teetä ja kahvia, mutta tässä listassa kauppa on siksi että se myy ranskalaisen Francois Pralus'n suklaita. Olen raportoinut Caffin konvehdeista aiemmin.

Ehkä yllä nyt ovat olennaisimmat paikat. Muitakin tietysti on, sellaisia joista joskus saattaa saada jotain kiinnostavaa ja toisinaan taas ei. Vanhassa Kauppahallissa on kauppa jonka nimeä en muista. Viimeksi siellä ei ollut mitään mutta edellisellä kerralla löytyi jokin aarre suklaalevyksi. Juuren Puodista taas saa jo mainostamiani monsieur Rissasen konvehteja, ihanassa Tarmossa Korkeavuorenkadulla myydään erinäisiä suklaita jne. Suklaashoppailu kannattaa ottaa kaupunkiseikkailun kannalta!

*Postauksessa on myös ajateltu henkilöitä jotka mahdollisesti haluavat ostaa mukiinmenevää tai parempaa suklaata ja hermostuvat siitä että tässäkin blogissa tiputellaan osoitteita milloin ja mihin sattuu. Toivottavasti tästä listauksesta on apua.

P.S. Ei mua oikeasti taida saada pokattua suklaalla. Tai ainakin se on vaikeaa; se vaatisi jotain kreisin siistiä.

HOI HERRA KUNINGAS,

2011-03-08T09:44:00.005+02:00

MISSÄ MUN PULLANI VIIPYY?

Vuonna 1771 Ruotsin kuningas Adolf Erik tukehtui laskiaispullaansa. Päivä oli tietysti laskiaistiistai koska milloinkas muuten niitä pullia syötäisiin (älkää tunnustako jos syötte muulloin, en minäkään!). Adolf Erik oli legendan mukaan syönyt pullia jo neljätoista. Väittäisin että taisi ahneus kostautua, mutta laskiaisena kuuluu syödä paljon, joten en väitäkään.

(Tuli muuten tuossa puuroa keitellessäni mieleen että itse ainakin olen käyttänyt sanoja 'tukehtua pullaansa' silloin kun joku syödessään vaikka nauraa liikaa ja sitten siitä syömisestä ei tulekaan mitään. Tuskin se liittyy Ruotsin kuninkaaseen mutta tulen vastedes silti väittämään niin.)

Laskiaisena laskeudutaan paastoon. Tästä syystä runsas syöminen (ja juominen?) kuuluu juhlan viettoon. Laskiaispulla ja hernekeitto ilmeisesti symboloivat kaikkea hienoa, kallista, rasvaista ja lihaisaa ruokaa koska Suomessa laskiaisen viettoon ei enää kuulu mässäys. Paastoon vain sujahdetaan kuin tuttuun pukuun, sirotellaan tuhkaa päälle ja tyydytään tähän osaan. Tosin emmepä vietä paastoakaan!

Keskieurooppalaiseen ja ylipäänsä katoliseen laskiaisperinteeseen kuuluu karnevaali jossa sanotaan hyvästit lihalle ja lihallisuudelle. Karnevaalit alkoivat yleensä kolmannesta tuhkakeskiviikkoa edeltävästä sunnuntaista ja päättyivät laskiaistiistaina. Karnevaalikulttuuri oli huipussaan keskiajalla ja renessanssin aikaan mutta esimerkiksi Saksassa vietetään yhä karnevaaleja. Sitten on tietysti suuria Mardi Gras -tyyppisiä juhlia Amerikan mantereella mutta mä en oikeastaan tiedä mikä on niiden suhde karnevaaliperinteeseen. Samasta karnevaalista ne varmasti ponnistavat. Samasta karnevaalista ponnistaa meidän laskiaisemmekin että en liikaa luottaisi yhteisiin juuriin. (Mardi gras eli rasvatiistai on laskiaistiistai ranskaksi, tosin.)

Keskieurooppalainen karnevaali oli kansan juhla. Se oli rietas, juopotteleva, mässäävä, tuttavallinen ja väkivaltainen. Karnevaalin synnytti karnevaalikuningas, tai väärä kuningas, joka valittiin karnevaalin ajaksi pitämään valtaa. Kuningas jakeli kummallisia käskyjä ja oli ylipäänsä aivan nurinkurinen hahmo. Karnevaali loppui kun kuningas syöstiin valtaistuimeltaan. Karnevaaliin kuului vallitsevien ihanteiden pilkkaaminen, matalan pyhäksi kohottaminen ja tietysti pyhän lyttääminen. Sosiaaliset erot menettivät hetkeksi merkityksensä, ja karnevaalin kieli olikin tuttavallista, ns. toripuhetta. Tosin karnevaali ei välttämättä ollut kaikille hauskanpitoa ja estottomuutta vaan esimerkiksi juutalaisia pahoinpideltiin joukolla ja ei naisillakaan usein kovin hauskaa ollut. Naisten pelastukseksi oli että naisia tarvittiin juhlan jälkeenkin kun taas monia kansanryhmiä ei. Karnevaaliin kuului myös olennaisena vastakkaiset asiat joiden ajateltiin kuuluvan yhteen ja täydentävän toisiaan, esim. elämä & kuolema ja mies & nainen.

Ruualla oli merkittävä osa karnevaalissa. Karnevaalin mahdollisti ja sitä seurasi paasto, joka sekin liittyy ruokaan, tosin negatiivisesti ja luonnottomasti. Yksi karnevaalin symboleita oli makkara, tai muu lihakimpale. Paaston kuvat taas olivat kuolleita ja ankeita. Paastoa symboloikin esimerkiksi silli.

Mitä tulisi ajatella siitä että naistenpäivä ja laskiaistiistai osuvat samalle päivälle? Karnevaaleissa miehet muuten usein myös pukeutuivat naisiksi lähtiessään rietastelemaan kaupungille, koska eivät tällöin olleet enää vastuussa tekemisistään. Entäs kun Ruotsin kuningas, joka on tietysti väärän kuninkaan vastapari, tukehtuu laskiaispullaan, joka on juhlan symboli, sinä päivänä kun karnevaali loppuu? Oikea kuningas siis kuolee kun karnevaalikuninkaan pitäisi kuolla, ja vielä liiallisen karnevaalinvieton seurauksiin.

HUOM! Adolf Erikin aikainen laskiaispulla oli erilainen kuin meidän tuntemamme pulla. Se tarjoiltiin lautaselta jossa oli lämmintä maitoa, ja pullan sisällä oli ilmeisesti pullasta ja mantelimassasta ja kermasta valmistettu massa. Tarkat tiedot luonnollisesti vaihtelevat. Ruotsalaisille pisteet siitä että laskiaispulla, tuo pullista ihanin, on heidän keksintönsä.

PYHÄ PORKKANA!

2011-03-06T17:49:00.003+02:00

Mun oli tarkoitus kirjoittaa vakavahenkinen laskiaispostaus mutta päädyin sitten tällaiseen helppoon reseptiaiheeseen. Kyllä se laskiainenkin sieltä tulee, josko vaikka tiistaina.

Syön varsin usein köyhän kulinaristin salaattia joka kulkee nimellä porkkanasalaatti. Porkkanasalaatti on tietysti ikuisesti varioitava asia mutta nimensä mukaisesti porkkana on sen määrittävä tekijä. Tuon jumalaisen juureksen tulee ehdottomasti olla pieneksi paloiteltu. Nyrkkisääntönä toimii: mitä pienempi sen parempi. Jos laiskottaa niin ei porkkanan ihan atomeina tarvitse olla. Raastetta ei suositella. Myös pieneksi pilkottu kaali, vaikka kypsennettynäkin, toimii joukossa, niin kuin kaikki muukin. Kannattaa tavoitella makean ja suolaisen harmonista yhteiseloa ja työtä hampaille.

Tyypillisesti porkkanasalaatissa on porkkanan ja kaalin lisäksi yksi keitetty kananmuna, snadisti fetaa, ehkä jotain siemeniä taikka pähkinää, valkosipulia, yrttejä, öljyä, sinappia, mustapippuria/chiliä, valkoviinietikkaa, papuja/linssejä jne. Tämänpäiväinen salaatti oli vähän erilainen veto (koska kaappi oli ei vain köyhä vaan todella köyhä, ainakin p-salaattiaineksista). Siihen siis tuli porkkanaa, valkosipulinkynsi, snadisti tuoretta chiliä, omenaa, soijakastiketta, paahdettuja kurpitsan- ja seesaminsiemeniä, hieman udon-nuudeleita, keitetty kananmuna, öljyä ja sinappia.

Muutkin aineet kuin porkkana saavat olla hyvin pieniksi pilkottuja. Salaatissa apinoidaan kuskussalaatteja mutta ilman kuskusia. Tokikaan kuskusin lisääminen ei ole kielletty, olen itseasiassa tiputtanut sen virallisesta aineslistasta vasta hiljattain. Myös muita ryynejä ja muita sellaisia voi käyttää, esim. ohraa. Pakollista se ei missään nimessä ole. Liha- ja kalatuotteitakin saa lisätä ja totta kai tofua. Pekoni tietysti toimisi ja savukalakin iskee aina. Salaatin maussa pyritään kuitenkin jonkinlaiseen selkeyteen, ettette sitten laita sinne mitään lihapullia!

Maustamisessa öljyn, sinapin, etikan ja mustapippurin/chilin pyhä liitto on olennainen. Feta on tietysti taivaallinen raaka-aine ja ihana tässäkin. Tulisuutta tai pippurisuutta saa säätää mielensä ja tunnelmansa mukaan.

Terävämieliset lukijani tietysti jo huomasivatkin että porkkanasalaatin tenho perustuu pureksimiseen ja rapsakkuuteen. Sitä kannattaa kuitenkin tasapainottaa jollain pehmoisella aineksella, kuten juuri pavuilla, kananmunalla jne. Käytetyistä aineksista riippuen porkkanasalaatti on yleensä halpaa tai todella halpaa. Syönkin tätä viikoittain eriparisia määriä.

PROUSTILAINEN MADELEINE JA SEN SELLAISTA

2011-03-04T12:44:00.006+02:00

Minulla on teille kirjasuositus. Se on Suvi Aholan Sivumakuja (WSOY, 2005). Kirjassa on kokoelma proosa- ja runopätkiä sekä kotimaisilta että ulkomaisilta kirjailijoilta. Väliin on tiputeltu Aholan omia ruokaohjeita. Luonnollisestikin kirjallisuusosiot liittyvät ruokaan. Ahola on kirjoittanut myös sinne tänne omia kommentaarejaan kirjallisuuden ja ruuan suhteesta.

Teoksessa esiteltyjä kirjailijoita ovat muun muassa Tuula-Liina Varis, Günter Grass, Charles Dickens, Anne Tyler, Z. Topelius ja C.S. Lewis.

Ohjeita en pahemmin tarkastellut. Ne on kuitenkin sidottu kirjassa esiteltyihin teksteihin. On kakkua ja pestoja ja tahnoja ja vitello tonnato. En itse ihan hirveästi innostu ohjeista ylipäänsä, vielä vähemmän tällaisessa kirjassa. Mut onneksi muut innostuu - eiköhän ne ole aivan hyviä ja toimivia.

Mä en ollenkaan tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta. Löysin tämän vahingossa kirjastosta. Vahingossa siinäkin mielessä että tämä ei ollut ruokahyllyssä tai kulttuurihistoria- tai jossain ymmärrettävässä hyllyssä. Kirja oli tietysti kirjallisuustieteen hyllyssä. Hah! Mikä mesta.

Nyt seuraa tunnustus: Mä en oikeasti ole lukenut Sivumakuja, enkä ajatellutkaan. Minulla on nimittäin aivan käsittämätön määrä luettavaa, ja aikaa, no, aikaa ei ole määrättömästi. Kirja kuitenkin vaikutti hyvältä joten ajattelin suositella sitä täällä.

P.S. En tykännyt kirjan kuvista. Niistä tulee mieleen just tuollaiset kylddyrellit teokset. Tylsää! Kuvien takia kannattaa lukea Hännisen, Nummelinin ja Sisätön Erotica (Otava 2008). Siinäkin on kirjallisuutta (ja seksiä!). Olisin voinut kirjoittaa siitäkin suosittelupostauksen mutta se ei liity mitenkään ruokaan. Tai no ehkä syömiseen?

P.P.S. Näin muuten unta jostain maailmankirjallisuuden klassikosta muuntuneena lihapiirakaksi. Lihapiirakkamuodossaan se oli lättänä köntti lihaa käärittynä voitaikinaan, voideltuna keltuaisella oikein kiiltäväksi ja paistettuna kunnolla. Saattoi olla että kuoressa oli jotain koristuksiakin, viillot nyt ainakin. Valitettavasti en muista kirjaa mutta Anna Karenina osunee aika lähelle. Näen tällaisia unia koska olen kipeä. En muista kylläkään että koskaan kirja olisi muuttunut ruuaksi mutta kaikki muu hyvinkin.

MINÄ OLEN PACARI PITKON VÄÄNTÄJÄ

2011-02-25T10:15:00.004+02:00

Löysin Parhialalta Hakaniemen hallista Pacari -suklaata. Luulen ettei herra Parhiala ilahtunut kun ilahtuneena kerroin hänelle monta kertaa kuinka hirveää Pacarin raakasuklaa on. Se on aivan kauheaa. Firmalta oli myynnissä kolmea tummaa suklaata ja sitä nimenomaista raakaa. Parhiala on hyvä tarkastaa aina silloin tällöin suklaa-asioissa, ja kaikennäköisissä muissakin.

Pacari -suklaa on Ecuadorista, ja luomua. Kaikki Pacarin suklaa on tehty arriba nacional
-pavusta. Firmassa ja tuotannossa on pienten laatulafkojen edut: saadakseen aikaan hyvä tuote, on pakko viljellä rakkaudella ja vaatia työntekijöiltä ammattitaitoa. Jos paikallisilta duunareilla täytyy olla ammattitaitoa laatukaakaon viljelyyn, niille luultavammin maksetaan myös enemmän, ja ne tiedostavat asemansa paremmin. Näin olemmekin reilun kaupan idean lähteillä. Pacari, kuten yleensä (mitkään?) muutkaan pienet bean-to-bar -firmat, ei kuulu reilun kaupan piiriin. (Tosin firman sivuilla sanotaan että osa viljelijöistä olisi Fair Trade. On muuten aika harvinaista että tällainen pikkufirma on luomu-merkitty. Silti laatusuklaan syönti, varsinkin pieniltä firmoilta, on ekologisempaa ja eettisempää. Tuotanto on pientä, raaka-aineiden alkuperä tunnetaan ja lopputuotteesta halutaan mahdollisimman laadukas. Vrt. Fazer joka ei tiedä mistä niiden kaakaomassat tulee.)

Ostamani suklaa on nimeltään Los Rios, ja pavut ovat Los Riosin alueelta. Se on 72% ja loppui jo. Suklaa on siis varsin tummaa. En normaalisti ostaisi noin tummaa ekaksi suklaaksi (sitä raakaa ei nyt lasketa) koska yritän kuitenkin rakentaa mielikuvan lafkan linjasta. Ennemminkin ottaisin jonkun väliltä 64-70% eli ei liian vaaleaa muttei liian tummaakaan.

Huomionarvoisinta Los Riosissa on sen makeus. Samantyyppiseen makeutusaineen aromiin törmää aina välillä ja joka kerta se on yhtä hämmentävää. Se on vähän ällöttävä maku, epätodellinen. Se olisi helppo julistaa feikiksi ja makeutusaineeksi mutta ei tällaisissa suklaissa ole mitään ylimääräistä. 72-prosenttiseksi suklaaksi tämä oli varsin mieto. Vähän oli kirpeyttä ja hedelmää, ja joku hento katkeruus jossain, mikä taisi juoruta prosenteista. Suklaan tuoksu oli vahva, varsinkin verrattuna makuun. Mulle jäi Los Riosista maitomainen, ehkä kermainen, fiilis. Jälkimaussakin oli maitoa, sellaista pehmeää jota ei oikein osaa määritellä. Olen merkinnyt muistiinpanoihini myös sanan "savuisuus" ja voi olla että sitäkin löytäisi, mutta ei tässä nyt mistään skottiviskeistä ole kyse kuitenkaan. Suklaan ulkonäkö oli kaunis ja rakenne tasainen.

Kyllä Los Riosia söi. Ei siitä mikään lempisuklaani tosin tullut. Uteliaisuudesta ostanen muitakin Pacarin tuotteita. Erityisen halpojahan nämä eivät ole, että tuskin aloitan mitään siedätyskuuria (4,90e/50g). Kannattaa kuitenkin kokeilla. Kuvittelisin, että jos ei tykkää tummasta suklaasta mutta ehkä haluis tykätä niin Pacarit saattaisivat olla hyvä hankinta. Voisi totutella tummempiin sävyihin turvallisessa seurassa. Makeutusainemaisuus on ylipäänsä niin kiinnostava seikka, että: sivistäkää itseänne!

ANNA MEILLE JOKAPÄIVÄINEN VOILEIPÄMME

2011-02-16T11:58:00.006+02:00

Helsingin Sanomain ruokasivuilla oli juttu tutkimuksesta jossa oli selvitetty aikuisten lempiruokia eri maissa. Artikkelit liittyvät Heurekaan avattuun Bon Appétit - Syödään yhdessä -näyttelyyn, johon SRE:kin, tuo ruokabloggarien palkitsija, on sekaantunut. Tutkimuksessa olivat mukana Suomi, Belgia, Ranska ja Italia.

Näitä neljää maata yhdistää spagetti jauhelihasoosilla ja pasta ylipäänsä. Suomen top-10 on hyvin suomalainen luonnollisestikin: pihvi, lihapullat, pizza, makaronilaatikko. Ranskassa maistuu mm. burgundinpata, vasikanlihahöystö, pihvi ja kani sinappikastikkeessa. Belgialaiset mussuttavat menemään sinisimpukoita ranskiksilla, pihviä, lasagnea ja paistettua merirapua. Italialaiset taas luottavat vanhaan kunnon pastaan kaiken muotoisena ja kaikenlaisella höystettynä sekä pizzaan ja juusto-sahramirisottoon.

Tuota listaa tuijottaessani olen kateellinen ranskalaisille ja belgialaisille. Listan mukaan belgialaisten herkkuruokia on 'kinkkuun kääritty sikurisalaatti juustokastikkeessa'. Myös Ranskaa ja Belgiaa yhdistävät sinisimpukat herättävät kateutta. Ranskalaisessa listassa parasta on erilaiset lihat. Italialaistenkin lempiruuat kuulostavat ihanilta mutta niistä henkii liikaa aitoitalialainen mammameininki: mun mutsin safka on parempaa ku sun mutsin safka. Simpukkaspagetti, munakoisopasta, fettucine! Pastaa sen olla pitää ja naapurikylän ruoka on iljettävää!

Suomen listassa mua hämmästyttää muun muassa pizza. Pizza! Missä on hampurilainen? Mäkkäri? Pizza on hyvää mutta mä luulin että kaikki syövät sitä niin paljon krapulamättönä tai muuna lohturuokana ettei sitä viitsittäisi sinne oikeiden ruokien listalle päästää. Ei vaan, en mä luullut, mutta tuntuu silti hassulta että pizza on supersuosittu herkkuruoka kun se oikeasti on lähinnä sunnuntaiaamujen ilo. (Jos pizza olisi hartaudella tehty, suukoin kypsennetty, hieno pohja, hyvät raaka-aineet, niin mä hiffaisin miksi se on listalla mutta... Kun ei se oo niin! Pizza on suolaista, rasvaista pikaruokaa. Pizza on pitsaa.)

Suomen listalla lämpimät voileivät ja munakas menee myös miksi? -osioon. Syövätköhän suomalaiset usein superruokaisia munakkaita? Mä syön välillä mutta silti munakas on mielestäni vähän epäruoka. Lämpimät voileivät saa minulta haleja koska on niin söpöä että tuollainenkin safka on listalle päätynyt. Eikö voileivät, lämpiminä tai kylminä, mee sinne snäksien puolelle? Eihän se nyt voi olla ruoka!

Miksi suomalaisten lempiruuissa ei ole esimerkiksi karjalanpaistia? Sehän on klassikko! Se on se ruoka jota mennään syömään vanhemmille sunnuntaisin. Karjalanpaisti on pöydänympärillekerääntymisruokaa, sillä on juuret, se henkii kotia, uskontoa ja isänmaata. Olisin luullut että se päätyisi moisille listoille vaikka kukaan ei olisi sitä äänestänytkään. Että se hiipisi niihin salaa.

Kysymys siis kuuluu: Miksi Ranskassa syödään hienoja liharuokia ja Suomessa pizzaa? Miksi italialaiset syövät vain sitä iänikuista pastaansa? Onko Keski-Eurooppa oikeasti kulinaristisempi kuin Suomi vai voiko lampaanviulua ja makaronilaatikkoa verrata toisiinsa tasa-arvoisesti? (Jos tuleva Helsingin yliopiston ruokaprofessori sattuu lukemaan tämän, odotan vastausta.)

Minulta muuten kysyttiin muutama päivä sitten mitä söisin loppuelämäni jos pitäisi valita vain yksi annos. Kysyjä vetäisi pihviä napaan. Vastasin: jonkinnäköistä lättänää ja pitkää pastaa, esim. fettucine, hyvällä tomaattikastikkeella jossa olisi toivottavasti paljon oliiviöljyä ja kirpeyttä ja potkua ja fetaa (ehkä) ja oliiveja ja...

"IIK IHANA!"

2011-02-07T09:41:00.003+02:00

Valmistin erään toverin synttäreille pöllöpikkuleipiä. Alun perin ne tosin olivat pingviinipikkuleipiä mutta tuo lintu ei näytä lainkaan pingviiniltä.

Pikkuleivässä on kaksi massaa, joista toinen on luonnollisen värinen ja toinen värjätty liilaksi. En ole väriaineiden suuri fani, jos nyt en hirveä vihamieskään. Ei mulla värejä olisi ollutkaan. Värjäsin siis massan mustaherukkahillolla jonka vedin siivilän läpi niin ettei mukaan tullut siemeniä tai kuoren paloja. Hillo antoi hauskan kirpeyden massaan vaikken tavoitellut tosiaan muuta kuin kirkasta väriä. Hillon voi korvata elintarvikevärillä mutta toki silloin jää pikkuleipämassasta puuttumaan kosteutta. Tilalle kannattanee laittaa yksi keltuainen tai hieman vettä. Myös jotain muuta hilloa tai pyrettä voi kokeilla värjäämiseen. Hedelmien värien pysyvyys saattaa tosin vaihdella. Massaa ei kannattane säilyttää kovin pitkään jääkaapissa, ainakin testieräni väri alkoi haalistua yön yli oltuaan. Paistoin näitä vähemmän kuin yleensä sillä halusin liilan mahdollisimman liilana ja mahdollisimman vähän ruskeana.

Ohjeen massaan katsoin Jan Hedhin Intohimona suklaa -kirjasta ja muokkasin omiin tarpeisiini sopivaksi.

Pöllöpikkuleivät
30 kpl

vaniljamassa:
75g voi
50g tomusokeri
30g keltuainen
hieman suolaa
vaniljatanko
125g vehnäjauho (käytin karkeaa mutta muutkin käyvät)

Sekoita voi, sokeri, suola, keltuainen ja vaniljatangosta kaavitut siemenet tasaiseksi seokseksi. Lisää sitten vehnäjauho. Muotoile massasta pötkö, kääri leivinpaperiin ja laita jääkaappiin. Vaniljamassasta tulee pöllön maha eli tee pötkön läpimitasta ja muodosta sellainen kuin tahdot pöllösi mahan olevan.

mustaherukkamassa:
75 g voi
50g tomusokeri
35g mustaherukkahillo
15g keltuainen
hieman suolaa
hieman jauhettua kardemummaa
150g vehnäjauho

+kurpitsansiemeniä koristeluun

Sekoita voi, sokeri, siivilän läpi vedetty mustaherukkahillo, keltuainen, suola ja kardemumma tasaiseksi seokseksi. Lisää vehnäjauho. Muotoile pötköksi ja laita leivinpaperiin käärittynä jääkaappiin. Pötkön muodolla ei ole väliä.

Kun massat ovat tarpeeksi tiivistyneet käsiteltäviksi, kaulaa mustaherukkamassa laataksi. Laatan pitäisi ulottua vaniljamassapötkön ympäri ja olla jostain kohdasta paksumpi. Paksusta kohdasta pöllö saa päänsä. Kun olet saanut kikkailtua mustaherukkamassan vaniljapötkön suojaksi, laita tuotos takaisin jääkaappiin ja anna kovettua hetki tai tarpeeksi kauan.

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Ota pötkö jääkaapista ja leikkaa siitä haluamasi paksuisia paloja. Asettele pikkuleivät pellille. Korjaa kauneusvirheet sörkkimällä pöllöjä. Tee mustaherukkamassan paksuun kohtaan kaksi reikää silmiksi ja laita nokaksi puolikas kurpitsansiemen. Paista.

P.S. Kuvan huonoudelle on selitys. Pöllöt lähtivät baanalle.

VÄNRIKKI STOOL ON IHAN PASKA*

2011-02-02T12:34:00.006+02:00

Lauantaina on Runebergin päivä. Päivässä parasta on tietysti runebergintorttu. Tämä blogi ei kuitenkaan ole mikään reseptiarkisto niin en ala itse pygäämään ainoatakaan torttua. (Tai siis mulla ei ole rahaa eikä niitä formuja ja kyllähän runkut vois tehdä myös muffinssivuokiin mutta ne on niin vulgäärin näköisiä.) Tekisin torttutestin mutta olen rahaton. Joten rakkaat lukijat: Minkä firman torttu on paras?

Tuota kysymystä olen mietiskellyt jo viikkoja. Jos kerran vuodessa syö yhden tortun, sietäisi sen olla edes hyvä. Vielä hirveämpää on, että ennemmin ostaa kaksi torttua kuin yhden sillä runkut myydään aina kahden pakkauksissa. Näin ollen kokemuksesta tulee kaksinverroin kamalampi! Keksin tähänkin jo tosin ratkaisun: jos ostan jonkun läheiseni kanssa torttupakkaukset niin että kumpikin ostaa eri firmalta niin voi tehdä pienimuotoista vertailua. Ai että vois kans ostaa sen läheisen kanssa yhden boksin puoliksi? Joopa joo.

Mä olen ollut Eholla Herttoniemessä muutaman päivän tekemässä runkkuja (runkkaamassa?**). Järjetön romminlöyhkä pisteli sieraimissa ja Iskelmäradio raikasi. Se oli ehdottomasti aito leipomokokemus, huh, kuin aikamatka viiskytluvulle. Mä en oikein osaa sanoa Ehon tortuista; olen syönyt niitä sekä aivan luokattomia että varsin mainioita. Aika arpapeliä tuntuis siis olevan.

Isäni suosittelee Kannistoa. Jokainen nuori trendikäs ruuastaan välittävä kaupunkilainen toki ostaisi Kanniston tortun vaikka ei suosittelisikaan. Kannisto voisi ollakin ihan varma valinta, onhan se kuitenkin melko laadukas pulju. Toisaalta voisin myös suositella isääni ostamaan mulle Kanniston runkun, eikö?

Entäs toi aito rommi? Kanniston sivuilla sanotaan: "Onko torttumme kaupungin paras? Koska olemme asiassa puolueellisia, annamme asiakkaan päättää. Järjestä Runebergintorttumaistajaiset ja vertaile. Vain yksi tortuista on kostutettu aidolla rommilla…" Mä väitän että kissa nostaa häntäänsä nyt vähän liian innokkaasti. Tsiigailin muistaakseni Fazerin torttuja ja kyllä niissäkin luki rommi. Ehollakin ne runkut dipattiin rommiin (eikö?!). Aidon rommin ja rommin ero taas on jotain henkimaailman asioita.

Loppuun vielä yksi kysymys: Kumpi on parempi, runebergintorttu vai laskiaspulla? Ja laskiaspulla mantelimassalla vai hillolla?

*Olin lukevinani vähän aikaa sitten jostain että J.L. Runebergin tuotannon haukkuminen tai varmaan ylipäänsä arvostelu oli lailla kiellettyä Suomessa joskus silloin kun yritettiin rakentaa Suurta Isänmaata ja pitää sitä pystyssä. Kai siitä sai sakkoja ja piiskaa. Oikein!

**Omistettu ystävälleni Puppelle. Hän lienee ainoa jota tuo huumorivitsi huvittaa, mutta Puppea se huvittaneekin ihan olan takaa.

REIKÄ LEIPOJAN KÄDESSÄ

2011-01-27T16:07:00.004+02:00

Minulla on meneillään yksi leikki. Sen nimi on Kuinka kuluttaa mahdollisimman vähän rahaa. Mun rahankäyttöni jakautuu näin: vuokra-kalja-ruoka. Vuokra kai täytyy maksaa, siitä ei voi tinkiä. Kalja, kalja, paras ystäväni... Siitä saattaa voida nipistää mutta silti baariin syytää rahaa ihan vahingossa. Ruoasta voi onneksi aina nipsaista. Kuka nyt syödä haluaisi, ruoka on pahaa.

Kiittäkää siis onneanne, ettei blogini ole reseptiarkisto. Talven postaukset olisivat silloin Papuja mössöllä, Kaalia pavulla, Porkkanaa tofulla, Pakastepinaattia mausteilla... Jummijammi! Ideana ois myös syödä vähemmän hiilihydraattia.

Köyhäily ja hiilihydraatittomuus eivät oikein sovi yhteen. Peruna on halpaa ja pasta on halpaa. Kasvikset ovat kalliita. Pakastekasvikset on halvempia mutta muut kuin herne ja pinaatti ja kalapuikko ja ranskanperuna on niin ällöjä että pureksin mielummin kynsiäni (jotka muuten ovatkin taas aivan liian pitkät). Onneksi maailma on täynnä papuja. Valitettavasti talvea on vielä sen verran jäljellä että ehdin mennen tullen kyllästyä papuilemaan. Sitten vaihtanen siniseenlenkkiin tai aloitan hiilihydraattisen dieetin ja syön ainoastaan pastaa voilla ja savusuolalla.

Rahattomuus on kiinnostavaa. Kun on rahaa, unohtaa sen, että ihan pienellä rahallakin voi elää tai ainakin pysyy hengissä. Minivaroilla selviytyessään voi yllättää itsensä luovuudellaan. Mitä vaatimattomimmista aineksista saa aikaan vähintäänkin kiinnostavia ruokia. Sacherkakkuja köyhänä ei pahemmin kyllä leivota. Köyhän kannattaa keräillä kaappeihinsa kaikenlaisia hyödyllisiä ruoka-aineita. Silloin kun rahaa on, ei tarvitse noudattaa 'älä mene kauppaan nälkäisenä' -sääntöä. Kun taas sitä ei ole, kannattaa ehdottomasti pysytellä kaukana kaupoista. Mielenterveytensä säilyttämiseksi välillä täytyy tietysti ostaa hyödyttömiä aineita: suklaata, herkkuja, juustoa.

Kuinka elää lähes ilman rahaa á la Anni:

1. Synny mieluusti varakkaaseen ja miellyttävään perheeseen.
2. Hanki ystäviä joilla on rahaa ja jotka tahtovat päästä siitä eroon.
3. Muista Kelaa ja Sossua ajoissa.
4. Unohda juustot, luomumunat, liha ja kala.
5. Osta määrättömästi erilaisia papuja (Punnitse&Säästä!).
6. Ja muutenkin kaappiin ja pakastimeen kaikkea mitä kuvittelet tarvitsevasi kuten tomaattimurskaa ja kaurahiutaleita. Mausteet on kivoja, ainakin tuntuu että se paistettu porkkana ois joka päivä eri ruoka.
7. Älä aina myöhästytä kirjaston kirjoja.
8. Lopeta kaljanjuonti tms., paitsi jos varakkaat toverisi ovat erityisen hölliä tai vain pitävät sinusta hyvin paljon.
9. Älä huolestu jos huomaat olevasi kiukkuinen, inhottava ja ruma. Kukaan ei elä pelkistä pavuista.
10. Pidä mielessä että tulet saamaan rahaa vielä joskus.
(11. Perusta blogi jonka perusteella firmat lähettävät sinulle ruokatarvikkeita.)
(12. Älä osta leipää.)
(13. Sipuli, porkkana, kaali, punajuuri.)
(14. ...)

LE CHOCOLAT SUÉDOIS

2011-01-18T10:45:00.005+02:00

Kävin viime torstaina Leppävaaran Caffi -kaupassa. Sen löytää Sellosta. Kävin oikeastaan vain vähän vilkuilemassa, pitämässä silmällä kaupan konvehtivalikoimaa. Kauppa myy ymmärtääkseni kolmen eri firman konvehteja 90 senttiä kappale: jotain belgialaisia, jotain jotain ja ruotsalaisia. Tarkka silmäni havaitsi ruotsalaiset ihanan ranskalaisen näköisiksi ja siitä huolimatta että olin samana päivänä maistanut aika pahaa ruotsalaista suklaata, uskaltauduin kuitenkin ostamaan järkyttävät kolme konvehtia (joista ennen kuvan ottamista olin jo syönyt yhden).

Kuvassa näkyvät pistaasimarsipaani- ja ghanakonvehdit. Syöty oli vadelmatryffeli. Vadelmatryffeli oli sellainen modernin tylsän pyöreä, luultavasti valmiisiin tummiin kuoriin tehty (niitä suklaakuoria tryffeleille saa ostettua tukusta jne. ja sitten ne vain täytetään ja koristellaan). Päällä oli vaaleanpunaista kirpeää jauhetta. Kaikkein omintakeisin suklaa se ei siis ollut, mutta täytti tehtävänsä. Ganache oli pehmeää ja sileää, kirpeä jauhe hyvää ja tryffeli maistui mukavasti vadelmalta.

Ghanakonvehti oli ghanalaisista kaakaopavuista valmistetusta suklaasta tehty ja ilmeisesti 85%. Konvehdissa oli tiivis ganache joka oli dipattu suklaaseen ja koristeeksi oli ripoteltu nättejä punaisia sokereja. Nuolin niitä koska halusin tietää maistuvatko ne joltain mutta... Oli ne makeita. Konvehti oli kaunis. Siinä oli vetisen kaakaon maku, mutta ei se pahaa ollut. Maistoi että se on laadukas mutta homma oli taidettu jättää vähän puolitiehen. Siitä huolimatta, ei paskempi.

Pistaasimarsipaani voitti puolelleen mun sydämeni, mun järkeni, ja sen, mikä se nyt on, ruumiini. Se oli todella hyvä, mehukas. Koristeena oleva pistaasi oli kaunis ja kiiltävä, ja maistui hyvältä. Konvehdissa oli siis pistaasista ja oletettavasti tavallisesta mantelistakin tehty marsipaani (suomessa oikeastaan mantelimassa), joka on dipattu tummaan suklaaseen ja päälle tökkäisty yksi kiillotettu pistaasi.

No niin, no niin. Yritin etsiä infoa firmasta jonka konvehteja nuo ovat. Sen nimi oli Åsö Choklad Jotain. Todellisuudessa Åsö ei valmista mitään, se maahantuo ja myy eteenpäin. Suklaat joita ne myy tulevat Sveitsistä (Felchlin, Läderach) ja Italiasta (Domori). Täydellinen pistaasimarsipaani oli Läderachin, josta en ole ikinä kuullutkaan. Ei se kovin kiinnostavalta vaikuttanut. Felchlin on ilmeisesti ihan ok, ei mikään huippufirma. Domori taas, se on Domori. Taidankin esittää vaatimattoman ehdotuksen Caffille: ottakaa Domoria myyntiin. Teillä on hyvä valikoima Francois Pralusta, mutta Domoria ei taida myydä Suomessa kukaan. Eikä sitä tunnu saavan mistään muualtakaan! (Toinen ehdotus liittyy siihen että korjatkaa Åsö Chokladin tilalle niihin pieniin lappuihin konvehtien eteen ihan oikea valmistaja.)

P.S. Caffista kannattaa tosiaan ostaa Pralus'n suklaita. Ne ei ole mun lemppareita todellakaan mutta on ne silti laatusuklaita. Musta tuntuu että pääsen ehkä joskus sen ällötyksen yli mitä ne aiheuttaa. Pralus'n Le 100% on klassikko! (Heh, ja kannattaa Caffista varmaan kahvia ja teetäkin ostaa - en ole koskaan kokeillut.)

FASU SUL ON ISO MASU

2011-01-14T11:13:00.006+02:00

En koskaan selviytynyt tiistaiselle kahvilaluennolle sillä seuralaiseni oli myöhässä. Pääsin kuitenkin kahville.

Mä pidän klassikoista (jos överimodernia ei ole tarjolla). Puhuttiin eilen erään toverin kanssa siitä kuinka Ekbergillä samppanjakorkin syöminen on paljon tyydyttävämpi kokemus kuin Kakkugallerian kahvilassa suklaa-mustaherukkaleivoksen. Tuotteen laadulla, tai sillä kumpi miellyttää mua enemmän, ei ole merkitystä. Silloin valitsisin Kakkiksen. Ekbergin porvarillinen charmi vain vetoaa muhun: epäkohteliaat rouvat, rumat pöydät. (Sitä paitsi noi mousset, eiks ne oo jo vähän passé? Ei kai.)

Söin siis Forumin Fazerilla valkosuklaa-punaherukka -moussekakkupalan. Se oli positiivinen yllättäjä. Valkosuklaakerroksen sisällä olevassa herukkamoussessa oli makua ja ihan oikeita punaherukoita. Olisin kyllä kaivannut enemmän herukkamoussea, se olisi tasapainottanut raskasta valkosuklaata, joka sinänsä oli hyvää. Kakun reuna oli kuivahtanut, ilmeisesti myynti ei ole kovaa? Anyways, siitä vähän miinusta. Niin, ja oli kakussa pohjakin, moussekakuille tyypillinen mahdollisimman ohut ruskea huomaamaton asia punaherukkamoussen alla. Eipä siitä sen enempää, harmiton.

Seuralaiseni söi lohireissarin. Hyvää oli.

Forumin Fasu on ihan kiva. Totta kai kannattaa valita ennemmin Kluuvikatu. Se on vastustamaton ja paljon tunnelmallisempi, mutta kyllä tuokin menetteli. Jos ei ole karannut kauppakeskusta suojaan johonkin nurkan taa kuten me, voi ilokseen tuijotella ohikulkevia ihmisiä. On sekin jotain. Ei Kluuvikadulla pysty sellaista!

P.S. Reissumies on ihan paska leipä.

PÖLYISET NURKAT

2011-01-11T11:21:00.005+02:00

Oletteko käyneet Hotelli- ja ravintolamuseossa? Minä olen. Kävin yhtenä kesäpäivänä muutama vuosi sitten. Tulin suoraan duunista ja aivan varmasti paistoi aurinko ja oli ihanan tukahduttavan kuuma. Mä en ollut koskaan ennen edes kuullut tästä museokummajaisesta. Epäilen myös, ettei ollut kukaan muukaan. Luultavasti se on näyttänyt Caesarin ajoista asti aivan samalta kuin nykyään. Sieltä löytyy esimerkiksi vanhoja ruokalistoja ja tottakai astioita ynnä muita.

Nyt museossa on kuitenkin näyttely. Café 2010 esittelee hetkiä helsinkiläisissä kahviloissa valokuvin. Kuvaajina on Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoita. Näyttely on ollut pystyssä jo 22.10 alkaen ja jatkaa porskuttamistaan 21.4. asti. Siihen sisältyy myös kahvi- ja kahvila-aiheisia luentoja. Niitä on vielä kolme jäljellä. Tänään on vuorossa Kahvin paikka. Mistä kaikkialta kahviloita löytyy ja mitä niiltä odotetaan? Puhujana tietokirjailija Satu Jaatinen. (Mua kenties kiinnostaisi enemmän kysymys: miksi maailma on täynnä museoita ja kuka niissä käy? No jaa, mun sukulaiset.)

Helmikuussa on luento kahvin, teen ja kaakaon vuosisadoista ja maaliskuussa Kaffa Roastery valistaa mitä on hyvä kahvi. Kaffan luento kuulostaa ainakin ihan kiinnostavalta, miksei tuo historiakin. Tämän päivän luennolle vie silti mun tieni, saa nähdä mitä aiheesta on saatu irti.

Museot eivät ole kovin lähellä sydäntäni. Ei mulla ehkä ole ihan kauheasti niitä vastaankaan mutta... Ne on aina niin suuria! Mä tahdon pieniä museoita. (Mielellään myös kiinnostavista aiheista. Maalaustaide, se on niin nähty... Ainakin kun niitä duuneja on seinillä 50000. Miten ois vaikka 10 teoksen museo?) Hotelli- ja ravintolamuseo on pieni eikä sinne maksakaan kuin 2 euroa, tai 1, jos sattuu olemaan opiskelija. Ihanaa!

Luennot klo. 16.30, sisältyy pääsylipun hintaan.

Hotelli- ja ravintolamuseo
Kaapeli
Tallberginkatu 1 G 60
00180 Helsinki
Sisäänkäynti Kaapelitehtaan G-portaan museopäädystä

YLITSEPURSUAVIA ADJEKTIIVEJA

2011-01-04T15:08:00.004+02:00

Olen lukenut lyhyen ajan sisään yksi ja puoli proosateosta jotka sisältävät ruokafiilistelyä. Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan luin muutama päivä sitten ja Muriel Barberyn The Gourmet'n aloitin hetki ennen Pariisin matkaa eli marraskuun alkupäivinä ja lopetin noin puoli tuntia takaperin.

Lumoavien mausteiden kahvilan alkuteos Pomegranate Soup on julkaistu Random Housella 2005 ja suomeksi Helmillä 2006. Ruoka ei ollut suurin syy miksi tartuin tähän, ei myöskään aavistus suuresta kirjallisesta elämyksestä. Syy oli se että kirja tapahtuu Irlannissa. Lumoavien mausteiden kahvilassa kolme iranilaissyntyistä sisarta muuttaa Ballinacroagh'n pikkukylään Mayon kreivikuntaan Irlannissa ja perustaa kahvilan. Babylon Caféssa tarjoillaan iranilaisia herkkuja romanttisen ruokafiilistelyn, tyhmien irkkujen ja masentavan hömppien juonenkäänteiden kera. Pientä vaihtelua tuo traumaattisen Iran -ajan muistelu. Kirjassa on myös jonkin verran reseptejä. Lähtöasetelma oli hyvin samanlainen kuin Pienessä suklaapuodissa, viittaukset ruoan paheellisuuteen myös. Kieli oli aivan liian koristeellista mun makuuni ja on kauhean rasittavaa koko ajan tuntea niin vahvasti ja aidosti ja uh ja ah. Suosittelen tätä ihmiselle joka tarvitsee hengähdystaukoa kulttuurista. Ruokaromaanina tätä ei välttämättä kannata lukea (ellei pidä ruoastaan syntisenä ja ruusuveden tuoksuisena), ei myöskään Irlannin kuvauksena.

Siilin eleganssista tutuksi tulleen Muriel Barberyn suomentamaton esikoisteos Une Gourmandise on julkaistu Éditions Gallimardilla Ranskassa vuonna 2000 ja käännetty Gallic Booksilla englanniksi 2009. The Gourmet'ssa maailmankuulu ruokakriitikko on kuolemassa. Hän kaipaa syvästi jotain ruokaa muttei muista mitä. Hän käy mielessään läpi elämänsä gastronomisia huippuhetkiä joista muodostuu omia pieniä tarinoitaan. Välillä muut ihmiset pohtivat suhdettaan ylpeään ja kylmään kriitikkoon. Mä en oikein saanut otetta tästä kirjasta. Päähenkilö on epämiellyttävä ja ruoasta käytetään hirveästi hienoja kuvailuja (insolent tang, watery sweetness, discreet acidity!!!). Lopetin puoleenväliin, mun mielestä se oli tylsä. Kirja taitaa tapahtua samassa talossa kuin Siilin eleganssi (jonka suosioita, öh, ihmettelen). Ai kenelle? No saattaahan olla että jos tykkäsit Barberyn hittikirjasta niin pidät tästäkin. On myös mahdollista että ajankohta tälle kirjalle elämässäni oli väärä.

Miksi ruoka-aiheiset kirjat on usein hömppää? Miksi niiden keittiöistä karkailee aistillisia tuoksahduksia kuin spurgujen pöksyistä renttukirjailijoilla? Apua!

Mä kaipaisin ruokaa arvostavaa ja sitä rakkaudella huomioivaa kirjaa. En välttämättä hifistelyä, en ylisanoja paitsi tarvittaessa, en reheviä italialaisnaisia, jotka kädenkäänteessä pyöräyttävät maailman parhaat lihapullat. Ei kliseitä, pliis! Muistelen että inhottavan snobilla Tuomas Vimman henkilöhahmolla oli herkin hetki ikinä erään viinipullon kanssa. Se löytyy kirjasta Gourmet, eikä sekään ole kovin hyvä kirja, mutta sillä on hetkensä. Tuo hetki oli kaunis.

No niin, mitä sitten kannattaisi lukea? Vinkkejä otetaan vastaan.

KRÄÄSÄÄ

2010-12-30T12:24:00.004+02:00

Yritän ohjata blogia takaisin raiteille ja jättää nuo turhanpäiväiset ohjeet vähemmälle. Päivän ensimmäisenä aiheena on siis miniklementiinit! Kuvassa näin ollen normaalikokoinen kynä ja minikokoiset klementiinit. Ostin näitä viisi kappaletta Kampin K-Kaupasta, maksoi huimat 22 senttiä. Oikeastaan vaikutusta ei tehnyt pienikokoisuus vaan nuo vihreät varret ja muutama vihreä lehti. Sydämeni vuosi taannoin verta kun luin jotain ohjetta jossa neuvottiin aina valitsemaan sitruunoita joissa on jäljellä vihreitä lehtiä. Lehdistä näet näkee kuinka tuore hedelmä on. Teki mieli lähettää valitus; mistä vitun lehdistä! Eihän tässä pimeässä maailmankolkassa hedelmissä ole jäljellä lehtiä, ja jos on, ne ovat kuolleita.

Klementiinit olivat muuten myös maukkaita. Niiden valitseminen vain oli työlästä, eikä suurin osa ollut erityisen hyvässä kunnossa.

Sain joululahjaksi taika(joulu)ponilta David Lebovitzin The Perfect Scoop -kirjan. Olin kai vahingossa kertonut tälle ponille että Davidin blogi on ihana ja sit tykkään jätskeistä ja että aattelin pyytää Davidiä treffeille. Tulin tosin siihen tulokseen että se on vähän vanha eikä edes kovin kuuma. Mut hei, se asuu Pariisissa! Ja sillä on varmaan rahaa. Se myös digailee suklaata.

En ole ihan hirveästi vielä laittanut aikaa tuon kirjan lukemiseen. Kuitenkin esimerkiksi herne- sekä anisjäätelöohje tekivät minuun suuren vaikutuksen. Myös Jokis on vaikuttunut Lebovitzin jätskeistä. The Perfect Scoopissa ei pitäydytä aivan pelkässä jäätelössä vaan mukana on kans sorbetti, serbetti*, granita, soossit ja kaikennäköiset pikkuleivonnaisohjeet kuten pikkuleipä. Kirjan ohjeet on hyvin rasittavasti jenkkiläisinä cupeina mutta luojan kiitos sulkuihin on merkitty myös grammamäärät.

Eiköhän The Perfect Scoopista nähdä tässä blogissa joskus esimerkkijätskejä.

Syötävinä lahjoina sain myös poropateeta ja mustaherukkahilloa sekä Bushmills-viskiä ja jotain konjakkia. (Olen muuten käynyt Bushmillsin kylässä Pohjois-Irlannissa. Ankea mesta!) Konjakki meni jouluna ja Bushmillsiä on vielä liru jäljellä. Pidettiin joulupäivän känniääliöjatkot sillä. Terkkuja vaan!

*Mikä on sorbetin ja serbetin ero? (Ja pitäiskö se kirjoittaa sherbetti?) Sorbetissa ei ole maitotuotteita, serbetti on kuten sorbetti mutta maidolla tms.

Kah, rinkula! Ostin Pariisista Printemps -tavaratalon pieneltä leivontaosastolta de Buyerin kakkurenkaan. Se maksoi 11,90e. En ole varma myykö Confetti näitä nykyään, ei kai? Kaupasta kakkurenkaita ei Suomessa kuitenkaan saa, paitsi sellaisia amerikkalaistyylisiä ylikorkeita häkkyröitä joiden kokoa voi säätää. Kuka haluaa syödä kakkua joka on 10cm korkea?, kysynpähän vaan. Ai niin, sori, ainakin blogeista päätellen hyvin moni. No, mä en, enkä tehdä, joten tämän mun kaunokaiseni korkeus on 4,5cm. (Pitäis ehkä joskus käyttääkin tätä eikä vain ihailla.) Joku kauppa voisi mun puolestani ottaa valikoimiinsa astetta pienemmän renkaan niin voisin ostaa senkin. Jos vaikka viidentoista sentin läpimitalla? Chez Marius? Se olisi kivaa.

Hyvää uutta vuotta muuten!

VOI PIKKU RUSINAA/OH YOU LITTLE ROISIN

2010-12-29T11:59:00.003+02:00

Mun piti tehdä jouluksi konvehteja. En ole ikinä tehnyt sellaisia muottiin enkä oikein muutenkaan joten suhtauduin sessioon asiaankuuluvalla pessimismillä. Tiedostin riskit, ehkä ennemminkin, ja vituikshan se meni. Kuoret eivät irronneet muotista niin kuin niiden kuulemma pitäisi. Onneksi en ollut edes täyttänyt niitä niin ei mennyt hukkaan kun muutama kuorellinen suklaata ja se ei ole paljon. Ganache oli kuitenkin valmiina ja mitä nyt on joulu muutenkaan ilman liian kalliita, epämääräisehköjä tryffelinmölkyröitä joita on rakkaudella rakentanut. Rehellisyyden nimissä: ohje oli hyvä mutta muistini saattaa pettää ja numerot siis heittää.

Hunaja-rusinatryffeli

ganache:
60g kerma
60g rusina
40g suklaa (Valrhona Guanaja 70%)
25g hunaja (appelsiininkukka-)
5g voi

lisäksi:
tarpeeksi suklaata tryffelien dippaamiseen (n. 250g?)
laadukasta kaakaojauhetta (no siis mulla oli Valrhonan)
ja/tai
tomusokeria
halutessa kimallejauhetta

Kiehauta kerma ja lisää rusinat ja hunaja. Vedä seos soseeksi tms. sauvasekoittimella. Lisää kuuman massan joukkoon rouhittu suklaa ja sekoita se sulaksi. Lisää voi. Peitä massa ja jätä huoneenlämpöön vaikka yön yli. Se tiivistyy kun sen antaa olla.

Pyörittele ganachesta palloja. Ota kaakaojauhe, tomusokeri ja kimallejauhe esille ja laita ne valmiiksi astioihin (mä sekoitin kimalletta kaakaoon). Ylipäänsä tee kaikki mahdollinen valmiiksi ennen kuin temperoit suklaan. Dippaa pallot ties mitä apuvälineitä käyttäen (ohutpiikkinen haarukka on hyvä) temperoituun suklaaseen, kopsauta liika suklaa pois, hellästi heitä tryffelit jauheisiin. Anna suklaan jähmettyä hetki ja pyörittele sitten tryffelit kaakaojauheessa/tomusokerissa.

Ohjeesta saa helpomman jos lisää vähän suklaata ganacheen tai vaihtoehtoisesti vähentää kerman määrää. Tällöin massa ei ole niin pehmeää ja sitä on helpompi käsitellä. Alkoholi sopisi ohjeeseen ihanasti, muista lisätä se muiden aineiden jälkeen. Älä masennu jos temperointi epäonnistuu - elämä on sellaista. Älä myöskään masennu jos massa leikkaa vaan yritä pelastaa se sekoittamalla kovaa ja käyttelemällä sauvasekoitinta.

Yksi juttu vielä! Vahingossa tulee aina hehkutettua tuota Valrhonaa ja siis onhan se hyvä, ei siinä mitään. Pääsyy ei kuitenkaan ole se että joku maksais mulle tästä kehusta tai että se ois ehdottomasti maailman parasta. Valrhonan suklaata saa aika hyvin ja se on varsin järkevän hintaista. Helsinkiläisenä mun suklaavaihtoehdot on lähinnä Lidl ja Valrhona. Esimerkiksi Fazerin tummiin mä en koske, ne on hirveitä. Amedein levyt taas maksaa 5 euroa 50 grammaa joten 400g suklaata maksaisi 40 euroa kun Valrhonan Guanajastani mä maksoin 14 euroa. (Sitä paitsi tykkään siitä Kämp Gallerian kaupasta!)

ÄLÄ TULE KUIVA KAKKU

2010-12-21T10:18:00.003+02:00

Mulla on muutama mantra joita mä toistelen, en ehkä itsekseni vaan ihmisille, joiden mä koen olevan vielä valaistumattomia. Voin paljastaan yhden teille: keksit tehdään tehtaassa, kuivakakku on kuiva kakku. Toisin sanoen se mikä tehdään tehtaassa on keksi ja kotona tehty on pikkuleipä ja jos kahvikakku on kuiva kakku niin se on huonosti tehty. Kuivaan kakkuun ei pyritä, eikä kahvikakussakaan ole kahvia. Nimi viittaa samaan asiaan kuin kahvileipä, se on jotain mikä nautitaan kahvipöydässä.

Tein siis eilen koulusta perityllä ohjeella hedelmäkakun. Jaoin ohjeen kahdellakymmenellä ja poistelin turhia asioita ja kauhistelin ällöä rommikirsikkarouhetta. Skippasin myöskin leivinjauheen jota olisi ollut mun ohjeessani jäljellä muutama gramma.

Hedelmät kakkuun ostin Lasipalatsin aukiolta joulutorilta ranskalaisittain. Ne oli ihan järkyttävän kalliita, 4e/100g. Maksoin pienestä pussistani 11,80e. Eivätkä ne kenties olleet hintansa väärtejä mutta oli se jännää. Oliivin näköisiä kirsikoita, minikokoinen sokeriliemissä keitelty päärynä...

Hedelmäkakku

aluksi:
150g kuivattu hedelmä (laitoin kirsikoita, ei cocktail-, papaijaa ja aprikoosia)
4cl Cointreau

Pilko hedelmät haluamiisi mittoihin, laita ne purkkiin ja kaada perään alkoholi. Sulje kannella ja anna imeytyä nyt mielellään ainakin yön yli.

massa:
120g voi
100g sokeri
150g muna
165g vehnäjauho
50g mantelilastu
hedelmä+Cointreau

Vaahdota voi ja sokeri huolella niin että se on valkoista ja ilmavaa (käytä lapaa!). Paahda mantelilastut uunissa. Lisää kananmunat, joiden ei pitäisi olla kylmiä, vähän kerrallaan voi-sokerivaahtoon samalla kun kone käy. Voitele kakkuvuoka ja ripottele sinne paahdettuja mantelilastuja. Sekoita loput mantelilastut hedelmäsilppuun ja siivilöi joukkoon myös osa vehnäjauhoista. Lisää seos vaahtoon, sekoita rauhallisesti koneella tai käsin. Siivilöi massaan loput vehnäjauhot, varo sekoittamasta liikaa. Paista 170 asteessa.

Huom! Kakkuvuokaa ei tarvitse korppujauhottaa. Kakun pinnasta tulee kauniimpi ilman, ja kakku irtoaa aivan hyvin vuuasta kun sen vain muistaa voidella kunnolla.

P.S. Siis apua! Ei tän mun blogin pitänyt olla mikään reseptiarkisto ja nyt mä huomaan että se on luisumassa sellaiseen suuntaan. Tosin nyt tulee leivottua aika paljon kun on tuo joulu - ootteko huomanneet? Lupaan tehdä parannuksen ja alkaa taas blogata olennaisista asioista. Kahvikakku, haloo...

ALL THINGS NICE

2010-12-17T14:47:00.002+02:00

Tota, niin joo, se joulu on tulossa. Oletteko jo saaneet rakennettua stressin? Mä ajattelin vähän leipoa ensi viikolla ja miettiä noita lahja-asioita. Parasta oikeastaan olisi jos skipattais vain kaikki lahjat (ainakin sillai ettei mun tarttis mutta muut sais kyllä ostaa mulle) ja sitten voitaiskin keskittyä syömään hyvin. Valitettavasti mä olen aika huono syömään todella paljon; mua ei yksinkertaisesti huvita. En myöskään tykkää olla ähky ja -tätä ei blogin perusteella uskoisi- en tykkää syödä kovin paljon makeaa. Joten olkaa hyvät, tässä teille äkkimakea joulushotti, ettei totuus (eli mitä enemmän kännissä on jouluna ja uutenavuotena, sitä parempi on tuleva vuosi) unohtuisi.

Joulushotti

vaihe 1.
omenamehua
appelsiini tai kaksi
melassisokeria
vaniljatanko
muutama tähtianis
kanelitanko
muita joulumausteita
(tuoretta inkivääriä)

Kaada puoli litraa - litra omenamehua kattilaan, lisää paloiteltu appelsiini kuorineen kaikkineen ja kaikki loput ainekset, paitsi inkivääri. Muista halkaista vaniljatanko ja kaapia siemenet ja laittaa sitten tanko sekä siemenet kattilaan ja keitä. Laita sokeria maun mukaan kuten kaikkea muutakin. Maistele lientäsi niin tiedät mitä se tarvitsee. Liemen tulisi olla tiiviimpää kuin vesi muttei ihan ehkä siirappia. Jos laitat inkivääriä, lisää se lopuksi. Luulen tosin että se teki liemestäni sameaa ja rumaa, mahtavan makuista kyllä, eli omalla vastuulla. Siivilöi liemi.

vaihe 2.

liemi
Jaloviinaa
shottilaseja

Kerää nurkista kaikki ne shottilasit, joita käytät ehkä joskus duunin pikkujoulujen kreiseillä jatkoilla jne., pese ne ja kaada laseihin puolet lientä ja puolet jallua ja tarjoile toivon mukaan ihanille kanssajouluviettäjillesi.

Huom! Shotit voi tarjoilla lämpiminä/kuumina.

Huomhuom! Ohjetta voi luonnollisesti soveltaa joka suuntaan.

KUKONHÄNTÄTUPSUKOISTA

2010-12-09T14:12:00.009+02:00

Syön juuri banaania ja sitä ennen söin päärynän. Mikä ihmeen hedelmäkuuri muhun on mennyt. Bloggaankin niin usein että kolme lukijaani varmaan kyllästyvät hetkessä. Aikaa vain nyt tuntuu olevan, ja hedelmien himoja. Mun mielestä kaikkien firmojen pitäisikin nyt alkaa lähettää mulle sponsorilahjoja (no okei jos lähetätte nonparelleja tai kakkumiksejä ni lähettäkää edes hyviä, ja ei hirveän paljon) koska sillä että on paljon aikaa ei tee kauheasti rahaa. Jos taas haluais vaihtaa mun aikaani rahaan niin mä osaan tehä vaikka mitä, esim. leipoa. Tai jos tahtoisikin vaihtaa mun aikaani suudelmiin niin, no, vatkaa muna kovaksi? Oolrait, oisikohan aika siirtyä ohjeen pariin.

Niin kuin joku tarkkasilmäinen lukija on saattanut huomata, kaikennäköiset piiraat vetoavat minuun. Ohje on versio piiraasta, alkupala, jälkiruoka, snäksi, cocktailpala. Massojen kasaaminen lättänälle muropohjalle oli Aleksin idea. Massat on mun omat. Tein näitä töissä rakkaille työtovereilleni. Hyvin ne meni alas, uskokaa pois.

Massoja muropohjalla

muropohja:
300g vehnäjauhoja
240g voita
50g kylmää vettä
15g sokeria

Sekoita aineet keskenään ja laita massa jääkaappiin tekeytymään. Kauli massa ohueksi ja ota pyöreällä muotilla rinkuloita. Siirrä mahdollisesti jotain apuvälinettä (esim. paletti) käyttäen pellille, rei'itä haarukalla ja pane uuniin.

suolainen massa:
100g kerma
100g vuohenjuusto (tai tarpeen mukaan)
mustapippuria
yrttejä
päälle kirsikkatomaatteja

Sekoita vuohenjuustoa reippaasti jotta se pehmenee ja yhdistä se vatkatun kerman kanssa. Mausta, pursota muropohjille ja koristele tomaatinpuolikkaalla. Rouhaise vielä päälle mustapippuria.

makea massa:
100g kerma
2kpl appelsiini
tummaa sokeria
vähän neilikkaa
pari tähtianista
ehkä jotain jouluista
kenties vaniljatanko
1 liivatelehti
päälle paahdettuja pekaanipähkinöitä

Kuori appelsiinit kuorimaveitsellä, purista mehut kattilaan ja laita kuoret sinne kans. Lisää tarpeeksi kuvittelemasi määrä sokeria ja mausteita, vettä jos tarvitaan ja keittele liemi siirappiseksi. Huomioi kuitenkin että tarkoitus on sekoittaa jäähtynyt siirappi (joka kovenee jäähtyessään) vatkattuun kermaan eli älä keitä sitä liian tiiviiksi. No anyways, liota ensin liivate vedessä, sulata, sekoita siirappiin ja sitten sekoita kermavaahtoon. Pursota muropohjille ja koristele paahdetuilla pekaanipähkinöillä. (Yli jääneet pähkinät hakkasin pieneksi ja lisäsin massaan.)

Suolainen pala maistui siltä miltä se kuulostaakin: varsin klassinen. Makea oli jännempi, siirappi tuoksui alkoholiselta ja massasta tuli kiinnostava, eriskummallinen, kuivahedelmäinen. Tykkäsin makeasta enempi.

Vielä vähän Pariisin suklaista: ne oli hyviä mutta keväinen käyntini Lontoossa oli tällä saralla kyllä monipuolisempi. Toisin sanoen mitään kovin kreisiä ei löytynyt (=kaikkia suklaita saisi varmaan vaikka sieltä Lontoosta plus Lontoon omat tarjottavat), mutta kaikki olivat syömäkelpoisia ja itseasiassa varsin kiinnostavia. Vikaostoksia ei tullut.

Eka levy oikealta eli Chaponin 75% Madagascar oli viiltävän hapokas ja kiukkuinen. Oranssi Hermé oli 45% maitosuklaa hasselpähkinöillä ja se oli hyvä kuten tulikin olla muttei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Jean-Paul Hévinin chuao -pavuista tehty 68% tuntui maistuvan joka kerta erilaiselta ja niinpä en oikein saanut siitä otetta. La Maison du Chocolat'n 60% Orinoco oli kaunis paketti ja ihanan ruskea foliokääre ja koko suklaa oli lempeä ja tasapainoinen. Pierre Hermén keltaisen paketin 75% jaavalainen oli a truly intense flavor experience todellakin, se maistui Jaavan tulivuorilta. Maku oli siis hyvin, hyvin savuinen, paahtunut, palanut.

Harmittamaan jäi etten ostanut Michel Cluizelin Mangaro -suklaata. Anton&Anton myy siitä sitä ihanaa maitosuklaaversiota mutta Pariisissa olisi ollut 65% tumma. Viime viikolla Hakaniemen hallissa käydessäni huomasin kuitenkin että Parhiala on alkanut myydä Cluizelia ja niillä on tuo tumma Mangarokin. Kiitos maailma! Käyn heti huomenna.

ENNEN KUIN MAASI KELPAA

2010-12-06T12:20:00.004+02:00

Mä vierastan itsenäisyyspäiviä ja kansallisvaltioita ja poliisivoimia ja poliittista hömppää ja huonoja leivoksia ja sitä että hammastahnatuubia pitäis muka puristaa oikein. Olen viettänyt hauskoja itsenäisyyspäiviä: juossut poliisia pakoon ja huutanut kurkku suorana. Poliittinen toiminta on kuin uskonlahkot: siitä saa hienoja kiksejä ja luottamusta elämään. Valitettavasti en usko sen enempää vallankumoukseen kuin jumaliinkaan. Konditoriatuotteisiin mä sen sijaan uskon, ja tässä tuleekin Pariisin helmiä.

Macaron, macaron, macaron! Sen hienous piilee pienessä koossa. Se on pieni leivossnäksi, juuri sopivan kokoinen lapsille ja lihoistaan huolehtiville pariisittarille. Syököhän miehet macaroneja ollenkaan? Se on hyvin feminiininen herkku. Mä söin ihan yliannostuksen macaroneja Pariisissa. Oli niin helppo testailla kondiksien laatua ostamalla yksi pieni macaron. Kuvassa oleva Sadaharu Aoki -macaron oli ihana. Siinä oli ume -sisus eli japanilainen hapan luumu -massa. Kummallinen mutta mainio. Muita testattuja oli tietysti Pierre Hermé, jonka liikkeisiin ranskalaiset, tuo sivistyskansa, jonottivat ja Ladurée. Hermé ja Ladurée taistelevat Pariisin macaronherruudesta. Kysymys siis kuuluu: kumpi on parempi? Anni sanoo että Ladurée, ehkä. Kummankaan ei kannata hurrata siis. Se, mitä mä jäin kaipaamaan Pariisin macaroneilta, on sitkeys. Ne oli kaikki ehkä rapeita mutta muuten ihan pehmeitä, lähes sulia. Ei pahoja, mut mä haluan sitkeyttä!

Hugo&Victor, niin kuin kuvastakin näkyy, oli päräyttävä. Myymälä oli musta. Leivokset oli sijoitettu sekä pöydille lasin alle että seiniin joissa oli niille kolot. Olo oli siis kuin homomiehille suunnatussa parfyymikaupassa (No hei Hugo&Victor, mitä muuta tosta nimestä tulee mieleen? Leivokset? Suklaa?). Valitsin houkuttelevan kirkkaanvihreän tarteletin ja matkaseura valitsi jonkin varsin samantyyppisen ja sitten painuttiin puistoon syömään: vaniljakreemiä tai lemoncurdia tai vaniljakreemiä sitruunalla (en muista enää!), massa mantelimassasta, vihreäksi värjätty muropohja ja päällä valkosuklaata.

Jaaha, taas täällä, herra Aoki. Tässä siis Sadaharu Aokin Zen -leivos, jossa on seesaminsiemenmuropohja, konjakkia, jotain pähkinäjuttua, seesam- ja valkosuklaakreemit ja päällä matchamacaronin kuori. Tämä oli hyvin hyvin kummallinen leivos. Muistan siitä hämmentävän konjakin ja seesamin sekamaun. Leivoksessa oli alkoholinen maku, josta en ollut varma tuliko se alkoholista ja huh, joo. Nautinta-ajankohtakin oli tosin keskellä yötä, tosi väsyneenä ja ehkä alkoholia kuluttaneena, saattaa siis myös vaikuttaa asiaan. Mut Sadaharu hei, pidä kii sun unelmistas, sä oot silti ihana!

Viimeisenä vuorossa on hieman proletaarimpi leivos. Oltiin viinikävelyllä (=kävelyä ja viiniä) kun törmättiin kiinnostavaan leipomo-konditoriaan joten pakkohan se oli käydä kurkkaamassa. Paikan nimestä ei ole tietoa, mutta arrondissement oli luultavammin yhdeksän. Leivos esitti kirsikkaa. Pallon toinen puoli oli täytetty vaniljakreemillä ja toinen suklaamoussella ja sitten ne oli yhdistetty. Vaniljakreemiosassa oli myös ainakin yksi säilykekirsikka tekemässä tästä kirsikkaleivoksen. Pallo, joka oli suklaata, oli dipattu punaiseen tahmeaan asiaan ja päälle tökätty suklainen pieni keppi, ja näin syntynyt kirsikka oli asetettu vielä kakkupohjan päälle, että se pysyisi pystyssä ja muutenkin täyttäisi leivoksen kriteerit. Leivoksen kuljettamista helpottava laatikko oli ihana. Leivos oli myös ihana, ja oli kivaa kun ei tarvinnut koko ajan tiedostaa syövänsä jotain maailman konditoriatuotteiden helmeä.

Moikka!

MISSÄ MUROSENI ON

2010-12-01T14:33:00.002+02:00

Tein äitin ja isin pikkujouluihin päärynäpiirakan/tarteletin/whatever. Ajattelen kaikennäköisiä leivonnaisia usein erissä eli rakentelen ne osista. Tässä oli muropohja + pannacotta + hedelmä/marja. Sitten mietin että maustanko pohjan jollain: joo, laitoin liikaa voita ja tarpeeksi
inkivääriä sekä fariinisokeria. Maustettu pannacotta? No, vaniljatanko. Hedelmä/marja? Laitetaan päärynää koska tahdon keitellä niitä liemissä kypsiksi ja maustaa joululla. Tädää! Sitten tarvitseekin enää kasata osista se piirakka. Mä en ikinä käy Ikeassa, mutta kuvittelisin että kirjahyllyn rakentaminen on jotain tällaista.

Päärynäpiirakka joululla

muromassa:
115g voi
115g vehnäjauho
80g fariinisokeri
6g raastettu inkivääri

Sekoita yhteen kylmä voi, sokeri ja inkivääri. Lisää sitten jauhot ja laita massa jääkaappiin. Kun olet kyllästynyt odotteluun, asettele massa vuokaan ja pane takaisin kylmään. Saattaa olla fiksua laittaa vaikka pakkaseen. Paista.

pannacotta:
4dl kerma
15g sokru
1kpl vaniljatanko
1,5kpl liivatelehti

Kerma ja sokeri ja halkaistu+kaavittu vaniljatanko ja siemenet kattilaan. Kiehauta, poista tanko ja lisää liotetut liivatelehdet, sekoita kunnolla. Kaada paistetun piirakkapohjan päälle ja toivo ettei pohja pissi. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.

päärynät:
n.4 päärynää
1 appelsiini
fariinisokeria
neilikkaa
tähtianista
mitä vain

Kuori ja halkaise päärynät, ota kodat pois. Laita ne kattilaan. Kuori appelsiinista se kiiltävä kuoriosa, ei valkoista. Laita kattilaan, purista sinne myös appelsiinin mehu. Lisää sokeria tarvittava määrä, muutama tähtianis ja neilikka nyt ainakin. Voit keitellä pannacottan vaniljatankoa myös tässä liemessä. Kaada kattilaan vettä niin että saat päärynät keitettyä. Päärynöiden tulisi olla kypsiä muttei löysiä. Leikkaa jäähtyneet päärynät ihaniksi paloiksi (ei ole pakko), ja asettele piirakan päälle.

siirappi:
päärynöiden keitinliemi
lisää sokeria jos tarvitaan

Keitä päärynäliemi kokoon niin että se saavuttaa siirapillisen konsistenssin. Kun liemi on täydellinen, tai ehkä jo vähän ennen (=siirappia on vaikea siivilöidä), siivilöi mausteet pois. Kaada jäähtyneenä jo piirakan päällä olevien päärynöiden päälle ja tarjoile.

Kuten huomata saattaa, ohje ei ole kovin tarkka. Mausteita voi muuttaa, voi laittaa vaikka päärynöiden liemeen valkoviiniä tai glögiä, voi vähän räiskiä sinne sun tänne.

Pohjassa on sellainen pikku ongelma, että voita on liikaa. Ongelman voi tietysti korjata ottamalla osan voista pois. Toisaalta tuo käsittämätön voimäärä karamellisoituu sokerin kanssa ja pohjasta tulee erinomaisen kiinnostava (jos nyt sitten yrittää unohtaa sen että se on tavallaan epäonnistunut ja väärin.) Sen lisäksi pohja vaatii uunissa ollessaan erityishuomiota koska se yrittää valua vuoan pohjalle (jollain työkalulla voi taputella sitä takaisin seinille) ja puolet voista liruu uunin pohjalle joten pelti/astia/tms. on kannatettava vuoan alla.

Vuokana käytin suorakulmaista, pitkulaista irtopohjavuokaa. Se on aika iso, muttei nyt mikään aivan jättimäinen.

Ohje on mielestäni ihan oikeasti aika hyvä. Helppo, ja tykkään asioista joissa saa heitellä niin paljon kaikkea sekaan kuin tahtoo ja sitten toivoa että siitä tulee hyvä.

LEIVOS JA MUITA TARINOITA

2010-11-29T18:42:00.000+02:00

Hyvää maanantaita, oivalliset lukijakullat.

Pariisista bloggaaminen tökkii pahasti, en oikein osaa päättää mitä bloggaisin ja minkä kanssa ja kuinka tärkeää ja hah! Nyt on kuitenkin vuorossa La Pâtisserie des Rêves, jonka nimi on aivan liian pitkä. (Terveisiä vaan!)

Mulla oli Pariisissa mukana pieni sininen kirja johon olin kirjoittanut kaikki tärkeät asiat (= konditorioita, suklaakauppoja, leipomoita). Unohdin sen tietysti puolet ajasta aina hotellihuoneeseen mutta törmättiin me näihin fiinimpiin kondiksiin ilman Annin opasta konditorioiden kaanonin salaisuuksiinkin. Sinne kirjaan jäi myös paljon käymättömiä paikkoja eli on syy vierailla kaupungissa toisenkin kerran.

La Pâtisserie des Rêves oli kirjattu kirjaan, ja löydettiin se tietysti vahingossa. Osoite on 93 Rue du Bac, se on siellä boheemilla vasemmalla puolella jokea. Siinä oli huudeilla muitakin paikkoja, kuten myös hyvin vaikuttava Hugo&Victor ja ihana ja aika klassinen La Maison du Chocolat.

La Pâtisserie des Rêves'n leivoslaatikko oli jo aivan ihana: kolmionmuotoinen boksi joka pysyi varsin mallikkaasti oikeassa asennossa niin ettei yksinäinen tartelettini heilunut aivan vallattomasti joka suuntaan. Myymälä oli kaunis ja kummallinen. Sen keskellä oli pyöreä pöytä jossa oli muutama taso niin että lopputulos on amerikkalaisen hääkakun näköinen, toisin sanoen tason pienenivät ylöspäin mentäessä. Pöydällä oli lasikupuja ja niissä leivoksia ja kakkuja. Lasikuvuista lähti piuhat kattoon. Se oli hämmentävää. Ranskalaiset myös tuntuivat pitävän jonottamisesta; muutamassakin paikassa oli neuvostoliittolaisesti kassa josta tilattiin ja kassa jossa maksettiin. Niin oli La Pâtisserie des Rêves'ssäkin.

Vaatimattoman ja siksi hyvin hyvin kauniin appelsiinitarteletin mä sitten ostin. Kuva on otettu Galeries Lafayetten vessassa. (Siihen aikaan illasta valo ei olisi hotellihuoneessa/missään riittänyt kuvaamiseen, hei!) Tarteletti oli hyvä. Pohja oli mukavan pehmeä, siinä oli varmaan mantelimassaa. Sisällä oli vaniljakreemiä ainakin ja päällä appelsiinin makuinen kiille. Tosin olisi ehkä pitänyt panostaa vähän monimutkaisempiin leivonnaisiin, tai no ainakin hieman erilaisiin, keskityin tartelettityyppisiin nimittäin.

Pariisin fiinimmät konditoriat on ilmeisesti paljon vaatteilla koreilua. Jos mä en olisi näin rohkea, en uskaltaisi edes mennä sisälle. Paikat ihan oikeasti näyttää timanttikaupoilta. On se silti aika hauskaa, perversiydessään. Syökää leivoksia!

PAR RIS!

2010-11-16T21:34:00.007+02:00

Menin, näin, söin ja palasin jo takaisinkin tuolta kaukaa Ranskan maalta. Olin siellä siis Aleksin kanssa ruokailuun keskittyneellä matkalla. Saavutimme Charles de Gaullen lentokentän keskiviikkoiltana ja hengasimme siellä sen yön. Tarkoitus oli juopotella tylsyyden poistamiseksi mutta yksikään liike ei ollut auki. Kahvia ja sipsiä olisi saanut automaatista. Lentokentällä oli kiiltävät lattiat, vähän kylmä, järjettömästi tilaa, tylsää ja paljon miehiä toppatakeissaan mitkä näyttivät viettävän kentällä enemmänkin aikaa. Henkilökunta suhtautui spurguihin, meihin ja muihin kovin hyväksyvästi. Toisaalta ne itse kävivät peseytymässä kentän vessoissa joten eipä niillä oiskaan ollut varaa sanoa mitään.

Aamun koittaessa köröteltiin junalla Gare du Nordille ja lähdettiin kulkemaan johonkin suuntaan. Oli vielä pimeää, kello ehkä seitsemän ja tosi kylmä. Ostettiin ensimmäisestä vastaan tulleesta leipomo-konditoriasta pain au chocolat't (=sellainen voitaikinaleivonnainen jossa on suklaata ja joita ranskalaiset syö aamupalaksi). Ihan sairaan hyvä, maksoikin huimat 1,05e. Loppupäivä meni vesisateessa rämpiessä ympäri kaupunkia typerä reppu selässä. Loppureissu meni ei-niin-sateisesti vaeltaessa ympäriinsä ilman sitä helvetin reppua.

Pariisista jäi mieleen:

Spurgut jotka nukkuivat/hengailivat kaduilla oman koiran tai kissan kanssa. Ne nukkuivat usein sylikkäin
Kauniit pojat
Kauniit tytöt
Se, että sekä kauniit pojat että tytöt oli yleensä ihan samalla tavalla kauniita. Helsinki on monipuolisempi
No ne kreisit konditoriat joista tulee juttua myöhemmin
Ällö makkara jossa oli vain jotain suolenpätkiä ja ruokatorvia
Miksei meiltä saa halpaa viiniä?
Mä muuten join halpaa kuoharia Seinen rannalla
Pastis lausutaan 'pastis', ei 'pasti'
Tottakai mahtavat leipomot ja konditoriat
Hieno näköala Sacré Coeurilta ja ne portaat siinä, joilla istuttiin juomassa viintä ja puhumassa paikallisten gangstojen kanssa

...

Tää Pariisi -juttu jatkuu vielä muissa muodoissaan! Tarjolla kakkua ja suklaata!

PUTAIN DE MERDE!

2010-11-08T18:48:00.005+02:00

Moikka moi, mun tietokoneeni on kuollut ja niinpä bloggaus on hieman ongelmallista. Tai on mulla siis nyt lainassa tämä kaverin kone, mutta ei ollut äsken. Eikä internetkään toiminut. Mä lähinnä kirjoitan nyt brassaillakseni sillä, että olen lähdössä Pariisiin. Mä olen lähdössä Pariisiin syömään. Ajattelin myös tuhlata kaikki rahani. Mihin, onko ideoita?

Elähdytän teitä nyt myös kuitenkin muutamalla kuvalla ja vinkillä. Ylhäällä olevassa kuvassa on Chjokon Madagascar-leivos. Not too bad... Sitä saa ainakin Stokkalta, sen nimi on joku vaikea ja typerä: by Mika Gröndahl tai á la Mika Gröndahl tai jotain. Kaunis, kiiltävä suklaakuorrutus, oisko suklaata, vettä, sokeria ja liivatetta, no enivei, jotain sinne päin, vähän kuin liivatteella hyydytetty ganache. Sisällä oli madagascarilaisesta suklaasta tehty mousse ja sen sisällä vaalea mousse joka mun mielestä maistui mantelilta. Siinä ei välttämättä ollut mantelia, mä voin olla väärässä. Pohja tais olla ohut lätkä, hengetön ja hyvin tyypillinen tällasissa, ihan jees, vaalea kakkupohja (eli vetopohja eli vetari, josta voisinkin kirjoittaa joskus enemmän). Mousset oli tosi hyvät, mukavan pehmeät. Kannattaa ostaa siis, Consummatum est. suosittelee.

Kävin tuossa joku aika takaperin myös Kämp Gallerian Carlito's -pizzeriassa. Sitä mainostetaan gourmetpizzeriana ja oli se ihan mainio. Luonnollisesti hinnat on vähän Vaasankatua kovemmat, eli liikutaan jossain yli kymmenessä eurossa. Mun pizzassa oli pekonia, kaprista ja jotain, näköjään rucolaa päällä. En muista tarkkaan, liikaa aikaa kulunut. Pizzaa olisi voinut pitää uunissa vähän kauemmin, oli aika suomalaistyyppinen paisto. Tykkäsin kyllä muuten. Siellä noi täytevaihtoehdotkin oli kivoja, tosin olen jo unohtanut mitä, enkä jaksa katsoa tuolta sivulta sitä .pdf:ää. Carlito's kannattaa testata vaikka en kuitenkaan suosittele unohtamaan sitä armasta kulmakunnan räkälää jossa oletan teidän kaikkien, rakkaat lukijat, käyvän lauantaikrapulaisella pizzakaljalla.

Tahtoisin vielä esittää pahoitteluni sille naapurille jonka pyykkivuoroa varastin. Anteeksi! Minulla oli siihen hyvähkö syy!

MÄ MUUTEN TYKKÄÄN MANTELISTA

2010-10-23T12:32:00.012+03:00

I've got friends in low places eli mikään taho ei lähetä vaatimattomalle blogilleni mainostusta, tuotteita eikä edes pusuja. On kuitenkin hyvä että on muutama kaveri. Joskus saan munkkeja töistä, aina välillä croissantteja toisen tyypin töistä. Eilen olin juomassa kaljaa ja sain lahjan: Frambois'n omena-mantelitarteletti ja tummasuklaa-mansikkatarteletti.

Vedin juuri tuosta harmillisen lörtsähtäneestä suklaaleivonnaisesta puolet. (Tää on siis tavallaan reaaliaikainen postaus, en ole edes maistanut mantelijuttua.) Lörpästä leivoksesta ei voi syyttää Frambois'ta koska itepähän heiluttelin sitä kassiani keskellä yötä pitkin Kallion katuja.

Suklaatarteletissa on siis ganache eli suklaata ja kermaa ja tässä tapauksessa varmaan reilusti voita ja sitten sen alla on mansikkaa. Pohja on joku tommonen perusmuropohja, eikö? Ganache on mun mielestä hyvää. Siinä on mukava toffeinen rakenne, sellainen venyvä ja aika vaalean ruskea. Suklaa tuo mieleen jonkun suklaan, en millään muista minkä vaikka pitäisi. Niinpä lähetin tekstiviestin suhdehenkilölleni tässä toimituksessa (joka käsitteli kyllä myös viininlipitystä myöhemmin tänään). Pohja ei ole kovinkaan kaunis, tai on se kun sitä katsoo oikeasta kohtaa. Toivottavasti se mun kaveri ei oo tehny tätä, koska mun mielestäni pohjan rumuus on paha moka. Sen reunat ovat epätasaiset, röpelöiset, yhhh. Muutenkin pohja on liian kova makuuni (ja vähän mauton) (ja tarttuu hampaisiin) (samoin kuin ne mansikan siemenet täytteessä). Olisin kaivannut tummempaa ganachea, tuo oli vähän liian sokerinen. Mutta, tämä taitaa olla sellainen niin kutsuttu makuasia ja kaiken kaikkiaan suklaa-mansikkatarteletti oli hyvä. (Jaa että ostaisinko sellaisen ihan itse? Saattaisin hairahtua jos kaipaisin erityisesti tuollaista ganachea.)

Mites sitten tuo manteli-omena? En tiedä kun en ole vielä maistanut. Nonni, nyt tulee totuus: ihan sairaan hyvää. Ehkä vähän liian makeaa. Pohja on kaunis ja ei niin kivinen kuin suklaatarteletissa. Pohjan päällä on omenahillo ja sen päällä muru jossa on ainakin sokeria ja mantelijauhoa. Ulkonäkö on hyvin klassinen, piiras näyttää tasantarkkaan siltä mikä se on. Ranskalaiset on muutenkin rakastuneet tarteletteihinsa ja klassisuuteensa. (Ja kyl myös toi suklaatarteletti näytti ihan itseltään, toki.) Toista puolikasta manteli-omenasta en nyt pysty syömään, liikaa makeaa.

Tulen varmaan kirjoittamaan postauksen myös Frambois -leipomo-konditoriasta, nyt en jaksa. Taidan mennä päiväunille haaveilemaan pois päänsärkyäni.

P.S. Just kun olin julkaisemassa tätä juttua niin sain viestin koskien suklaata: Jostain piip piip! Siinä on sekä maito- et tummaa. Ja joo, vois sitä viiniä. Selvispä sitten sekin! (Eli suklaa on ihan ookoota toisin sanoen.)

P.P.S. Jaha, täyte suklaatarteletissa kuului olevan vadelmaa. Hmmh. Mä siis käytin hieman ajatuksiani vadelma-mansikkapohdintaan. Ja siis musta siellä tarteletissa oli mansikan pala. Voinkohan mä vain sanoa että se tyyppi joka teki hillon on väärässä? En kai.

THEY CALL ME FRIDA TUK

2010-10-21T17:49:00.004+03:00

Mä rakastan ruokaa ja ruoka-asioita ja mä rakastan sitä rakkautta, sitä mitä mä saan irti uusista ja vanhoista jutuista. Välillä se ilmenee haaveellisena katseena kaukaisuuteen ja nippelitiedon vaihtamisena. Kidutan myös kavereitani ja tuttaviani ikuisilla ruoka-aiheisilla selityksillä ja luennoilla ja valituksilla. Mä olen myös hieman, aivan hipunpippusen, kriittinen ja vaativa. Vaadin vain sitä että asiat tehdään kunnolla, luovuudesta plussaa.

Vierailin viikko sitten uudestaan Anton&Antonissa. Mä ostin sieltä ihan hyvää leipäjuustoa, ihanaa maitoa, mahtavaa suklaata ja yhden pienen cupcaken. Se cupcake oli hinnoiteltu taivaisiin: melkein kaksi euroa. Pohja oli suklaalla maustettu (kaakaolla?) eikä maistunut oikein miltään. Massa päällä oli voikreemiä, jossa oli punajuurta joka ei kyllä myöskään maistunut. Jos tarkkaan katsoi, saattoi erottaa pienen pieniä punajuuren paloja. Olin maistavanani puolukan. Voikreemi oli sokerikiteistä. Sokerikiteinen voikreemi on yksi alhaisimmista asioista maailmassa. Ihan oikeasti.

No, anyways, firma on siis Cupcakes by Frida jolla on tilat Punavuoressa. Yritys on ilmeisesti uunituore. Ideana on tehdä cupcakeja kauppoihin (?? No ainakin Anton&Antoniin) ja tilauksesta tietenkin. Kehitteillä on myös jonkunnäköistä cateringtoimintaa. Cupcakes by Frida käyttää vain luonnollisia väriaineita jne., mikä on tietysti erikivaa.

Mun päähäni pälkähti aiemmin, että saako tällaisista pikkufirmoista kirjoittaa nihkeästi, koska mä en tahdo että Frida tulee surulliseksi. Cupcake ei siis vakuuttanut mua, ei millään, mutta en mä varmaan olekaan ykkösasiakas tällaiselle tuotteelle. Jos mä olisin vaikka joku firma joka haluaisi pikkujouluissaan tarjota jotain kivaa niin voisin hyvinkin tilata cupcakeja Fridalta. Eiköhän ne uppoa jengiin siinä missä paljon paskemmatkin tuotteet ja valmisteet ja ruuat ja herkut.

Tuktuktuktuk, juna tulee! Kävin siis thairavintola Tuk Tukissa, Vaasankatu 19, lauantain krapulalounaalla. Söin tuon ylemmän kuvan annoksen eli Massaman curry tofulla, maksoi 10 euroa. Oisko toi alempi ollut joku 'kasviksia vihreä curry -liemessä' -tyyppinen veto. Olikohan ne kasvikset pakasteita? Mun annoksessa ei onneksi kovasti kasviksia ollut joten pakasteisuus omalla kohdallani jäi autuaasti arvoitukseksi. Annokset oli mun mielestä aika kauniit ja astiat, ja riisin kaverina oli söpöä punakaali tms. raastetta mikä toi sellaista kukkeaa ihanuutta asetteluun. Ai niin se ruoka? No se oli... Edullista, ihan hyvää, kiva lähimesta johon voi mennä jos ei tahdo pizzaa. Ei se safka nyt mitenkään maailmaaravistelevan hyvää ollut, mutta ei toisaalta jäänyt traumojakaan. (Suhtaudun tosin varauksella siihen että pääruoka-aineen saa valita itse, tyyliin liha, kana, katkarapu, tofu...) Kanssasyömäri tykkäs mutta se ei taidakaan olla tällainen valittava akka. Tuk Tuk on kauhean sympaattinen rafla, pieni ja hienot teippaukset ikkunassa. Hintansa väärti siis, niin kai voi sanoa. Menkää, menkää, enköhän mäkin sinne vielä uudestaan päädy.

KIVEKÄS, WALDEN, WIHURI, HELLBERG

2010-10-09T18:37:00.004+03:00

Herneitä, nauriita, tiedostavia nuoria miehiä, porkkanoita, hanhenmaksaa, kotimaisten pikkujuustoloitten tuotteita, onnellisina eläneitä lihanpaloja, biodynaamisesti kasvatettuja tomaatteja ja ranskalaista siideriä lasipullossa. Eihän! Ei ainakaan kokonaan. Kävin nimittäin Anton&Antonissa, tuossa porvoolaisessa herkkuruokakaupassa joka on laajentunut Töölöön, Museokatu 19.

Hienot kaupat myyvät aina elämäntyyliä. Maatilatori myy, Juuren Puoti myy, Valrhona ja Chjoko myyvät. Myös Lidl myy meille halpaa näyttämällä halvalta, Uff kiskoo hirveitä hintoja ilmaisista elämäntapavaatteista ja niin edelleen. Silti fiinien ruokahifistelykauppojenkin brändeissä on eroja. Jos epäilee väitettäin, ottaa raitiovaunun Museokadulle ja tarkastaa asian. Maatilatori on hennosti hippinen, aika kiva, luomu ja lähiruoka-. Juuren Puoti on vähemmän hippinen muttei kovin överi. Anton&Anton myy maailman parasta maitosuklaata ja on hirvittävän porvarillinen, ylitsepursuavan töölöläinen. Mulla harvemmin tulee enää kaupoissa sellainen olo että tänne mä en kyllä kuulu mutta Anton&Antonissa vähän tuli. Aivan kuin olisi siirtynyt johonkin ruotsinkieliseen universumiin joka on kansoitettu turkismummoilla. Herregud!

Ei vaan, ei siis millään pahalla. Oli vain hämmentävää huomata noin selkeä ero Anton&Antonin ja muitten samantyyppisten kauppojen välillä. Mikä tekee Helsingin kauppauutuudesta sitten niin erilaisen? Ehkä porvoolaisuus. Tuntui että jokainen kaupassa asioiva oli myös Porvoon kaupan kanta-asiakas. Paitsi mä ja mun veljeni siis, me räkänokkaiset Helsingin skidit.

Anton&Antonissa on varsin mainio leipähylly (tosin hinnat oli aika hmmh messeviä), lihatiski, juustotiski, olutvalikoima, sokolaatia, ja sen sellaista. Käykää tsiigaamassa.

P.S. Toi vamo kuva on tossa siksi kun ei ollut yhtään kuvaa kaupasta.

P.P.S. Käykääpäs ostamassa Kämpin Valrhonasta uudet vuoden 2010 vuosikertasuklaat. (Vitsi mitä mainostusta!) Kandee ostaa samalla viime vuoden suklaa. Näin voi vertailla saman mestan pavuista mut eri vuoden sadosta tehtyä suklaata. Niissä on ero! Vähänks jännää! Mä ostin Gran Couvaa, Trinidadista.

MAT-CHA-CHA-CHA!

2010-09-27T21:18:00.003+03:00

Mustikka, bambu, wasabi, yuzu, appelsiinipraliini ja ehkä mustaherukka

Hiphei hippulat! Eräs ystävällinen sielu (ruumiillinen) toi minulle ja muille Sadaharu Aokin konvehteja ja tryffeleitä Pariisista. Herra Sadaharu on Tokiosta kotoisin oleva, Pariisissa asuva kondiittori jolla on siis oma firma ja neljä kondista. Arvostettu äijä, aika kokeilevaa ja japanilaista matskua. Visuaalisesti tuotteet on varsin yksinkertaisia, leivokset tuntuu olevan aina samaa vakavaa suorakulmiota. Vetoaa muhun, oh yes!

Minä ja muut vedimme sitten kolmeen pekkaan nuo liidun kaltaiset pötkylät. Sillä lailla siis että yksi haukkaa kolmasosan, toinen jämästä puolet ja kolmas heittää vikan huiviin. Konvehdit ei itseasiassa iskeneet muhun kauheankaan kovaa, paitsi ulkonäöllisesti. Siis noihan on iha-iha-ihanan kauniita. Jännin maku oli wasabi: wasabinen, kuuma, sinappinen. Mm-mm! Bambu kuulostaa hienolta tai ainakin kummalta mutta en maistanut kai mitään bambuista. Mustikka oli ihanan värinen ja suht mustikkainen, ihan jees. Yuzu on yltiötrendikäs sitrushedelmä itämailta, aika hyvä.

Uuh ja aah jne.! Jos Sadaharu Aoki -konvehdit oli kauniita mutta ei ihan hirveän vaikuttavia niin tryffelit oli... Arvatkaa. Aivan: ihan kivannäköisiä mutta ihania. Makuna oli siis matcha, tuo japskien limanvihreä teeseremoniatee. Tryffelit oli hienon kirkkaan matchanvärisiä ja sisältä hurmaavan pehmeän voisia ja karamellisia.

Ai vitsit, mä olen menossa Pariisiin kohtapuoliin. Visitoin silloin myös Sadaharu Aokin konditoriassa. Nyt taidan kuitenkin mennä nukkumaan.

LÖNNROTINKATU 9

2010-09-15T16:27:00.005+03:00

Ruttopuiston läheisyydessä, entistä Sestoa vastapäätä, on Cafe Posto. Kahvila on pieni ja varsin huomaamaton. Paikan ideana on olla portugalilainen - kekseliästä Helsingissä. Tämä on ainut portugalilainen kahvila jossa muistan käyneeni (lienen siis käynyt muissakin, Portugalissa vierailleena, siitä on vain kulunut hieman aikaa). Portugalilaisen paikasta tekee pastel de nata* -leivonnainen ja tummempi kahvi kuin yleensä Helsingissä. Ei siis ehkä olla aivan vieraan kulttuurin sydämessä mutta kuunnellessani kaupungillemme epätyypillistä portugalin, ranskan ja suomen sekameteliä tunsin kuitenkin olevani jossain vähän muualla.

Ulkoruuallisista, ehkä nimenomaan kahvilallisista, syistä kannattaa vierailla Cafe Postossa. Voi ottaa yhden nätisti pakatun tryffelin ja tuplaespresson ja leikkiä olevansa retkellä maailmalla. Minä ainakin palaan vielä Postoon, toivottavasti useita kertoja.

P.S. Kahvilasta saa myös täytettyjä leipiä, paninia... Aika perussettiä siis, en ole maistanut. Jäätelöä saa myös, sitä tulen toivottavasti maistamaan, sekä portugalilaisia (?) limonaadeja. Aamupalalistakin taisi olla. Sen lisäksi myyjä oli komea.

*Pastel de nata on portugalilainen klassikkoleivonnainen. Sen pohja on tehty voitaikinasta ja päällä on kerma-keltuaiskreemi. (Cafe Posto on ilmeisesti ainut paikka mistä niitä Suomessa saa. En maistanut, vielä.)

ONE FOR SORROW, TWO FOR JOY, THREE FOR A GIRL, FOUR FOR A BOY

2010-09-07T17:53:00.002+03:00

Neiti Syömärillä eli ah-niin-ihastuttavalla minulla oli syntymäpäivä ja tein lähes-yhtä-ihastuttaville työtovereilleni (joojoo) vaahtokarkkeja. Ohje on mitä tylsimmin Hesarin sivuilta. Mua ärsytti ihan suunnattomasti nuo typerät tilavuusmitat. Ne on käsittämättömän epätarkkoja ja epäkäytännöllisiä enkä sitä paitsi omista edes desimittoja. Pakkotilanteissa mittaan muumimukilla ajatellen sen vetävän 2,5 desilitraa. Tein ohjeen kaksinkertaisena, yksinkertaisesta tulee jo ihan tarpeeksi.

Vaahtokarkit

7kpl liivatelehti
1dl vesi
1 vaniljatanko
5dl sokeri (1dl sokeria on n. 85g)
1dl vesi
2kpl valkuainen
tomusokeria ja perunajauhoa

Liota liivatteita runsaassa kylmässä vedessä. Laita sokeri, desi vettä ja (halkaistu ja kattilaan tyhjennetty) vaniljatanko kattilaan ja liedelle. Anna kiehua n. 10min. Älä sekoita. Vatkaa valkuaiset pehmeähuippuiseksi vaahdoksi yleiskoneella. Kuumenna desi vettä kiehuvaksi ja sekoita liivatteet siihen. Kaada liivateliemi ohuena nauhana valkuaisvaahtoon koneen käydessä, lisää sitten varovasti myös sokeriliemi. Anna koneen käydä vielä viitisen minuuttia ja kumoa sitten seos (tomusokeri-perunajauhotetulle?) leivinpaperille johonkin astiaan. Anna hyytyä viileässä seuraavaan päivään. Leikkaa sitten paloiksi, ota muotilla kuvioita tms. ja tomusokeri-perunajauhota.

Mä paloittelin vaahtikset kahdessa erässä. Ensimmäiset saivat hyytyä joitain tunteja, toiset lähes vuorokauden. Kauemmin hyytyneet olivat ehdottomasti helpompia käsitellä. Niiden leikkaamisessa ja irroittelemisessa ja jauhottamisessa meni huomattavasti vähemmän aikaa.

Sokeriliemen keittely on aika tarkkaa hommaa. Tässä ohjeessa mua ärsytti myös se ettei kerrottu mitään lämpötilaa johon pyrkiä. Lopetin liemeni keiton jossain 120 asteessa. Sokerilientä ei kannata sekoittaa koska se vain kovettuu kattilan reunoille. Ei se pala pohjaan.

Saattaa olla että liivateliemi ja sokeriliemi kannattaisi yhdistää. Toi liivatteen kaato valkuaisvaahtoon ei oikein vakuuttanut mua, mutta no, en mä tiedä kaikkea. Tuntui että nestettä on liikaa. Kannattaa myös kaataa rauhallisesti, pienenä liruna, kummatkin liemet. Voi olla että kaadoin liian nopeasti, mutta kun liemet olivat vaahdossa, tuntui että kaikki oli muuttunut liruksi. Nokkelana tyttönä vatkasin vimmatusti ja sain kuin sainkin koko paskan vaahtoutumaan ihan tyydyttävästi.

Hyvää tässä ohjeessa oli kuitenkin siunattu yksinkertaisuus. Seuraavalla kerralla kokeilen tosin jotain ranskalaista guimauve -ohjetta.

KÄNNISSÄ AAMULLA

2010-08-31T16:23:00.004+03:00

Moikka, kävin Mäkkärissä perjantai-lauantaiyönä. Tunnontarkkana bloggarina muistin jopa ikuistaa tapahtuman ylläolevaan kuvaan. (Taiteiden yö oli siis aloitettu jo noin 12 tuntia sitten.)

Mä lopetin Mäkissä käymisen joskus teininä vallankumouksellisista syistä. Enkä mä siis siellä nykyäänkään päivittäin käy. Mäkistä ei saa edes kasvishampurilaista, niiden kalan söin kuukausi sitten ja se oli erikurja. Perjantai-lauantainenkaan vierailu ei tehnyt suurta vaikutusta, ei vaikka en joutunut itse maksamaan mitään ja olin varmaan niin kännissä että kaiken pitäisi maistua hyvältä.

Söin siis klassisen Big Macin ja ranskalaisia ja kokista ja nuggetteja (nugetteja?) kolmella dipillä. No, hampparissa oli kaksi (?) jauhelihapihviä ja kolme (?) palaa suolakurkkua ja siivu tai kaksi juustoa ja ehkä vielä jotain. Seuralaiseni tiedustellessa miltä se maistuu sanoin hirveän diplomaattisesti että lapsuudelta. Hah! No siltähän se maistui, semmoiselta vähän muoviselta hampurilaisaromilta. Ranskikset oli ihan jees, ehkä Carrollsin on parempia mut Hesburgerin huonompia. Nuggetit taas... Se oli aika mahtavaa. Mä en ymmärrä millä metodilla niistä oli saatu niin tiiviitä ja kumisia. Dipit oli aika kivoja. Siis eihän nekään mitään gourmeeta olleet mutta musta on kiva kastaa asioita toisiin asioihin.

Ennen mä olin Mäkkäriin liian hippi, nykyään mä olen liian vaativa. Hampurilainen oli säälittävä ja niin oli kans nuget. Syön aina joskus Hesen tai Carrollsin kasvis- tai kalahamppareita ja ne on ihan jees. Niissä on sitä, öö, salaattia, ja sen semmoista. Ne on vähän raikkaampia, muistuttavat enemmän oikeaa ruokaa. Kyllähän Mäkissä ärsyttää myös se imago, niiden brändi. Kun mä haluan syödä roskaruokaa, mä en halua kokonaisvaltaista roskaruokaelämystä yhdessä maailman tunnetuimmista firmoista. Luojan kiitos, Hesarilla on snägäri.

MIKSI EN MALJAANI JOISI SAKKAAN POHJIMPAAN

2010-08-28T11:11:00.005+03:00

Mun internettini ei ole toiminut kahteen viikkoon. Äsken kone kaatui, ravisteli itseään ja löysi ilmeisesti jonkin välähdyksen sisäisestä palostaan. Tadaa, internet on täällä taas! Koko maailma on avoin!

Aika vähän on tullut tehtyä ruoka-asioita. Näin ollen tarjoilin teille yllä sosiaalipornoa mukien muodossa.

Terveisin,

nuori nainen joka syö aina samalta lautaselta, ei omista yhtään kattilaa ja pitää ruuasta hyvin hyvin paljon

KAIPAUS ENSIMMÄINEN, LIHASSA, LUUSSA

2010-08-09T18:18:00.001+03:00

Kiiluvasilmäinen vanha nainen hymyilee minulle koko hammaskalustonsa leveydeltä ja ojentaa pikkuleipälautasta. Hänen hiuksensa on permanentattu täydellisille kiharoille ja luomille on tarkoin sivelty sinistä väriä. Yhtäkkiä muistan oman isoäitini ja hellyn; onkohan hän koskaan leiponut pikkuleipiä. Silti naisen ylenpalttinen täydellisyys huolestuttaa minua, ja saa miettimään ovatko nuo hampaat hieman liian terävät.

Suht amerikkalaiset kaura-rusina-hasselpähkinäpikkuleivät

85g voi
90g fariinisokeri
75g gianduja*
1kpl muna
115g vehnäjauho
hieman leivinjauhetta
55g kaurahiutale
100g rusina

Laita uuni 180 asteeseen.

Vaahdota voi ja sokeri kunnes massa on kuohkeaa ja valkoista, lisää muna ja sekoita huolella, sitten huoneenlämmössä pehmennyt gianduja. Lisää loput aineet.

Paista noin 10 minuuttia.

Pikkuleipiä ei tarvitse paistaa heti jos ei haluu. Laita vain massa jokseenkin ilmatiiviisti kylmään. Olen vakuuttunut että lähes kaikki asiat elämässä paranevat kun niitä säilyttää muutaman päivän jääkaapissa.

Kaura-rusinapikkuleipä on periamerikkalainen herkku. Giandujan massaan lisäsin koska sitä sattui olemaan ja se piti johonkin käyttää. Voidaan leikkiä että se tuo italialaisen tuulahduksen.

*Gianduja on paahdetuista hasselpähkinöistä, sokerista ja suklaasta tehty sileä massa jonka kotimaa on Italia, tarkemmin Piemonte. Giandujan historia ulottuu Napoleonin aikaan, jolloin kaakaon tuonti maahan oli todella kallista. Niinpä kaakaoon sekoitettiin paahdettua hasselpähkinää hintaa laskemaan. Tästä kaakao-pähkinäseoksesta suklaa-pähkinämassan kehitti Caffarel Piemonten Turinissa vuonna 1852.

Giandujan kaltaisiin massoihin viitataan suomeksi usein nimellä nougat. Mutta ei hätää, saksalaisetkin syyllistyvät samaan! Wiener nougat onkin giandujan sukulainen, joka sisältää sokeria, kaakaovoita, mantelia ja kaakaomassaa. Siinä siis ei ole suklaata eikä hasselpähkinää, maku ja koostumus on kuitenkin varsin samanlainen.

Sitten on vielä se ihan oikea nougat joka on tehty sokerista tai hunajasta, paahdetuista pähkinöistä ja joskus kuivahedelmistä. Valkoinen versio sisältää myös valkuaisvaahtoa. Se tekee rakenteesta pehmeän. Ruskeassa nougat'ssa on paahdettua sokeria ja se on tiiviimpää, usein jopa kovaa. Nougat on tyypillinen keskieurooppalainen jouluherkku.

Sekä giandujan että nougat'n kaltaisia valmisteita käytetään paljon makeisteollisuudessa, esim. suklaapatukoissa. Maailman tunnetuin giandujamainen levite on tietysti Nutella.

Jos lähikauppasi ei pursua erilaisia giandujapakkauksia etkä myöskään jaksa valmistaa sitä itse, voinet korvata sen Maraboun Dubbel nougat -patukalla. Toki myös Fazerin Wiener Nougat käy mutta se taitaa olla vähän kalliimpaa.

HOMMIA & JUTTUJA

2010-07-30T19:12:00.003+03:00

Ekbergin tuhatlehtileivos

Kesä, kirppuja korvissa ja Anni murjottaa, mököttää ja välillä myös syö (niin, ja toki viiltelee!). Meinasin tehdä Ekbergistä oman postauksen johon olisin ekaksi kuvaksi laittanut Fredr. Edv. Ekbergin hautakiven, mutta en ole aivan varma miten hautakivien kuvien julkiseen levitykseen suhtaudutaan. Tosin jos ei laita jonkun Möttösen hautaa vaan tyyliin Speden niin hei, sehän on julkkis, ja kai sen viimeisestä leposijasta löytyy kuvia muualtakin. (Voisinkin tehdä ruoka-aiheisen hautapostauksen.) Enkä mä siis edes tiedä olisiko mulla ollut hirveän paljon sanottavaa Ekbergistä, joten päädyin tekemään tällaisen silppupostauksen jossa ei mistään sanota mitään. Pusi!

Latte ja feta-pinaatti -quiche terassilla

Ostin Stockmannilta Ekbergin tuhatlehtileivoksen, 3,5€. Häpeäkseni on tunnustettava etten ollut koskaan ikinä milloinkaan ennen syönyt moista. Aukko sivistyksessä on onneksi nyt siis korjattu, ja kenties Napoleon, jota en myöskään ole suuhuni pannut, saa kunnian seuraavaksi. Tuhatlehtileivos sisältää lehti- tai voitaikinaa ja kinuskia ja siltä se kyllä maistuikin. Luulen että leivokseni oli hieman kuivettunut ja näin ollen, öh, hippasen kuivakka makuuni, jotenkin liian tiivis, mutta muuten jees. Maistui klassikolta, mukavan yksinkertainen tuote, kaunis. Voikreemipursotukset pinnalla olivat tosin tunkkaisia, elähtäneitä. Hyi! Oli ne sentään ihan nättejä ja tarpeeksi pieniä kun ei tuo voikreemi nyt niin hyvää ole.

Piipahdin äitin kanssa ihan Ekbergilläkin, litkimässä lattea kuin modernit kaupunkilaiset ikään. Istuttiin terassilla, pöytä oli vinossa. Noin neljän euron feta-pinaatti -quiche oli ihan jees. Ei räjäyttänyt tajuntaani, ei lähellekään. Feta-pinaatti on makunakin niin hurja että meinaan nukahtaa. Varmaan se myy mutta ei se kyllä kieli suuresta yrityksestä tai villeistä visioista.

Kampin keskuksen Rotterdam -olutravintolassa join Stadin Panimon Ruispilsneriä, joka oli hyvää. Mukavan raikasta, sitruksista, kitkerää. Suunnilleen tämän enempää en bisseistä osaa sanoa, koska tunnen niitä hyvin hyvin vähän. Tuopin hinta oli jossain kuuden euron paikkeilla.

Kuten näkyy, puistossa on syöty myös jätskiä. Mövenpickiltähän* tuli kolme ihan kiinnostavaa uutuutta tuossa joskus keväällä. Ne kuuluvat Création -sarjaan ja itseasiassa Jokis sanoo että jäätelöitä olisikin neljä. Yksi oli kuvassa näkyvä kookos-paahdettu seesaminsiemen -jätski, toinen omena-konjakki ja kolmas joku jota en millään saa päähäni. Seesam -jätski on ainut noista jota olen maistanut. Neljäs, jota en ole lainkaan kaupassa nähnyt, on viski-pikkuleipä. (Näen vieläkin romanttisia unia Mövenpickin männävuosien viski-pekaanijätskistä.)

Paahdetut seesaminsiemenet, ja seesaminsiemenet ylipäänsä, ovat hyviä. Myös kookos on hyvää. Puolen litran boksi maksoi n. 6 euroa. Mua kuitenkin häiritsi sinänsä hyvä mutta liian hallitseva inkiväärin maku. Silti: hyvää.

P.S. Aamupalaksi syötiin perjantaina töissä herkkuja: suklaata, sipsiä, kirsikoita, suolakeksejä, nektariineja, minileivoksia, pikkupusuja. (Töissä kaikki tehdasvalmisteinen perushuttu on hyvää, toim. huom.) Pomo käski pitämään pidemmän kahvitauonkin jotta ehtisimme kunnolla syömään. En siis syönyt tyypillistä jugurtti-mysli -vetoani. Mites teillä? (Eräs työtoverini kysyi multa että mitä mieltä mä olen tämän päivän perjantaipullasta (=leivonnainen joka syödään työpäivän päätteeksi perjantaisin) ja että miten mä en koskaan ole tyytyväinen mihinkään. Ha! Olen mä välillä. Se korvapuusti oli Fazerin teollisuuspulla ja se oli revennyt päältä niin että se näytti, anteeksi kamalasti, pimpiltä. Eihän sellainen voi olla kauhean hyvä.

*Mövenpickin omistaa Nestlé mikä tekee myös Valion jätskit. Hyi hyi!

ELÄMÄ ANTOI TAAS PUSSILLISEN SITRUUNOITA

2010-07-22T18:44:00.005+03:00

Eräiden kesäjuhlien kunniaksi tein mansikka-sitrustarteletin.* Senkin pygäämisessä oli muutamia vaikeuksia mutta leikitään että se oli aivan täydellinen. Ohje oli melkein.

muromassa:
125g vehnäjauho
100g voi
75g tomusokeri

Sekoita voi ja sokeri, lisää jauhot. Laita massa jääkaappiin joksikin aikaa. Pehmitä jääkaappikylmä muromassa ja painele n. 25cm vuokaan. Paista 180 asteessa.

greippi-sitruuna -curd:
60g greipin mehu
40g sitruunan mehu
100g sokeri
75g voi
2kpl muna
n. puolen sitruunan ja koko greipin raastettu kuori (tai miten itse ikinä tahtookaan!)

Iske kaikki ainekset kattilaan ja lämmittele keskilämmöllä kunnes saat tehtyä kuvioita massaan vispilällä. Sulje liesi kun ensimmäinen kupla ilmaantuu ja jäähdytä. Älä intoudu keittämään liioiksi, muuten tulee munakasta etäisesti muistuttava liemi.

Lisäsin curdiini vielä hieman vaahdottamatonta kermaa ja 2 liivatelehteä (=liota vedessä, sulata kattilassa, sekoita liivate kermatilkkaan, sekoita sitten kerma-curdiin). Kaada sitten curd paistetun piirakkapohjan päälle ja pane jääkaappiin. Leikkaa/asettele/mitä vain 400-500g mansikoita.

Curdiin voi toki lisätä jotain mausteeksi jos haluaa. Itse meinasin laittaa tuoretta minttua mutta pyörsin päätökseni. Luonnollisesti myös sitruksien suhteita ja hedelmiä voi (ehkä) muuttaa. Yritin tehdä vaaleanpunaisen curdin käyttämällä verigreippiä mutta no, ei se nyt ihan onnistunut.

*Tarteletti (ranskaksi tartelette) on aika hämmentävä sana sillä se tarkoittaa pientä tartea eli torttua tai piirakkaa. Suomessa kuitenkin ihan oikean kokoisista piiraista käytetään tarteletti-nimitystä. Usein vielä väärin kirjoitettuna: tartaletti. Katsokaa Raholasta jos ette usko.

JOSKUS ME KUTSUTTIIN MUN EKSÄÄ JUHANNUKSEKSI

2010-06-29T21:21:00.005+03:00

Juhannusaattona satoi vettä. Vanhojen perinteiden mukaan grillasimme sillan alla: tällä kertaa Sörnäisten rantatiellä mattolaiturin vieressä, hiilikasan varjossa.

Torvia toitottaen tein piiraan. Se sisälsi muropohjan, vaniljakreemiä ja raparperia. Se meni pilalle. Miksi kaikki aina menee pilalle? Arvatkaa miksi mä ennemmin puhun leivonnasta kuin leivon. Kaikki aina menee pilalle. Joka tapauksessa, luulen että ohje on ihan toimiva, jotain kummallista vain tapahtui kreemille. Keittiössä paistettiin samalla leipää ja siellä oli juhannussaunamainen tunnelma. Vaniljakreemini muuttui juoksevaksi ja leikkasi uunissa. (Raparperejakin olisi voinut vähän kypsentää ennen uunia.) Mut hei, pohja oli ihan sairaan hyvä, mahtavan kinuskinen.

Raparperipiiras

muromassa:
125g vehnäjauho
100g hyvin suolainen voi
75g tomusokeri

Nypi voi ja sokeri, lisää jauhot massaan. Vettä voi lisätä jos on liian kuivaa. Iske jääkaappiin oleilemaan vaikka pariksi tunniksi.

vaniljakreemi:
5dl maito
1 vaniljatanko
120g keltuainen
125g sokeri
40g maizena
25g voi

Pane halkaistu vaniljatanko ja maito kattilaan ja levy päälle. Vatkaa keltuaiset, sokeri ja maizena vaahdoksi. Kaada kuuma maito vaahdon sekaan ja sekoita tasaiseksi liruksi. Kaada takaisin kattilaan ja pane taas liedelle. Sekoita seosta kunnes saostuu kreemiksi. Lisää voi ja jäähdytä mahdollisimman nopeasti.

kokoaminen:
Runno muromassa käsiteltäväksi ja asettele kauniisti n. 25 cm vuokaan. Lado pohjan päälle vaniljakreemi ja sen päälle mahdollisesti esikypsytetyt raparperit. Paista 180 asteessa.

Keitä hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan kiille ja sivele ohut kerros piiraan päälle, tähdäten raparpereihin. Myös tomusokerin sihtaaminen passaa.

Huom!
Piiraaseen voi käyttää mitä ikinä hedelmiä tahtookaan. Vaniljakreemiä voi maustaa esim. suklaalla tai jättää vaniljan pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Muromassaohjeessani laitettiin myös yksi keltuainen - mä en jaksanut. Eikä voi todellakaan ohjeessa ollut todella suolaista, mutta mä luulen että se oli kinuskisen, ihastuttavan pohjan salaisuus.

Intouduin tekemään myös jätskiä. Salaisesta leivontakansiostani löytynyt ohje hurmasi yksinkertaisuudellaan. Joku opettaja on sen ohjeen salaisesti kopioinut Hans Välimäen P.S. -kirjasta, mikä on ihan hauska teos, tosin deseinä olevat ohjeet ärsyttävät minua (ja grammoina olevat teitä, eikö?) Ihan ite lisäsin ohjeeseen tuoretta minttua, joka kasvaa ikkunalaudalla ruukussa kavereidensa kanssa.

Maitojäätelö mintulla

1,5l täysmaitoa
0,25dl sokeria
25g glukoosisiirappia (käytin hunajaa)
tarpeeksi tuoretta minttua (tai mitä tahansa muuta yrttiä)

Keitä maito puoleen alkuperäisestä määrästä jatkuvasti sekoittaen. Lisää sokeri ja glukoosisiirappi (hunaja!). Jäähdytä ja pyöritä jäätelökoneessa (jota minulla ei ole joten laitoin jätskin pakkaseen ja sekottelin).

Lopputulos oli hieman hileinen, aika kova. Oon päätynyt nauttimaan jäätelöä varsin löysänä niin hileisyys vähenee. Ulkonäkö yrttinen perunamuusi. Kokoonkeitetty maito antaa hauskan maun (erään maistajan mielestä pahan maun). Jäätelökoneen ja glukoosisiirapin käyttö saattaisi estää kiteytymistä, niin myös ahkerampi sekoittelu jäädytysvaiheessa. Mintun maku oli mun mielestä hyvä ja sulaessaan jätskissä on mukavan sitkeä koostumus.

MOLEKYLÄÄREISSÄ SFÄÄREISSÄ

2010-06-21T21:17:00.004+03:00

Viime lauantaina satoi vettä. Prinsessa Victoria ja Daniel purjehtivat avioliiton satamaan, me söimme Pub Porthanissa prinsessakakkua ja suuntasimme sitten ravintola Oloa kohden. Itse ravintolaan emme kuitenkaan menneet vaan terassille. Siellä oli molekyylidrinksu -lauantai. Minä pidän molekyyleistä, ne ovat söpöjä koska ovat niin pieniä - ajatelkaa kuinka kaunis sitä olisi jos olisi molekyylin kokoinen (tai ainakaan kukaan ei huomaisi pieniä virheitä hipiässä). Pidän myös cocktaileista, toki.

Molekyyligastronomia etsii uusia tapoja valmistaa ruokaa ja tutkii esimerkiksi sitä, miksi jotkut asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, miksi jokin reagoi johonkin niin kuin reagoi ynnä muuta. Usein molekyylikeittiöön törmää superfiinien raflojen ruualla leikkimisenä. Niinpä mä innostuin kun oli mahdollisuus testailla kummallisia drinkkejä.

Drinkkilistalla oli kolme molekylääristä drinksua: Irish Coffee, Gin Tonic ja Huurrutetut Rypskyt (tai joitain!). Maistoin toki jokaista. Kaikkein mukavin taisi olla suht tuttu ja turvallinen Irish Coffee. Siinä oli geelimäistä viskiä, lämmintä kermavaahtoa, suklaista popping candyä (semmosia rakeita jotka poksuu suussa) ja jotain jonka olen jo unohtanut. Perverssiä mutta totta, toi geeliviski teki muhun vaikutuksen vaikka se olikin suutavääntävän tymäkkää, yllättäin.

Rypskyt eli viinirypäleet oli jollain ilveellä saatu pakattua alkoholilla. Ne olivat kylmiä, mutteivät jäässä, enkä tiedä mitä niille oli tehty. Drinkki oli koristeltu hattaran näköisellä asialla, jota en maistanut, joten en osaa siitä mitään sanoa. Huomionarvoista on että kaikki cocktailit olivat lusikoitavia, eivät juotavia.

Gin Tonicissa oli kurkkua josta oli alipaineella vetäisty ulos kaikki neste ja sitten laitettu tilalle giniä. Kurkkujen koostumus oli yllättävän napakka, ulkoasu tosin hieman läpinäkyväinen. Drinkissä oli myös tonic -vaahtoa, persilja(tilli?)-jugurttihilettä, sitruuna(?)geeliä, jääpaloja joissa oli jotain vihreää...

Oli se jännää! Ei tuntunut kyllä olevan tarpeeksi jännää muiden mielestä - terassilla ei ollut ruuhkaa, ei todellakaan. Mua vähän pelotti etukäteen paljonko nuo drinksut tulevat maksamaan, muttei se sitten ollutkaan niin paha, 8,90€. (Täytyisi vielä maksaakin ne, jäin eräälle herralle velkaa.)

Olon terdellä oli pöytiintarjoilu. Se oli hauskaa! (Tosin kyllä Kalliossakin on aina välillä, jos niikseen tulee.) Mä en aivan kuitenkaan ymmärtänyt miksi noin hyvän raflan terassi on noin sponsoroitu. Jee! Koskenkorva-mainoksia! Hiphei. Ja Nescafe, plaah. Ehkä se terde on turisteja varten?

Consummatum est. pahoittelee tekstissä esiintyvää epätäsmällisyyttä. Ei voi muistaa!

CLAFOUTIS, DEAR

2010-06-13T19:37:00.003+03:00

Tomaatti-vuohenjuustotarteletit joita minä en tehnyt

Pääsykokeet olivat viikko sitten tiistaina, joten on aika taas ryhdistäytyä ja blogata.

Mulla on ongelma. Leivontaideani ovat usein tosi tosi hyviä, mitä nyt vähän suureellisia ja taivaitatavoittelevia. Lopputuloksena on siis rahanmenoa ja fiasko. Niinpä ajattelin aloittaa sarjan helppoja leivonnaisia, ja seurata myös ohjeita. Se on tärkeää, en koskaan seuraa ohjeita. Täten avaan haasteeni clafoutisilla, joka on ranskalainen mantelinen pannukakkumais-vanukkainen klassikko. (Ja noudatin ohjetta. Vähän muutin mutta se ei haittaa.) Tarkoituksena olisi leipoa ilmeisesti nyt makeita, ehkä klassisia, toivottavasti yksinkertaisia ja ehdottomasti hyviä juttuja.

Raparperi ja, hmm, jalka

Clafoutis

30g mantelijauho
1tl vehnäjauho
hippunen suolaa
50g sokeri (laitoin ehkä puolet hunajaa)
1 muna
2 munakeltuainen
1tl vaniljauute (laitoin vaniljasokeria)
1 1/2 dl kerma
200g tms. hedelmä/marja/joku

Kaikki aineet sekoitetaan yhteen paitsi hedelmä/marja/joku. Laitetaan massa jääkaappiin ja annetaan olla. Seuraavana päivänä asetellaan valittu kasvi sopivan kokoiseen (25cm?) voideltuun vuokaan kauniiksi kuvioiksi ja kaadetaan liru päälle. Isketään 175 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi tai kunnes clafoutis on valmis.

Mä tein ohjeen kolminkertaisena. Ripottelin pintaan sokeria ja toivoin että se karamellisoituisi, mutta ei, olisin tarvinnut tohottimen eli sellaisen polttimen.

Clafoutis oli aika hyvää, tykkäsin sekä raparperi- että nektariiniversiosta. Raparperissa tuli mukava kontrasti sen vaniljaisen ja mantelisen massan kanssa, yhdistettynä raparperiin siis. Nektariini taas oli yltäpäältä onnellisen harmoninen ja hellä. Hankalaa clafoutiksessa oli käyttötarkoituksen määrittely. Ehkä lautaselta kermavaahdon ja jonkin kastikkeen kanssa? Ajattelin itse väkertää joskus pohjan clafoutismassalle, ihan tavallisen muropohjan, niin että syntyy piirakka.

Ohjeesta saisi gluteenittoman korvaamalla sen minimäärän vehnäjauhoa vaikka riisijauholla tai kaipa sen voisi jättää kokonaan poiskin. Ohje oli blogista Gluten Free Day.

Nektariini ja pääsykoekirja

P.S. Sana 'massa' puhuttaessa esimerkiksi lätty- taikka clafoutismassasta on kauhea. (En mä nyt oikeesti ikinä sano lättymassa! Mutku ei se oo taikinakaan.) Eräs toverini ehdottikin sanaa 'liete'. Alan ehkä käyttää sitä.

P.P.S. Tahdon Ranskaan. Tsekatkaa tämä blogi.

TÄPLIKÄS HERRA RISSANEN

2010-05-27T12:32:00.003+03:00

Ruusu-valko kiiltää kauniisti

Kävin Juuren puodissa ennen äitienpäivää tsekkaamassa olisiko siellä uusia suklaita. Myymälään ilmestyy epätasaisin väliajoin uusia konvehteja. Mä olen maistanut niistä oletettavasti kaikkia, tai siis olen maistanut kolmea: tyrni-maitosuklaa (Valrhonan Jivara Lactee?), mustaherukka-tumma ja ruusu-valko. Ruusu-valkosuklaakonvehti oli äitienpäivämarkkinoille tuotettu, mutta mä en pidä äidistäni ihan niin paljon että ostaisin sille kasan 1,70€ konvehteja enkä usko että se olisi halunnutkaan. Parin ruusu-valkon sijaan poistin siis Valrhonan kaupasta kuusi maittavaa mönttiä mutsille.

Toi lällyinen sydäntransferi on kyllä ehkä vähän lälly

Juuren puodin konvehdit on tehnyt Juha Rissanen. Rissanen on Suomen Kokkimaajoukkueen kapteeni ja ilmeisesti varsin arvostettu keittiömestari (mähän en näistä mitään tiedä kun en kokki ole). Herralla on oma firma, Suklaatäplä, jonka alla Juuren tuotteet on tehty. (Juuren puodista löytyy myös jotain muita suklaa-asioita, tyyliin riisisuklaa, mutta niihin en ole koskenut, Rissasen siis nekin.)

Juha Rissanen käyttänee enimmäkseen (kokonaan?) Valrhonan suklaita ja Valrhonan Helsingin kaupan mies Jarmo Laitinen onkin Rissasen frendi. Niillä on myös yhteinen nettisivu, Extra Noir, jossa herrat Suklaatäplä ja Extra Noir tarjoavat palveluksiaan, muun muassa suklaaveistoksia, esitelmiä, raaka-aineita ja koulutusta. Miehistä löytyy kiintoisa artikkeli Viisi tähteä -lehden sivuilta. (Ai niin ja mä olen siis näiden fani, koska Laitinen kertoi viimeksi Valrhona -kaupassa meille vintage- eli vuosikertasuklaan makueroista eri satokausilla. Edellinen oli banaanisempaa! Ja nyt kerron miksi tykkään myös Rissasesta:)

Mun mielestä on ihanaa että joku tekee Suomessa konvehteja, joissa on selkeästi yritystä. Juha Rissanen ei ole ainoa, onhan meillä vielä Petri Sirén, josta juttua joskus myöhemmin. (Myöskin Helsingin palvelualojen oppilaitoksen kondiittoriopettajan Veli-Matti Ahvenharjun omaa firmaa odotellessa!)

Juuren puodin konvehtien makumaailma on kansallisromanttinen. Tyrniä, ruusua (no okei ei se!), mustaherukkaa. Tyrni on mielestäni mainio marja; se on ihanan vihainen ja kummallinen. Tyrni-maitosuklaakonvehti oli myös ihastuttava. Mustaherukka on taas ongelmallinen tapaus. Monet tykkäävät mustaherukan ja tumman suklaan yhdistelmästä - minä en, ainakaan yleensä. Enkä oikeastaan tykännyt nytkään. Massa oli maukas, tosi hyvä, ja suklaa oli tosi hyvä. Ne eivät mun suussa vain skulanneet yhteen. Samoin käy mulla vadelman kanssa, marjan hapot ja tummasuklaa riitelee. Ruusua mä hieman vierastan: tavallaan tykkään mausta mutta se parfyyminen aromi tökkii vähän. Ruusu-valkosuklaakonvehti oli kuitenkin tosi jees. Ja siis vitsit, kattokaa noita kuvia, mikä kiilto.

Näissä konvehdeissa olisi vielä pari teknistä juttua joita voisi hioa. Ensinnäkin, konvehdin kuorissa, siinä suklaassa siis, on välillä pieniä ilmakuplakoloja. Eihän se sitä suklaata pahenna, mutta kun ulkonäkö on puoliruokaa. Musseissa, massoissa, kreemeissä ja mössöissä on myös sellaisia snadeja kiteytyneitä sokerikeskittymiä. Siis ihan pieniä, mutta kun ne huomaa sieltä muuten aika unelmanpehmeästä massasta hyvin. (Ja tähänhän voi sitten sanoa että tee ite parempi, senki valittava akka, mut hei, mä kirjotan tätä blogia ja syön, en mä oo mikään suklaaguru.)

Muistakaa: maistakaa! 1,70€ on suht suolainen hinta mutta eipähän päästä lihomaan!

KUN LINNUT LAULAA SAA ELI AURINGONPAISTERUOKIA

2010-05-16T22:26:00.008+03:00

Harras seurakuntamme raahautui lauantaina Alppipuiston kallioille grillaamaan. Grillaamiselle Helsingin puistossa ja kaatopaikoilla on meillä pitkät perinteet, nyt kiipesimme korkealle ettei poliisi näe.

Ihana grilligrilliäiseni

Klassisesti grilliherkkuina on kasveja ja leipiä ja kaikennäköisiä epäkäytännöllisiä viritelmiä. Tällä kertaa oli kuitenkin myös makkaraa. Itselläni oli luomua, tietysti, mutta oli muitakin makkaroita.

Sehän on, no, parsakausi. (Ei-luomu)pekoniin kääritty parsa oli hauskaa mutta ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta.

Kehittelin nuo toastit suurella rakkaudella ja antaumuksella. Ilmeisesti sydämeni on niin jäinen etteivät ne nyt kovin omaperäisiä olleet. Sisällä oli Olli luomutilan Mausteista viherherukkamarmeladia ja jotain parsakaaliaromista valkohomejuustoa Stokkalta sekä tietysti voita. Suosittelisin iskemään leipiin vain ihan pikkutirauksen marmeladia koska juusto ei varsin vahvasta maustaan huolimatta tullut erityisemmin esiin grillattuna.

Tämän päivän kesäruokana toimi salaatti: paistettu muna löysällä keltuaisella, pannussa käristettyä parsaa, vuohenjuuston jämät, oranssia suippopaprikaa, tomaattia, tammenlehtisalaattia, täysjyväpaahtista. Ah, kesä! (Ja siis tietty myös se että oon saanut palkkaa.)

Huomiseksi lounaaksi (ja ylihuomiseksi jne.) väsäsin piirakan. Pohjaan voita, jauhoa, suolaa, kaurahiutaleita, vettä. Täytteeksi eiliseltä grillaukselta jääneitä, nyt perusteellisesti oliiviöljy-etikka-yrttiliemessä marinoituja tomaatteja, kesäkurpitsan paloja ja pari paprikaslaissia. Lisäksi hieman suolaa ja pippuria, päälle vuohenjuustoa. Lisäksi salaattia ja tomaattia ja paprikaa ja kurkkua ja oliiviöljyssä lillutettuja vihreitä linssejä mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Välillä sitä kyllä ajattelee että on onnekas kun on niin hyvä. Että on onnekas kun on niin hyvä ja saa ja osaa vielä ihan itse nauttia niistä hyvyytensä hedelmistä ja taivaasta satavasta mannasta. (Ja sitten miettiikin jo, että jotain täytyy olla henkilössä vakavasti vialla, kun vaikka on niin hyvä, ne ihailijaparvet puuttuvat tyystin.)

ASIOITA JA ENSIMMÄINEN PALA AIHEESTA SUKLAATA LONTOOSSA

2010-05-06T18:52:00.010+03:00

Valrhona -konvehdit

Consummatum est. on vaipunut kevätväsymykseen. Neiti kirjoittajan työt nimittäin alkoivat muutama viikko sitten ja kunnon ihmisen elämä vaatii veronsa talven lusmuilun jälkeen. Yritän myös lukea pääsykokeisiin. Se rajoittaa elämää ja bloggausta, sillä vaikken lukisi ollenkaan, kuitenkin ajattelen että minun tulisi lukea, enkä niin ollen saa tehtyä kyllä mitään muutakaan.

Nyt informoin teitä, hyvät ihmiset, maineikkaat juomarit ja arvon kihtipolvet*, silti muutamasta asiasta.

Ensinnäkin, Valrhonan Helsingin kauppaan, joka sijaitsee Kämp Galleriassa, on tullut uusia konvehteja irtomyyntiin. Tiskiin oli myös ilmestynyt uusia konvehtirasioita, suosittelemme esimerkiksi lahjomaan äitiä niillä. Rasioissa taisi olla kuusi ja kaksitoista suklaata, näin hintakaan ei nouse taivaisiin, 6 ja 12 euroa. (Paras maistamistani uusista oli pistaasimarsipaani tj., yleisesti Consummatum est. suosittelee Palet Or'ia.)

Tänään pyörähdin myös Chjokossa Kluuvikadulla. Siellä oli varsin tymäkän hintaisia mutta hyvin kiinnostavia italialaisen Amedein konvehteja myynnissä. Chjokostahan saa hyvän valikoiman Amedein suklaalevyjä, joita kannattaa testata. Eivät nekään nyt ihan ilmaisia ole, mutta no, ei ole tryffelit ja samppanjakaan. (Chjokon matkalla Visa Electron kannattaa jättää kotiin, ei toiminut tänään ollenkaan.) (Suklaapummeille tiedoksi: röyhkeä asianharrastaja saa maistiaisia.)

Heikin sormet

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali Stout on vuoden olut. Niinpä tunsin painavaksi velvollisuudekseni testata sitä. Tuttavuutemme on tosin vasta alussa sillä varastin vain hieman Heikin lasista. Se oli tosi hyvää! Tummaa, mämmistä, pehmyttä. Huom! Arvio ei ole luotettava, olin humalassa. Varsin erilaista silti verrattuna niihin joihin olen tottunut: Guinnessiin, Murphysiin, Beamishiin. No, mutta, Imperiaalihan on vahvaa kuin perkele, joka tietysti muuttaa makua. Maistakaa!

Basilika parka, jo loppui lyhyeen elämä arka

100% Manjari & 64% Dominican Republic

Sekavan postauksen päätteeksi: Paul A. Young. Herra Paulhan on semmoinen aika kuuma englantilainen mies joka värkkää suklaata jossain pikku pajassa ja hikoilee (luulisin). Mä ostin Paul A. Youngilta kaksi 50g:n levyä joista toinen on 100% Manjari eli madagascarilaista pelkistä kaakaopavuista tehtyä suklaata. Se on jotenkin multainen mun mielestä, hyvin tumma, hyvin vahva (ei kaikki sataset väldenä oo), kuivattaa suun, ei lainkaan kitkerä, ehkä sienimäinen. Mä en oikein tiedä pidänkö mä siitä erityisesti, tai edes sitä pidänkö mä satasista muutenkaan. Mutta, mutta, ei se pahaa ole.

Levyistä toinen oli sitten ehkä helpompi, ehkä ei: 64% Dominican Republic eli tummaa suklaatia Dominikaanisesta tasavallasta. Tämäkin suklaa on aika hämmentävä, sokerinen, lähes vaahtokarkkimainen. Ei kovinkaan vahvan makuista ja tässäkin on havaittavissa kiva multa-aromi. Mm!

Paul A. Young -kaupassa oli myös ihana palvelu ja paljon kaikkea muutakin mitä olisin halunnut ostaa mutta vatsani ja lompakkoni ja reppuni olivat rajalliset enkä siis voinut. Kalliissa asioissa on muuten se hyvä että ne maksaa niin paljon ja niitä saa niin vähän etteivät ne vie paljon tilaa ja ruuan kyseessä ollen eivät myöskään lihota suunnattomasti! Anyways, Paulilta sai myös amerikkalaista Amano -suklaata josta lisää myöhemmin.

Consummatum est. kehoittaa torstain kunniaksi suhtautumaan elämään ja herkkusuisuuteen kunnioituksella ja uteliaasti. Ostakaa muutakin kuin Maraboun ja Fazerin tummia! Pitäkää hauskaa!

*Toinen pääsykoekirjoista alkaa lauseella: Hyvät ihmiset, maineikkaat juomarit ja arvon kihtipolvet, oletteko joskus nähneet kyynikkofilosofi Diogenesta?

PORKKANAKAKKU OHJE

2010-04-23T15:35:00.004+03:00

Olin maanantaina kylässä isillä ja äitillä ja tosi kivana lapsena leivoin porkkanakakkua. Mä olen maailman huonoin käyttämään ohjeita, eikä asiaa auttanut yhtään se ettei äitillä ja isillä ollut mitään aineita. Niinpä keksin kaiken päästä!

Yllä on kuitenkin se ohje josta sain inspiraation (enkä sitten oikeastaan muuta). Saakohan tuosta edes selvää? Kirja oli Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, jonka poimin mutsin hyllystä.

Auringonkukansiemenet ja gojimarjat

Mun mielestä herkkujen ei tarvitse olla terveellisiä. Niissä saa olla voita ja sokeria ja valkoista jauhoa ja vaikka dynamiittia jos se maistuu hyvältä. Tämä porkkisversio oli silti kauhean terveellinen! Ohjetta ei tosin ole, kauhoin vain kaikkia aineksia kulhoon ja hakkasin sitä pöytään hokien 'tule hyvä kakku älä tule paha kakku'.

Ja kulhossahan oli:
-rypsiöljyä (1,5 desiä?)
-tomusokeria (en löytänyt perus-)
-paljon (vajaa desi?) hunajaa
-paljon paahdettuja auringonkukansiemeniä (talossa ei ollut saksanpähkinöitä)
-vähän gojimarjoja* värin vuoksi
-kaksi munaa
-tarpeeksi porkkanaa
-suolaa
-leivinjauhetta ja ruokasoodaa
-kanelia ja muskottipähkinää

Kaikki vain yhteen, jauhot vikana sekaan. Sitten vuokaan ja 180 asteiseen uuniin.

Päälle vaahdotin voita ja tomusokeria ja iskin sekaan valutettua jugurttia ja hunajaa ja kanelia.

Varsin hyvä kakku tuli. Consummatum est. ei silti suosittele pykäämään leivonnaisia ilman ohjetta. Consummatum est. tunnustaa itse tekevänsä aina niin, ja siksi yleensä kaikki kakut onkin ihan perseestä tai ainakin vaivaan ja aikaan ja rahaan nähden nolostuttavan hämmentävän toimimattomia vaikka idea toki aina onkin nerokas.

Toim. huom. Itse haen aina Googlesta ohjeita niin että tuotteen nimi ja sana ohje on kirjoitettu erikseen. (Tämä postaus kertoo siitä, miksei minulla ole sellaista ruokablogia jossa olisi ohjeita ja kuvia niistä ruuista.)

*Yäk, gojimarja! Syökää puolukoita!

HÄIVÄHDYS LÄTTYPITSAA

2010-04-20T14:45:00.008+03:00

Eräs rakastettava, mutta ei ylen kylinäärinen, kaverini tiedusteli minulta olisiko mahdollista, että testaisin vaikka Billy'sejä blogissani tyhmän elvistelyn sijaan. Olisi! Varsinkin jos hän testaa kanssani ja kustantaa huvin!

Testiseuralaiseni on (oli?) Billy's -pizzojen suurkuluttaja, tai no, ainakin sen yhden laadun eli Originalin ja täysin vakuuttunut niiden ylivertaisuudesta kaikkeen muuhun nähden.

Oletan ettei kukaan jaksa katsoa tuota Billy's -linkkiä ja kerron teille mistä tämä hurmaava suorakulmion muotoinen pakastelätty tulee. Mä olen nimittäin pohtinut tätä asiaa ja ajattelin että sen täytyy olla jonkun Unileverin tai Nestlén omistaman vähän pienemmän firman tuotoksia. Mutta ei! Sehän on ruotsalainen! Skit! Familjen Dafgård tarjoaa läjän muitakin pakastetuotteita, kuluttajille ja suurkeittiöille/kaupoille/rafloille ja ha! myös ei-nyt-kovin-hyvät Almondy -pakastekakut on Dafgårdin tuotteita.

Niinpä viime viikon tiistaina etsiydyimme Stokkan Herkkuun ja kahmimme mukaamme kaikki sieltä löytyvät Billy's -vaihtoehdot. Niitä oli siis kuusi: Original, Capricciosa, Mozzarella & Pesto, Skyscraper Chicken Cajun, Peperoni ja Skyscraper Veggie Fusion. Ruokajuomana oli olutta. Suolaisuutta sai lisätä soijakastikkeella (?!!!) ja oreganoa laittaa mausteeksi. Jokainen pizza oli mikrossa lautasella 3 minuuttia. (Siinä pakkauksessahan se pitäisi lämmittää ja 2 min, noudatimme kuitenkin seuralaisen Billy's -traditioita.)

Billy's Original, 170g

Originalissa originaali maku oli aika kadoksissa, koska tähän kuului seuralaisen mukaan lisätä kolme siivua meetvurstia päälle (mieluiten Lapin lihan sillä siinä on tarpeeksi rasvaa!). Pizzan leikkaamiseen oli myös omat tarkat sääntönsä, lopputuloksena yhtä paljon metukkaa joka palalla (seuralainen oli insinööri, toim. huom.) (ja tosimies) (kumoaakohan noi muuten toisensa?).

Original sisältää kinkkua. Se ei maistunut, koska meetvursti tietysti peitti kaikki muut maut. Muistiinpanoissani lukee myös että "pizza geneerisen teollinen, lähes synkeän tyypillinen pakastearomi josta on vaikea erottaa lihan makua, tomaattisoossi maistuu".

Capricciosa

Capricciosa, 170g

Capricciosassa oli sieniä, ja ne olivat piilossa. Muistelisin siinä olleen myös kinkkua. Koko pizza oli varsin mitätön, ketsuppinen, ei minkään makuinen.

Mozzarella & Pesto

Mozzarella & Pesto, 130g

Mozzarella & Pestossa herätti hämmennystä sen pienikokoisuus. Miksi pizza on 40g hennompi kuin toverinsa? Kyseessä lienee joku hippienkuihduttamissalajuoni, tosin sitä vastaan taistelee pohjan vallankumouksellinen rukiisuus (jota ei huomannut mutta aineslistaan se oli merkitty). Valmistuksessa oli käytetty myös auringonkukansiemeniä, niitäkään en pizzasta löytänyt. Seuralaisen kommentti tuotteesta on "aika hyvää", minun "ei pahaa". Seuralaisen mielestä pizzassa oli tosin liikaa pestoa, mun mielestä kyseessä oli ihan kiva pakastemozzarellapizza.

Skyscraper Chicken Cajun

Skyscraper Chicken Cajun, 195g

Skyscraperit on ilmeisesti Suomessa jonkin sortin uutuus. Kyseessä siis 25g normi Billy'siä suurempi lätty.

Chicken Cajunin ulkonäkö oli kiinnostavampi kuin aiempien pizzojen. Muistiinpanoissani lukeekin "varsin villi, kesäinen, kesäkeittomainen ulkonäkö". Houkuttelevaa, eikö? Tämä myös maistui joltain, muun muassa valkosipulilta, paprikalta, sipulilta, hennosti chililtä ja joiltain random mausteilta. Seuralainen maistoi myös häivähdyksen lättypitsasta, tuosta Saarioisten klassikosta, ja kyllä, niin maistoin minäkin. Laitoimme sen pizzan makeuden syyksi. (Ai nii, ja kananpalat oli ihan okei!)

Peperoni, 170g

Tämä kultamussukka muodostui meidän ehdottomaksi vihasuosikiksi. Pizzan päälle oli ripoteltu muutama peperonilätkä ja siitä lähti kummallinen ihran haju. Maku oli myös ihraisa. Ainesosissa oli mainittu rosmariini ja kumina, ja epäilin ainakin haistaneeni kuminan aromin pizzassa. Tuote oli hyvin rasvainen. Seuralainen sanoo "ei mitään hyvää sanottavaa, Anni sanoo "joo ei oikeen".

Skyscraper Veggie Fusion, 195g

Veggie Fusion sisältää kasviksia: munakoisoa, kesäkurpitsaa, oliivia jne. Tomaattisoossi on taas liian makea.

Piilotin lätyn paketin seuralaiseltani joka suhtautuu epäilevästi munakoisoon, kesäkurpitsaan ja oliiviin (ja suureen osaan muistakin maailman ruoka-asioista). Seuralaisen ensimmäinen kommentti siis oli "ei pahaa, parempaa kuin äskeinen". Sisällön lukemisen jälkeen hän tosin sanoi, että munakoiso, kesäkurpitsa ja oliivi maistuvat ehdottomasti läpi, muuten ei kuitenkaan pahaa kasvisruuaksi (<-- tosimieshän ei kasviksia syö). Seuralainen kieltäytyi syömästä enempää. Mun mielestä pizza oli "ihan okei". Kasvikset eivät maistuneet, palat oli niin pieniä ettei niitä meinannut edes nähdä, kaiken peitti se tomaattikastikkeen tappava imelyys. Loppusanat

Kaikkien pizzojen ongelmana oli äitelän ällöinen tomaattikastike. Pohjat olivat myöskin mitättömät ja löysät. En tiedä olisiko löysyysongelma korjaantunut jos olisimme lämmittäneet tuotteet niin kuin ohjeessa sanotaan. Aika kalliitakin Billy'sit ovat, en tosin nyt muista hintaa. 2e? Vähän lisää hintaa ja saa ostettua jo paremman Oetkerin pakastelätyn.

Original taisi nousta suosikiksi, tosin metukan suurella avustuksella. Sen jälkeen mä saattaisin kumartaa Mozzarella & Pestoa, sitten Skyscraper Chicken Cajunia, Veggie Fusionia, Capricciosaa ja viimeisimpänä ja ehdottomasti heikoimpana Peperonia.

P.S. Seuralainen sanoo ettei ole niin ahdasmielinen ruuan suhteen kuin annan ymmärtää ja kertoo myös syöneensä tänään Billy'sejä.

HETKELLINEN HUVITUS

2010-04-12T12:05:00.004+03:00

Tämä on kevytmielinen kuvapostaus auringon kunniaksi. Kuvassa yllä näkyy erään toverin serkun kreikkalaisen perheen itsepuristamaa oliiviöljyä, tai no, lähinnä se pullo tosin. Kreetalta, luulisin.

Tässä erään toisen toverin koulutoverin opinnäytetyötä varten pykättyjä macaroneja.

Kävin Kaakaopuussa sumpilla ja konvehdilla.

LONTOON HERKUT OSA 2

2010-04-08T12:49:00.010+03:00

Mansikka-balsamietikka ja porcelana -macaron sekä matchatryffeli

Ensimmäisen yön yli Lontoossa selvittyäni suuntasin Oxford Streetille joka oli lontoolaisesti varsin lähellä majapaikkaani (helsinkiläisesti toki jossain Vantaalla). Tarkoitukseni eivät olleet ihan niin ylevät kuin näyttää näissä kuvissa; halusin vähän shoppailla ja käydä ostamassa halvat farkut Primarkilta. Kyseisellä kadulla on kuitenkin myös Selfridges ja etukäteistietojeni perusteella siellä Artisan du Chocolat'n kauppa. Selfridgesillä oli myös kaikkea muuta: suklaita, joista yhäkin postaus tulossa myöhemmin, suklaita, joista ei koskaan tule postausta, Ameidein uutuuksia, huonoja brittisuklaita (hyvistä niistä tulossa siis juttua), savustettua mozzarellaa minkä nähdessäni olin jo purskahtamaisillani onnen kyyneliin, myymässä sieluni ja muuttamassa tosi äkkiä pois Helsingistä jonnekin suurempaan.

Chuao -macaron

Toki oli myös Pierre Hermé -macaroneja ja konvehteja*. Pierre Hermé on tämän ajan superjulkkiskondiittoreja. Macaronit on ehdottomasti Hermén se juttu. Homma ilmeisesti menee niin että Hermé on aika paljon syyllinen tähän nykyiseen macaronmaniaan. Herra aloitti joskus aikoinaan kehitellä modernimpaa versiota ranskalaisesta klassikosta ja tähän on tultu: jokainen leivontablogi pursuaa macaroneja, macaron ei ole kohta enää vain trendikäs vaan yleisesti hyväksytty osa suomalaistakin herkuttelua.

Mä ostin Pierre Herméltä ensin yhden macaronin, tuon chuaon. Chuao on siis paikka Venezuelassa, jossa kasvatetaan criollo -kaakaopapua (ja ilmeisesti myös jotain hybridiä, ja toi criollohan on sit noista pavuista se arvostetuin tietty). Criolloahan nyt kasvaa siellä sun täällä mutta Chuao on niin kiva mesta, että sen pavuista tulee käsittämättömän maukkaita jne. (Ne on myös varsin hintavia, t. yks työtön paska.)

Takaisin asiaan: macaron oli maittava, varsinkin täyte, niin kuin tietysti oli odotettavakin. Hintakaan ei ollut paha, 1,80 puntaa, jonkun pari euroa. Itse macaron ei nyt ihan ollut sitä mitä olisin toivonut. Tämä on ilmeisesti makuasia, mutta mä olisin tahtonut macaronini sitkeämpänä. Nyt macaron itse katosi varsin tehokkaasti chuaoganachen alle. Kävin myöhemmin ostamassa porcelana- ja mansikka-balsamietikkamacaronit ja ne olivat ehkä vähän parempia mutta sama ongelma esiintyi myös niissä. Massat, musset ja mönjät oli siis paikallaan, itse macaron jäi niiden varjoon.

Pierre Herméllä oli ihastuttava palvelu. Ylipäänsä Lontoon suklaapaikoissa oli ihastuttava palvelu, ja hyvät maistiaiset. Hermén macaroneja suosittelen maistamaan yleissivistyksen vuoksi (ja no hei, ei ne nyt NIIN pahoja olleet!) mutta maun tähden lähtisin ehkä herran konvehteihin. Mulle tarjottiin tiskillä yksi, se oli jonkin eksoottisen hedelmän makuinen, en muista minkä, ja todella hyvä. Se oli dipattu suklaaseen, ei siis tehty muottiin, ja sisällä oli hyydytetty hedelmäasia. Mums! (Ostin vielä matchatryffelin mutta en mä siitä niin, se oli ihan jees, vähän mömmönen.) (Ai niin ja tietty Hermé -macaronit on myös tosi kauniita ja värikkäitä!)

Jo mainitussa Artisan du Chocolat'ssa kävin toki myös. Hieno kauppa, niillä on myös todella näyttäviä tuotteita. Kuvassa näkyvä kuvioitu lätkä on ihan mun lempparimuoto, siellä on vielä sisällä ohuesti täytettä. Firmalla on myös kauniita helmen näköisiä suklaapalluroita, eri väreissä, ja boksit on usein myös ihan priimaa. Konvehdit jotka ostin ei nyt olleet ihan niin hyviä. Ne maistuivat siltä että olivat viettäneet vitriinissä jonkun verran aikaa, eli, no, vähän vanhoilta. Jos ne olisivat olleet tuoreempia, luulen, että niitä söisi ihan mielellään. Hyvä paketti ollee suklaan säilyttämiseen parempi kuin ilmava vitriini.

Luonnollisestikaan en enää tarkasti muista mitä makuja oli saatavilla. Sitä samaa trendikästä se oli: tonkapapu, musta kaardemumma, seesaminsiemen, valikoima alkuperämaaganacheja... Kandee tsiigaa noi sivut, good stuff.

Lontoossa ollen täytyi käydä myös Harrodsilla. Muistelin ettei niiden suklaapuoli ole mitenkään erityisen elähdyttävä ja oikeassa olin. Paljon belgialaista peruskauraa bokseissa ja irtona vitriinissä. Leivokset näytti ihan ookoolta, ei kuitenkaan niin että olisivat saaneet ostamaan. Etsiydyin tapojeni mukaan kaikkein pimeimpään nurkkaan ja löysin sieltä aarteen. Nurkka loisti arvonsatuntevaa suklaaelvistelyä, jos nyt mikään lämpimän tummanruskea voi loistaa: La Maison du Chocolat. Tiskin toisella puolella oli parikymppinen nätti tyttö joka puhui englantia ranskalaisella aksentilla ja ilokseni oletti mun tietävän jotain suklaasta ja siitä mitä haluan. Saatavana oli levyjä, konvehteja ja leivoksia. Tapojeni vastaisesti valkkasin leivoksen. Tämä kyseinen oli pääsiäistuote, maksoi viidestä kuuteen puntaa. Täytteenä oli sabayonmassaa, muutama vohvelikerros, hasselpähkinää, tummasuklaaganache... En muista, jotain sellaista kuitenkin. Sain vielä mukaan lautausliinoja jos haluan syödä heti (kuinka radikaalia!) sekä maistiaisiksi myyjän suositteleman konvehdin joka ei ollut paskempi ollenkaan. Mahtava leivos, ehdottomasti, ja kaunis, ja tykkäsin tosi paljon niistä vohvelikerroksista, ne toi kivaa rakennetta. Laatikko teki muhun vaikutuksen myös, se oli ihana!

*Oottekos muuten huomanneet että paremmissa suklaakaupoissa täällä Suomessakin puhutaan aina praliineista, eikä konvehdeista? Praliini -sana tullee ranskasta, konvehdista en ole ihan varma. Tosin ranskaksi konvehti taitaa olla ei praline (?) vaan bonbon. Anyways, mun konditoriaopettajani oli sitä mieltä että konvehteja pitäisi kutsua praliineiksi koska konvehdit kuulostavat sellaisilta inhoilta neuvostoliittolaisilta suklaamölkyröiltä. Ihan hyvä peruste sinänsä, mutta silti musta praliinissa on sekä elitistinen että tekemällä tehty soundi.

CRISPS AND SPUDS AND ROCK'N'ROLL

2010-04-01T19:19:00.012+03:00

Hostellin vessan seinässä Suomella toki oli vaadittava edustus.

Vilahdin viime viikon maanantaista torstaihin Lontoossa ja torstaista tiistaihin Corkissa, Irlannissa. Matkan tarkoitus oli siis vierailla Corkissa, Lontoo tuli ikään kuin kaupanpäälle sillä Helsingistä ei saanut lainkaan suoria lentoja Dubliniin. Takaisin Suomeen tosin pääsin Dublin-Helsinki -lennolla sillä Aer Lingus ehti aloittaa kesäajan liikenteensä juuri sopivasti.

Matkaan lähdin aivan yksin. Lontoon vierailun pyhitin ylenpalttisille vatsan iloille. Tarkoituksena oli juosta läpi suklaakauppoja ja näin teinkin, siitä postaus myöhemmin. Yritin myös keskittyä ah niin ihastuttavaan brittiläiseen ruokaperinteeseen. Piti esimerkiksi syödä currya, tuota Lontoon lahjaa maailmalle, mutten tietenkään saanut aikaiseksi.

Sain kuitenkin suoritettua joitakin kulttuurintuntemiselle elintärkeitä toimintoja, eli syötyä pork pieta sekä Welsh rarebit -sipsejä. Pork pie on siis oikein klassinen piirakka kuvassa yllä. Se sisältää sianlihaa ja pork jellyä, jota en nyt osaa suomentaa, mutta on siis just sitä samaa hyytelöityvää lirua kuin esimerkiksi lihahyytelössä a la aladobissa.

Brittiläiset sipsit on suuri suosikkini. Sipsihyllyt on aina niin jänniä, kaikkia ihme makuja! Welsh rarebit -sipsejä oli tietysti pakko saada. Oikeastaan koko retken suurin tragedia oli että k a i k k e a olisi ollut tietysti pakko saada mutta jossain välissä ymmärsin ettei se yksinkertaisesti ole mahdollista.

St. Patrick's Hill, Cork City.

Saavuin Dubliniin torstaina puolenpäivän aikaan ja pöristelin sieltä bussilla 4 ja puoli tuntia Corkiin. Matkan tämä puoli keskittyi ennemminkin ystävien ja ihastuttavan kaupungin tapaamiseen mutta toki välillä piti syödäkin.

Irlannille hyvin tyypillistä soodalla nostatettua leipää (soda bread), mahtavan maittavaa voita, ihan sairaan hyvää mansikkajugurttia West Corkista ja pala arvostettua Cashel Blue -sinihomejuustoa. Voi pojat!

Murphy's on Corkille tyypillinen stout -olut, samaa maata kuin tunnetumpi Guinness.

Bulmers taas on omenasiideri, myös yksi mun juomalemppareista. Irlannin ulkopuolella sitä löytää nimellä Magners. Consummatum est. suosittelee pitäytymään omppuversiossa, berry ja pear lähenee suomalais-ruotsalaista limusiideriä.

Mitä irlantilaisilla jatkoilla tarjotaan? Teetä, Heinekeniä ja neekerinpusumaisia leivonnaisia (jotka olivat kamalia mutta paketit hienot!)

Olimme pienellä retkellä yhtenä päivänä, ja kävimme myös Clonakilty -nimisessä kylässä syömässä. Yksi missioistani oli tottakai syödä fish and chipsiä tai tuttavallisemmin chippersiä. Yllä oleva annos oli fiinein chippers jonka olen mutustanut, maksoikin huimat 13,90 €. Huimat siis koska jos ei mene johonkin maailman kykkäsimpään mutta kalleimpaan turistienkusetuspaikkaan niin ihan hyvät fish and chipsit saa kahdeksalla eurolla. Rafla oli kuitenkin mukava, Michelin oppaassa hinta-laatusuhteeltaan hyväksi havaittu An Súgán, ja safka aivan mainiota. Suomalais-saksalais-espanjalainen retkikunta suosittelee lämpimästi!

Clonakiltystä löysin myös uuden Magnum Gold?! -jätskin. Siinä siis on kullanvärinen päälikerros (mitä tuosta kuvasta ei nyt oikein nää), suolalla maustettuja karamelliraitoja, vaniljajätskiä ja ehkä jotain muutakin mitä en enää muista. Ihan jees, no, Magnum. Uppoo muhun, tosin olisin kaivannut ehkä lisää suolaa.

Mahtavan superhyvää omppumehua jostain päin Irlantia, oli voittanut jonkun kilvankin. Ihastuttava hapokkuus.

Vietin viimeisen yöni Irlannissa Dublinin lentokentällä. Valmistauduin koitokseen vierailemalla Marks & Spencerillä. Sieltä tarttui mukaan sipsiä, pohjois-irlantilaisia potato farl -perunaleipäsiä, pähkinöitä, vintage cheddaria, marsipaania, skottilaisia pikkuleipiä ja butternut squash (talvikurpitsa?) nyyttejä. Palasin Suomeen reppu täynnä suklaata ja irlantilaista voita, tietysti luvattuani satoja kertoja palata taas kohta uudelleen.

GASTROA JA KAKKUA

2010-03-21T17:03:00.015+02:00

Gastro oli kahvillisesti runsas, featuring itsestään aukeneva lippasämpylä.

Perjantaina vierailin Gastro -messuilla. Ne on tarkoitettu HoReCa -alan ammattilaisille, ne on kalliit ja niille on yllättävän vaikea päästä. Sen lisäksi ne on tosi tosi kivat, lähinnä maistiaismäärän vuoksi. Hauskaa oli myös että yksi myyjä yritti myydä mulle pakkauslinjaa, sellaista, tiedättehän, jolla pakataan safkaa purkkeihin.

Hauskojen laitteiden lisäksi Gastrossa oli hirveät määrät jätskiä, hyvää jätskiä vielä, paljon sumppia, ja lihaisia maistiaisia jotka vetivät tämän muka-kasvissyöjän ihan kauheaan ähkyyn. Oli pakko sitten illemmalla pyöriä baariin kun ei muuten pystynyt liikkumaan.

Lippasämpylä joka ainakin haluaisi olla klassikko jo syntyessään.

Mustikka- ja dulce con leche -jätskiä. Mahtavaa!

Lisää kahvia.

Anu Hopia, toi Jyrkin juontaja ja Arto Rastas puhuu munasta.

Gastron kotiinviemisiä.

St. Honoren tiskiä.

Lauantaina ystävättäreni ja minä päädyimme herraseurassa Lohjalle St. Honore -kahvilaan. Sinne on pitänyt mennä vuosikausia mutta kun Lohja on Lohja on Lohja ja kaukana ja jne. Nyt meidät houkuteltiin sinne siis autokyydillä ja ilmaisella kaikella (köyhiä paskoja kun ollaan niin ollaan myös helppoja). St. Honore on klassikko, sillä on maine, ja se osoittautui maineensa arvoiseksi. Söin valkosuklaa-kirsikkakakkua. Seuralaiseni söivät maitosuklaa-mustaherukkaa ja kookos-passionia. Kaikki mousset ja massat ja mönjät ja ganachet olivat silkinpehmeitä, kaikki maut mainioita. (Paitsi kirsikka ois voinut maistua vähän enempi mutta, no, kirsikka on vaikea.) Mä olen vaikuttunut! Halleluja!

Itse kahvila oli sympaattisen kotikutoinen, erityisen ei-fiini. Ostin muuten myös Torinolainen -nimisen leivän joka oli hyvä. Ei mitään käsittämättömän villiä mutta ihan hintansa väärti ja varsin kaunis. Siitä tosin sain syötyä vain yhden palan ja unohdin sen sitten kaverille.

Tutustuimme myös paikalliseen pubikulttuuriin käymällä Opus K.ssa. Tunnen itseni sivistyneemmäksi kuin vielä muutama päivä sitten. Suosittelen myös Opus K.ta lämpimästi.

Minun palani oli vielä lämpimällä lautasella mikä aiheutti hämmennystä tällaisessa herkässä snobissa.

Tämä viimeinen kuva olkoon varoituksena kaikille - kannattaa aina nauttia kohtuudella (joojoo).

Huomenna minä lähdenkin kohti Lontoota ja sen kymmeniä suklaakauppoja ja toivottavasti myös muita övereitä ruoka-asioita. Sen jälkeen on luvassa rauhaisa, suloinen Irlanti. Palataan viikon kuluttua.

HOLA!

2010-03-18T17:22:00.004+02:00

Tämä on minun blogini kaikesta siitä mitä laitan (ja olen ehkä myös laittamatta) suuhuni. Blogi keskittynee pääasiassa Helsinkiin, koska se on minun kotikaupunkini. Muutaman viikon päästä on tosin luvassa myös Lontoo ja Irlanti -mehusteluja.

Blogin päämääränä on viihdyttää teitä, rakkaat poissaolevat lukijat, syöttää minua sekä löytää tämän kautta mulle todella kaunis ja ihana mies. Se miten kaikki nämä asiat toteutetaan ei ole vielä ihan varmaa. Kohtapuoliin tuore blogisti vetäytyy läheiseen olutravintolaan pohdiskelemaan kyseistä juttua.

Nähdään!